Sekä nettivihaa että pakkoruotsia vastaan

Eräs nettivihan vastaisessa mielenosoituksessa ollut perusteli osallistumistaan ylen sivuilla ruotsiksi näin:
- Luin eilen Ranskassa asuvan 17-vuotiaan lapsenlapseni viestiä, ja hän kirjoitti, että hän on surullinen näiden hyökkäysten [tappouhkausten] vuoksi. Mutta hän ei tuntenut vain surua vaan myös turvattomuutta. Minusta lapsenlapseni ei pitäisi joutua lukemaan uhkauksista lehdistä, ja siksi tulin tänne.

Aivan oikein.

Ja yhtä ymmärrettävää pitäisi olla, että meillä osoitetaan mieltä pakkoruotsia vastaan. Pakollinen ja vain paperilla tarpeellinen kieli koko ikäluokalle, herättää nuorissa niin kiukkua kuin turvattomuutta. Kyseessä on heidän opintonsa peruskoulusta yliopistoon ja ruotsi on siinä ainoa koko matkan pakollinen aine, huomattava ajan ja voimien syöjä. Samalla nuorten omia kielitarpeita ei kuunnella, oppimisvaikeuksia ei huomioida. Puhutaan ivallisesti vain nuorten asenneongelmista, vaikka on selvää, että tuollainen pitkä ja pakollinen kieli aiheuttaa niin aitoja oppimisen ongelmia kuin turhautumista, epäluottamusta demokratiaan, opintojen hidastumista, keskeytymistä ja tyytymistä alempaan koulutustasoon.

Voimme siis käsi kädessä vastustaa niin nettivihaa kuin pakollista kouluruotsia, koska kunnioitamme lapsia ja nuoria ja heidän oikeuttaan elää inhimillisessä demokratiassa.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tätä sivistynyttä lähestymistä asiaan svekomaanit ja RKP. Eivät
nimenomaan halua.
He haluavatkin paistatella marttyyrina ja uhrina.
He pelaavat likaista peliä ja kielivapauden kannatuksen
noustessa tulemme näkemään vielä likaisempia
temppuja.
Tarkoituksena on kriminalisoida kaikki kielipolitiikan
( ruotsin kielen ) arvostelu.

Äänestä
  • Svekot ovat aikoja sitten hävinneet asaillisen kielikeskustelun. Siksi he eivät sitä enää suostu käymään, vaan ottavat likaiset aseensa käyttöön.

    Kielivapauden kannattajat yritetään leimata joksikin äärityypeiksi, jotka suruvihansa takia ovat valmiita väkivaltaan.

    Mutta eihän tuollainen alkeellinen manipulointi uppoa fiksuun kansaan, muutama typerystä lukuunottamatta.

    Äänestä

aloituksen vertauskuvaa en silti ymmärtänyt??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


winwin kirjoitti:

Eräs nettivihan vastaisessa mielenosoituksessa ollut perusteli osallistumistaan ylen sivuilla ruotsiksi näin:
- Luin eilen Ranskassa asuvan 17-vuotiaan lapsenlapseni viestiä, ja hän kirjoitti, että hän on surullinen näiden hyökkäysten [tappouhkausten] vuoksi. Mutta hän ei tuntenut vain surua vaan myös turvattomuutta. Minusta lapsenlapseni ei pitäisi joutua lukemaan uhkauksista lehdistä, ja siksi tulin tänne.

Aivan oikein.

Ja yhtä ymmärrettävää pitäisi olla, että meillä osoitetaan mieltä pakkoruotsia vastaan. Pakollinen ja vain paperilla tarpeellinen kieli koko ikäluokalle, herättää nuorissa niin kiukkua kuin turvattomuutta. Kyseessä on heidän opintonsa peruskoulusta yliopistoon ja ruotsi on siinä ainoa koko matkan pakollinen aine, huomattava ajan ja voimien syöjä. Samalla nuorten omia kielitarpeita ei kuunnella, oppimisvaikeuksia ei huomioida. Puhutaan ivallisesti vain nuorten asenneongelmista, vaikka on selvää, että tuollainen pitkä ja pakollinen kieli aiheuttaa niin aitoja oppimisen ongelmia kuin turhautumista, epäluottamusta demokratiaan, opintojen hidastumista, keskeytymistä ja tyytymistä alempaan koulutustasoon.

Voimme siis käsi kädessä vastustaa niin nettivihaa kuin pakollista kouluruotsia, koska kunnioitamme lapsia ja nuoria ja heidän oikeuttaan elää inhimillisessä demokratiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu