Westerlund pienentäisi joukkueiden koon kolmeen kenttään perustellen sillä, että loukkaantumiset vähenisivät! Mielestäni se olisi juuri päin vastoin joukkueiden pienentyessä. Mitä vähemmän on pelaajia, sitä enemmän jokainen joutuu pelaamaan jäällä ja näin todennäköisyys joutua loukkaantumistilanteeseen vain kasvaa. Pienille suroille tämä malli kyllä olisi taloudellisesti paljon helpompi, maksetavista miehistä jäisi yksi kentällinen pois.
Mutta halutessamme pienentää pelaajaan kohdalla riskiä joutua loukkaantumistilanteeseen, pitäisi kenttien määrää nostaa ainakin yhdellä tai sitten siirtyä pelaamaan neljän pelaajan kentällisiin. Tämä voisi myös olla pienten seurojen mieleen.
Usemamman kentällisen etu olisi lisäksi se, että useampi pääsisi pelaamaan.
WESTERLUN PIENENTÄISI JOUKKUEIDEN KOON KOLMEEN KENTTÄÄN
Helmitaulu avuksi
0
130
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi499911Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit126695Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j736015Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?405901Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464104Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html2633026Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?392306- 611345
Suomussalmen baarit
Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik191136Millä paikkakunnalla kaivattusi asuu
Jäikö sydän jonnekin? Jos, niin minne tai mihin? Laita paikkakunta tai paikka ja kunta🤭 Esim. Helsinki tai Pubin vessa48985