Vastuullinen usko

Todistajat kertovat pitävänsä Raamattua tärkeimpänä ohjenuoranaan elämässä.

Uskon että he ovat tässä asiassa aitoja ja että he todella kokevat Raamatun tekstit todeksi ja haluavat noudattaa siinä annettuja ohjeita parhaansa mukaan.

Totuus on kuitenkin myös se että Raamatun ohjeita noudattaa ja kunnioittaa myös miljoonat muutkin ihmiset ympäri maailmaa, eivät suinkaan ainoastaan Jehovan todistajat.

Kuka meistä ihmisistä osaa tulkita Raamattua oikein?
Kenellä meistä on rohkeutta ottaa opettajan rooli ja alkaa opettamaan Kaikkivaltiaasta Jumalasta?

Ilmiselvästi Jehovan todistajat ovat ottaneet tehtäväkseen kertoa Raamatun Jumalasta kaikkialle maailmaan mutta niin ovat myös monet muutkin suuntaukset ja uskonnot tehneet samoin.

Minulla itselläni ei ole paljoakaan sanottavaa aiheesta sillä en todellakaan tiedä miten asiat on ja kuka on oikeassa tai kuka väärässä.
Jätän sen asian suosiolla Jumalan käsiin.

Toivon todistajien olevan opetuksissaan oikeassa ihan vain heidän itsensä vuoksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tavallinen tallaaja kirjoitti:

Todistajat kertovat pitävänsä Raamattua tärkeimpänä ohjenuoranaan elämässä.

Uskon että he ovat tässä asiassa aitoja ja että he todella kokevat Raamatun tekstit todeksi ja haluavat noudattaa siinä annettuja ohjeita parhaansa mukaan.

Totuus on kuitenkin myös se että Raamatun ohjeita noudattaa ja kunnioittaa myös miljoonat muutkin ihmiset ympäri maailmaa, eivät suinkaan ainoastaan Jehovan todistajat.

Kuka meistä ihmisistä osaa tulkita Raamattua oikein?
Kenellä meistä on rohkeutta ottaa opettajan rooli ja alkaa opettamaan Kaikkivaltiaasta Jumalasta?

Ilmiselvästi Jehovan todistajat ovat ottaneet tehtäväkseen kertoa Raamatun Jumalasta kaikkialle maailmaan mutta niin ovat myös monet muutkin suuntaukset ja uskonnot tehneet samoin.

Minulla itselläni ei ole paljoakaan sanottavaa aiheesta sillä en todellakaan tiedä miten asiat on ja kuka on oikeassa tai kuka väärässä.
Jätän sen asian suosiolla Jumalan käsiin.

Toivon todistajien olevan opetuksissaan oikeassa ihan vain heidän itsensä vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu