Soini paljastaa kantansa: KYLLÄ EU:lle ja eurolle!

"Polvistukaa euro-Soinin edessä

Tyhmällekin selvisi lopulta, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kannattaa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa ja yhteisvaluutta eurossa. Vennamolaiseen tyyliin Soini pihtaa vastaustaan siihen, valitseeko hän kotimaan politiikan vai Euroopan parlamentin ja Brysselin simpukkaravintolat.

Soinin suhde koko unioniin tuli esiin torstaina ilmestyneessä Ulkopolitiikka-lehdessä. Keskiviikkona Yleisradiossa hän selosti kantaansa euroon.

Suomen jäsenyyttä EU:ssa Soini puolusti epäsuorasti korostamalla, että perussuomalaiset on EU-kriittinen puolue. Roomalaiskatolilainen Soini vertasi unionia kirkkoonsa. Kirkostahan Soini ei eroa.

Ylessä Soini kertoi, mitkä maat hänen mielestään pitäisi heittää ulos eurosta. Niiden joukossa ei ollut Suomi."

"Persut, polvistukaa euro-Soinin edessä ja suudelkaa sormus kiiltäväksi.

EU jäsenyyden vastustajille tiedoksi. Teillä ei ole omaa eduskuntapuoluetta. "

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/polvistukaa-euro-soinin-edessa
8117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

http://www.anttipesonen.fi/2013/01/tiekartta-ulos-eusta.html
Eta-sopimustakaan ei välttämättä tarvita, sillä Sveitsin mallin mukaan on mahdollista solmia erillisiä sopimuksia EU:n kanssa.

EU:sta eroamisesta ei tarvitse maksaa mitään sakkomaksuja.

Koska EU määrää jäsenmaidensa kauppapolitiikasta, on EU:n ulkopuolella mahdollista tehdä kahdenvälisiä tai laajempia kauppasopimuksia niiden yli 160 valtion kanssa, jotka eivät kuulu EU:hun.

Suomi maksaa EU:lle nyt vuosittain tullitulot huomioiden lähes tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin siltä saa. Nämä maksut säästyvät kun Suomi eroaa unionista. Suomi voi EU:n ulkopuolella toteuttaa sellaista politiikkaa jota haluaa. Päätösvalta lainsäädäntöön siirtyy Brysselistä Suomen eduskunnalle. Jos täällä halutaan tehdä EU:n mallin mukaisia päätöksiä, siihen on mahdollisuus, mutta ei enää pakkoa.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Soini on vihdoinkin ilmoittanut selvän kantansa EU ja euro asiassa,
luulen että moni on todella pettynyt, mutta meillä on vaihtoehto,
IPU on puolue jonka tärkein tavoite on itsenäinen Suomi.

Käykää lukemassa tuo Pesosen bloki sarja "kohti tasapainoa"
siellä on valtavasti tietoa, ja kysyä voi lisää jos jotain puuttuu,
Pesonen täydentää sitä jatkuvasti, joten vierailkaa siellä.

Pjohtaja on rauhallinen mies, ei pidä suurta ääntä itsestään,
mutta pitää sen minkä lupaa, luottamus on suuriarvoinen asia,
sen tajuaa erityisesti nyt kun kaikki lupaukset on petetty, joka
puolueen taholta.
Olen ylpeä IPUlainen ja arvostan p,johtajaamme.

Äänestä
  • Niin minäkin.
    PS:ssä on paljon kykyjä jotka toivovat oikeasti eroa eu:sta ja eurosta, mutta eivät saa puolueeltaan minkäänlaista politiikkaa noiden toiveiden vastineeksi. Puolueessa on tiettyjä tosi älykkäitä ihmisiä joilla syvällinen näkemys taloudesta ja euron vahingollisuudesta. Puolueen johto taas puhuu lapsellisen yksinkertaisia juttuja eikä yritäkään puuttua Suomen taloudellisten ongelmien perussyihin.
    Kyvykäs aines on aivan jumissa ps:n sisällä. Saa nähdä mitä tapahtuu.

    Äänestä

  • we'll see kirjoitti:

    Niin minäkin.

    Yksi hyvä persu. Kaikki kiteytyy tekstin viimeiseen kappaleeseen:

    http://tommilaitila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141527-hallituksen-eu-politiikka-tuntuu-vievan-meidat-turmioon

    Äänestä

  • Soini: EUssa ollaan kirjoitti:

    Tämä myös. Haluaa eroon eu:sta ja eurosta. Sanoo että ps:n linja ei ole rehellinen äänestäjää kohtaan, kuten ei olekaan. Äänet haalitaan eu/euro-kritiikillä mutta johtoporras seisoo kummankin jäsenyyden takana, eikä tee mitään jäsenyyksien purkamiseksi. PS kerää ääniä mielikuvilla, joille äänestäjä ei saa vastinetta. Eikä saa ps:n jäsenet itsekään.

    http://petrikivikangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125039-suomi-romahtaa

    Äänestä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

Meillä on kymmeniä syitä erota EU;sta, eikä yhtäkään syytä
roikkua mukana, jos haluat itsenäisen Suomen niin osallistu
tähän aloitteeseen, meidän täytyy saada aikaan kansanäänestys,
tämä koskee jokaista kansalaista, sillä me maksamme tuon
jäsenyyden tuomat kulut ja kaikki haitat mitä EU määräykset
aiheuttaa, ainoastaan varakas eliitti hyötyy tästä.

Katsokaa ohjeet ja lähtekää keräämään nimmareita, meillä on vain
kuukausi aikaa nimiä on vasta23,460, eli paljon puuttuu.

En usko että uutta tilaisuutta tulee,enkä minä ainakaan halua
jäädä ikuisesti EU;n orjaksi, enkä halua siihen asemaan lapsiani.

Äänestä
  • Voispa äänestää uudelleen :)

    Alkaa kavereita suostutteleen laittaan puu merkki.

    Äänestä

Outoa. Palstalla vuosia roikkuneet 2 - 3 soiniWätystä eivät ole vielä poistattaneet tätä viestiketjua. Kummaa.

Äänestä

Olipa hyviä kannanottoja tuolla linkkien takana,
kunpa Soini kuuntelisi jäsenistöään,
Suomella olisi mahdollisuus irrottautua EU;sta,
ja rakentaa omaa maatamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maisterisbroileri kirjoitti:

"Polvistukaa euro-Soinin edessä

Tyhmällekin selvisi lopulta, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kannattaa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa ja yhteisvaluutta eurossa. Vennamolaiseen tyyliin Soini pihtaa vastaustaan siihen, valitseeko hän kotimaan politiikan vai Euroopan parlamentin ja Brysselin simpukkaravintolat.

Soinin suhde koko unioniin tuli esiin torstaina ilmestyneessä Ulkopolitiikka-lehdessä. Keskiviikkona Yleisradiossa hän selosti kantaansa euroon.

Suomen jäsenyyttä EU:ssa Soini puolusti epäsuorasti korostamalla, että perussuomalaiset on EU-kriittinen puolue. Roomalaiskatolilainen Soini vertasi unionia kirkkoonsa. Kirkostahan Soini ei eroa.

Ylessä Soini kertoi, mitkä maat hänen mielestään pitäisi heittää ulos eurosta. Niiden joukossa ei ollut Suomi."

"Persut, polvistukaa euro-Soinin edessä ja suudelkaa sormus kiiltäväksi.

EU jäsenyyden vastustajille tiedoksi. Teillä ei ole omaa eduskuntapuoluetta. "

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/polvistukaa-euro-soinin-edessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu