Ei jaksaisi millään. laulanko vai en istunko vai en. Kaikki tuntuvat niin hurskailta just silloin. Kuitenkaan suuri osa ei kuulu kirkkoon.
Suvivirsi
abhe
787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen ateisti, mutta minulle Suvivirsi on ihan yhdentekevä. Tuskin siitä yhdenkään lapsen pää menee rikki. Suomessa on suurempiakin uskontoihin liittyviä ongelmia kuin joku kevätjuhlan luritus.
Totta että ei se ketään uskovaiseksi tee, mutta periaateessa tärkeetä pitää kiinni siitä että kirkkoa ja sen uskomusten levittämistä kouluissa ei tule sallia.tän Suvivirsi on vain yhsi pieni vähämektiyksinen asia verrattuna siihen että kuoluissa on edelleen tunnustuksellisluonteinen uskonnonopetus, joka uskonnolle omat ryhmät. Jos opetus ei olis tunnustuksellista voitaisiin opettaa kaikille samoissa ryhmissä.
Usk.opetusta kirkko perustelee tarpeella oppia ensin "oma" uskonto, eli kyse on tunnustuksellisesta popetuksesta, sitten vasta uskaltaa päästää dialogiin vääräuskoisten kanssa
Joo, eihän pää mene siinä kuunnellessa rikki, mutta harmittaa tuollaisen sisällöltään mädän hokemisen kuunteleminen silti.
On kuin porvari pakotettaisiin kuuntelemaan jotain kommarimusaa. Menikö perille?
Myös se ärsyttää, ettei todella tajuta että kaikille yhteiseksi tilaisuudeksi tarkoitettua, voi järjestää ideologisesti neutraalisti.
Jos jokin uskonnollinen kappale on niin maan tärkeä, niin miksei uskikset ravaa kirkoissaan laulamassa sitä?
Ymmärrätkö että uuden tradition aloittaminen käy hyvin helposti? Muutaman vuoden kuluttua se on se, joka antaa oppilaille tunteen siitä, että nyt koulu on ohi ja vapaus alka.
Suvivirsi pois kouluista kyllä joo kun kaikessa nöyristellään muita uskontoja jotta ei loukkattaisi muiden tunteita. Mutta jos me menemme islamilaiseen valtioon kouluun lopettavatko he myös keskipäivänrukoukset ja muut kun me vapaamieliset menemme sinne. Meille suomessa ei arvot merkitse mitään enään pian saat naida kenet tykkäät vaikka lemmiksi, nimeksi voit laittaa vaikka hevonkuusi ja jne. Mutta jos palkaa ei maksetta niin paljoa kuin sopimukset sanoo jo lakkoillaan ja muuta. Jumala ollaan hylkäämässä ja uudeksi jumalaksi tulee raha ja markkinavoimat.
Oletko jo myynyt oman sielusi lähdetkös pirun kanssa kauppaan? Vai pidätkö itseäsi minkään arvoisena? Entä myisitkö lapsesikin kun et mistään muusta välitä kuin rahasta.J
Minusta voisi Suvivirttä jo kohdella ihan lauluna vaan. Miksi julistetaan sen kultuurista luonnetta ja silti esitetään se uskonnollisuuden ilmentäjänä... Ei jaksa. Vuodesta toiseen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288569873686.html?ref=rss
Koululaisjumalanpalveluksia on useimmissa kouluissa 2,3 tai 4 vuodessa. Kesto noin tunnin per kerta. Lisäksi on seurakuntien päivänavauksia, joissakin kouluissa jopa joka toinen viikko... Ne on alakouluissa usein juhlasalissa, kun tavallinen päivänavaus on omasa luokassa...
Jos nuo saisi pois, ehkä kolmen minuutin juttu kevätjuhlassa menisi pikkuisen helpommin kuin nyt.
Koulun toiminta tulisi saada uskonnollisesti tunnustuksettomaksi. Se voitaisiin toteuttaa Yhdenvertaisuuslailla, mutta ollaanko asia vesittämässä juuri jumalanpalvelusten oslta? http://www.vapaa-ajattelijat.fi/node/298