Erityisnuorisotyö

Sen todellinen tarkoitus on saada nuoret samaistumaan erityisnuorisotyön ohjaajaan ja sitä kautta lopulta virkamiehiin noin yleensäkin.

Useinhan juniori samaistuu valmentajaansa, ihailee häntä ja pyrkii hänen kaltaisekseen. Samaan kai pyritään erityisnuorisotyössäkin ja jos tässä onnistutaan lapsesta tulee "tervepäinen".

Yleensä erityisnuorisotyö kohdistuu entisiin ja nykyisiin laitosasukkeihin sekä myös erityisopetuksen saajiin, heistä käytetään ilmaisua "syrjäytymisvaarassa olevat". Eli juuri heihin jotka ovat napit vastakkain virkavallan kanssa.

Lasten syrjäytymisestä puhuvat politiikot eivät puhu insuliinisurmista tai Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä.

Mikä heitä sitten syrjäytymisessä niin pelottaa? Puhuvat mummunpotkijoista vaikka väkivaltarikosten rangaistusasteikko on varsin lievä ja psykologian mukaan väkivaltaisuus johtuu "vaikeasta lapsuudesta" ja imelät sössötykset päälle.

Ihan kuin syrjäytymisen vastaisella työllä yritettäisiin padota jotakin muutosta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Matti.W kirjoitti:

Sen todellinen tarkoitus on saada nuoret samaistumaan erityisnuorisotyön ohjaajaan ja sitä kautta lopulta virkamiehiin noin yleensäkin.

Useinhan juniori samaistuu valmentajaansa, ihailee häntä ja pyrkii hänen kaltaisekseen. Samaan kai pyritään erityisnuorisotyössäkin ja jos tässä onnistutaan lapsesta tulee "tervepäinen".

Yleensä erityisnuorisotyö kohdistuu entisiin ja nykyisiin laitosasukkeihin sekä myös erityisopetuksen saajiin, heistä käytetään ilmaisua "syrjäytymisvaarassa olevat". Eli juuri heihin jotka ovat napit vastakkain virkavallan kanssa.

Lasten syrjäytymisestä puhuvat politiikot eivät puhu insuliinisurmista tai Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä.

Mikä heitä sitten syrjäytymisessä niin pelottaa? Puhuvat mummunpotkijoista vaikka väkivaltarikosten rangaistusasteikko on varsin lievä ja psykologian mukaan väkivaltaisuus johtuu "vaikeasta lapsuudesta" ja imelät sössötykset päälle.

Ihan kuin syrjäytymisen vastaisella työllä yritettäisiin padota jotakin muutosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu