Mitä jos palaan?

Olen ollut poissa Jehovan todistajista 10 vuotta, sitä ennen kastettuna jäsenenä. Erosin itse aikoinani, syyksi ilmoitin muutaman opinkohdan mitä en halunnut noudattaa, esim. verensiirtokysymys. Olen onnellisesti naimisissa, lapsiakin meillä on, ja olen alkanut haaveilla paluusta. Mitään kriisiä ei siis ole meneillään mutta ikävöin vanhoja aikoja Jehovan todistajana. Ja vanhoja tuttuja.

Mitä jos palaan? Käyköhän niin että pääsen takaisin eikä eroamistani järjestöstä anneta koskaan kunnolla anteeksi. Että ihmiset toivovat että pysyn heistä kuitenkin kivenheiton päässä jäsenenäkin.

En erottuani ole "vainonnut" heitä mitenkään tai kertonut taustastani kuin vahingossa yhdelle suupaltille (joka kertoi asiasta eteenpäin muille vaikka pyysin että pitäisi omana tietonaan). Kadun hirveästi että kerroin hänelle.

Kaipaan hirveästi vanhoja ystäviä, vanhoja tuttuja. Ja kaipaan lehtiä, kokouksia, konventteja. Itkettää, että elän nykyäänkin kuin Jehovan todistaja paitsi etten ole enää jäsen. Mieheni ja minun elämäntavat ovat ihan samanlaiset kuin todistajillakin, toki ilman kenttää ja kokouksia yms.

Puhutaanko seurakunnissa lähteneistä enää muuta kuin halveksivaan sävyyn? Mitä jos palaan ja tulen kunnolla asiaan mukaan ja olen ikuisesti se "vanha luopio"? Niin ja mikä mahtaa olla katumisaika ennenkuin pääsee kunnolla taas mukaan?
983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ehdottomasti sinun on mentävä takaisin JT luokse, voit olla varma, että hekin toivovat paluutasi.
Älä riitele Raamatun sanasta, koska he ovat oikeassa.
Heidän Raamatun käänöksensä on loistava, sen on tarkistanut tuttavani, joka opettaa raamattua Israelissa. Hän hallitsee molemmat Raamatun kielet, siis tietää mistä puhuu.
Kirkkoraamatuista hänen mielipiteensä on yhdellä sanalla kuvattuna: EPÄLUOTETTAVIA.

Äänestä
  • .Tässä taas joku Jt ; vanhin käy useammalla äänellä yksnpuhelua , . siinä on päivän saarnaustyö meneillään , luulsin , -
    mikäs se siinä ,jokainen taaplaa tyylillään , ja jos hallitsee molemmat raamatunkielet, -
    Kreikka ja varmaan latina ,

    Äänestä

Motiivit on ainakin kestämättömällä pohjalla. Olet siis menossa lahkoon takaisin pelkästään ihmissuhteiden takia. Tämä edellyttää sitä että joudut olemaan itsellesi ja muille huomattavissa määrin epärehellinen.

>>tai kertonut taustastani kuin vahingossa yhdelle suupaltille (joka kertoi asiasta eteenpäin muille vaikka pyysin että pitäisi omana tietonaan). Kadun hirveästi että kerroin hänelle.>Puhutaanko seurakunnissa lähteneistä enää muuta kuin halveksivaan sävyyn?>Niin ja mikä mahtaa olla katumisaika ennenkuin pääsee kunnolla taas mukaan?

Äänestä

Kaikkien rekisteröityjen yhdistysten toiminta perustuu siihen, että ne, jotka ovat samaa mieltä yhdistyksen tavoitteiden (myönteinen) kanssa ja haluavat niitä edistää, toimivat myös niin.

Äänestä
  • Eipäs perustu. Yhdistyksissä on tavallisesti hyvin paljon erilaisia mielipiteitä. Ja niistä mielipiteistä saa muissa yhdistyksissä ja yhteisöissä myös puhua.

    Äänestä

  • barsf kirjoitti:

    Eipäs perustu. Yhdistyksissä on tavallisesti hyvin paljon erilaisia mielipiteitä. Ja niistä mielipiteistä saa muissa yhdistyksissä ja yhteisöissä myös puhua.

    Kaikkien rekisteröityjen yhdistysten toiminta perustuu siihen, että ne, jotka ovat samaa mieltä yhdistyksen tavoitteiden (myönteinen) kanssa ja haluavat niitä edistää, toimivat myös niin.

    Äänestä

Onko ongelma se, että kaikki muut eivät ole (sinun mielestä) samaa mieltä siitä mitä Raamattu opettaa?!?

Äänestä

Lahkosta lähteneillä on ensi ongelmana ihmissuhteiden puuttuminen ja epäluottamus, koska lahkon ensimmäinen teko liittyjälle on neuvoa katkaisemaan ihmissuhteet lahkon ulkopuolisiin ja pitämään ihmisiä saatanan vallassa olevina.

Siksi on tärkeää ruveta tutustumaan kaikin puolin ihmisiin, keskustella nettipalstoilla, harrastusten piirissä. Eikä suinkaan jäädä sohvalle makaamaan maailmanloppua peljäten.

Kristillisyyden kiinnostessa voi tutkia vaikkapa Turusen kirjasta lähtien lahkon erehdyksiä ja pakanallisuutta, samoin itse kristillisyyttä, esim. Kariluoto kirjoittaa nimenomaan jehovantodistajille.

Lahko erottaa suuren määrän jäseniään, nykyään on enemmän erotettuja kuin lahkon aktiivijäseniä. Erotukset tapahtuvat paljon epäkristillisten kurinpitotoimien vuoksi, lahko ei siedä yksilöllisyyttä eikä itsenäisyyttä.

Ota Kristus vastaan vapahtajanasi ja elä vapaata elämää, iloitse Herrassa

Äänestä
  • Tarkennan pari asiaa. Suupaltilla tarkoitan ihmistä joka kertoo asiasi eteenpäin koko kylälle. Eli kun kerroin omasta, henkilökohtaisesta tragediastani ja kerroin että asia on minulle vaikea, syväkin haava, hän kertoi minusta silti eteenpäin eri ihmisille. En itse kaipaa sitä, että puolitutut ihmiset tulevat säälivästi kyselemään että voi voi, kuulin mitä sulle on tapahtunut, kuinka sä oikein jakselet? Ja eikös ne jehovat ookin kauheeta väkeä kun luin niistä lehdistäkin. Näin kuitenkin kävi ja se oli todella epämiellyttävää. Ei tämä asia yksin, mutta yhtenä osana vaikutti siihenkin että lopulta vaihdettiin miehen kanssa paikkakuntaa. Ymmärrän että lööppejä myydään näillä jutuilla viihteeksi ihmisille mutta mulle mun menneisyys on kova paikka, mistä en kertoisi enää ellen todella luota ihmiseen. En saa siitä kertomisesta mitään itselleni vaikka kuulijalle se on varmasti viihdyttävää kuultavaa.

    Provoiluun minulla ei ole halua eikä oikein aikaakaan ja toivon ettei sen epäilemiseen käytettäisi kohdallani enempää aikaa. Kysyin kysymyksen, olen odotellut siihen vastauksia enkä suoraan sanoen jaksaisi nyt mitään soopaa lukea. Ei kai sitä aikuiset, työssäkäyvät ihmiset tällä palstalla harrastakaan, niin ainakin toivon.

    Ai niin enkä kyllä muista katumisajoista mitään, olin 8 vuotta aikoinaan mukana enkä muista joutuneeni asiaa silloin käsittelemään. Googlettamallahan sekin varmasti selviää, voin kokeilla toki sitä niin ei mene energiaa itseni puolusteluun tällä palstalla. Mukavaa kesää kaikille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ikävöijä kirjoitti:

Olen ollut poissa Jehovan todistajista 10 vuotta, sitä ennen kastettuna jäsenenä. Erosin itse aikoinani, syyksi ilmoitin muutaman opinkohdan mitä en halunnut noudattaa, esim. verensiirtokysymys. Olen onnellisesti naimisissa, lapsiakin meillä on, ja olen alkanut haaveilla paluusta. Mitään kriisiä ei siis ole meneillään mutta ikävöin vanhoja aikoja Jehovan todistajana. Ja vanhoja tuttuja.

Mitä jos palaan? Käyköhän niin että pääsen takaisin eikä eroamistani järjestöstä anneta koskaan kunnolla anteeksi. Että ihmiset toivovat että pysyn heistä kuitenkin kivenheiton päässä jäsenenäkin.

En erottuani ole "vainonnut" heitä mitenkään tai kertonut taustastani kuin vahingossa yhdelle suupaltille (joka kertoi asiasta eteenpäin muille vaikka pyysin että pitäisi omana tietonaan). Kadun hirveästi että kerroin hänelle.

Kaipaan hirveästi vanhoja ystäviä, vanhoja tuttuja. Ja kaipaan lehtiä, kokouksia, konventteja. Itkettää, että elän nykyäänkin kuin Jehovan todistaja paitsi etten ole enää jäsen. Mieheni ja minun elämäntavat ovat ihan samanlaiset kuin todistajillakin, toki ilman kenttää ja kokouksia yms.

Puhutaanko seurakunnissa lähteneistä enää muuta kuin halveksivaan sävyyn? Mitä jos palaan ja tulen kunnolla asiaan mukaan ja olen ikuisesti se "vanha luopio"? Niin ja mikä mahtaa olla katumisaika ennenkuin pääsee kunnolla taas mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu