Monta kulttuuria

Kannattaa muistaa, että näiden modernien kansallisvaltioiden luominen Eurooppaan on jo itsessään tuhonnut suuren osan niiden aikaa edeltäneestä kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Tuo prosessi on toisin sanoen jo ollut yhtenäistävän ja sekoittavan globalisaation esiaste. Ajatellaan vaikkapa Ranskaa, jossa vanhan kuningasvallan aikana jokaisella sen maakunnalla oli omat, keskiajalta saakka juontuvat traditionsa, jopa kielensä; on arvioitu että vielä Ranskan suuren vallankumouksen aikana vain puolet Ranskan kansalaisista puhui ranskaa. Vallankumous hävitti rationaalisuuden ja edistyksen nimissä maakunnat samankokoisten departementtien tieltä. Oksitaanin kaltaiset paikalliskielet alkoivat taantua. Vain bretoni on pitänyt lännessä puoliaan.

Vielä keinotekoisempi oli Italian kansallisvaltion perustaminen (ei ihme että se uhkaa hajota nyt kun Pohjoisen liitto tahtoo erota Etelä-Italiasta ja Venetsiakin haaveilee itsenäistymisestä). Kun Italian yhdistämisestä neuvoteltiin italialaisten nationalistien kokouksessa Firenzessä 1800-luvun puolivälissä, oli keskustelijoiden pakko kommunikoida Ranskaksi, koska murre- ja kielierojen takia he eivät ymmärtäneet toistensa puhetta. Näin muistan lukeneeni. Samanlainen mosaiikki - eikä vain monien pikkuvaltioidensa takia - oli Saksa ennen sen yhdistämistä Preussin johdolla. Että preussilaisuus pääsi leimaamaan saksalaisuutta, on historiallinen sattuma, taikka seurausta sen sotilaallisesta ja teollisesta dominanssista 1800-luvun Saksassa (pohjoisella Piemontella oli sama rooli Italiassa).

Ja kaikki mikä pätee noihin maihin, pätee myös Suomen, historian myöhäiseen tulokkaaseen, Suomen 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun. Venäjä päätti perustaai autonomisen valtion joukosta Ruotsin itäisiä läänejä (kieli- ja kansallisuusrajoista piittaamatta), ja myöhemmin Suomen ruotsinkieliset loivat Venäjän rakentaman aineellis-taloudellisen infrastuktuurin puitteissa suomenkielisen kulttuurin, joka kansakoululaitoksen ja lehdistön kautta opetti kainuulaisille ja varsinaissuomalaisille, karjalaisille ja pohjalaisille, että he kuuluivat samaan kansaan - se oli hyvin hämmentävä uusi tieto ainakin rahvaalle. Suomi on konstruktio; kenties hyödyllinen sellainen, mutta ei mikään alkuperäinen eikä luonnollinen entiteetti. Suomen kirjakielikin on jokseenkin mielivaltainen luomus, jossa on paljon "epäsuomalaisia" vaikutteita ruotsin kieliopin logiikasta ja lauserakenteista. Olen kuullut, että vielä toisen maailmansodan jälkeen paikallismurteita yritettiin Suomessa tukahduttaa kieltämällä lapsia puhumasta niitä koulussa. Nyt, kun koululaitos ja massamedian kaikkivalta ovat aikansa juurineet murre-eroja pois, niitä yritetään nyt - keinotekoisesti - elvyttää.

Suomi on eräs venäläinen ajatus, ja eräs ruotsalainen ajatus. Suomi ja suomalaisuus on "toisen" tuote. Kenties siksi suomalaisia vaivaa yhä nationalistisen itsetehostuksen tarve ja sortuminen mitä rahvaanomaisimpaan kansallisromantiikkaan, jonka vaikutus etenkin perussuomalaiseen ajatusmaailmaan näyttää olevan vahva. Kansanedustaja Immonen huvittavine puheineen on vain jäävuoren huippu.

Nykyisen Saksan alue oli vielä 1800-luvulla hajanainen ruhtinaskuntien sotaisa temmellyskenttä. Ainakin sille kansalle globalisaatio ja integroituminen teki hyvää.

Minkäs taustalleen voi.

Apinanaama kirjoitti:

Minkäs taustalleen voi.

Olis kyllä kiva keskustella ihmisyydestä kriittisesti. Tuntuu joskus pahalta järjetön aggggggrassiivisuus ja halu vahingoittaa toista. Lähteeköhän se apinatasolta?