Nukkuva, pimeydessä elävä kristikunta!! Miksi ette halua herätä, vaikka herätykseksi sanoma, tämä kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi oleva, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi Kristuksen Jeesuksen, Hänen yhteyteensä, Hänessä yhdeksi, yhtä olevaksi ja kaikessa yhtä pitäväksi, Totuudessa yksimielisesti elämään ja toimimaan / vaikuttamaan kutsuva, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden valossa tunnistettava äänensä on ollut luettavissa / kuultavina jo usean vuoden ajan tälläkin keskustelufoorumilla, useilla eri osastoilla?!
Mikä tässä pahan vallassa olevassa, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elävässä, saatanaa tuomiokseen palvelevasti, = onnettomuudekseen / kärsimyksikseen ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi elävässä, toimivassa ja vaikuttavassa maailman / ihmiskunnan touhussa ja politiikassa niin mieluisaa, ettei siitä haluta sanoutua irti? = Lähteä ULOS, rakentamaan sitä kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaista / Oikeuden mukaisuuden mukaista = vasta Laillista (kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja, kaiken Elämän Antaja ja Ylläpitäjä Jumalan Luvallista) ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaista, Kristuksen Jeesuksen / Jumalan VALTA kunta. tälle pahan vallassa olevalle maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää, Krist. periaatteella ja mukaisesti toimivaa Krist. vaihtoehtoa.
Kristuksen Jeesukseen uskovat, Hänelle uskollisesti ja kuuliaisesti elämään ja toimimaan kutsututhan on tästä pahan vallassa olevasta saatanaa tuomiokseen palvelevasta maailman touhuista ja politiikasta ULOS kutsuttuja, tätä em. Jumalan valtakunta / Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi.
Kristuksen Jeesuksen nimessä näin muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, / vähäisen, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, niin Krist. uskoville, kuin kaikille muillekin herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa, Kristuksen Jeesuksen kanssa, Hänessä YDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Totuudessa / Hänessä, Kristuksessa Jeesuksessa YKSI mielisesti, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti elämään ja toimimaan / vaikuttamaan, omiaan ja siksi haluavia yhdeksi kokoamassa olevan.
Mikä tässä pahan vallassa olevassa, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elävässä, saatanaa tuomiokseen palvelevasti, = onnettomuudekseen / kärsimyksikseen ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi elävässä, toimivassa ja vaikuttavassa maailman / ihmiskunnan touhussa ja politiikassa niin mieluisaa, ettei siitä haluta sanoutua irti? = Lähteä ULOS, rakentamaan sitä kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaista / Oikeuden mukaisuuden mukaista = vasta Laillista (kaikille Itse kaiken Luoja ja Omistaja, kaiken Elämän Antaja ja Ylläpitäjä Jumalan Luvallista) ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaista, Kristuksen Jeesuksen / Jumalan VALTA kunta. tälle pahan vallassa olevalle maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää, Krist. periaatteella ja mukaisesti toimivaa Krist. vaihtoehtoa.
Kristuksen Jeesukseen uskovat, Hänelle uskollisesti ja kuuliaisesti elämään ja toimimaan kutsututhan on tästä pahan vallassa olevasta saatanaa tuomiokseen palvelevasta maailman touhuista ja politiikasta ULOS kutsuttuja, tätä em. Jumalan valtakunta / Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi.
Kristuksen Jeesuksen nimessä näin muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, / vähäisen, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, niin Krist. uskoville, kuin kaikille muillekin herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa, Kristuksen Jeesuksen kanssa, Hänessä YDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Totuudessa / Hänessä, Kristuksessa Jeesuksessa YKSI mielisesti, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti elämään ja toimimaan / vaikuttamaan, omiaan ja siksi haluavia yhdeksi kokoamassa olevan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Väärä foorumi herätykselle. Tämä on eksytys foorumi. Ylpeys ja omahyväisyys foorumi.
Sanansaattajat kohtaavat ongelmia. Yksi on se, mitä tapahtuu jos joku alkaa levittää totuutta islamista. Heti kun tieto siitä ja sen alkuperästä leviää muslimimaailmaan, jokaisesta suomalaisesta tulee raakojen tappajien riistaa. Ainakaan maallistuneet kansalaiset eivät pidä ajatuksesta, tuskin moni niin sanotuista uskovista kristityistäkään.
Kuinka moni haluaa tehdä suomalaistista maalitauluja ja ehkä aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä. Olemme näin Saatanan panttivankeja kaikkialla, myös niin kutsutussa vapaassa maailmassa. Ihmisvoima ei riitä tässä taistelussa. Rukoillaan apua.
2.6.2013
Jos todella haluat totuutta levittää etkä valjastaa syyttömiä todellisten syyllisten sijaan ja kantamaan näiden syyllisyyttä, keskitä havainnontekosi, tutkiskelusi ja johtopäätöksien tekosi etenkin läntiseen porttokristillisyyteen, tuohon suureen Babyloniin, jota Ilmestyskirjan luku 18 kuvaa.
Tämä on ihmiskunnan mitä ilmeisemmin toistaiseksi pahin turmeluksen- ja tuhonaiheuttaja, vieläpä todistettavasti.
Kuka on aiheuttanut ihmiskunnan toistaiseksi tuhoisimmat sodat, kuka kehitellyt joukkotuhoaseita, kuka turmellut, riistänyt ja tuhonnut eniten luomakuntaa, kuka turmellut pahiten ihmisen henkeä, mieltä ja ruumista? Kuva on levittänyt syntistä elämänmalliansa yli maanpiirin kaikille kansoille opetuksellaan ja mediallaan? Ja kuka on velkaannuttanut kansat ja heimot korollisella rahallaan? Yms, yms.
Vastaukset paljastavat kiistatta ihmiskunnan tämän hetkisen pahimman vihollisen, joka on samalla Kristuksen apostolisen seurakunnan, Kristuksen Uuden Liiton Israelin ja Kristuksen maanpäällisen kuningaskunnan verivihollinen ja pahin vainoaja.
Parhaillaan on menossa porttokristillisyyden yhteinen, voimakas syyllistämiskampanja Koraaniin perustuvaa islamia kohtaan, jota ajamaan on saatu osin mukaan itäinenkin porttokristillisyys.
Maltillinen, demokraattinen, Jumalan totuudesta luopunut islamilaisuus sen sijaan on suosittua ja suojeltua Kristuksen ulkopuolella olevassa maailmassa.
"Syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin JHVH:lle kauhistus." (Snl.17:15)
"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja myrkyttäjien (kreik. pharmakois) ja väärien käsitysten palvelijain (epäjumalanpalvelijain) ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm.21:8)
"Ulkopuolella (Uuden Jerusalemin) ovat koirat ja myrkyttäjät (kreik. pharmakoi) ja huorintekijät ja murhaajat ja väärien käsitysten palvelijat (epäjumalanpalvelijat) ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät." (Ilm.22:15)
Islamistit valtaa alaa väkivallalla ja kristityt alkavat pyllistellä heille, siis tälle eksytysuskolle, jonka nimissä arabikansat kärsivät ja menettävät henkensä. Parhaillaan Syyriassa. Irak ei ole turvallinen vieläkään, entäpä Libya ja Iran.
Obama bin laden oli tehokas myös, samoin Pakistan, jossa kristityt listitään ministereitä myöten. Suomessa suvivirsikin pannaan islamistien ja ateistien takia. Mitähän Islamistisissa maissa muutetaan kristittyjen takia?
Luotettavan tuntuisin profeetta on sanonut, että oikea herättäjä tulee Lapista 40 vuorokautta ja vasta sen jälkeen kun itkun ja hammastenkiristyksen aika on alkanut. Olet siis väärä vale-herättäjä.
Tietysti olet väärä herättäjä, sillä olet väärien herättäjien, väärällä palstalla, joka sis. myös väärien profeettojen väärät profetiat, väärät unet ja väärät näyt.
Missä on oikeiden herättäjien oikea palsta?
1.6.2013
Yksi ns. herätyksen perusongelmista on se, että Suomen yhteiskuntajärjestys (yhteiskuntajärjestelmä) on muuttunut Lissabonin sopimuksen voimaan tulosta vuoden 2010 alusta lukien ja Jumalan kalenterin mukaan huhtikuusta 2010 lähtien. Tämä muutos on samalla katkaissut viimeisetkin säikeet Kristuksen maanpäälliseen kuningaskuntaan ja seuraukset ovat sen mukaiset.
Työssäkäyvät, myös ns. uskovat ovat palvelleet etenkin työllään, samalla Jumalalle ja Kristukselle kuuluvia resursseja kuluttaen antikristillistä, Jumalan Sanan ja Lain vastaista eli syntistä yhteiskuntajärjestelmää ylikansallisine ja kansallisine hallintoineen nyt jo yli kolme vuotta, elleivät sitten ole jollakin konstilla onnistuneet välttämään tämän Kristuksen vihollisuuden kumartamisen.
Ja samanaikaisesti liittonsa säilyttäneet ovat joutuneet suuriin kärsimyksiin, jopa vainoihin yrittäessään pitää kiinni uskollisuudestaan samalla, kun luopuneet ovat käyttäneet melkein mitä tahansa keinoja saadakseen heidätkin pettämään Jumalaa ja Kristusta.
On aivan turha odottaa mitään herätyksiä ennen kuin tämä luopumus havaitaan ja tunnustetaan henkilökohtaisesti sekä ryhdytään palauttamaan yhteyttä Jumalaan, jos Hän sen vain jollakin tavalla vielä sallii ja ollaan lisäksi valmiit korvaamaan aiheutettuja vahinkoja. Joka tapauksessa edessä on hyvin dramaattisia aikoja - myös Suomessa.
Herätys todellakin tulee - mutta se voi olla hyvinkin erilainen ja ikävämpi kuin mitä monet ovat kuvitelleet.
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan:
"Lähtekää siitä (suuresta Babylonista) ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on JHVH Jumala, joka on hänet tuominnut." (Ilm.18:4-8)
"He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa." (Ilm.17:14)
Siunausta etenkin kaikille uskollisuudesta kiinnipitäville!
Mitä sanoo Raamattu? Jooel.1:5. Herätkää, te juopuneet, ja itkekää, valittakaa, kaikki viininjuojat, rypälemehun tähden, sillä se on otettu pois teidän suustanne. Jes.26:19.
Täällä puhutaan myös koraanista. Tv. seiskalla tänään 15:00
Koraani vai Raamattu?
Illalla oli ohjelma Sodoman ja Gomorran löytymisestä.
One Wayn sivuilta.
"Maamme hengellinen tila on vakava. Jaamme saman huolen kuin monet Raamattuun sitoutuneet seurakunnat eri puolilla Suomea."
"Samaan aikaan, kun kristikansa on monilla paikkakunnilla lamaantunut, yhä useammat suomalaiset ovat kääntämässä lopullisesti selkänsä kristinuskolle. Tämä kansa on vetämässä viemäristä alas sen isiemme uskon, joka on ollut suurena siunauksena Suomelle. Elämme hyvin kriittisiä aikoja, sillä siihen hengelliseen tyhjiöön, joka nyt on syntynyt, tullaan istuttamaan uudet opit ja uudet jumalat."
Varokaa eksytystä. Isä sanoo: "Luottakaa minuun". Luottakaamme siis vain hänen Sanaansa, sillä profeettain aika on ohi, kuten raamattukin sanoo.
Missä olette muut ULOS kutsutut? Ei kuulu eikä näy!??…
Tästä pahan vallassa olevasta, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivasta, saatanaa tuomiokseen, onnettomuuksikseen ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, maailman (maailman valtojensa) lopukseen palvelevan maailman / ihmiskunnan touhuista ja politiikasta ULOS, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, oikein elämään ja toimimaan / vaikuttamaan kutsutut, sitä varten ennen muita armosta pelastuksen mahdollisuuden saaneet kuulkaa! Herätyys nyt!…
Mikä estää Kristuksessa Jeesuksessa yhdeksi, Hänessä YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi keskinäiseen Rakkauteen ja huolenpitoon Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden perustalle, mukaisuuteen ja mukaisesti yhdistymisen?! Paikkakunnittain ja alueittain kansakuntien laajuisesti Hänen apostolista ja apostolisia seurakuntaansa, seurakuntiaan / Krist. yhteiskuntaa, Hänen VALTA kuntansa yhteydessä ja yhtenäisyydessä / Totuudessa YKSI mielisesti rakentamisen aloittamisen, Krist. vaihtoehto verkostoksi järjestäytymisen? Kun siihen kerran on kaikki, kaikessa täydellisyys asti riittävät mahdollisuudet. Mitään tähän tarvittavaa ei puutu…
On vain jokaisesta Häneen uskovasta ja siksi haluavasta itsestään kiinni, haluaako vai ei, ryhtyä Kristuksen Jeesuksen seuraajaksi, Hänen kaikille ja kaikelle luojan hyväksemme luomalle hyväksi vaihtoehdon rakentajaksi, Hänen, kaikille hyväksi olevilla, Raamatun UT, Hänen ja apostolisensa opetusten ja ohjeiden mukaisilla ehdoilla.
Onhan nämä tähän, Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen yhteyteen ja Hänessä yhteistyöhön kutsuvat, herätykseksi sanomat olleet jo useiden vuosien ajan kaikkien julkisesti nähtävillä, näillä useilla eri nimikkeiden alla olevilla keskustelufoorumeillakin luettavissa / kuultavissa!!
Ei vain vielä kukaan ole ollut tästä, Hänessä yhtä olemisesta ja kaikessa, Hänen, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti yhtä pitävästä, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, = Lain / Laillisuuden täyttymyksen mukaisesta elämästä, ja kaikessa oikein, yhteiseksi hyväksi, mutta kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi elämisestä ja toimimisesta / vaikuttamisesta kiinnostunut.
Kristuksen Jeesuksen nimessä näin, Häneen uskovia, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi kutsuttuja, sekä sellaisiksi haluavia peräänkuuluttaen, Herätykseksi valistaen ja muistuttaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi, Raamatun UT, Krist. opin vastaisesti, = tähän pahan vallassa olevaan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elävään, toimivaan ja vaikuttavaan maailmaan touhuihin ja politiikkaan mukautuneesti / osallisuudessa, = pimeydessä elävälle, saatanaa tuomiokseen, onnettomuuksikseen ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, ja siihen hirmuiseksi maailman lopukseen tuomion kohtaloon vievästi / johtavasti elävälle maailmalle / ihmiskunnalle valkeudeksi
Ei vain kuulu eikä näy, niitä ULOS kutsuttuja, niitä kaikille hyväksi, maailmalle valkeudeksi, Herätykseksi / pelastukseksi Krist. vaihtoehdon rakentajiksi kutsuttuja, sitä varten ennen muita pelastuksen mahdollisuuden jo saaneita, joka edellyttää siihen lopulliseen pelastukseen täysi Kristillisyyteen, ns. täysiikäisyyteen, kaikille hyväksi oikein elämiseen ja toimiseen / vaikuttamiseen kasvamista.