Evakoille asennekasvatusta

Venäläisten mielestä me evakot tarvitsemme asennekasvatusta. Tosin Jeesuskin sanoo että rakasta vihollistasi...
Mutta voisiko toivoa että vihollinen vetäytyisi valloittamiltaan alueelta. Silloin heidän rakastaminen olisi helpompaa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asennekasvatus on aina paikallaan jos tietämys ja todellisuudentaju nykymaailmasta on ihan hukassa. Ottakaa se opin saamisena.

Äänestä

Venäläiset tarvitsevat paljon enemmän asennekasvatusta. Tai oikeastaan sitä ennen he tarvitsevat vääristelemättömän historian tuntemusta. Sen jälkeen asenne voisi parantua ihan itsestään. Mutta eikö Venäjällä ole laki että historia on muutettava eli väärennettävä niin että venäläiset ovat sankareita ja syyttömiä ja kaikki muut ovat pahoja.

Äänestä

"Tosin Jeesuskin sanoo että rakasta vihollistasi..."

Pysyviä vihollisia ei ole, ainoastaan pysyviä intressejä. Mikä pätee valtioihin, pätee yksilöihinkin. Ihmisten kesken on totta se, että ne jotka ikänsä riippuvat kiinni vihassa ja vainoharhoissa, eivät menesty elämässä.

"Mutta voisiko toivoa että vihollinen vetäytyisi valloittamiltaan alueelta."

Kaikki maailman alueet on valloitettu jossain vaiheessa. Kun rajat ovat tarpeeksi vanhoja, niistä tulee luonnonmaantiedettä politiikan asemesta. Tarton rauhan raja oli olemassa ainoastaan 20 vuotta, pikku hetken historiassa, kun taas Suomen nykyiset rajat ovat jo ihmisiän ikäiset. Mutta mitäpä näitä itsestäänselvyyksiä aina toistamaan.

Äänestä

Leningradin suoja-alueen jotenkin ymmärtää tilapäisenä suojavyöhykkeenä, eli Venäjän intressinä. Mutta mikä pysyvä intressi NL:lla oli valloittaa Raja-Karjala ja Petsamo?

Äänestä

Eikö Korolla ole mitään kommenttia tähän?

Äänestä

Koro haluaa olla aina niskan päällä vääristelyssään. Hyökkäys on paras puolustus. Epämiellyttävät asiat hän sivuuttaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rakasta vihollistasi kirjoitti:

Venäläisten mielestä me evakot tarvitsemme asennekasvatusta. Tosin Jeesuskin sanoo että rakasta vihollistasi...
Mutta voisiko toivoa että vihollinen vetäytyisi valloittamiltaan alueelta. Silloin heidän rakastaminen olisi helpompaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu