Hiusten peseminen siirron jälkeen

Nordströmin ohjeessa sanotaan:

Hiukset saa yleensä pestä leikkauksen jälkeisenä päivänä illalla tai erillisen ohjeen mukaan. Laittakaa käsissä vaahdotettua shampoota KEVYESTI TAPUTTELEMALLA siirrealueelle ja huuhdelkaa shampoo pois HAALEALLA runsaalla vedellä. Siirrännäisiä EI SAA HANGATA EIKÄ PÄÄNAHKAA HIEROA pesun yhteydessä ensimmäisen kahden viikon aikana. Haavakohtaa saa hangata. Hiukset tulisi suihkuttaa vedellä kahdesti päivässä. Shampoota voi käyttää tarpeen mukaan, ei kuitenkaan enempää kuin kerran päivässä. Pesu ja huuhtelu EDISTÄÄ IHON PARANEMISTA JA RUPIEN IRTOAMISTA.

Lisäisin tuohon ohjeeseen vielä sen, että suihkun vedentulo oh säädettävä sopivaksi, ettei liian kova vedenpaine irrota siirteitä.

Mielestäni tuo sopiva vedenpaine ja kevyesti taputtelu ovat tärkeitä kohtia. Jos jättää hiukset pesemättä vaarana on, että siirteet tarttuvat rupiin niin, että nousevat lopulta pois ruven mukana. Sen vuoksi erittäin varovainen pesu ajoissa on tärkeä.

Täällä pari kirjoittajaa Keijo20 ja Tarzan85 ihmettelivät kun sänkeä ei nouse, vaikka siirrosta alkaa olla 6 kk. Onko kyse pesemättä jättämisestä.

Itse olen käynyt kaksi kertaa hiustensiirrossa Nordströmillä ja menetellyt edellä olevan ohjeen mukaan ja lopputulos on erinomainen.
10137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

näytät silti kaljuuntuvalta. sorry boys

Äänestä
  • paljon parempi näyttää kaljuuntuvalta nw2:lta kuin nw5:lta.

    Äänestä

Yleensä en vastaa noihin olettamuksina heitettyihin juttuihin kuten barbi girli kirjoitti.

En kyllä näytä kaljuuntuvalta, sillä etuhiusrajani on rakennettu aivan sille paikalle, jossa se oli parikymppisenäkin. Takaraivon hiukset eli varaost minulla oli poikkeuksellisen tuuheat ja niskatukka jatkui paidankauluksen alle, joten minulla on kyllä aivan normaalin näköiset hiukset. Kuten monella muullakin hiustensiirrossa käyneellä.

Äänestä

Kannattaa muistaa että hiuksia ei voi ikinä istuttaa niin tiheästi kun ne alunperin oli. Eli siis todennäköisesti näyttää kaljuuntuvalta silti, vaikka kuinka vetäis Gefinaa

Äänestä
  • huolimatta vähän harva nw2 on ihan järkyttävästi parempi kuin nw5 tai 6.

    Äänestä

  • No, ei kyllä näytä kaljuuntuvalta, vaikka ei niin tieheä olekaan kuin alunperin.

    Äänestä

Jännä miten Asa aloitti kun se häirikkö lopetti ?

Tai siis viittaan siihen viestiin missä kirjoitettiin että ovat yks ja sama henkilö.

Äänestä

Kannattaa myös hankkia suihkun suuttimen sellainen suodatin.

Kuulemma jos on huono vesi taloyhtiössä niin sekin aiheuttaa hiustenlähtöä.

Äänestä

Kyllä kävin kerran päiväs suihkussa ja pesin shampoolla taputtaen ja vedenpaine oli kevyt. Näin tein vähä yli 2 vkoa ja muutenki noudatin täysin saamia ohjeita. Itse olen vahvasti sitä mieltä et juuret lähti ruven mukana pois, vaikka hoitajat väittävät toisin.

Äänestä

Kirjoittelin tänne palstalle aiemmin keväällä. Tarkoitus oli mennä hiustensiirtoon suomessa. No niin teinkin ja nyt on sitten käynnissä odotteluvaihe toimenpiteen jälkeen.. Osa hiuksista, jotka toimenpiteessä istutettiin, ei pudonnut lainkaan. Siirrealuetta pesin 10 päivää taputtelemalla ja kevyellä vedenpaineella. Tämän jälkeen aloitin hoitajien ohjeesta varovasti pestä siirrealuetta. Pyörittelin varovasti rupija niitä lähtikin aika tavalla jo heti ensimmäisessä pesussa. Yksi siirre nousi irti varmuudella, sillä huomasin siirteen peseytymisen jälkeen nousseen pois kuopastaan juurineen. Tuo paikka oli hetken aikaa pesun jälkeen melko kipeä ja siitä tuli hieman verta.

Monet ruvet olivat sellaisia, että niiden mukana lähti istutettu hiuksen pätkä (oli mennyt ruvesta läpi). Näissä tapauksissa hiuksen juuri jäi kuitenkin paikalleen ja hius irtosi ruven mukana.

Tämän kokemuksen perusteella sanoisin, että jos siirteitä lähtee päästä, niin sen kyllä huomaa. 10 päivän jälkeen siteet on jo juurtuneet eikä ne 2 viikon jälkeen enää irtoile. Ei kannata murehtia asiaa, eiköhän ne hiukset lähde kohta kasvamaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dutaketo kirjoitti:

Nordströmin ohjeessa sanotaan:

Hiukset saa yleensä pestä leikkauksen jälkeisenä päivänä illalla tai erillisen ohjeen mukaan. Laittakaa käsissä vaahdotettua shampoota KEVYESTI TAPUTTELEMALLA siirrealueelle ja huuhdelkaa shampoo pois HAALEALLA runsaalla vedellä. Siirrännäisiä EI SAA HANGATA EIKÄ PÄÄNAHKAA HIEROA pesun yhteydessä ensimmäisen kahden viikon aikana. Haavakohtaa saa hangata. Hiukset tulisi suihkuttaa vedellä kahdesti päivässä. Shampoota voi käyttää tarpeen mukaan, ei kuitenkaan enempää kuin kerran päivässä. Pesu ja huuhtelu EDISTÄÄ IHON PARANEMISTA JA RUPIEN IRTOAMISTA.

Lisäisin tuohon ohjeeseen vielä sen, että suihkun vedentulo oh säädettävä sopivaksi, ettei liian kova vedenpaine irrota siirteitä.

Mielestäni tuo sopiva vedenpaine ja kevyesti taputtelu ovat tärkeitä kohtia. Jos jättää hiukset pesemättä vaarana on, että siirteet tarttuvat rupiin niin, että nousevat lopulta pois ruven mukana. Sen vuoksi erittäin varovainen pesu ajoissa on tärkeä.

Täällä pari kirjoittajaa Keijo20 ja Tarzan85 ihmettelivät kun sänkeä ei nouse, vaikka siirrosta alkaa olla 6 kk. Onko kyse pesemättä jättämisestä.

Itse olen käynyt kaksi kertaa hiustensiirrossa Nordströmillä ja menetellyt edellä olevan ohjeen mukaan ja lopputulos on erinomainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu