Pitkävetopalstan Teppo.moi oli saanut tehtäväkseen rakentaa arkin vedenpaisumuksen varalta ja lastata arkkiin kaksi kappaletta jokaista eläinlajia. Vanhana homona Teppo teki työtä käskettyä ja lastasi arkkiin 2 urosta jokaisesta eläinlajista. Sitten Teppo sulkeutui arkkiin Taavetin kanssa ja 40 päivän sade alkoi. Loppu onkin historiaa ... tai oikeastaan vuosisadan kuluttua sillä ei ollut enää väliä, kun kaikki elämä oli loppu maapallolta.
Maailmaloppu?
Stadin kundi
390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toki olisi vielä ehkä kasveja ja bakteereja, joista voisi alkaa evoluution avulla kehittymään jotakin? Maailma on kokenunut useita joukkosukupuuttoja ja aina on noussut uusia elämänlajeja valtiaiksi.
Fosiileita on löytynyt sellainenkin ihme, että jossakin vaiheessa 1700 milj. vuotta sitten alkoi soluissa olla tumat. Ennen sitä ei ollut tumallisia soluja.
Toisaalta Jumalalla on usein varasuunnitelma, jos varsinainen suunnitelma epäonnistuisi. Koraani kertoo, että vedenpaisumuksesta selvisi muitakin kuten: Aad, Thamud ja Midian.
Ja onhan vielä olemassa mahdollisuus maapallon ulkopuolisen elämän olemessaoloon. Ehkä maapallon asuttaisi ufot. jne. jne. jne.
Jaakobin kirjeen mukaan Jumalallinen viisaus on TASAPUOLISTA ja ottaa huomioon molempien osapuolten kannat. Itse olen sitä mieltä, että pelastuksen takaa vain usko nuoreen maahan, mutta silti uskallan puhua vanhan maan ainakin kuvitteellisesta olemassaolosta. Luotan ehkä liikaa lukijoiden järkevyyteen ja viisauteen sekä sivistystasoon. Ehkä pitäisi muka pakottamalla pakottaa joko nuori maa tai vanha maa ilman vaihtoehtoa?
Egyptiläiset papit puhuessaan Sokrateelle tai Platonille Atlantiksesta kertovat, että kuuluu harmaan viisauden (iällinen tai jumalaton viisaus) piiriin, että on ollut useita vedenpaisumuksia. Useita maailmanloppuja.
Sain selityksen, että muurahaiskeko on maailma. Jos muurahaiskeko jää majavapadon takia veden alle voi siitä seurata vedenpaisumus-myytti, jossa väitetään koko maailman tuhoutuneen. Sillä tämä meidän maailmamme sisältää Hare Krishna liikkeen tiedon mukaan useita muitakin sisäkkäisiä maailmoja.
Mutta tämä tosiaan on harmaata viisautta. Eikä kaikkien paitsi Egyptiläisten tarvitse sitä tutkia.
Kun tällä palstalla kukin kertoilee käsityksiään maailman lopusta niin minäkin kerron oman käsitykseni siitä mikä tuntuu minusta toden näköiseltä lopulta ihmisen osalta.
Minun käsitykseni mukaan ihmisen loppu perustuu siihen, että ihminen ei lisäänny tulevaisuudessa. Nyt aijon perustella myöskin näkemykseni siitä miten Jumala on jo toteuttamassa tätä suunnitelmaansa. Kun ihminen on jo kauan esm näissä niin sanotuissa länsi maissa käyttäytynyt luonnon vastaisesti sukupuoli asioissa niin tällä elämän alueella on myöskin enimmän sairauksia. Kuten rintasyöpää koska rintoja ei enää käytetä luonnollisella tavalla, eli lasten ruokkimiseen. Miehillä on paljon eturauhas syöpää, koska miehetkin on tänäpäivänä sukupuolisesti kieroutuneta. Sukupuoli elämään liittyvänä on myöskin Hiv/ Aids sairaudet joitten määrä on monissa kymmenissä miljoonissa maailmassa. Aidsiin kuolleitten määrä on myöskin kymmenissä miljoonissa laskettavissa. Lisäksi on todettu, että miesten siittiö soluissa on aina vain enemmän kuolleita siittiö soluja, jonka kyllä sanotaan johtuvan saasteista, tiedä tätä sitten. Suomessa mennään aina vain vanhempina naimisiin ja koetetaan hankkia sitten yli kolmi kymppisinä vauva, joka ei läheskaan aina onnistu näin vanhana, Siitä syystä että nainen menettää lapsen saanti asian siksi, ettei tätä luojan antamaa asiaa ole käytetty aikaisemmin jo.
Millään muulla elämän alueella ei ole niin paljon kieroutumia luonnollisuudesta kuin sukupuoli elämän alueella. En tarkoita välttämättä sitä, että kirjoittamani asiat olisivat välttämättä Jumalan rangaistusta. Mutta niinhän on muissakin asioissa, että jos emme käyttäydy lunnon tarkoittamalla tavalla jossakin meille kuuluvassa asiassa, niin luonto ottaa meiltä kyvyn toimia alkuperäisellä luojan tarkoittamalla tavalla. Tarkoitan tätä että kun meillä on kaikenlaiset raskauden esto keinot, niin luoja toimii vain toiveittemme mukaan ja tekee meistä hedelmättömiä.
Tämä ei ole profetia eikä missään hurmoksesa saatu näky vaan se on tänään syntynyt käsitys siitä mihin me ihmiset olemme näissä asioissa menossa Jumala on puuttunut näihin asioihin, onko se sitten hyvä vako paha? Jumala tietää.