Tunteiden pauloissa, mutten Pauloja kohtaan?

Voiko joku olla liian hyvä minulle? Voinko minä olla liian huono jollekin toiselle?
Uskon enemmän jälkimmäiseen väittämään. Mietin asioita, miksi asiat polkevat paikallaan eivätkä etene? Kohtalo, onko sellaista ja jos on niin puuttuuko se peliin ja jos puuttuu niin milloin?

Aikaa on kulunut jo pitkään jopa vuosia olen tainnut itsekin pyöritellä näitä mielessä?
Olenko jo niin kalkkis, etten kykenisi jakamaan arkeani? Uskon, että vaikeata voisi aluksi olla, mutta jos kaikki loksahtaisi kohdilleen niin uskon, että siitä syntyisi jotain mahtavaa!

Kokematon, mutta kykenevä? Lapsuuden ystävät (uskon näin) menettäneet toivonsa, että näin voisi tapahtua vielä tulevaisuudessa? Minä uskon, että niinkauan kuin henki pihisee on toivoa. Ikuinen optimisti, kun olen. Tämän luonteen piirteen johdosta ollut enemmän kärsivä osapuoli (pörssi). Silti uskon parempaan huomiseen, vaikka vaikeita aikojakin on edessä, ehkä paljonkin?
6145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

koskaan ei ole myöhäistä. Kukaan ei voi varmuudella tietää huomisesta, mitä tuo tullessaan. epäillä sekä toivoa voi. minkä ikäinen olet?

Äänestä

Toi otsikko oli omaa riimittelyä, en sillai tunne ketään Pauloja hyvällä enkä pahalla, kun ei kuulu tuttavapiiriin ketään sen nimistä. Ikä, sehän on vain numeroita, mutta oletan olevani elinkaareni ehtoopuolella jo?

Äänestä
  • se on oikeasti nimeni, mutta en ottanut sitä henkilökhtaisesti, siis tuota riimittelyä. Jos sille tielle lähtee, saa olla aina katkera ja epäilevä yms. Aina sanotaan, että ikä on vain numeroita. Mutta tuleehan sitä iän myötä kaikenlaisia kremppoja roppaan yms eli ei mun mielestä ikä ole vain numero. Toisaalta voi olla nuori mieleltään. Tunteita on myös sekä nuorilla, että vanhemmilla. Millä tavalla koet olevasi liian huono toiselle?

    Äänestä

Kiva kuulla :) Tarkoitukseni ei ole ollutkaan kenenkään mieltä pahoittaa. Mieleltäni olen aika nuorekas. Fysiikka ja henkinen vireys ainakin omasta mielestä ihan ok ja koen ne tärkeäksi ja ehkä nämä ovatkin jollain tapaa yhdistäviä tekijöitä välillämme? Lähtökohdat minulla huonommat kuin toisella ja sen myötä koulutus ja menestyminen ei ole ainakaan itselle itsestään selvyys eikä tarkoituskaan.

Olen liikunnallinen, mutta teen sitä enempi fiilispohjalta. Enempi spekulointia, kaipa se on myös jonkinlaista epävarmuutta tulevasta? Jos olisin taloudellisesti riippumaton, uskoisin olevani rohkeampi ja itsevarmempi tekemisissäni. En haluaisi olla riippakivi toiselle, koen, että asiani pitää olla hyvällä mallilla, ennenkuin olisin valmis suhteeseen tmv.

Nykyisellään pärjään ihan ok omillani ainakin toistaiseksi, tietyllä tapaa otan riskiäkin paljon lähiaikoina ja siellä sen myötä paljon kysymysmerkkejä? Haaveilen paremmasta huomisesta ja siksi riskikerroinkin aika kova?
Jos epäonnistun, en halua ajatella vielä sitä, prosessi voi viedä vielä vuosiakin?
Toivon parempaa ja pelkään pahinta?

Äänestä
  • en päässyt kiinni asiasi ytimestä. Kuulosti, että elämässäsi on yksi iso mutta. mikä se on? joku hallitseva tekijä. Ehkä haluat pitää sen asian sisälläsi..tai et ainakaan täällä kertoa. Liittyykö se taloudelliseen tilanteeseen?

    Äänestä

Kyllähän tuolla on aika paljon kysymysmerkkejä yo. kirjoituksissani. Ne yhdessä on
varmaankin se iso mutta? Uskon, että niitä on kaikilla yhtä lailla? Koen ne omalla kohdallani häiritseviksi tekijöiksi, mutten ylitsepääsemättömiksi tai aikahan sen näyttää mihin tämä kaikki vielä johtaa?
Vastuuntuntoisena kannan huolta ja en halua olla toisille riippana? Taloudellinen turva (riippumattomuus) on isotekijä, joka helpottaisi omaa arkea ja samalla käyttäytymistäkin ulospäin, uskon näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunteella+ kirjoitti:

Voiko joku olla liian hyvä minulle? Voinko minä olla liian huono jollekin toiselle?
Uskon enemmän jälkimmäiseen väittämään. Mietin asioita, miksi asiat polkevat paikallaan eivätkä etene? Kohtalo, onko sellaista ja jos on niin puuttuuko se peliin ja jos puuttuu niin milloin?

Aikaa on kulunut jo pitkään jopa vuosia olen tainnut itsekin pyöritellä näitä mielessä?
Olenko jo niin kalkkis, etten kykenisi jakamaan arkeani? Uskon, että vaikeata voisi aluksi olla, mutta jos kaikki loksahtaisi kohdilleen niin uskon, että siitä syntyisi jotain mahtavaa!

Kokematon, mutta kykenevä? Lapsuuden ystävät (uskon näin) menettäneet toivonsa, että näin voisi tapahtua vielä tulevaisuudessa? Minä uskon, että niinkauan kuin henki pihisee on toivoa. Ikuinen optimisti, kun olen. Tämän luonteen piirteen johdosta ollut enemmän kärsivä osapuoli (pörssi). Silti uskon parempaan huomiseen, vaikka vaikeita aikojakin on edessä, ehkä paljonkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu