Olen kiertänyt maata ja maailmaa, ja eksyin Hyvinkäälle viikonlopuksi eka kertaa elaessäni. Kiinnitin huomiota ihmisten tatuointeihin. Tyynenmeren saarilla, Tahiti ja Vanuatulla suurin osa paikallisista oli tatuoituna. Mutta Hyvinkäällä!! Jokaisella alle kuuskymppisellä oli tatska. Istuttiin simmotteella terassilla kun Baana baari. Herregud minkä näköiset juomanantajat siellä. Yksikin oli ajanut letit helvettiin että näkyis perhonen. Toisella kädet ja jalat täynnä mustetta, hyi helvetti.. Sanoin ukolle kerran, kato, missi ilman mustetta...
Tatskat...
Tanjaska
21383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minä olen 37v blanco ja aion ilman mustetta olla jatkossakin.
Tosin ikävasti erottuu massasta uimarannalla.
No Hyvinkäälltä löytyy suuri alaluokkainen ihmismassa, ja se selittää nuo tatskat.
Yllättävän paljon sinua kiinnostaa(ärsyttää) muiden tatskat, noin niin kuin kovasti matkustelleeksi ja maailmaa nähneeksi ihmiseksi.
Ei se matkailu aina näköjään avarra.
kylläpä tuo näyttää avartavan, kun kerta huomaa missä asuu eniten roskaporukkaa, verrattuna muuhun maailmaan.
Kyllähän tuo kertoo eniten näiden ' mailmanmatkaaja' junttien ajatusmailmasta kun mistään muusta. Luultavasti pariskunta vyölaukkuineen naamat/nenät punasena hotellin allasbaarissa koko viikon arvostelemassa ohikulkijoita! :)
No ei se sitä mitä me teemme ja touhuta, mutta se et miks ihmeessä Hyvinkäällä ihmiset ottavat tatuointeja. Se et nuorilla naisilla säärissä ja niskoissa. Eiks ne tajuu sit että on kallista lystiä päästä niistä eroon? Minusta tatuointi on perseestä.
taisi se vastaus jo tulla esiin. Kyse on alaluokkaisuudesta, niinkuin joku mainitsi.
Akateemisissa ja korkeakoulutetuissa piireissä ei juurikaan taskoja suosita, täällä ne piirit ovat verrattaen vähäiset. Asia johtuu Hyvinkään elinkeinoista ja yliopiston puutteesta. Täällä asustaa suhteellisen paljon duunariluokkaa, jossa nuo tatskat ovat suosittuja. Nähtävästi kyse on myös "sopulikulttuurista" Kun yhdellä on, niin muidenkin on saatva, koska heikko itsetunto ei anna mahdollisuutta erota massasta.
Tuo pitää kyllä paikkansa, korkeakolutetut ihmiset harvemmin ottavat tatuointeja.
Hyvinkää = White trash -keskittymä
Ehkä se Baana- Pubin terassi ei ole kaikkein paras paikka tehdä päätelmiä hyvinkään väestörakenteesta. Aika suppean käsityksen siellä tästä kaupungista ja sen asukkaista saa.
Kyllä niitä tatuointeja löytyy ihan yhtälailla korkeastikin koulutetuilta, sairaalahenkilökunnalta ja milloin keneltä muultakin. Nämä korkeammin koulutetut saattavat olla vaan ylipäätään luonteeltaan hieman varovaisempia ja tatskat ovat sijoitettuna paikkoihin, joista niitä ei näe...kun koskaan ei tiedä, mitä muut ihmiset voisivat ajatella. Imagolasit päähän vaan että näyttää oikein älyköltä.
Mikä näissä tatuoiuduissa ihmisissä nyt niin häiritsee? Olisiko muuten tehnyt mieli alkaa kaveerata myyjien kanssa vai? Kai tuntemattomat ihmiset saavat näyttää miltä haluavat. Olette varmaan samaa porukkaa, joka jaksaa kantaa huolta myös muiden pukeutumisesta ja hiustyyleistä. Kovimpia arvostelijoita ja mollaajia ovat yleensä aina keski-ikäiset, jotka ovat saaneet vähän kaljaa.
Olin jo peukuttaa plussaa, mutta tuo yleistys keski-ikäisistä vei koko viestiltä pohjan.
Psykologia on todennut, että ihminen torjuu nopeasti ja tunnepohjaisesti kaikki tiedot ja mielipiteet, jotka eriävät hänen omista ja näin uhkaavat hänen maailmankuvaansa.
Tatuoinnista on tehty tutkimuksia ja ne vahvistavat, näkemyksen siitä, ketkä niitä ottavat. Siinä tulee esiin tuo luokkaero, jopa meillä Suomessa. Suomihan ei ole varsinainen luokkayhteiskunta.
Juu, "yleensä". Eli eivät siis kaikki, silloin olisin kirjoittanut, että aina. Tosin itse en ole kuullut negatiivisia kommentteja tatuoinneistani muilta kuin juurikin pienessä jurrissa olevilta tuntemattomilta keski-ikäisiltä henkilöiltä esim. häissä ynnä muissa juhlissa, mikä on mielestäni huonoa käytöstä. Vaikkakin kyseisten henkilöiden mielipiteet ovat itselleni yhdentekeviä.
Milläs lailla tämä luokkaero-asia sitten vaikuttaa näiden tatuoinneista häiriintyneiden elämään? Koetteko itse olevanne nk. ylempiluokkaisia, ja mitä etuja moinen ylhäisyys on tuonut elämäänne?
Kannattaisko sinun kysyä itseltäsi. Mitä etuja niistä tatuoinmneista koet saaneesi,
primitiivinen tapahan se on.
Suurinosa ihmisistä ei koe tarvitsevansa tatuointeja, eikä saavansa niistä mitään iloa tai hyötyä. oli ihmiset sitten ylä- tai alaluokkaisia.
Sen olen kyllä havainnut, että johvassa asemassa olevilla ihmisillä ei tatuointeja löydy. Joten tuo luokkajuttu ei ole tuulesta temmattu.
Sen sijaan liivijengiläisillä ja venkuloilla niitä näkyy kyllä kosolti.
Jos tatuoinnit ovat esteettisiä ja hyvin tehtyjä, ne miellyttävät joidenkin silmää ja ovat siten osa tyyliä vaatteiden ja hiusten ohella. Jos ei tarvitse tai halua tatuointeja, niin ei ole niitä pakko ottaa. Toki löytyy näitä henkilöitä, jolla on jokin 10e töherrys, minkä ottopäätökseen on uhrattu muutama minuutti aikaa. Nykyaikana kunnolliset tatuoinnit ovat omanlaisensa taiteenlaji, eivät ne aina merkitse mitään sen kummallisempaa ja ole enää pelkästään rikollisten juttu.
Ihmettelen vaan tätä, että millä tavalla muiden tatuoinnit häiritsevät joitakin ihmisiä. Pelottaako teitä? Kukaan ei osaa vastata siihen, että mikä tässä toistelemassanne luokkaero-asiassa on niin tärkeää? Kenen silmissä kuvittelette olevanne muita parempia ihmisiä, ja mitä saatte siitä, että ajattelette olevanne muita parempia? Eikös sekin kuvasta hieman huonoa itsetuntoa, että on pakko tarkkailla ja mollata muita. Jos vaikkapa työpaikallanne sattuu olemaan tatuoitu työkaveri, kiusaatteko ja syrjittekö häntä? Tai lääkärillä ranteessa pieni kuva, kieltäydytkö hoidosta?
Ihmisestä tekee vastenmielisen ja epämääräisen yleinen epäsiisteys, ja esimerkiksi hampaiden huono kunto. Tästäkin voisi ihan vaikka kirjotella näille palstoille oman keskustelun, että kyllä on kamalaa kun jatkuvasti kadulla tulee vastaan hoitamattoman näköistä väkeä. Asuvat rumissa kodeissa ja ajavat rumilla autoilla. Mutta kun ei vaikuta minun elämääni se.
"Sen olen kyllä havainnut, että johtavassa asemassa olevilla ihmisillä ei tatuointeja löydy. Joten tuo luokkajuttu ei ole tuulesta temmattu.
Sen sijaan liivijengiläisillä ja venkuloilla niitä näkyy kyllä kosolti. "
Tähän täytyy vielä lisätä, että ehkä tunnet tai olet tarkkaillut vain sitä ikäryhmää näistä johtavista ihmisistä, joille tatuoinnit eivät ole vielä arkipäivää. Ja mitäpäs sitten, jos on johtavassa asemassa? Tilipussin koko siis määrittää, että kuka on hyvä ihminen? Useat johtavassa asemassa olevat henkilöt ovat narsisteja, jotka luovat illuusion omasta paremmuudestaan ja erityisyydestään, toisten ihmisten kustannuksella. Monella johtavalla ihmisellä on loppujen lopuksi kovin turha virka.
Jalustalle nostajat järkyttyisivät tietäessään, miten tavallisia ihmisiä nämä yleisesti parempina pidetyt henkilöt eli papit, opettajat jne. ovat yksityiselämässään. Näitä kukkahattutätien voivotteluja lehdissä toisinaan näkeekin kyllä.
Papit, opettajat ? mitäs johtajia ne ovat ?
On poliittisia johtajia ja yritysmaailman johtajia. Siinäpä ne johtajat ovat. Yritysmaailman johtajat ovat niitä tärkeitä, koska sieltä se raha tulee. Politikot ovat sikäli tärkeitä, että he päättävät mihinkä meidän verotulot käytetään.
Narsisteja tosiaan löytyy aina tietty pieni prosentti ( noin 2% ) kaikissa kansoissa, mutta ei se tatuointi asiaa mihinkään muuta.
nyt kyllä puhuttiin tuosta tatuoinnista tapana. kuka sitä harrastaa.
Täällä on tuotu esiin sellainen tosiasia, että se on alempien yhteiskuntaluokkien omima tapa. ankara asian kieltäminen ei sitä mihinkään muuta, mutta tulee mieleen se heikko itsetunto, joka voi olla asian takana. Halutaan tulla hyväksytyksi siinä elinpiirissä, jossa muillakin on vastaavia tapoja
.
Moniko tatuoitu on arvostellut teitä, joilla ei ole kuvia ihossa?
No eihän ole arvosteltavaa, mikäli järki pelaa ja ymmärtää jättää tatskat ottamatta.
Oli miten oli, mutta tatskat ovat rumia. Vanhat ämmät ovat innostuneet ottamaan tatuointeja voi tsiisus sentään. Säälittävää touhua.