Meillä oli kihomatoja joskus viime lokakuussa ja hoidettiin asianmukaisesti, selkeästi huomasi että madot katosi (ei enää yhtään kutinaa, ei peräaukon punoitusta tms.) mutta mutta...nyt taas eilen lapsi valitti, että kutittaa pyllyä, otin lapsen polvelle, katsoin ja kappas kolme matoa metsästin peräaukolta luikertelemasta....!
Kysynkin nyt, että voisiko olla samaa tartuntaa etteivät sitten koskaan kokonaan lähteneetkään vai onko kyseessä teidän mielestä uusi tartunta muualta kuin kotoa?
Järki lähtee taas...ja yöunet... :((
Ja taas kihomatoja, eri tartunta?
3
175
Vastaukset 3
- apua??
Mä luulen että toi on uusi tartunta. Olisi oireillut, jos madot eivät olisi lääkityksen johdosta lähteneet pois.
Minulla olisi Vermoxista kuitenkin kysyttävää, toivottavasti mahdollisimman moni tulee vastaamaan. Kannattaako Vermox-uusintakuuri ottaa 10 päivän kuluttua ensimmäisestä? Monesta paikasta olen lukenut että 10. päivän jälkeen oireilu alkaa taas ja haluaisin sen välttää kokonaan. Reseptissä kuitenkin lukee että 2vk kuluttua uusinta. Jotenkin hölmöä, että moni ilmeisesti ottaa ja tarvitsee uusintakuurin jo 10. päivän jälkeen ja periaatteessa se pitäisi ottaa vasta 13. tai 14. päivä ensimmäisen kuurin jälkeen. Suunnitelmissani olisi ottaa vielä kolmas tai neljäs kuuri myöhemmin "ilman lääkärin määräystä" (soitan kuitenkin vielä lääkärille ennen toteutussuunnitelmaa), mutta mites tuon kakkoskuurin kanssa...?- apua??
Niin joo ja se piti sanoa, että kyllä ne madot olisivat jo parin kuukauden aikana talvella teille ilmestyneet, jos lapsi (ja te muut) olisi saanut tartunnan kotoa.
- apua toivottavasti
Kyllä mun mielestä kannattaa ottaa jo vähän aikaisemmin eli 10 pvän päästä, ainakin pyrninkin kanssa on niin, että kannattaa kyllä ottaa aikaisemmin kuin vasta 2 viikon päästä.
Ja ilman muuta useampi kuuri (itsekin tein niin pyrvinin kanssa) auttaa varmasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501