Suomi liitetään Naton pohjoiseen ilmapuolustukseen

Presidentti Niinistö teki alustavat soolosopimukset, että Suomen ilmavoimat, Hornetit, liitetään USA:n ja Naton pohjoiseen ilmapuolustukseen.

Presidentti oli niinkin härski, että yritti hoitaa asian pelkkänä puolustusministerin ilmoitusasiana eduskunnalle.

Demarit eivät ilmoitusmenettelyä nielleet, mutta eivät uskaltaneet lähteä vastustamaankaan presidentin jo USA:n ja Naton kanssa solmimia sopimuksia vaan he vetäytyivät eduskunnan selän taakse vaatien asialle valiokuntakäsittelyä.

Siitä alkoi eduskunnan polkeminen ja nyt sitten ulkoasiainvaliokunta on ikään kuin ihan aidosti ja oikeesti hyväksynyt Suomen ilmavoimien liittämisen Naton ilmapuolustukseen Islannissa.

Presidentti ja ulkoasiainvaliokunta puhuvat täällä Suomessa harjoituksesta Islannin ilmatilassa, mutta USA ja Nato puhuvat siitä, että Nato on tehnyt päätöksen, että Suomen ilmavoimat hyväksytään puolustamaan Naton ilmatilaa pohjoisessa Islannin operaatiossa.

Harjoituksessa Suomen ilmavoimat, Hornetit liitetään osaksi Naton komentoa ja Naton ilmapuolustusta.

Kansan Nato-vastainen mielipide ei nyt paljoa paina.
1072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hornetit liitetään Naton pohjoiseen komentoon. Komento-, tutka- ym. toiminnot testataan siten, että Hornettimme lentävät USA:n armeijan Nato-komennossa ikään kuin aseistettuina.

Voivat lentää jopa aseistettuina, sillä operaatiosopimuksen mukaan poliitikkomme eivät voi puuttua eivätkä kävellä yli Naton US-kenraalien turvallisuuskysymyksissä.

Jos USA ja Nato keksivät syyn aseistaa Hornettimme niin ne aseistetaan.

Äänestä

Kun Suomen Hornetit ovat Naton ilmatilassa, ne on luovutettu ehdoitta USA:n Nato-kenraalien komentoon. Ylipäälikkö Niinistöllä ei tuolloin ole minkäänlaista valtaa eikä käskyvaltaa Suomen Horneteihin eikä sen lentäjiin.

EU:n puolustuksella kansallisen armeijan komentajalla tai ulipäälliköllä on vielä käskyvaltaa EU:n puolustuksen operaatioissa, mutta ei Natossa. Nato on ylikansallinen USA:n alainen sotilasliitto. EU on EU:n kansallisten armeijoiden yhteinen puolustus.

Äänestä

Presidentti ylipäälikkö Niinistön käsitys, että Nato-optio olisi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on johtanut siihen, että Suomen puolustus on rakennettu tyhjän päälle illuusioon.

Niinistö luulee, että olemme sotilaallisesti liittoutunut maa ja on siinä uskossa romuttanut Suomen oman kansallisen koko maan puolustuksen USA:n ja Naton kv-sotien hyväksi.

Äänestä

No eipä oo tuo Kansan mielipide painanut ennenkään mitään.

On sitten ollut kyse saastuttavasta ydinvoimasta, upottavasta eurosta & EUvostoliitosta... tai oikeastan mistään.

Se on niin että rahalla saa... myös demokratian: mitäpä tämä Kansa tietää asioista.... raha omistaa waltamedian ja waltamedia muokka mielipiteet.

Kyllä siellä tietoakin liikkuu... mutta yleensä niitä lähteitä tukahdutetaan hyvin voimallisesti.... kauniista puheisa huolimatta.

Äänestä

ja Meedevi lupaa Reakoida!
"Tämä on hirmuista"

Äänestä

Niinistö lähettää suomalaisia Syyriaan Naton joukkoihin mittaamaan uraanisäteilystä ja kemiallisista aseista vapaita alueita USA:n ja Naton joukoille.

Kaistaa hommaa, Niinistö menee häviäjien puolelle, silllä USA, Nato ja kapinalliset ovat jo hävinneet sodan Syyrian armeijalle.

Eilen Syyrian armeija löi hajalle USA:n, Naton, kapinallisten logistiikkatukikohdan sekä niiden sotajoukot Libanonin rajalla.

Siitä USA, Nato, kapinalliset eivät enää nouse.

Veikkaus: USA, Nato, kapinalliset alkavat käyttää köyhdytettyä uraania ja kemiallisia aseita viimeisenä keinonaan. Siinä Niinistö auttaa.

Äänestä

Joo, kohta nähdään kun USAn, Ranskan tai Iso-Britannian sotilaat "löytävät" jostain Syyrian alueelta tai rajan tuntumasta naapurivaltiosta kemiallisiin aseisiin käytettävää myrkkyä (huom ei kemiallisia aseita).

Myrkyn vieressä on tietysti koraani, päiväkirja, missä on luetteloitu mihin kohteisiin myrkky aiotaan "ampua" sekä salkullinen dollareita.

Äänestä

Niinistö liittää Hornetit sekä Naton pohjoiseen puolustukseen että Naton päivystykseen.

Ei ole poissuljettu, että Niinistö joutuu lupailemaan Hornettejamme Afganistaniin tai Syyriaan.

Jos Naton päivystyksestä ja nopean toiminnan joukoista käy käsky, sopiiko Niinistö Horneteista yksityisesti salaa vai tuoko hän asian valtioneuvostolle, miten Niinistö pakenee vastuutaan, salaako valtioneuvosto asian ja leikkivätkö kansanedustajamme ja puolueemme tietämätöntä.

Äänestä

Media paljasti Niinistön Hornet-Nato-salasopimuksen tosin vasta sitten kun demarit eivät Niinistön salasopimusta eduskunnassa nielleet.

Aivan varmasti tämäkin salasopimus paljastuu, että Niinistö on luvannut Suomen sotilaat USA:n puolustusministeri Panattalle/Hagelille Afganistaniin vuoteen 2017 asti.

Kiinnostavaa on enää se, miten paljastus tapahtuu. Todennäköisesti presidentin kanslia, valtionneuvosto, puolustusministeriö, puolustusvoimat julistavat Niinistön salasopimus salaiseksi, joten paljastuksen pitää tulla ulkomailta tai kotimaasta vuotona.

Äänestä
  • Onkos Suomessakin jo taistelupakko? Minä kun luulin, että ainoastaan vapaaehtoiset lähtevät sotimaan jonnekin kauas ihan vaan sotaintonsa ja hyvän palkan takia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi Natossa kirjoitti:

Presidentti Niinistö teki alustavat soolosopimukset, että Suomen ilmavoimat, Hornetit, liitetään USA:n ja Naton pohjoiseen ilmapuolustukseen.

Presidentti oli niinkin härski, että yritti hoitaa asian pelkkänä puolustusministerin ilmoitusasiana eduskunnalle.

Demarit eivät ilmoitusmenettelyä nielleet, mutta eivät uskaltaneet lähteä vastustamaankaan presidentin jo USA:n ja Naton kanssa solmimia sopimuksia vaan he vetäytyivät eduskunnan selän taakse vaatien asialle valiokuntakäsittelyä.

Siitä alkoi eduskunnan polkeminen ja nyt sitten ulkoasiainvaliokunta on ikään kuin ihan aidosti ja oikeesti hyväksynyt Suomen ilmavoimien liittämisen Naton ilmapuolustukseen Islannissa.

Presidentti ja ulkoasiainvaliokunta puhuvat täällä Suomessa harjoituksesta Islannin ilmatilassa, mutta USA ja Nato puhuvat siitä, että Nato on tehnyt päätöksen, että Suomen ilmavoimat hyväksytään puolustamaan Naton ilmatilaa pohjoisessa Islannin operaatiossa.

Harjoituksessa Suomen ilmavoimat, Hornetit liitetään osaksi Naton komentoa ja Naton ilmapuolustusta.

Kansan Nato-vastainen mielipide ei nyt paljoa paina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu