Jätteenpolttolaitos Kiteelle

Joensuun Kaupungin hallitus teki päätöksen 2012 lopulla ohjata tulevat yhdyskuntajätteen Savon suuntaan, Riikinnevalle rakennettavalle jätteenpolttolaitokselle. Päätöksen jälkeen moni päättäjistä on perustellut Riikinnevan edullisuutta. Perusteluna on myös käytetty kaikkien kaupunkilaisten ja koko Itä-Suomen kannalta parasta ratkaisua suunnata tulevat jätteet Riikinnevalle.
Joensuun kaupungin hallituksen päätöksen jälkeen(2012) emme ole käyneet Joensuussa satunnaisilla ostosmatkoilla(mukaan lukien jouluostokset) ja vaikuttaa ettemme tule käymään jatkossakaan harrastamassa ostosmatkailua Joensuussa. Me perheenä olemme suunnanneet ostosmatkailun etelään päin ja sieltä kyllä löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja.
Mielestäni tämä meidän ratkaisu tukee Joensuun kaupungin hallituksen päätöksiä ja on meidän kaikkien Keski-Karjalaisten etujen mukaista suuntautua ulospäin omalta kulutusalueelta.
Vai onko?????
Kaikki keski-Karjalan kunnat ja kaupugit tarvitsevat pienimmätkin uudet työpaikat mitä saataisi tänne meille. Joensuun kaupungin hallituksen päätöstä en ymmärrä.
Perhe Pohjois-Karjalan eteläpään kaupugista.
9169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se Kiteen jätteenpolttolaitos taisi olla kuolleena syntynyt idea jo syntyessään.
Vielä kun tulevaisuudessa pitää jätettä tuottaa vähemmän polttoon, on hyvä jos tämä Varkauden laitos saa raaka-ainetta vaikka käsittääkin Itä-Suomen alueen.

Äänestä

Pää tulee vetävänkin käteen vielä demareille, jos oma etu joka asiassa vaikuttaa päätöksiin, se siitä paskalaitoksesta, saattaapi vielä riikinneva kustakin kalliisti asiakkaiden pussin päälle, ja senhän äänestäjät tulevat muistamaan.

Äänestä
  • Ei niitä Joensuu maksa kustannuksia vaan kaikki peritään Joensuun asukkailta.Hyvin yksinkertaista.

    Äänestä

  • Entäs jos Joensuu olisi päätynyt Kiteen polttolaitoseen.
    Nyt olisi joutunut kuitenkin etsimään uuden kumppanin kun Kiteen laitoksesta ei olisi tullut mitään. Tai sitten olisi Joensuu joutunut tukemaan kituvaa laitosta.
    Se vasta olisi ollut tosi kallista touhua

    Äänestä

Jos olisi tehty pieni polttolaitos Joensuuhun, paljonka se olisi maksanut ja millaiset kustannukset olisi ollut Joensuulaisille ?

Äänestä
  • Eipä ole pieniä laitoksia rakennettu mihinkään päin suomea juurikin kannattamattomuuden takia. Miksi Joensuussa olis tilanne sen kummempi?

    Äänestä

Eikös se laitos kannata rakentaa sinne missä se on kokonaisuuden kannalta edullisinta. Joensuu on vain yksi kaupunki laitoksen toiminta-alueella, joten eihän se laitos silloin pelkkää Joensuun etua katsele.

Tuskin olisi Joensuulle ollut edullista pidemmän päälle lähteä kannattamattoman laitoksen kelkkaan siitäkin huolimatta, että lyhyellä tähtäimellä jätteen kuljetus olisi ollut edullisempaa. Kokonaisuus ratkaisee.

Aloittaja voi tietenkin esittää omat laskelmat laitoksen edullisuudesta. Pelkkä mutu kun ei ole ylensä kovin eksaktia...

Äänestä

Puhas on kuin demarien sote-uudistus, maksuja,maksuja ja toimintojen romahtamista.
Maailmalla on tuhansittain pieniä jätelaitoksia, joissa kierrätys toteutuu ja loppu muuttuu energiaksi, mutta kun asia ei ole vielä kirkastunut "Työn orjat sorronyössä" laulajille saa koko seutukunta kärsiä.
Katsoisivat netistä miten taloudellisesti pienlaitoksilla asaiat muualla hoidetaan.

Äänestä

Kiteen jätteenpolttolaitos olisi ollut kuollut melkein syntyessään kun jätelaitoksen pyörittämiseen tarvitaan paljon tavaraa.
Hyvä kun saadaan Varkauteen riittävästi raaka-ainetta isoilta kapupungeilta Itä-Suomesta.
Tavoitteena on vielä pienentää tulevaa jätemäärää koska lajittelua pitää tehostaa tulevaisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perhe Pohjois-Karjal kirjoitti:

Joensuun Kaupungin hallitus teki päätöksen 2012 lopulla ohjata tulevat yhdyskuntajätteen Savon suuntaan, Riikinnevalle rakennettavalle jätteenpolttolaitokselle. Päätöksen jälkeen moni päättäjistä on perustellut Riikinnevan edullisuutta. Perusteluna on myös käytetty kaikkien kaupunkilaisten ja koko Itä-Suomen kannalta parasta ratkaisua suunnata tulevat jätteet Riikinnevalle.
Joensuun kaupungin hallituksen päätöksen jälkeen(2012) emme ole käyneet Joensuussa satunnaisilla ostosmatkoilla(mukaan lukien jouluostokset) ja vaikuttaa ettemme tule käymään jatkossakaan harrastamassa ostosmatkailua Joensuussa. Me perheenä olemme suunnanneet ostosmatkailun etelään päin ja sieltä kyllä löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja.
Mielestäni tämä meidän ratkaisu tukee Joensuun kaupungin hallituksen päätöksiä ja on meidän kaikkien Keski-Karjalaisten etujen mukaista suuntautua ulospäin omalta kulutusalueelta.
Vai onko?????
Kaikki keski-Karjalan kunnat ja kaupugit tarvitsevat pienimmätkin uudet työpaikat mitä saataisi tänne meille. Joensuun kaupungin hallituksen päätöstä en ymmärrä.
Perhe Pohjois-Karjalan eteläpään kaupugista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu