Syy lihoamiseen huono seksi

http://www.stara.fi/2013/06/05/nainen-laihtui-45-kiloa-jatettyaan-miehensa/

Nainen jätti miehensä – laihtui 45 kiloa ilman dieettiä

Usein suhteessa elävien ja sinkkujen välille luodaan vastakkainasettelua. Joidenkin väitteiden mukaan esimerkiksi seurusteleva lihoo usein yhteisten hemmotteluiltojen ansiosta. Nyt eräs brittinainen sai avun liikakiloilleen avioerosta.

Essexin Grayssa asuva Taryn Wright oli vaatekokoa 38 tavatessaan baarissa tulevan aviomiehensä. Parin romanssi vei naiselta jalat alta, ja he menivät vuonna 2006 naimisiin. Avioliitto ei kuitenkaan tuonut hänelle onnea, sillä tuore morsian alkoi heti lihoa.

Yhdessäolon aikana pariskunnan yhteiseksi harrastukseksi muodostui noutoruoan hakeminen. Lihottuaan 95-kiloiseksi Taryn yritti saada kiloja katoamaan kuntoilulla, mutta hän kuitenkin söi roskaruokaa salaa. Lopulta tylsistynyt ja epätoivoinen Wright päätti erota miehestään.

Hän onnistui kaikkien ihmeeksi laihtumaan vuoden aikana 45 kiloa ilman varsinaista kuntokuuria tai dieettiä. Taryn kertoo saaneensa elämänhalunsa ja sosiaalisen elämänsä takaisin, eikä hänellä ole kiire uudestaan naimisiin.

- Avioliitto teki minusta lihavan – sinkkuelämä teki minusta jälleen seksikkään. Olin aina tyytyväinen itseeni, kunnes menin naimisiin. Kun jätin mieheni, minun ei tarvinnut edes olla dieetillä. Paino vain putosi pois, koska olin taas sinkku.

Jos tehtäisiin tilasto kuinka moni lihoaa avioliiton huonon seksi takia naiset keikkuisivat sen tilaston kärjessä 100 %

Miljoonien miehien mielestä seksi on palvelus jonka puoliso on velvollinen hoitamaan antamaan ja tekemään.
http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/seksuaalisuus-ja-seksi/suuseksist%C3%A4-sy%C3%B6p%C3%A4%C3%A4
mies kokee suihin oton yhdeksi osa alueeksi seksi puolison palvelumaan aktia.
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

. . . kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu