Huom! Loadikea on yksi kolmesta lähetyskirjeen saaneesta srk:sta.
Lähetyskirjeitä (Sardes, Filadelfia, Laodikea)
Kirje Sardeen seurakunnalle 3:1-7
Sardeen kaupungilla oli takanaan loistava menneisyys. Se oli aikanaan ollut lyydialaisten kuuluisan kuninkaan Kroisoksen pääkaupunki. Nyt sen entisestä loistosta ei ollut enää paljon jäljellä. Paljon parempi ei ole myöskään kuva seurakunnasta, joka tässä kaupungissa kokoontui. Se sai ylösnousseelta Herralta ankaria nuhteita.
Sardeen seurakunnassa oli ollut esimerkillistä kristillistä elämää ja Jumalan tahdon seuraamista. Sitten kuitenkin hengellinen elämä oli jäähtynyt, ja seurakunta oli enää elävä vain nimellisesti. Mittarina ovat yksiselitteisesti seurakunnan teot, jotka eivät kestäneet Ylösnousseen tarkastelua. Siksi piti nyt palata alkuperäiseen sanomaan ja muuttaa elämän kulkua. Muussa tapauksessa Kristuksen tulo yllättää seurakunnan niinkuin varas yöllä. Muutamat Sardeen seurakunnan jäsenet olivat kuitenkin pysyneet uskollisina Herralleen ja säilyttäneet sekä uskon että oikean kristillisen elämän.
Seurakunnan harvat uskollisina pysyneet olivat säilyttäneet nimensä "elämän kirjassa". Ilmeisesti taustalla on antiikin aikainen tapa kirjoittaa kaikki kaupungin kansalaiset yhteen luetteloon. Tämä henkikirjoitusta vastaava tapa kertoi, ketkä olivat kaupungin etuoikeutettuja kansalaisia. Kristittyjen nimet on kirjoitettu elämän kirjaan - me ymmärrämme, että tämä on tapahtunut kasteen hetkellä. Joka pysyy uskossa ja oikeassa elämässä loppuun asti, sen nimi säilyy elämän kirjassa eikä hänellä ole vaaraa viimeisellä tuomiolla.
Sardeen seurakunnan saama kirja on aina Kirkolle ajankohtainen ja opimme siitä monta asiaa.
Seurakunta saattaa nukahtaa ja unohtaa olemassaolonsa tarkoituksen. Silloin viimeinen tuomio yllättää sen täydellisesti. Palaamme tähän kysymykseen viimeisen lähetyskirjeen kohdalla.
Toiseksi näemme yhteyden seurakunnan uskon ja käytännön uskonelämän välillä. Siellä, missä seurakunta jaksaa odottaa Kristusta ja kerrata uskon perusteita, siellä myös hengellinen elämä kukkii - vaikka se onkin täällä aina vajavaista. Mutta missä Jumala unohtuu, siellä eletään jumalattomasti.
Kolmanneksi näemme, että seurakunnan enemmistö voi olla väärässä ja vähemmistö oikeassa. Tämä on kova pala niille, jotka puhuvat kritiikittä seurakuntademokratiasta. Demokratia on hyvä asia, mutta seurakunnassa eivät hallitse ihmiset, vaan Jumalan sana.
Lähetyskirjeitä (Sardes, Filadelfia, Laodikea)
Kirje Sardeen seurakunnalle 3:1-7
Sardeen kaupungilla oli takanaan loistava menneisyys. Se oli aikanaan ollut lyydialaisten kuuluisan kuninkaan Kroisoksen pääkaupunki. Nyt sen entisestä loistosta ei ollut enää paljon jäljellä. Paljon parempi ei ole myöskään kuva seurakunnasta, joka tässä kaupungissa kokoontui. Se sai ylösnousseelta Herralta ankaria nuhteita.
Sardeen seurakunnassa oli ollut esimerkillistä kristillistä elämää ja Jumalan tahdon seuraamista. Sitten kuitenkin hengellinen elämä oli jäähtynyt, ja seurakunta oli enää elävä vain nimellisesti. Mittarina ovat yksiselitteisesti seurakunnan teot, jotka eivät kestäneet Ylösnousseen tarkastelua. Siksi piti nyt palata alkuperäiseen sanomaan ja muuttaa elämän kulkua. Muussa tapauksessa Kristuksen tulo yllättää seurakunnan niinkuin varas yöllä. Muutamat Sardeen seurakunnan jäsenet olivat kuitenkin pysyneet uskollisina Herralleen ja säilyttäneet sekä uskon että oikean kristillisen elämän.
Seurakunnan harvat uskollisina pysyneet olivat säilyttäneet nimensä "elämän kirjassa". Ilmeisesti taustalla on antiikin aikainen tapa kirjoittaa kaikki kaupungin kansalaiset yhteen luetteloon. Tämä henkikirjoitusta vastaava tapa kertoi, ketkä olivat kaupungin etuoikeutettuja kansalaisia. Kristittyjen nimet on kirjoitettu elämän kirjaan - me ymmärrämme, että tämä on tapahtunut kasteen hetkellä. Joka pysyy uskossa ja oikeassa elämässä loppuun asti, sen nimi säilyy elämän kirjassa eikä hänellä ole vaaraa viimeisellä tuomiolla.
Sardeen seurakunnan saama kirja on aina Kirkolle ajankohtainen ja opimme siitä monta asiaa.
Seurakunta saattaa nukahtaa ja unohtaa olemassaolonsa tarkoituksen. Silloin viimeinen tuomio yllättää sen täydellisesti. Palaamme tähän kysymykseen viimeisen lähetyskirjeen kohdalla.
Toiseksi näemme yhteyden seurakunnan uskon ja käytännön uskonelämän välillä. Siellä, missä seurakunta jaksaa odottaa Kristusta ja kerrata uskon perusteita, siellä myös hengellinen elämä kukkii - vaikka se onkin täällä aina vajavaista. Mutta missä Jumala unohtuu, siellä eletään jumalattomasti.
Kolmanneksi näemme, että seurakunnan enemmistö voi olla väärässä ja vähemmistö oikeassa. Tämä on kova pala niille, jotka puhuvat kritiikittä seurakuntademokratiasta. Demokratia on hyvä asia, mutta seurakunnassa eivät hallitse ihmiset, vaan Jumalan sana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirje Filadelfian seurakunnalle 3:7-13
Filadelfian kaupunki oli perustettu 140 e.Kr. portiksi kohti itää. Nimensä - Veljesrakkauden kaupunki - se oli saanut perustajansa Attalos Filadelfoksen mukaan. Se oli hyvinvoiva kauppakeskus, jossa eli ilmeisen pieni mutta virkeä seurakunta.
Filadelfian seurakunta ei saa osakseen mitään moitetta, ainoastaan rohkaisua. Seurakunta oli ilmeisesti kovassa paineessa ja sitä oli vainottu. Ilmeisesti ankarina vainoajina olivat toimineet Kristuksen torjuneet juutalaiset, joita sanotaan ankarasti Saatanan synagogaksi. Ainoa seurakunnan saama ohje on pitää kiinni siitä, mitä sillä on, ja luottaa Jumalaan, jonka valta on rajaton.
Mielenkiintoista ja tärkeää on nähdä Ylösnousseen Herran itsestään käyttämät puhuttelut. Hän on "Pyhä" ja "Tosi" - molemmat sanoja, joita käytetään vain Jumalasta. Ilmestyskirjassa Kristus ja Jumala ovat välillä selkeästi yksi ja sama, välillä erikseen "Jumala ja Karitsa". Mm. näistä juurista varhainen Kirkko rakensi kolminaisuusopin. Se on oikea ja Jumalan sanan mukainen oppi, vaikka Pyhää Kolminaisuutta ei Raamatussa käsitteenä mainitakaan.
Toiseksi kiinnitämme huomiota juutalaisten asemaan. Johannes oli itse erittäin todennäköisesti juutalainen ja varmaan valtaosa Sardeen seurakunnan jäsenistäkin. Tässä mielessä "Israel" oli edelleen Jumalan yhteydessä. Mutta Kristuksen torjuvalla juutalaisella ei ole mitään etua pakanoihin verrattuna. Päinvastoin hän kuuluu "Saatanan synagogaan". Ei ole olemassa mitään muuta pelastustietä kuin yksin Kristus, ei juutalaiselle eikä suomalaiselle.
Kirje Laodikean seurakunnalle 3:14-22
Laodikea sijaitsi Vähässä Aasiassa, varhaisen Kirkon tärkeällä alueella. Kaupunki oli perustettu 200-luvulla eKr. erinomaiselle paikalle laakealle kukkulalle kauppateiden varteen. Kaupunki oli erittäin vauras. Kuuluisia tuotteita olivat seudun mustasta villasta tehdyt kalliit vaatteet ja se oli tärkeä lääke-tieteellinen keskus. Vaikka maanjäristykset runtelivat kaupunkia, se ei tarvinnut muiden apua, vaan oli pian taas kukoistuksessaan.
Ylösnousseen Herran viestit alkavat juhlavasti ja kauniisti, niin tämäkin. Kristus on aina luotettava ja aina samanlainen, mutta millainen on seurakunta - vastakohta on tässä tapauksessa todella raju. Toisin kuin käännöksemme sanoo, Herramme ei ole "luomakunnan alku", siis ensimmäinen luotu olento, vaan luomisessa vaikuttanut voima - kaikki on luotu hänen kauttaan (Joh. 1:1-18).
Melkein kaikissa seitsemässä kirjeessä on seurakunnalle jaettu nuhteiden lisäksi myös kiitosta. Poikeuksen muodostaa Laodikean seurakunta, joka ei saa osakseen minkäänlaista kiitosta osakseen. Tämän seurakunnan tila on yksiselitteisen huono.
Jos kiitos jäi pois, nuhteet eivät todellakaan jää. Seurakunnan perusongelma on sen täydellinen sokeus omalle tilalleen. Se luulee kaiken olevan kunnossa, mutta totuus on toisenlainen ja karmiva. "Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse: etkä tiedä että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston". Omahyväinen ja rikas seurakunta oli kadottanut yhteytensä ylösnousseeseen Herraan. Se ei ollut kylmä eikä kuuma, se oli haalea. Kylmässä pakanamaailmassa voidaan tehdä lähetystyötä, palavassa seurakunnassa veisataan kiitosta Jumalan Karitsalle, mutta penseä - tai haalea - seurakunta on mahdollisimman kaukana Jumalasta.
Seurakunnan saamat ohjeet saattavat olla viittaus Laodikean laatutuotteisiin. "Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niiihin pukeutui-sit eikkä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit." Laodikeassa oli omasta takaa runsaasti rahaa, kalliita mustia villavaatteita ja taitavaa lääketiedettä. Nyt ei vain oma apu auta hiukkaakaan. Juuri sitä puuttuu, mitä seurakunta luulee omistavansa. Nyt tarvitaan kuttuja Tyrväälle, kirveenheiluttajia Köyliöön ja satama Raumalle - merkitys on selvä: seurakunnassa on nyt kaikki nurinkurin.
Kristus ei siis nuhtele seurakuntaa hylätäkseen sen. Hän puhuu ankarasti paatumukseksta ja maatumisesta, mutta avaa köyhälle seurakunnalle todellisen aarreaitan. Aito ja kestävä kulta saadaan Kristukselta, vanhurskauden vaatteet saadaan lahjaksi Jumalalta ja Herran antama silmävoide saa hengellisesti sokean näkemään tilansa. Ainoa apu tulee siis Herralta.
Jakeet 20-21 asettavat kaiken seurakunnassa uuteen valoon. Kristus seisoo ovella ja kolkuttaa. Jos hän saa vallita seurakunnassa, siellä on elämä ja autuus hänen kanssaan. Sama koskee myös yksityistä ihmistä. Aukeaa läheinen yhteys, ateriayhteys rakkaan Herramme kanssa. Sitä seurakunta saa maistaa jo nyt Herran ehtoollisella. Tulevaisuus on vielä ihanampi: Lopullisen voiton jälkeen on seurakunnan osa lopullinen kirkkaus.
Poikkeuksellisesti tässä kohdassa - ehkä kaikkien kirjeiden lopuksi - Herra sanoo sanat, jotka ovat tutut myös hänen maanpäälliseltä vaellukseltakin. Ne eivät ole vain kaunis fraasi, vaan totista totta: Miksi meillä on korvat päässä? Eikö siksi, että kuuntelisimme silloin, kun Herramme puhuu? Juuri tästä on kyse aina silloin, kun luemme pyhää Raamattua.
Laodikean seurakunnan jäsenet ovat kuolleet ja jo vastaamassa lopullisesti Herramme edessä. Ehkä lampunjalka siirrettiin paikaltaan silloin, kun muslimit ottivat komennon tällä alueella. Mutta mitä kirjeellä on sanottavana meille, jotka tänään tutkimme sitä? Kohtaamme tutun kysymyksenasettelun - kylmä - palava - penseä: todennäköisesti useimpien meidän perusongelmamme. Ei harrastelua, vaan täyttä panostusta! Herra ei sallinut kyselijän viivyttää itseään häntä seuraamasta mitenkään, ei edes isäänsä haudatakseen. Kristillinen usko on todella vakava asia. Mikä meille siis neuvopksi? On vain palattava jatkuvasti Herran luo ja saatava häneltä lahjaksi se, mitä meillä ei itsellämme ole.
Laodikean seurakunta oli näennäisesti "rikas seurakunta" - tuskin osasimme olla kovin vahingoniloisia. Paikallisseurakunnalla - ja jopa paikalliskirkolla on vaaransa. Sitä eivät koske lupaukset kestämisestä Herran paluuseen saakka. Jatkuva paatumus voi tuhota koko seurakunnan. Tämä on meille todellinen vaara.
Loadikea, Loadikea, Loadikea.. penseys, penseys, penseys...
Kun tarpeeksi toistetaan ja aina väärään paikkaan vielä hoetaan samaa asiaa, menee uskottavuus asialta. Tässä asiallinen selvitys kuitenkin useista lähetyskirjeistä.
Lähetyskirjeitä (Efesos, Pergamon, Smyrna ja Tyatira)
Ilmestyskirjan alkuosassa muodostavat selkeän kokonaisuuden Ylösnousseen seitsemän kirjettä seitsemälle seurakunnalle. Nämä kaikki seurakunnat sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, Vähässä Aasiassa, joka oli varhaisen kristinuskon voimakas kasvukeskus. Kirjeet on osoitettu seurakuntien "enkeleille", millä todennaköisesti tarkoitetaan seurakunnan paimenia. Viestit on kuitenkin tarkoitettu koko seurakunnalle.
Efesoksen seurakunnan lähetyskirje 2:1-7
Vähän Aasian tärkein kaupunki oli Efesos. Hallintokaupungin tehtäviä se joutui jakamaan Pergamonin kanssa, mutta kaupungin erinomainen sijainti ja tuhatvuotinen historia nostivat tämän rikkaan idän suurkaupungin koko Rooman valtakunnan muutaman tärkeimmän keskuksen joukkoon. Siellä oli myös varhaisista ajoista lähtien seurakunta, jonka oli perustanut apostoli Paavali. Vanha kirkollinen perinne liittää Efesoksen yhteyteen myös muita alkukirkon jättiläisiä, nimittäin Johanneksen, Timoteuksen ja Marian. Suurkaupungin uskonnollisen sekasotkun keskellä oli tilaa myös Jumalan todelliselle valkeudelle.
Kirjeet alkavat ja päättyvät kauniin ja voimakkain sanankääntein, jotka ovat tuttuja muistakin apokalyptisista teksteistä. Viesti tulee häneltä, jonka huikaiseva kirkkaus löi maahan Johanneksen (1:12-13).
Efesoksen seurakunta saa osakseen huomattavan paljon Ylösnousseen kiitosta. Se oli elävä ja toimiva eikä ollut antanut periksi vainojen paineessa. Erityisen kiitoksen se sai siitä, että väärät saarnamiehet oli tunnistettu, hylätty ja karkoitettu. Erikseen näistä mainitaan "nikolaiitat", Nikolaoksen seuraajat. Kuka tämä Nikolaos oli ja mitä hän opetti, siitä ei alkukirkossa enää ollut luottettavaa tietoa.
Kiitosten ohella efesoslaiset saavat myös moitteita. He ovat "luopuneet ensimmäisestä rakkaudestaan". Kauniin kuvan ymmärtää jokainen, joka on ollut joskus tulisesti rakastunut ja sitten pikku hiljaa hiipunut. Jotkut selittäjät katsovat tämän tarkoittavan ensimmäistä uskon intoa, toiset palvelevaa lähimmäisenrakkautta. Näitä vaihtoehtoja on aivan turha asettaa vastakkain. Missä on iloa Jeesuksen tuomasta lahjavanhurskaudesta, siellä ottaa itsestään muodon myös lähimmäisen palveleminen. Efesoksessa oli kaikki periaatteessa hyvin, mutta alkuajan voima puuttui. Siksi Ylösnoussut kehottaa palaamaan alkuun, ensimmäiseen rakkauteen ja sen mukanaan tuomiin tekoihin. Muussa tapauksessa "lampunjalka siirretään pois paikaltaan", eli Kristus hylkää seurakunnan.
Kun luemme Ilmestyskirjaa, saamme jatkuvasti kysellä, mitä sillä on sanottavaa meille ja meidän ajallemme. Jo ensimmäisestä lähetyskirjeestä opimme monta asiaa.
Efesoksen seurakunta saa kiitosta siitä, että se oli pitänyt oppikurin korkealla. Me olemme oppineet suhtautumaan asiaan aivan toisin. Kristuksen nimissä saa meidän seurakunnissamme opettaa melkein mitä tahansa. Ohjenuorana on, että on annettava kaikkien kukkien kukkia, on oltava suvaitsevainen. Kristuksen ohje on toinen ja siitä alkukirkko piti kiinni: "Jokainen istutus, joka ei ole minun Taivaallisen Isäni istuttama, on revittäjä juurineen irti." Väärä opetus johtaa sielun iankaikkiseen kuolemaan. Siksi sitä ei saa sietää seurakunnassa, vaan harhaopeista on sanouduttava irti. Tässä saamme Raamatun äärellä opetella aivan uusia lähtökohtia.
Ylösnoussut moittii seurakuntaa siitä, että se oli kadottanut ensimmäisen rakkautensa. Missä määrin tämä pätee meihin yksityisinä kristittyinä ja kokonaisina seurakuntina? - Jumala armahtakoon ja johdattakoon meidät uudelleen Kristuksen ristin juurelle!
Smyrnan seurakunnan lähetyskirje 2:8-11
Smyrna oli Vähä-Aasian suuri satamakaupunki, joka kykeni jopa kilpailemaan Efeson kanssa. Vuonna 156 puhkesi kaupungissa verinen vaino, jonka uhriksi joutui myös piispa Polykarpos. Kun häntä vaadittiin kieltämään uskonsa, hän ilmoitti palvelleensa Kristusta 86 vuotta - ilmeisesti kasteestaan lähtien - eikä Herra ollut koskaan tehnyt hänelle mitään, minkä vuoksi hänet nyt pitäisi kieltää. Laskiessamme vuosia taaksepäin toteamme, että hän saattoi palvella Smyrnan seurakuntaa jo Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin.
Smyrnan seurakunta ei saa yhtään moitteen sanaa, vaan pelkästään lohdutusta. Se on vainottujen ihmisten joukko, joilta on ilmeisesti viety kaikki, mitä heillä on - tätä ehkä tarkoittaa viittaus köyhyyteen. Nähtävästi juutalaiset ovat olleet erityisen innokkaita vainoajia, kuten muuten vielä Polykarpoksen marttyyrion aikanakin. Heidän osaksensa saama tuomio on ankara - Kristuksen torjuva juutalainen ei ole mikään juutalainen, vaan hän kuuluu Saatanan synagogaan. Seurakunnan edessä on vielä ankarampia aikoja, mutta Kristus on silti sen kanssa. Hänkin oli kuollut, mutta virkosi eloon, ja nyt hän on ensimmäinen ja viimeinen: Joka kestää loppuun asti, kruunataan voitonseppeleellä. Tällaisen seppeleen sai urheilukisojen, esim. Olympian kisojen voittaja ja vain voittaja. Seppele on - kuten myöhemmin käy ilmi - iankaikkinen elämä ja säästyminen "toiselta kuolemalta", kadotustuomiolta.
Smyrnan seurakunta olisi ollut talousmiehen ja pitkän tähtäimen suunnitelman laatijan kauhistus. Seurakunnan kasvukäyriä piirtelevät ideologit olisivat olleet siellä ymmällään. Kaikkea hallitsi Kristus-kuninkaan hoviväri, josta hänen omansa tunnetaan, kärsimys. Meidän pinnalliset ja amerikkalaiseen liikkeenjohtoon perustuvat mallimme kärsivät kovan kolauksen - kärsivä Smyrnan seurakunta on helmi Kristus-kuninkaan kruunussa.
Myös meidän aikanamme merkittävä asia on suhtautuminen juutalaisiin. Kirjeen yhtä lausetta ei tule missään tapauksessa irroittaa muun UT:n opetuksesta ja käyttää sitä juutalaisvihan tueksi. Silti opetus on selkeä: Juutalaisella ei ole mitään hyötyä siitä, että hän kuuluu Jumalan omaisuuskansaan, jos hän torjuu Kristuksen ja hänen lunastustyönsä. Hyväksi selitykseksi kannattaa lukea Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku: On turha vedota "isä Aabrahamiin", jos Kristus torjutaan. Meidän tulisi muistaa, että emme koskaan saa vihata Jumalan omaisuuskansaa. Samalla muistutamme kaikkia siitä, että yhdelläkään ihmisellä, ei juutalaisella eikä mordvalaisella, ole muuta tietä taivaaseen kuin Kristus ja hänen pyhät haavansa.