Talvivaaran johdolla asennevamma.

Kainuun Sanomat kirjoittaa 4.6.2013

"Talvivaaran kaivososakeyhtiön tuotantojohtaja Harri Natunen kritisoi ympäristöministeriön toimintaa marraskuisen kipsisakka-altaan vuodon hoitamisessa.

Hänen mukaansa jatkuva arvostelu lisäsi paineita, ja apua ministeriöstä tarjottiin vasta, kun vuoto oli saatu hallintaan.

– Kritiikin aika on vasta ongelman ratkaisemisen ja osallistumisen jälkeen.

Natunen kertoo, että Talvivaarassa on otettu opiksi marraskuisesta vuodosta. Talvivaarassa aiotaan parantaa muun muassa työntekijöiden kriisitiedotusta.

Harri Natunen osallistui tiistaina Kuopion hiippakunnan hiippakuntavaltuuston kokouksen yhteydessä järjestettyyn Luonto, ihminen ja työ -seminaariin. Seminaarissa pohdittiin luonnon, elinkeinotoiminnan ja ihmisarvoisen elämän yhteensovittamista."

Nämä tuotantojohtaja Harri Natusen puheet paljastavat miten itsekästä ja ristiriitaista kaivosyhtiön johdon ajatusmaailma on.
Toiminta perustuu myös täysin siihen miten johtajat ajattelevat. Ja se on nähty.

Tällaisten toimijoiden käsissä on myös tulevaisuuden uraanin tuotto, jos saavat luvan. Elleivät saa niin levittelevät sen luontoon.

Miten kukaan ulkopuolinen voi heille apuaan antaa, jos eivät itse tunne ja hallitse omaa toimintaansa.
Paras apu tässä vaiheessa olisi sulkea kaivos suurempien vahinkojen välttämiseksi.

17

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuis on

      Mutta miten tämä liittyy ydinvoimaan? Ja kyllä minsteri meni selkeesti ja puolueelliseti viherhiippareiden selän taakse.

      • Kiva omistaa

        Kuka ministeri? Aloituksesta en löydä ketä tarkoitat. Toisekseen ministeri Hautala hyväksyi äskettäin Talvivaara Oy.n osakepääoman korotuksen, eli Talvivaaran toiminta on vihreiden suojeluksessa ministeri Hautalan kautta.Kuka lieneekään osannut hallitusneuvotteluissa järjestää vihreille valtion omistajaohjauksen.Nytkin Talvivaaran selkkaukisen menee vihreiden piikkiin. Se onkin oikein niille.


      • kuis on
        Kiva omistaa kirjoitti:

        Kuka ministeri? Aloituksesta en löydä ketä tarkoitat. Toisekseen ministeri Hautala hyväksyi äskettäin Talvivaara Oy.n osakepääoman korotuksen, eli Talvivaaran toiminta on vihreiden suojeluksessa ministeri Hautalan kautta.Kuka lieneekään osannut hallitusneuvotteluissa järjestää vihreille valtion omistajaohjauksen.Nytkin Talvivaaran selkkaukisen menee vihreiden piikkiin. Se onkin oikein niille.

        Aloituksessa viitattun Kainuun sanomien kirjoituksen mukaan ympäritöministerihän se siellä sössötti hiippareidensa selän takana.
        http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194817633225/artikkeli/natunen yhteistyota kritiikin sijaan.html


      • Audin takapenkki

      • Käynnistyttyään Talvivaaran uraanitehdas tuottaa polttoainetta ydinvoimaloille, ja on myös sen vuoksi kansainvälisessä valvionnassa:
        http://yle.fi/uutiset/talvivaaran_ydinmateriaalia_valvotaan_tiukasti/5095886

        "Kainuussa Talvivaaran kaivoksen suunniteltuun uraanituotantoon tulee kansainvälinen valvonta. Valvojina ovat Suomen säteilyturvakeskus, kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja Euroopan komissio. Uraanintuotantoa valvotaan gramman tarkkuudella. Tarkoituksena on estää ydinasekelpoisen materiaalin leviäminen."


    • K.Late

      Nolo homma. Talvivaaran piti olla se Troijan hevonen, jolla saadaan uraanituotanto käyntiin Suomessa. Mutta nyt homma näyttää kuukahtavan ihan nikkelin perustuotantoon.

      Kuitenkin, niin hullulta kun se näyttääkin, veikkaan että Talvivaara saa jatkaa tuotantoaan ja päästää vielä kymmenkertaisen määrän sekoituksiaan vesistöihin. Tässä tuskin kyse enää pelkästä Suomen edusta, vaan Euroopan edusta. Eurooppalaista uraania pitää saada hinnalla millä hyvänsä ja se on kulisesissa lyöty lukkoon. Vaikka Talvivaara ei olekkaan merkittävä uraanin tuottaja, päänavauksena se on merkittävä.

      Useita kaivoksia Suomessa suunnittelee hakevansa lupaa uraanin erottamiseen sivukivestä. Into on nyt niin kova, ettei varmuudella voida sanoa, onko näiden kaivosten päätarkoitus kuitenkin kaivaa uraania ja sivututeena sitten kultaa, sinkkiä, fosfaattia jne.

      • Uraani-Suomesta on vain pieni askel ydin-Suomeen, Siihen tämä kaikki on suuniteltu.


      • Tuttuja tavatessa
        stuxnet kirjoitti:

        Uraani-Suomesta on vain pieni askel ydin-Suomeen, Siihen tämä kaikki on suuniteltu.

        Kas Artohan se siinä juttelee vanhoja tarinoitaan!. Terve pitkästä aikaa!


      • Hoitoonohjaus
        Tuttuja tavatessa kirjoitti:

        Kas Artohan se siinä juttelee vanhoja tarinoitaan!. Terve pitkästä aikaa!

        On vieläkin katkera lopputilistä, mutta jättää syyn kertomatta.


    • alas Talvivaara!

      Jos Talvivaara saa luvan erottaa uraania malmista, niin kemikaalien käyttö lisääntyy. Esimerkiksi lähijärviin jo nyt suolapäästöjä aiheuttaneiden lipeän ja rikkihapon käyttöä aiotaan lisätä kymmenillä tuhansilla tonneilla vuodessa. Ympäristöväki pelkää vesien kärsivän entisestään.

      Yle Arenassa 2 minuutin uutisvideo http://areena.yle.fi/tv/1401184

      • 2+1

        Ymmärtääkseni nuo suolapäästöt ovat aiheutuneet pääasiassa malmissa luonnostaan olevista sulfideista ja mangaanista.


    • K.Late

      No ei, vaan liotusprosesissa käytetään natriumsulffaatteja. Niitä kutsutaan suolapäästöiksi, vaikka ne ovat vesistölle haitallisempia kuin natriumkloridit.

      Käytännössä sulfaatit tappavat vesistön kerrostamalla sen pohjasta alkaen joka johtaa happikatoon. Ihmiseille ne ievät ole kovinkaan vaarallisia.

    • 12+9

      Talvivaaran malmihan on varsin sulfidipitoista. Malmi ensin agglomeroidaan rikkihapolla ja sitten bioliuotetaan.

    • I L L U M I N A T I

      Kun Suomessa piti valita AAA luokituksen ja saastuttavan biuliuotusuranium saissen väliltä niin jälkimmäinen veti pidemmän korren. Jutta Urpilainen oli taas Bildenberg jameissa saamassa lisä ohjeistusta uuttamaailmanjärjestystä varten.

      • K.Late

        Bioliuotus tarkoitaa juuri sulfaattien käyttöä, joilla bakteereille luodaan otollinen ympäristö. Se näyttää kuitenkin tehottomalta ja siksi happojen määrää on lisätty. Eräs Talvivaaran työntekijä epäili tässä taannoin, että bioliuotos on vain mediaseksikäs sana ja käytännössä nikkeli irroitetaaan happojen avulla, josta sitten johtuu vesien voimakas happamoituminen(joka sekin yritetään panna malmin piikkiin).


      • ERÄS kaveri
        K.Late kirjoitti:

        Bioliuotus tarkoitaa juuri sulfaattien käyttöä, joilla bakteereille luodaan otollinen ympäristö. Se näyttää kuitenkin tehottomalta ja siksi happojen määrää on lisätty. Eräs Talvivaaran työntekijä epäili tässä taannoin, että bioliuotos on vain mediaseksikäs sana ja käytännössä nikkeli irroitetaaan happojen avulla, josta sitten johtuu vesien voimakas happamoituminen(joka sekin yritetään panna malmin piikkiin).

        Sama kaveri kertoili näitä jutustelujaan Kajaanin torilla ja samalla pummaili rahaa aamupöhnään.


      • K.Late
        ERÄS kaveri kirjoitti:

        Sama kaveri kertoili näitä jutustelujaan Kajaanin torilla ja samalla pummaili rahaa aamupöhnään.

        Natriumsulfaatti syntyy siitä, kun rikkihappoon lisätään natriumhydrosiidiä. Siinä se bioliuotus on pähkinän kuoressa.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe