Perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan mielestä kansainväliseen Bilderberg -kokoukseen osallistuvien ministereiden pitäisi informoida eduskuntaa kokouksen annista.
Saarakkala on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) osallistuu loppuviikon aikana kokoukseen, jossa keskustellaan valtiovarainministeriön mukaan tänä vuonna muun muassa kasvusta ja työllisyydestä.
Ministereiden osallistuminen Bilderberg -kokouksiin on herättänyt viime vuosina arvostelua, koska kokousten sisällöstä ei kerrota julkisuuteen.
Saarakkala uskoo, että kokouksessa käsitellään niin tärkeitä ulko-, turvallisuus-, sekä EU-poliittisista asioista, että niistä on informoitava myös eduskunnan ulkoasiain- ja suurta valiokuntaa.
TS–STT

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jutta salaa, mutta joutuu kertomaan
muhaha ---
käteinen ja urppilainen jakoi 6 00 000 mmiljoonaa kansojen rahaa eu-pamnkeille juhannusaattona , ihan noin muuten vaan.
kääpiö-rehn siunasi juhannus taian---uutisoitiin noin 30 sek juhannusaattona...katoitko?
Euroopan kriisitrahasto siirrettiinkin apnnkien tukemiseen, kansojen ja valtioiden isjasta.
aprin päivänpäässtä urppilainenn j a Katainern vaatimassa säästöjä kuntaliitoksisslla kansaltamme...!!!
HERÄTKÄÄ JO!
käteinen ja urppilainen jakoi 600 0000 miljoonaa kansojen rahaa eu-pankeille juhannusaattona , ihan noin muuten vaan.
kääpiö-rehn siunasi juhannus taian---uutisoitiin noin 30 sek juhannusaattona...katoitko?
Euroopan kriisitrahasto siirrettiinkin apnnkien tukemiseen, kansojen ja valtioiden isjasta.
PArin päivänpäässtä urpilainenn j a Katainern vaatimassa säästöjä kuntaliitoksisslla kansaltamme...!!!
HERÄTKÄÄ JO!
Ja paersut on hiljaa...Soinia myöten... siupilät ja muut hämäsi kansaa kuntauudistusprotesteilaaan?