Itse olen ollut kiireinen koko alkuviikon.
Olimme korpimökillä maanantaina ja tiistaina. Tietty mökki kaipasi kohennusta talven jälkeen, mutta osasin toki nauttia olostani ja auringon hellimisestä, saunan löylyistä ja vesileikeistä kumiveneessä (ihanan lapsellista hömppää) sekä istumisesta rantaterassin ilta-auringossa.
Tiistai aamuna heräsin vesisateen ropistessa mökin kattoon. Mieleeni nousi lapsuusmuistot Puolangan perukoilta kun tyttöjen kanssa makoilimme aitassa, kikatimme pojista ja kuuntelimme sateen ropinaa pärekattoon.
Eilen olin kirkolla ja pesin pyykkiä koko päivän ja kun kone pyöri omijaan, istuin tietsikalla ja viestittelin lisäselvityksen lisäselvityksiä If -vahinko-vakuutukseen. Viestit vain eivät kohtaa oikeaa vahingon käsittelijää, koska käsittelijät ovat ripoteltu ympäri Suomea. Jospa ne kohta kyllästyvät sen tosiasian edessä, että vakuutukseni kattaa matkavahingot.
Lähden kohta optikolle valitsemaan uusia silmälaseja tapaturmassa särkyneiden tilalla.
Olin illalla facebookissa yhteydessä minua hoitaneeseen komistukseen. Hän lupasi antaa lausunnon jos alkavat vaatia kompuroinnilleni todistajaa; )
Oman mökkini pihanurmi alkaa kutittaa polvitaipeita, joten se pitänee leikata käsintyönnettävällä leikkurilla ja viimeistella trimmerillä.
Siis loppupäiväksi mukavaa ruumiillista työtä tiedossa.
Mitä olette puuhastelleet osa 2
115
1660
Vastaukset
Minä olen taas avannut parvekkeen-oven.
Kolmatta päivää olen aamuisin myös käynnistänyt tuulettimen ykköselle.
Miksi uusi aloitus?
Pelkäätkö hukkuvasi aamu-askareissasi ilman pakollisiksi tulevia liivejä? :)
H.- ja kissa kehräsi
Aloitin taas päivän silittelemällä kissan päätä. Saa nähdä mitä muuta päivä tuo tullessaan.
- --------
Puuhastella on aika mitätön sana. Kuin olisi tekevinään.
- hirveesti väsyttää
Olen jo viidettä viikkoa tauotta netissä tähän ei kukaan toinen pysty jos kone ei hajoa jatkan elokuun loppuun
Minä kävin tarjoutumassa et jos vaikka sähköä antaisivat mutta enpä kelevannu.....sinnekkään :).
Siinä se päivä taas vierähti iltaan eikä jäänyt aikaa tämän enempää Teille rakkaat ystäväni.
Pihapiiri on trimmattu edustuskuntoon.
Ei ole kissaa silitettävänä, onneksi voisin aivastella enempi kuin puutarhahommissa.
Parvekken ovea en avaa ikinä, ei ole parveketta on vain iso puutarha ja kaksi ovea. toinen kuistilta rantaan ja toinen toiselta kuistilta pirttiin.
Ikään en ole olevinani tehnyt jotain, aina olen jotain aikaan saanut.
Koville sekin käy jos pitää viikko tolkulla netissä roikkua.
Sähköä en ole ikinä tarjonnut tietoisesti. Sähköä on aina ollut ympärilläni ;)
ulkokuoren merkitys tutustumistilanteessa on aina ollut minulle tärkeä.
Pesuaineet kauheita myrkkyjä sanotaan, mutta eilen kun olin pyykkäämässä tuli puhdasta jälkeä.
Mielestäni eutanasia ei ole leikin asia.
Naisen on valehtelivat kuuskytluvulla olevansa neitsyitä eivät enää sillä kuka nyt neitsyen haluaisi kokemusta pitää olla jo tällä ikää muuten tulee vain tumpeloitua turhaan.
Jos tekee mieli matkustella on kotimaa kesällä mitä parhain lomakohde. Tilasin eilen hotellimajoituksia heinäkuun matkoillemme.
Erittäin epäkohteliasta on vastata kännykkään kun ollaan rakastelemassa samaa mieltä.
Lapsenlapset ovat ihania niin kauan kuin eivät juokse jaloissa.
Musiikkia kehiin, Unto Monosta ja satumaata.
Näytän nuoremmalta kun Miina Äkkijyrkkä, vai näytänkö ; ))
Paljonko olisivat sukulaiseni valmiita maksamaan ruumisarkustani, uskoisin eivät paljon.
Kiva päivä ulkoilmassa nyt on aikaa istua pirtin hämärässä.- lukuhetkiä
Narsismi
Narsistinen persoonallisuushäiriö eli narsistinen luonnehäiriö (narsismi) on sairaalloista ihastumista vääristyneeseen käsitykseen omasta itsestään. Se on myös itsekästä ja säälimätöntä oman mielihyvän, vallan ja kunnian tavoittelua. Narsistille ovat tyypillisiä itsetunnon häiriöt ja epätasapainoiset ihmissuhteet. Hän yliarvostaa itselleen hyödyllisiä ihmisiä ja aliarvostaa henkilöitä, joista ei ole hänelle hyötyä. Aluksi hyödyllinen ihminen voi muuttua hänen silmissään hyödyttömäksi silmänräpäyksessä. Narsistit ovat joko "älyllisiä" (saavat Narsistisen Lähteensä älykkyydestään tai akateemisista saavutuksistaan) - tai "ruumiillisia" (saavat Narsistisen Lähteensä fysiikastaan, harjoituksesta, fyysisestä tai seksuaalisesta kyvykkyydestään ja "valloituksistaan").
http://www.vauva.fi/keskustelu/5760/ketju/millainen_nainen_on_narsistinen - tasapainoilua
lukuhetkiä kirjoitti:
Narsismi
Narsistinen persoonallisuushäiriö eli narsistinen luonnehäiriö (narsismi) on sairaalloista ihastumista vääristyneeseen käsitykseen omasta itsestään. Se on myös itsekästä ja säälimätöntä oman mielihyvän, vallan ja kunnian tavoittelua. Narsistille ovat tyypillisiä itsetunnon häiriöt ja epätasapainoiset ihmissuhteet. Hän yliarvostaa itselleen hyödyllisiä ihmisiä ja aliarvostaa henkilöitä, joista ei ole hänelle hyötyä. Aluksi hyödyllinen ihminen voi muuttua hänen silmissään hyödyttömäksi silmänräpäyksessä. Narsistit ovat joko "älyllisiä" (saavat Narsistisen Lähteensä älykkyydestään tai akateemisista saavutuksistaan) - tai "ruumiillisia" (saavat Narsistisen Lähteensä fysiikastaan, harjoituksesta, fyysisestä tai seksuaalisesta kyvykkyydestään ja "valloituksistaan").
http://www.vauva.fi/keskustelu/5760/ketju/millainen_nainen_on_narsistinenAinahan täytyy löytyä vastakohta, myös näillä kirjoittelu areenoilla 60. Mies, ja kuka olikaan "hänen" vastakohta? Alkaa h kirjaimella.
- körppiiis
Ninpä niin, minä tein sitä, tein tätä, ähäkutti, minulla on kaikki paremmin kuin teillä. Olen kaunis, asun välillä ulkomailla, minulla on mökki lapset ovat fiksuja, nuoret miehet katselevat perääni.........
- Riippuu perän mallis
"nuoret miehet katselevat perääni......... "
Saattaa ne iäkkäämmätkin miehet katsella vanhasta tottumuksesta perääsi. Vaikka eivät välttämättä muista, miksi. Rippuu perän mallista... - on muakin katseltu
Ei siihen, körppiiis, kummoisia tarvitse kun saa kiinnostuneita katseita kaiken ikäisiltä.
Kerrankin tunsin itseni oikein viehättäväksi kun kaikki hymyilivät minulle niin hellyttävästi. Kotiin tultuani huomasin, että minulla oli suupielet täynnä sokerinmuruja munkinsyönnin jäleltä.
Ei ole tullut katseltua taakseni, olisiko peräpäässäni jotain yhtä katseita kiinnittävää. Kerran näin kyllä yhden, jolla oli vessakäynnin jäljiltä jäänyt takaa hameenhelma ylös pöksyn kauluksen alle. Hän sai kadehdittavasti katseita peräänsä. Ihan vain kateudesta menin ja nykäisin hänen helmansa alas.
Ihanaa aamua ystävät ; )
Lukuhetkiä@
Kiitos viestisi oli hyvin osuva, tunnistin itseni kuin kuvajaisen lammen pinnalla. Älä minusta huolta kanna ole vain oma itsesi kuten itsekin olen.
Eilen kävin optikolla ja tilasin ihanat uudet silmälasit. Minulla on kasvot johon silmälasit sopivat kuin sormi sian pers.....n kuten suomalainen sananlasku sanoo.
Sain toiset lasit kylkiäisinä lähes ilmaiseksi. Tilasin aurinkolasit omilla voimakkuuksillani. Voi sitten kun saan ne istua terassilla ilman meikkiä ja näyttää salaperäiseltä naiselta ; )
Körppiiis@
Minä olen joskus kirjoittanut, että minä teen mitä haluan ja muut mitä osaavat.
Kun aamulla katsoin peiliin olin pettynyt, sieltä katsoi nainen jolla oli silmäpussit ja väsynyt ilme. Käynti järvessä virkisti ja eiköhän kurkkunaamiolla saatane silmäpussitkin illaksi kondikseen.
Asun todella ulkomailla ja se on tosi kivaa. Kesämökki onkin sitten ainoa kiinteä omaisuuteni. Monella muulla on talot, mökit ja uudet autot, minulla autokin on vuosimallia 200o. Teetin joulun alla siihen moottorirempan joten sillä mennään vielä kauan.
Poikani ovat fiksuja, eivät ryyppää eivätkä rällää raiteilla, pärjäten omillaan. Esikoinen tienaa siihen malliin, että avustaa jopa äisää. Nytkin sain rahaa tilille mökkiremppaa varten. Nuorempi taas tekee remppoja niillä velipojan lähettämillä rahoilla. No pojillehan mökki jää jos en sitä myy vanhuuden vaivojen alkaessa rajoittamaan puuhasteluintoani.
Nuoret miehet, kuka on kertonut nuorten miesten katsomisesta perääni. Kyllä ne ovat olleet aikamiehiä yli nelikymppisiä kuten se salarakaskin aikoinaan. Nyt hänkin lienee pian viiskymppinen.
Niin se aika kuluu.Ähäkutti on sinun tunnetilasi ei minun. Minulle kaikki mistä kirjoitan on ihan normaalia arkea ja jos nyt kaikki kertoisin mitä minulle tapahtuu, voisi se olla sinulle liikaa sillä se mikä minulle on normaalia elämää voi sinulle olla rehvastelua.
Mutta pitänee kohta taas alkaa puuhastelemaan. Mitähän tekisi kun ei nyt just ole rästihommia.Tehdäänpä viesti-kapula.
Avasin parvekkeen-oven taas, tällä kertaa hyvästä syystä.
On se niin väärin että joku jyty saa nauttia kesästä täysin korvin ja säkenöivin silmin, kun me Stadilaiset saamme vain pölyä ja pölyttäjien tavaraa neniin.
Aamulla kaikkenlaiset kamerat, tutkat ja satelliitit näyttivät ukkos-myrskyn lähestyvän, ja lähestyihän se, kunnes sammahti kuin Lönnrot Lohjalle.
Turhaan laitoin parvekkeelle mukavan tuolin ja kamerani jalustalle.
Pari päivää sitten otin valo-kuvan parvekkeella.
Huomasin että se olisi pitänyt pestä keväällä.
Sukkani piti laittaa pesu-koneeseen.
Kuvasta tuli taotojeni mukaisesti herkullinen.
Muuten aamu-kahvit, viili ja sillee.
Huomasin myös että minua oli taas muistettu muikkarilla.
H.Nii, ja huomasin että korppis on ottanut käyttöönsä tekniikkani yhdistellä palstojen aiheita.
Kuuliainen on tuo kolo-pesijä.
Kiltti tyttö hän on.
H.hunksz kirjoitti:
Nii, ja huomasin että korppis on ottanut käyttöönsä tekniikkani yhdistellä palstojen aiheita.
Kuuliainen on tuo kolo-pesijä.
Kiltti tyttö hän on.
H.Olen käyttänyt yhdistelmäkirjoittelua koko palstahistoriani ajan. Joten kaada vain itsellesi.
Haenpas jugurtin välipalaksi jääkaapista. Kuka on kolo-pesijä? Täällä nimimerkit vaihtuvat alvariinsa yhden vaihtaneen tuntee vanha Aatamikin, mutt muut ovat sitten harmaata massaa.korpikirjailija kirjoitti:
Olen käyttänyt yhdistelmäkirjoittelua koko palstahistoriani ajan. Joten kaada vain itsellesi.
Haenpas jugurtin välipalaksi jääkaapista. Kuka on kolo-pesijä? Täällä nimimerkit vaihtuvat alvariinsa yhden vaihtaneen tuntee vanha Aatamikin, mutt muut ovat sitten harmaata massaa."Vähemmän kirjailtu lintuseni"
Arvon kauniilla rouvalla on monta mökkiä ja monta rantaa rakkaanpaa, eikös olekin? :)
Lintumaailmassa yksi on aamu-pirteä Tikka.
(nimim muutettu, 3V. sitten, jatkuu 70-vuotis-numerossa.)
H.
- mimmimummi*
Puuhastelin ja siivoilin vähäsen kun siitepölyä on tullut ikkunoista..Ruokaa pitäis vielä lähteä ostamaan..kunhan saa suihkun jälkeen vaatetta päälle.. Luin juuri kuinka rikosoikeuden professori määritteli tuomitsevaa alastomana oloa... kotipihalla saa ottaa aurinkoa alasti..kunhan ei esittele itseään...nurmikkoa ei saa leikata alasti..kotonakin voi olla alasti jos ei siis esittele itseään...höh
Muistan yhden koulukaverini jonka äiti oli usein puolipukeissa tai melkein ilman vaatteita...mennessämme heille kävi aina tarkistamassa onko sopivaa mennä....- Pirre*
Mahdottomia määriä tuota siitepölyä nyt onkin, ainakin männyn,- meijjänkin veneranta oli ihan paksuna vellinään ja mikä haju, kuin oksennusta oisi ollut.
Onneksi saaren rannassa sitä oli ihan promille tuosta määrästä, mutta oli kummiskin, mutta kun vettä liikutteli niin lieju hajosi ja hävisi melko pian, kalojen suuhun kai..
Harmittaa tuo kun Puruvedessä muuten vesi on erittäin kirkasta, mutta onneksi kaikki kesät/keväät ei ole näin runsas siitepölyisiä.
- pieni maailma
Arvostan merkkiäsi.puuhat ne ovat tehneet muut.
- Lorena*
Iltayön ukkoskuuron jälkeen heräsin tosi virkeänä jo aamulla varhain. Kahvit plus viili aamutoimiin käsiksi. Vuodevaateiden vaihto, imurointi ja loppusilaus pölyt pois.
KLo 8 maissa olinkin jo torilla ostamassa kesän uusia vihanneksia, heitimme läppää tuttavien kesken läheisen baarin terassilla, siitä se päivä alkoi, informaation totaalisella vaihdolla. Käsittelimme yli 60v miesten kullitus vuosia, paheksuimme kun naapurimaan valtias erosi
30 aviovuoden jälkeen, se jäi meitä kiinnostamaan, onko hänellä aikeissa tehdä Niinistöt!!??
Toisessa naapurimaassa on hääfiilinki katossa, Englanti jännittää Catherinen ja Williamin perillisen maailman tuloa, haikein mielin mietimme prinssi Philipin kohtaloa.
Olen kun tuurijuoppo näissä kotihommeleissa, teen räväkästi koko kodin kuntoon astianpesukoneen käynnistämistä myöten. Sitten voikin nautti kesäisestä päivästä hyvillä mielin.
Tässä toteamus miesten ikääntymisestä: 50 v tulee harmaan karvan villitys, 60 v on kuudenkympin kullitus, jatkakaa mikä vaihe sitten on 70 v ???- Pirre*
Oisko seitsemänkympin sekoaminen, ja kaheksenkympin katoaminen, itseltään..
- Pirre*
Näitä kotihommia vain, tänään, ja nyt mietin lähtiskö vai eikö lähtis...siinäpä sitä tekemistä kerrakseen..hohhoijjaa...
No tuli tarkistettua ilta elämä Kajaanin keskustassa.
Perjantai-ilta ja aurinko paistoi. Vaisua oli iltaelämä Kajaanin keskustassa. Ihmekös tuo kun on vain yksi aurinkoinen terassi Raatihuoneentorin kulmalla. Rosson terassi, hinnat pilvissä, palvelu mitätötä, wc-tilat epäsiistit, paperia lattialla, käsienpesuhana rikki. Terassi on rumasti valkealla markkinateltalla kokoon kyhätty (ruokailijoita varten) Teltta pysyy pystyssä köysien varassa roikkuvilla harmailla rumilla petomirenkailla. Putkirakenteiden ylityspaikat vaarallisesti kulkureiteillä, nolotti, hävetti. Oluen, siiderin nauttijoille oli oma alue varustettu vanhoilla kalusteilla, ei ollut somisteita ei palvelua, piti itse hakea kallis viinilasillinen varoen kaatumasta markkinateltan putkiesteisiin ; ).
Jatkoimme matkaa, teimme pienen kävelylenkin typö tyhjyyttä ammottavalla pääkadulla, kuikistelimme sivukaduille, ei juurikaan liikettä.
Palasimme Osuuskaupan (joka hallitsee ravintolamarkkinoita korvessa) toiseen terassiravintolaan Raatihuoneentorin varjoisemmalle puolen. Löysimme sievästi kalustetun katetun terassin, ystävällisen palvelun ja puolta halvemmat hinnat.
Mietin auringollako rahastusta, kadun toisella puolen.- E. Tuomas
Oletko todella kiinnostunut? Eppäilen!
No, varmuuden vuoksi. Aamutoimet, marketissa käynti, vaimon kanssa "voimistelu" ja nyt postin katsominen ja häiriköinti näillä palstoilla.Muut toimesi toki ymmärrän, mutta "aamuvoimistelu" vaimosi kanssa ei kuulosta uskottavalta marketissa käynnin jälkeen. Kun vielä "voimistelun" jälkeen menet ja tarkistat postilaatikkosi, vaikka posti ei kulje lauantaisin; )))
- patonki & voisarvi
korpikirjailija kirjoitti:
Muut toimesi toki ymmärrän, mutta "aamuvoimistelu" vaimosi kanssa ei kuulosta uskottavalta marketissa käynnin jälkeen. Kun vielä "voimistelun" jälkeen menet ja tarkistat postilaatikkosi, vaikka posti ei kulje lauantaisin; )))
Minusta tuo on aivan uskottavaa! Meilläkin aamuvirkumpi mieheni käy hakemassa tuoretta leipää ja tulee sitten herättelemään aamukahville.
Etkö ole kuullut sähköpostista? patonki & voisarvi kirjoitti:
Minusta tuo on aivan uskottavaa! Meilläkin aamuvirkumpi mieheni käy hakemassa tuoretta leipää ja tulee sitten herättelemään aamukahville.
Etkö ole kuullut sähköpostista?"patonki & voisarvi"
Täst mie tykkäsin!
Epätoivoinen yritys korjata mokaansa.
Hi...Hi...
Siis onhan noita nähty, mutta toistaiseksi tämä on yksi parhaista.
Voihan vuotavat pelastus-veneet sentään. :)
H.- E. Tuomas
korpikirjailija kirjoitti:
Muut toimesi toki ymmärrän, mutta "aamuvoimistelu" vaimosi kanssa ei kuulosta uskottavalta marketissa käynnin jälkeen. Kun vielä "voimistelun" jälkeen menet ja tarkistat postilaatikkosi, vaikka posti ei kulje lauantaisin; )))
Epäluuloisuudessaan ja urautuneisuudessaan mielenkiintoista sakkia!
Minähän sanoin peitetysti, että sinua kiinnostaa ainoastaan omia mielikuviasi vahvistavat viestit!
Mitä omituista siinä on, että 7-kymppinen ukko pitää päiväsaikaa, useimmiten aamupäivää, virkeimpänä "seurusteluajankohtana"?
Vaimoni on sentään melkein 6-vuotta minua nuorempi.
Omituista on myös urautumisemme. Minut on säädetty 50-luvun viikkorytmiin.
Kerran viikossa, lauantaisin Joskus myös viikolla.
Meillä posti kannetaan oveen. Konepostin tarkistan päivittäin.
Ps. Nautimme juuri äsken keittämäni herkullisen kaurapuuron. Menikös nyt viesti "oikeille raiteille"? - patonki & voisarvi
hunksz kirjoitti:
"patonki & voisarvi"
Täst mie tykkäsin!
Epätoivoinen yritys korjata mokaansa.
Hi...Hi...
Siis onhan noita nähty, mutta toistaiseksi tämä on yksi parhaista.
Voihan vuotavat pelastus-veneet sentään. :)
H.Sinä mokasit, en minä.
Minä kirjoitin omasta elämästäni, jossa aamuiset toimet sattuvat menemään samalla tavoin kuin E. Tuomaksella.
Meillä on puolisoni kanssa n. kahden tunnin ero vuorokausirytmissä. Siirryimme aamuvoimisteluun kauan sitten ja nyt kaikki sujuu oikein luonnikkaasti. - E. Tuomas
patonki & voisarvi kirjoitti:
Sinä mokasit, en minä.
Minä kirjoitin omasta elämästäni, jossa aamuiset toimet sattuvat menemään samalla tavoin kuin E. Tuomaksella.
Meillä on puolisoni kanssa n. kahden tunnin ero vuorokausirytmissä. Siirryimme aamuvoimisteluun kauan sitten ja nyt kaikki sujuu oikein luonnikkaasti.Mainoskatko! Meidän vaihesiirtomme on 1,5-tuntia.
Yhtenäkään loma- tai eläkeläisaamuna vaimo ei ole tehnyt aamupalaa itselleen teepussin liottamista lukuun ottamatta.
Kahtena retkiveneilykesänä hän muutamana aamuna ärähti minulle makuuhytin puolelta, että "älä kolistele siellä"!
Mie yritän nukkuu.
Minusta tämä toimii erinomaisesti ja on vähintä mitä voin tehdä kumppanin mukavuuden eteen! - Korppis*
E. Tuomas kirjoitti:
Mainoskatko! Meidän vaihesiirtomme on 1,5-tuntia.
Yhtenäkään loma- tai eläkeläisaamuna vaimo ei ole tehnyt aamupalaa itselleen teepussin liottamista lukuun ottamatta.
Kahtena retkiveneilykesänä hän muutamana aamuna ärähti minulle makuuhytin puolelta, että "älä kolistele siellä"!
Mie yritän nukkuu.
Minusta tämä toimii erinomaisesti ja on vähintä mitä voin tehdä kumppanin mukavuuden eteen!Olette omituisesti urautuneet suhteissanne E.Tuomas ja Patonki ja voisarvi.
Peitenimi "Aamuvoimistelunnu" tuntuu teillä olevan kiinni kellonajoista. Itse elän vielä kehon vihjeiden mukaisesti. Tunne-elämän kirmailut eivät onneksi ole yhteydessä vuorokauden- eikä kelloaikoihin.
Minä sain syödä tänä aamuna valmiiksi tehdyn ja katetun aamupalan.
Nyt keitän riisiä kanankoipien lisuksi. Olin nukkumassa kun ukonilma painosti sänkyyn.
Jospa sitä taas heräisi puuhasteluihin vai pitäisikö katsoa Matleenan avioitumista. - E. Tuomas
Korppis* kirjoitti:
Olette omituisesti urautuneet suhteissanne E.Tuomas ja Patonki ja voisarvi.
Peitenimi "Aamuvoimistelunnu" tuntuu teillä olevan kiinni kellonajoista. Itse elän vielä kehon vihjeiden mukaisesti. Tunne-elämän kirmailut eivät onneksi ole yhteydessä vuorokauden- eikä kelloaikoihin.
Minä sain syödä tänä aamuna valmiiksi tehdyn ja katetun aamupalan.
Nyt keitän riisiä kanankoipien lisuksi. Olin nukkumassa kun ukonilma painosti sänkyyn.
Jospa sitä taas heräisi puuhasteluihin vai pitäisikö katsoa Matleenan avioitumista.Vanha mies rappiolla! Eihän tässä muusta ole kysymys.
Katsoimme juuri vahvamies kisan ja vaimo jäi katsomaan ravisuoraa. Koska se ei miinnosta minua niin tulin jatkamaan häiriköintiä selitysten muodossa.
Urautumiseni johtuu vaimon rutiineista. Hän häipyy arkiaamuisin entisen työkaverinsa kanssa 1,5:n tunnin lenkille ja minä menen salille
Kun tämän ikäinen ukko äheltää arkiaamuisin 1,5-tuntia punttien kanssa 110 - 160 sykealueella niin siltä päivältä on kyllä kaikki herkistelyä vaativa unohdettava.
Häpeä tunnustaa mutta näin on.
Passiivisuuteeni on muukin syy. Jos ryhdyn arkiaamuna osoittamaan vaimolleni kohteiliaisuutta ja huomiota niin useimmiten tulen tylysti torjutuksi saatesanoilla "mee nyt sinne salilles"!
Joten pieni myötätunnon osoitus lienee paikallaan? E. Tuomas kirjoitti:
Vanha mies rappiolla! Eihän tässä muusta ole kysymys.
Katsoimme juuri vahvamies kisan ja vaimo jäi katsomaan ravisuoraa. Koska se ei miinnosta minua niin tulin jatkamaan häiriköintiä selitysten muodossa.
Urautumiseni johtuu vaimon rutiineista. Hän häipyy arkiaamuisin entisen työkaverinsa kanssa 1,5:n tunnin lenkille ja minä menen salille
Kun tämän ikäinen ukko äheltää arkiaamuisin 1,5-tuntia punttien kanssa 110 - 160 sykealueella niin siltä päivältä on kyllä kaikki herkistelyä vaativa unohdettava.
Häpeä tunnustaa mutta näin on.
Passiivisuuteeni on muukin syy. Jos ryhdyn arkiaamuna osoittamaan vaimolleni kohteiliaisuutta ja huomiota niin useimmiten tulen tylysti torjutuksi saatesanoilla "mee nyt sinne salilles"!
Joten pieni myötätunnon osoitus lienee paikallaan?Eihän täällä montaa punttisalimiestä ole joten palaapas ystäväiseni ruotuun ; )
- kilo-ilo
korpikirjailija kirjoitti:
Eihän täällä montaa punttisalimiestä ole joten palaapas ystäväiseni ruotuun ; )
Millähän punttisalit eläisivät, jos Laiska-Lasse olisi niiden ainoa asiakas?
Mitä syytä hänellä olisi puikkia puskaan.
Naurattaa pelkkä ajatuskin. kilo-ilo kirjoitti:
Millähän punttisalit eläisivät, jos Laiska-Lasse olisi niiden ainoa asiakas?
Mitä syytä hänellä olisi puikkia puskaan.
Naurattaa pelkkä ajatuskin.Kilo iloko on punttisalimiehiä, uusi tuttavuus. Hyvää iltaa minä olen Mandi. Minun polveni eivät taivu kyykkyyn edes puskaan pissille.
- kilo-ilo
korpikirjailija kirjoitti:
Kilo iloko on punttisalimiehiä, uusi tuttavuus. Hyvää iltaa minä olen Mandi. Minun polveni eivät taivu kyykkyyn edes puskaan pissille.
Hau du ju duu, minun kämmeni taipuvat suorilta jaloilta lattiaan. Ja sex on toinen. ;))
kilo-ilo kirjoitti:
Hau du ju duu, minun kämmeni taipuvat suorilta jaloilta lattiaan. Ja sex on toinen. ;))
Äidiltänikin onnistui kämmenten lattiaa laitto suorilta jaloin vielä 80-vuotiaana. Äiti oli lyhyt jalkainen ja pitkä selkäinen. Minä tulin isääni olen pitkä koipinen ja selkäni ei ole vahvin lenkkini.
En ymmärtänyt toista lausettasi, siis sexissä sinun kämmenesi taipuvat suorilta jaloilta lattiaan, niinkö? Mielenkiintoista.- kilo-ilo
korpikirjailija kirjoitti:
Äidiltänikin onnistui kämmenten lattiaa laitto suorilta jaloin vielä 80-vuotiaana. Äiti oli lyhyt jalkainen ja pitkä selkäinen. Minä tulin isääni olen pitkä koipinen ja selkäni ei ole vahvin lenkkini.
En ymmärtänyt toista lausettasi, siis sexissä sinun kämmenesi taipuvat suorilta jaloilta lattiaan, niinkö? Mielenkiintoista.Niin siis, mies ei ole nainen. Minä olen.
Sinähän minusta miestä leivoit. ;)))) kilo-ilo kirjoitti:
Niin siis, mies ei ole nainen. Minä olen.
Sinähän minusta miestä leivoit. ;))))Sanailu on taktiikkalaji ja lopussa totuus paljastuu.
Mielenkiintoinen tuo sinun seksiasento miehen näkövinkkelistä tarkasteltuna.
Nyt maate ; )))- kilo-ilo
korpikirjailija kirjoitti:
Sanailu on taktiikkalaji ja lopussa totuus paljastuu.
Mielenkiintoinen tuo sinun seksiasento miehen näkövinkkelistä tarkasteltuna.
Nyt maate ; )))Vaihtelu virkistää, sanoi tiskirätti kun nenäliinaksi pääsi.
Männään maate, männään, kunhan elokuva loppuu. :))
Parvekkeeni ovesta tulviva ilma oli viileää, pitkästä aikaa.
En nyt käynnistänyt tuuletinta.
Se sijaan aloin raastaa lanttuani.
Eilen löysin netistä "täydellisen" rapean pekonin valmistus-ohjeen.
Jenkkiläinen on se, tietysti, tuo rasvainen kansa.
Viipaleet valu-rauta-pannuun ja vettä peitoksi.
Annetaan veden kiehuten-kuivua, lisätään Voita ja ruskistetaan ainekset.
Pekoni kuivumaan talous-paperiin ja Sipuleita, valkoisiakin, sekä raastettu Lanttu pannuun sekaisin, lääkkeeksi lisää Voita, suolaa ja Pippureita.
Minulla se lanttu leikkaa.
En myöskään lataa enää akkuani.
Ostan Nokia 925-Lumian.
Kännykkä vanhenee nopeammin kuin koira.
N8 olisi täyttänyt Lokakuussa 4 vuotta.
Kännykän vuosi vastaa siis kahtakymmentä ihmis-vuotta.
Kauppa-reissulla olin näkevinäni Paarman, haistelin ilmaa...ei tuoksunut Lehmältä.
Ilmeisesti jossain on raato.
H.- piauler*
Tulin iltapäivällä kolmen päivän visiitiltä ihanasta maaseudun rauhasta suoraan pääkaupungin sambakarnevaaleihin.
Eipä juuri omaa ääntään kuullut kun yritti puhua.Maalla,Päijänteen rannalla oli vain hiljaisuus,kunnes ukkonen ja vesisade aloitti näytelmän,siinä istuttiin viltti korvissa terassin suojassa ja katseltiin rajuilmaa.
Aamulla sateen jälkeen luonto oli raikas,havut tuoksui,hirvi käyskenteli läheisellä pellolla rauhalliseen tahtiin.
Ongella saalis oli muutama isokin ahven,miinuksena kärähtänyt selkä auringossa jota nyt pistelee ilkeästi.kaikenlaista hyödyllistä tuli myös puuhailtua,kuten ikkunoitten pesua ja mökin stailaamista uuteen uskoon.
Huomenna taas toiselle mökille katsomaan,miten kukkani pärjää,naapuri kyllä ystävällisesti ilmoitti kastelevansa koko pihan.Tällaisiakin ihmisiä on vielä.
Tänään tietenkin Ruotsin häät tsiikattu,kohta untenmaille..Minäkin olen asettunut taas kirkonkylän keskustaan. Jotenkin perjantainen vierailu kirkonkylän iltaelämän sykkeessä lannisti tuntojani. Vilkkaan kevään seuraelämän vastakohtana on tietty maaseudun rauhasta nauttiminen, mutta rajansa kaikella jotain liikehdintää voisi olla korvessakin..
Kaksi viikkoa luonnonhelmassa ja nyt sitten tuli takapakki, haluan maailmalle liehottamaan. No, tämähän on minulle tuttu olotila, kotiin on ihana palata, mutta jo heti kohta alan kaivata takaisin isompiin kirkonkyliin.
Tänään ukonilman jälkeen ajoin mökille, luonto tuoksui hyvälle, naapuri lämmitti saunaa ja kiehtova savunhaju veti jäämään vaan päätin kuitenkin palata kaupunkiin.
En ole nähnyt vilaustakaan Ruotsin häistä, mutta sain kai keväällä tarpeeksi kuninkaallisista kun Hollannissa vaihtui valta.
Kohta unimaan ; )
- -nukuttaa-....
Aurinkoinen aamupäivä.
Aamukahvit hörppäsin kuuden jälkeen. Kuuntelin radiota kotitöitä tehdessäni. Perennapenkkini nätti olevan hoidon tarpeessa. Perkasin pois ylimääräiset perennoiden sekaan kuulumattomat heinät ym.
Kävin tuulettumassa veneellä järvellä soudellen. Tuulikin välillä aikalailla auringon ollessa pilvien takana. Uhkaavan näköisiä tummia pilviä kulki, muttei satanut tippaakaan.
Siirryin sisälle katselemaan prisessa-häitä. Kaunis puku oli morsiamella.
Rantasaunassa saunomisen jälkeen nukahdin n.½h.
Taidampa kohtapuoliin jatkaa uniani. - Toivoa luonut
nuorille naisille ;)
- henrjii
naapurin rouvan ruohonleikkuri oli vähän epäkunossa, ja pyysi apua.
Nooh eihän siinä koneessa juuri mitään ollut. oli jotain muuta mielessä.
Tarjosi olutta, ja keitti kahvit, mää jouduin sitten antamaan. ukkonen siinä vähän jyrisi, ja vettä tuli, mutta kakenkaikkiaan hyvin pärjäsin- henrjii
Tilanne alkoi varmaan siitä, kun aloin kehumaan mansikka viinereitä, että näyttääpä herkulliselta, emäntä käsitti vissiin vähän väärin
- k/k
Huomenta kirjailija
Puuhastelu on lievä sana ,ainakin mun kohralla ,viikko painettu ku sokee orja.
Kauhee vaiva ja vähti purkaa vanhat pois ja uutta tilalle,aina vaan ei mee kuin ajattelee..
Aina jokin koolinkin pää on vääräs paikas ja huolella mitattu levy ahistaa sen millin.
Kumminkin kun aamulla istahrin koneeni äärelle ja katsoin kipsilevyn syömiä käsiäni mulla oli voittajan olo,enää maanantaina kattopaneeelit,valot ja lattian lisäks listat nurkkiin ja loppu loma on aurinkoa.
Kyllä se vanhakin nuortuu kun se haluu uutta tekniikkaa ,tykkään numeroista ja nyt voi seurata tulo ja ulkoilmaa talonlämpöö ,kosteutta ja poistoilmaa.
Se paneeli on viihryttävämpi ku telkkari.
Tänään ollaan kymmeneltä kirkossa käret ristissä ja veisataan kovaa ja korkeelta.
En mä vihkivalaani uurista ,sen mä osaan pitää ilman seremonioitakin mut rippilapsia saatellaan pahaan mailmaan. - hiljaisuudesta...
Mukava lueskella ihan tavallisia juttuja ihmisten elämästä ;)
Kesäpäivää kaikille!Puuhasteluketjuni tarkoitus on jutustella aivan tavallisista arjen tapahtumista.
Jokaisella on juttu kerrottavana. Kun kerrot juttusi toiset palstalaiset lukevat sen siitä jutustasi tulee osa yhteistä elämäämme.
Ihania kirjoituksia taas kuten K/K:lla ja sitroenilla.
Tärkeitä arjen tapahtumia. Kun se itselle tuiki tavallinen tapahtuma muuttuu hyvän olon tunteeksi se tapahtuma on ollut merkittävä.
Itse nukuin kuin tukki aina kymmeneen asti. Korvessa on jyllännyt ukkospilvi toisensa jälkeen ja se tekee minut uniseksi.
Olen kai joskus kertonutkin, että kun palaa maailmalta Suomeen alku on aina ihanaa kotiinpaluun juhlaa kuten Asterixsilla ja Obelixsilla, mutta parin viikon kuherrusajan jälkeen iskee masis ja kaipuu takaisin maailmalle.
Onneksi tuo ikävystymisen tunne kestää vain muutaman päivän.
Kirjoittelin äskeen ystävillemme facebookin välityksillä kuulumisiamme. Lähettelin kuvia Suomen suvesta. Kommunikointi helpotti ikävääni ja tästä se päivä taas alkaa lipumaan kohti iltaa ; )
- sitroen.
Raporttia: Ikäänkuin se jotakuta kiinnostaisi...
Toissapäivänä ammattikoulun päättymisen 50-vuotistapaaminen silloisella AMK:lla. Pullakahvit saatiin, mukava tilaisuus auditoriossa ja pikku kierros koulussa. Pikku lahja jokaiselle.
Meitä oli tusinan verran, 19 valmistuneesta 3 kuollut ja muutama muuten poissa.
Samassa tilaisuudessa samaan aikaan parturipuolelta valmistuneita kymmenkunta. Silloisista ujostuttavan kauniista nuorista naisista oli tullut 50 vuodessa aivan tavallisia, mukavia naisia.
Automuseolla käytiin syömässä, sitten vapaata seurustelua ja sitten entisten opettajien haudoilla käynti. Oli joku viitsinyt ottaa selvää loppusijoituspaikoistaan. Parturit meni terassille, missä joku meistäkin piipahti. Etäisin heistä oli tullut tilaisuuteen Göteborgista. Parin raitsikkapysäkin päästä siitä paikasta, missä itsekin 1970 asuin...
Hieno tilaisuus kerta kaikkiaan! Seuraava pidetään - milloin? Saattaa olla, että tästä 50 v eteenpäin osanotto on vähäisempää, pitäisiköhän jo aiemmin...?
Eilen laiskottelua ja ikkunanpesua.
Täksi päiväksi varattu parvekelasien pesu, 25 ruutua. Jos aikaa jää ja intoa riittää, niin sitten muutakin. Rästissä on paljon, mutta VIELÄKINKÖ minun pitää juosta nopeampaa kuin jaksan??? Milloin saan vain olla ja nauttia? Taidan vain haaveilla turhia, en ole osannut elämääni järjestää oikein...Varmaan oli mahtava tavata vanhoja koulukavereitasi.
Olen joskus miettinyt olisiko mahdollista koota yhteen kuuskytluvun nuoria suomalaisia maahanmuuttajia, jotka suuntasivat kesällä 1966 Tukholmaan Maraboun suklaatehtaalle. Nuo vuodet 66- 69 mamuina olivat itsenäistymiselle ja kasvulle tärkeitä vuosia.
Monikohan tulisi mukaan ja missä päin maailmaa he mahtavat nyt olla.
Meidän kuuden tytön porukan tiet pystyn jäljittämään, mutta kaikki muut silloiset hyvät kaverit, jotka sinä kesänä muuttivat Tukholmaan tai joita olivat jo siellä.
Menneisyyden kaipuutako?- Pirre*
No voihan, - tuohon loppulauseeseesi : eihän elämä ole vielä ohi, onhan tässä vielä aikaa järjestellä elämäänsä/si vaikka miksi, ei kannata luopua..ennen aikojaan :)
p.s. eikös ollutkin piristävää tavata entisiä opiskelutovereitaan, ja yleensäkin kannattaa lähteä ihmisten pariin, vaikka väkisin..mie ainakin meinaan masentua joskus elämäntilanteeni takia, mutku käyn vaikka kaupassa, huomaan olevani iloisemmalla mielellä...
Näin vaan, kun huomasin että olit piristynyt tapaamisesta kun niitä lasejakin pitäsi esim...:) Pirre* kirjoitti:
No voihan, - tuohon loppulauseeseesi : eihän elämä ole vielä ohi, onhan tässä vielä aikaa järjestellä elämäänsä/si vaikka miksi, ei kannata luopua..ennen aikojaan :)
p.s. eikös ollutkin piristävää tavata entisiä opiskelutovereitaan, ja yleensäkin kannattaa lähteä ihmisten pariin, vaikka väkisin..mie ainakin meinaan masentua joskus elämäntilanteeni takia, mutku käyn vaikka kaupassa, huomaan olevani iloisemmalla mielellä...
Näin vaan, kun huomasin että olit piristynyt tapaamisesta kun niitä lasejakin pitäsi esim...:)Pirre@
Olemme suunnitteleemassa matkaa Itä-rajalle. Onko sinulla tietoa lomakylästä Onnenvirta. Se sijaitsee Runon ja Rajan tien varrella, aivan itärajan tuntumassa, pohjoiskarjalaisessa korpimaisemassa, Tuupovaaran Hoilolan kylässä. Lomakylän lähellä on Hotelli Korpiselkä. Yritin googlettaa hotellitietoja, mutta mitään selkeää kuvaa en paikasta saanut.
Meneekö paikka kauaksi asuinsijoiltasi ja jos menee onko palstalla joku joka tietää kertoa hotellista ja sen palveluista sekä hintatasosta.- Pirre*
korpikirjailija kirjoitti:
Pirre@
Olemme suunnitteleemassa matkaa Itä-rajalle. Onko sinulla tietoa lomakylästä Onnenvirta. Se sijaitsee Runon ja Rajan tien varrella, aivan itärajan tuntumassa, pohjoiskarjalaisessa korpimaisemassa, Tuupovaaran Hoilolan kylässä. Lomakylän lähellä on Hotelli Korpiselkä. Yritin googlettaa hotellitietoja, mutta mitään selkeää kuvaa en paikasta saanut.
Meneekö paikka kauaksi asuinsijoiltasi ja jos menee onko palstalla joku joka tietää kertoa hotellista ja sen palveluista sekä hintatasosta.Korpiselkätalo ainakin on tehnyt konkurssin, ja tietääkseni siellä ei ole mitään toimintaa.
Asuinsijoiltani (Kitee) Hoilolaan on matkaa ihan jonkunverran. Millaistahan paikkaa haette, korpiselkämäistäkö...jos ei niin, esim. Kesälahdella on hieno Ruokkee -lomakylä, mutta jos hotellitasoista, niin Tohmajärvellä olisi hieno Jouhkolan hovi, mutta sieltä saa palvelua vain tilauksesta, tosi hieno miljöö..
Ilomantsissakin on kalevalaisella teemalla toimiva hotelli (ainakin alunperin, en ole käynyt), siellä ainakin toimii kuntoutuskeskus Pääskynpesä...ja ilm. hotellikin..
oli ainakin :) korpikirjailija kirjoitti:
Pirre@
Olemme suunnitteleemassa matkaa Itä-rajalle. Onko sinulla tietoa lomakylästä Onnenvirta. Se sijaitsee Runon ja Rajan tien varrella, aivan itärajan tuntumassa, pohjoiskarjalaisessa korpimaisemassa, Tuupovaaran Hoilolan kylässä. Lomakylän lähellä on Hotelli Korpiselkä. Yritin googlettaa hotellitietoja, mutta mitään selkeää kuvaa en paikasta saanut.
Meneekö paikka kauaksi asuinsijoiltasi ja jos menee onko palstalla joku joka tietää kertoa hotellista ja sen palveluista sekä hintatasosta."korppis"
Talvella Suomus-Salmen kylpylään.
Täytätte siellä sitten 30 kilon retki-repun, hyppäätte vaellus-suksille ja suuntaatte Raatteen tielle.
Reissu on romanttinen ja vaaroja täynnä.
Milloin tahansa voi metsästä tulla Susi-mainen vihollinen.
Teltassa tunnette lepäävänne esi-isäin yllä, useimmiten kylläkin se on Josif-Vissarionovits, Jevgeni tai Vladimir.
Älkää sytyttäkö nuotiota, savu näkyy kauas.
Ja teltassa pelkoon auttaa tieto että ase-veli nukkuu lähellä.
Pakkasella pienin asein.
Mutta rakkaudessa ei raha saa ratkaista.
H.- sitroen.
korpikirjailija kirjoitti:
Varmaan oli mahtava tavata vanhoja koulukavereitasi.
Olen joskus miettinyt olisiko mahdollista koota yhteen kuuskytluvun nuoria suomalaisia maahanmuuttajia, jotka suuntasivat kesällä 1966 Tukholmaan Maraboun suklaatehtaalle. Nuo vuodet 66- 69 mamuina olivat itsenäistymiselle ja kasvulle tärkeitä vuosia.
Monikohan tulisi mukaan ja missä päin maailmaa he mahtavat nyt olla.
Meidän kuuden tytön porukan tiet pystyn jäljittämään, mutta kaikki muut silloiset hyvät kaverit, jotka sinä kesänä muuttivat Tukholmaan tai joita olivat jo siellä.
Menneisyyden kaipuutako?Ruotsista on kaikkien täysi-ikäisten nimet, osoitteet, puhelinnumerot, syntymäajat, samassa osoitteessa asuvat ja viime aikoina kuolleet hautapaikkoineen netissä. Ilmaiseksi. Sieltä löytyy. Ei pitäisi olla paha jäljittää. Suomestakin löytyy, vaikka saattaa joutua muutaman euron maksamaan. Täällähän muutenkin STASI:n meno vain jatkuu...
Siitä vaan toimeen. Tarvittaessa jeesaan, mutta osaat kyllä itsekin. Pirre* kirjoitti:
Korpiselkätalo ainakin on tehnyt konkurssin, ja tietääkseni siellä ei ole mitään toimintaa.
Asuinsijoiltani (Kitee) Hoilolaan on matkaa ihan jonkunverran. Millaistahan paikkaa haette, korpiselkämäistäkö...jos ei niin, esim. Kesälahdella on hieno Ruokkee -lomakylä, mutta jos hotellitasoista, niin Tohmajärvellä olisi hieno Jouhkolan hovi, mutta sieltä saa palvelua vain tilauksesta, tosi hieno miljöö..
Ilomantsissakin on kalevalaisella teemalla toimiva hotelli (ainakin alunperin, en ole käynyt), siellä ainakin toimii kuntoutuskeskus Pääskynpesä...ja ilm. hotellikin..
oli ainakin :)Kiitos, hyviä vinkkejä. Olemme menossa veljeni synttäreille ja hänellä on mökki rajanpinnassa. On siellä mökilläkin mahdollista yöpyä, mutta katsotaan.
Aluksi suunnitelmamme oli ottaa hotellihuone Joensuusta ja ajaa mökille. Juhlia synttäreitä ja ajaa takaisin Joesuuhun. Yllätyimme mökkimatkan pituudesta.
Joensuu on kiva kaupunki vierailla.hunksz kirjoitti:
"korppis"
Talvella Suomus-Salmen kylpylään.
Täytätte siellä sitten 30 kilon retki-repun, hyppäätte vaellus-suksille ja suuntaatte Raatteen tielle.
Reissu on romanttinen ja vaaroja täynnä.
Milloin tahansa voi metsästä tulla Susi-mainen vihollinen.
Teltassa tunnette lepäävänne esi-isäin yllä, useimmiten kylläkin se on Josif-Vissarionovits, Jevgeni tai Vladimir.
Älkää sytyttäkö nuotiota, savu näkyy kauas.
Ja teltassa pelkoon auttaa tieto että ase-veli nukkuu lähellä.
Pakkasella pienin asein.
Mutta rakkaudessa ei raha saa ratkaista.
H.Me ei enää teltassa osata nukkua liian vanhoja ollaan retkeilemäänkin metsässä. Mieluiten kaupunki matkailua. Talvella ei susirajalle, ei.
Minäpä olin tänään ahkera tyttö. Rapsutin kolmestä mökin seinästä maalit pois alalaudoilta aina niin korkealta kuin yletin. Kuopus saa rapsuttaa korkeammalta.
Maalaustelineille en nouse, kaatumisia on jo tarpeeksi koettu joten itsesuojeluvaisto pitää maantasalla.
Nyt on kiva fiilis, poskia punottaa ja unittaa.- -kannattaa kokeilla-
hunksz kirjoitti:
"korppis"
Talvella Suomus-Salmen kylpylään.
Täytätte siellä sitten 30 kilon retki-repun, hyppäätte vaellus-suksille ja suuntaatte Raatteen tielle.
Reissu on romanttinen ja vaaroja täynnä.
Milloin tahansa voi metsästä tulla Susi-mainen vihollinen.
Teltassa tunnette lepäävänne esi-isäin yllä, useimmiten kylläkin se on Josif-Vissarionovits, Jevgeni tai Vladimir.
Älkää sytyttäkö nuotiota, savu näkyy kauas.
Ja teltassa pelkoon auttaa tieto että ase-veli nukkuu lähellä.
Pakkasella pienin asein.
Mutta rakkaudessa ei raha saa ratkaista.
H.hunksz @
Tässäpä sulle vaellusreitti
http://laavu.org/kohde.php?id=1222
Dinosauruksen jälkeläinen korpi-lintunen, kirjoittaa kuin kadonnut maailma.
Niin tutulta tunttuu se, ihan kuin minäkin olisin äskettäin kirjoittanut?
Vaan niin se elämä kynän kanssa menee.
Oma varvas on aina lähinnä, kun tulevaisuus on tuntemattoman peiton alla.
Voi kun sais vielä kerran reissullansa, kunhan sen joskus tekee, levätä selkä vasten vanhan kuninkaan hauta-kumpua vanhassa Uppsalassa, nuoren neitosen kanssa.
Olis melkein kaikki kuten ennen.
Mut siirrytään tavallissi jaaritukssi
Casino arpa antoi 50€.
Eipä ole nyt tarvetta satasen lainaan, tai vitosen vippiin.
Takki ja parvekken-ovi on meillä levällään.
Sitten...noh, ei muuta ihmellistä ole tapahtunutkaan.
Mihin tämä maailma on menossa?
H.Vilkaisimme eilen saunomisen lomassa Syksyn sävel ohjelmaa. En usko, että romantisoin kuvaa entisistä Tukholman kamuistani ja ihastuksistani.
Syksyn Sävel ohjelmassa Kake Randelin lauloi kopkop... "avaa hakas".
Kake tänään on oiva esimerkki siitä, että muutumme ajan saatossa.
- Täh?????????
En tunne sinua. Eikä kuulu sulle puuhani.
Tämän hetken puuhastelu ei jaksa kiinnostaa.
Ajatukseni on enemmänkin kääntynyt lähitulevaisuuden syöpäkontrolliin.
Ensin kokeet, sitten tähystys.
Siihen saakka eloa arkirutiinien mukaan.
Sen jälkeen ryhdyn kiinnostumaan puuhastelusta.
Tosin tiettyjä varauksia on nytkin tehty eikä sille ikävämmälle vaihtoehdolle mahda itse mitään.Tapasin viime perjantaina ystävän jonka kanssa kuljimme Oulussa sädehoitovaiheessa. Oli kiva rupatella ja kertoa kuulumisia.
Pitää olla kiitollinen, että elän tuiki normaalia elämää. En muuten ole vaivannut päätäni tulevalla kontrollilla. Kaikki aikanaan.
Muistinpa, että pitää käydä verikokeissa. Niiden tuloksista yleensä näkee terveydentilan ja jos kaikki on hyvissä arvoissa kontrolliin meno ei pelota.
Toivotan sinulle onnea. Uskon, että kohta taas puuhastelet.korpikirjailija kirjoitti:
Tapasin viime perjantaina ystävän jonka kanssa kuljimme Oulussa sädehoitovaiheessa. Oli kiva rupatella ja kertoa kuulumisia.
Pitää olla kiitollinen, että elän tuiki normaalia elämää. En muuten ole vaivannut päätäni tulevalla kontrollilla. Kaikki aikanaan.
Muistinpa, että pitää käydä verikokeissa. Niiden tuloksista yleensä näkee terveydentilan ja jos kaikki on hyvissä arvoissa kontrolliin meno ei pelota.
Toivotan sinulle onnea. Uskon, että kohta taas puuhastelet.Suunnitelmat ja valmistelut uusiksi pahemman kerran. Noin on tapahtunut.
Ei tarvitse pelätä mutta kokemus on opettanut varautumaan.
Ensi viikko kertoo jo enemmän mutta epätietoisuudesta huolimatta heinä-, elo- ja syykuu ovat valmisteltuja.
Joulukuun kaksi tapahtumaa saavat odottaa kontrollin tulosta.
Syövän tyypilläkin lienee merkitystä.
Vaimoni tapauksessa on turha jännittää mitään. Parannuskeinoa ei ole joten kyse on vain aikataulusta.
Omalla kohdallani on sentään vaihtoehtoja.
Verikokeet itsessään eivät kerro paljoakaan. Joku syöpäindeksi siellä näkyy mutta sekään ei takaa mitään.
Muilta osin lukemat ovat terveen ihmisen hyviä arvoja mutta ne eivät estä pakoputkikorroosiota.
Mutta nyt harrastuksen pariin!laiska-lasse kirjoitti:
Suunnitelmat ja valmistelut uusiksi pahemman kerran. Noin on tapahtunut.
Ei tarvitse pelätä mutta kokemus on opettanut varautumaan.
Ensi viikko kertoo jo enemmän mutta epätietoisuudesta huolimatta heinä-, elo- ja syykuu ovat valmisteltuja.
Joulukuun kaksi tapahtumaa saavat odottaa kontrollin tulosta.
Syövän tyypilläkin lienee merkitystä.
Vaimoni tapauksessa on turha jännittää mitään. Parannuskeinoa ei ole joten kyse on vain aikataulusta.
Omalla kohdallani on sentään vaihtoehtoja.
Verikokeet itsessään eivät kerro paljoakaan. Joku syöpäindeksi siellä näkyy mutta sekään ei takaa mitään.
Muilta osin lukemat ovat terveen ihmisen hyviä arvoja mutta ne eivät estä pakoputkikorroosiota.
Mutta nyt harrastuksen pariin!Huomenta L -L@
Tilasin juuri ajan labraan. Ystävättäreni soitti ja kertoi vanhemman sisarensa rintasyöpäepäilystä. Ainahan sana Syöpä pysäyttää. Miksi ihmeessä sille onkin annettu niin negatiivinen nimi.
Tänä päivänä 95 % rintasyöpäpotilaista selviää. Minulla on aikataulu, jonka täyttymistä odotan. Viiden vuoden lääkityksen loppumista. Vielä kaksi vuotta ja pääsen lääkkeistä irti. Muuten olen optimisti.
Viime kontrollissa minulta otettiin neulanäytteet rinnastani kun ultrassa näkyi pieniä palleroita.. Makasin lamaantuneena ja odotin pahinta. Pallerot olivat omaa rasvaani, jota rinnan parannusyrityksissä oli käytetty. En enää mene korjauoperaatioihin. Ulkonäkö ongelmahan olivat itselläni, nyt ne paineet eivät enää vaivaa.
Olen ymmärtänyt, että elätte hyvin mielenkiintoista ja vaihtelevaa elämää sairauksistanne huolimatta. Näinhän meidän kaikkien pitääkin elää. Jokaisella on murheensa, mutta positiivinen elämänasenne antaa voimia jatkaa eteenpäin.
En toki aina jaksa olla positiivinen, en jaksa live-elämässä enkä täällä palstallakaan, mutta onneksi pahat tuuleni ovat ohimmeneviä. Kanssani eläminen on tuiki värikästä päivät eivät ole samanlaisia, sanoo miesystäväni ; )korpikirjailija kirjoitti:
Huomenta L -L@
Tilasin juuri ajan labraan. Ystävättäreni soitti ja kertoi vanhemman sisarensa rintasyöpäepäilystä. Ainahan sana Syöpä pysäyttää. Miksi ihmeessä sille onkin annettu niin negatiivinen nimi.
Tänä päivänä 95 % rintasyöpäpotilaista selviää. Minulla on aikataulu, jonka täyttymistä odotan. Viiden vuoden lääkityksen loppumista. Vielä kaksi vuotta ja pääsen lääkkeistä irti. Muuten olen optimisti.
Viime kontrollissa minulta otettiin neulanäytteet rinnastani kun ultrassa näkyi pieniä palleroita.. Makasin lamaantuneena ja odotin pahinta. Pallerot olivat omaa rasvaani, jota rinnan parannusyrityksissä oli käytetty. En enää mene korjauoperaatioihin. Ulkonäkö ongelmahan olivat itselläni, nyt ne paineet eivät enää vaivaa.
Olen ymmärtänyt, että elätte hyvin mielenkiintoista ja vaihtelevaa elämää sairauksistanne huolimatta. Näinhän meidän kaikkien pitääkin elää. Jokaisella on murheensa, mutta positiivinen elämänasenne antaa voimia jatkaa eteenpäin.
En toki aina jaksa olla positiivinen, en jaksa live-elämässä enkä täällä palstallakaan, mutta onneksi pahat tuuleni ovat ohimmeneviä. Kanssani eläminen on tuiki värikästä päivät eivät ole samanlaisia, sanoo miesystäväni ; )Hetken vakavoituminen.
Vaimoni verisyöpätyyppiin ei ole teoreettistakaan parannuskeinoa.
Lekuri joutui hakemaan verrokkeja Euroopasta kotimaisten puutteen vuoksi.
Ko. tyypin elinikäennuste on jenkkisivujen mukan 3 - 12 vuotta.Iästä ja kunnosta riippuen.
12. vuosi tuli täyteen tänä keväänä.
Oikeilla sytostaattikapseleilla elelemme oireettomasti.
Oireiden ilmetessä on 2 - 3kk aikaa järjestellä mahdollisia keskeneräisiä asioita.
Meillä ei niitä ole.
Äärimmäisen harvoin tämä tulee puheeksi mutta kyllä se koko ajan kaukana taka-alalla väijyy.
Eipä tuo normaalin avioparin arkisia touhuja haittaa.
Kuuluu sarjaan asioita joille ei voi mitään.
Oma tapauksenihan on paljon tavanomaisempi ja ymmärrettävämpi.
Ennen "elehvantin" säteilyjä ja seuranneita puukotuksia ko. lekuri väitti koneellaan minua kovakuntoiseksi. ( Kurkin olkapään yli ). Eipä tuosta ainakaan haittaa ollut.laiska-lasse kirjoitti:
Hetken vakavoituminen.
Vaimoni verisyöpätyyppiin ei ole teoreettistakaan parannuskeinoa.
Lekuri joutui hakemaan verrokkeja Euroopasta kotimaisten puutteen vuoksi.
Ko. tyypin elinikäennuste on jenkkisivujen mukan 3 - 12 vuotta.Iästä ja kunnosta riippuen.
12. vuosi tuli täyteen tänä keväänä.
Oikeilla sytostaattikapseleilla elelemme oireettomasti.
Oireiden ilmetessä on 2 - 3kk aikaa järjestellä mahdollisia keskeneräisiä asioita.
Meillä ei niitä ole.
Äärimmäisen harvoin tämä tulee puheeksi mutta kyllä se koko ajan kaukana taka-alalla väijyy.
Eipä tuo normaalin avioparin arkisia touhuja haittaa.
Kuuluu sarjaan asioita joille ei voi mitään.
Oma tapauksenihan on paljon tavanomaisempi ja ymmärrettävämpi.
Ennen "elehvantin" säteilyjä ja seuranneita puukotuksia ko. lekuri väitti koneellaan minua kovakuntoiseksi. ( Kurkin olkapään yli ). Eipä tuosta ainakaan haittaa ollut."korpi-lasse"
Äidilläni oli syöpä pissi-puolella.
Lääkärit eivät katsoneet tarpeelliseksi siellä leikellä, koska äiti oli niin vaalea-ihoinen.
81 vuotiaana ei hänen katsottu myöskään enää hyötyvän kaikenlaisten nahkojen poistosta.
Äiti pitikin sitten pitkää esi-liinaa, vaikka hänellä olikin hyvä inva-teline pyttynsä päällä.
Kainalo-sauvoilla kun ei juosta kiireellisille asioillekaan.
Jo kissankin vuoksi oli hänellä aina tarpeeksi talous-paperia.
Minä kaipaan vieläkin hänen huumoriaan, josta opin niin paljon.
Tuo tarinani on täysin totuuden-mukainen, vaikkakin kipeän-kepeästi kirjailtu.
Muuten, pitäsiköhän tehdä muutama uusi aloitus?
Palstan syöpä-syöpäläiset
Palstan Aivo-rampaiset
Pastan puu-jalka-vitsikkäät
Palstan kielettömät suu-syöpä-sönkkääjät
Palstan lääke-voimailijat
Palstan yli-paino tanssijat
Palstan tiedoton laari-vaari
Tai muuta tollasta.
H.
- henrjii
Tänään ei sitten ollut herkkuja tarjolla.
Joten putsasin rännit, olivat koivunlehtiä täynnä.
Kävin pesemässä appiukon ikkunat, ja kyllä olivat nokiset, kun on puulämmitys.
Seuraavaksi hakkasin ainkin yli kymmenen tuumaisia koivupölljä, appiukon huonolla kirveellä, ja nyt on kyljet kipeänä.- * * *
Mulla tekee hirveästi mieli grillikylkeä.
- älä ihmeessä
* * * kirjoitti:
Mulla tekee hirveästi mieli grillikylkeä.
Ohhoh! henrjii taitaa olla vaarassa
- Junasta..
älä ihmeessä kirjoitti:
Ohhoh! henrjii taitaa olla vaarassa
Jopas lohkasit,naurattaa pirusti: DDD !!
henrjii@
Minun pitää heti talonmaalausurakan jälkeen valmistuttaa tai ostaa uudet tikapuut jotta joku en minä (en uskalla nousta katolle)... puhdistaa rännit ;) Mökin ikkunat pestään sitten juhannukseksi kun talo on saanut uutta ilmettä pintaan.
Onneksi puusavotat tehtiin viime kesänä,
- Rimmir tänään
Ihan tässä kauniissa kesäillassa kaikessa rauhassa katsellut netiltä kesälomaksi pieniä matkoja ym, kun sydän pomppasi melkein kurkkuun äsken.
Naapurin sedällä, seinän takana, alko palohälytin tuuttaamaan aivan hirmusesti, ja koiransa haukkui kuin viimestä päivää. Juoksin rappukäytävälle ja savunhaju melkoinen.
Kuulin että siellä jo oli toinenkin naapureista mutta kaikki nyt ok. Hänellä paloi sunnuntaipaisti! Oli tietenkin nukahtanut ja unohtanut lihaköntin uuniin.
Hälytin on nyt hiljainen eikä koirakaan hauku jotta jospa nyt kaikki on hyvin.- mahto pänniä
Oi voi! Siinä meni naapurilla paisti sivu suun.
Rimmir@
Viime yönä makoilin täällä kaupunki asunnossa ja odotin unta. Katselin avoimesta makuuhuoneen ovesta eteiseen, jossa vilkkui palohälytin.. Se toimi, mietin pitää tarkastaa kesämökin palohälytin.
Olen jo tehnyt kesämatkajärjestelyjä.
- t.l.
Mitäpä tässä, loma alkoi. No, lenkille ajattelen lähteä kuten monena muunakin päivänä. Tänään pikkusen äreänä. Ai miksi, noh - eilenkin tietty olin lenkilla ihan sauvojen kanssa ja arvaa mitä. Piti siinä vauhdissa jotakin muutakin tehä eli oikoa mekkoa ja kas, sauva jostakin kummasta syystä osui ja uppos jalan sisäpuolelle ja siinä sitten rojotin pitkin pituuttani asvaltilla mut onneks kevytväylällä. Ei siinä sen kummemmin käyny kuin maantierupea ja ihon kuoriutuminen niin polvesta kuin kyynärpäästäkin ja jotenkin tuo hauis ei taida olla ihan kunnossa mut lenkille tuppaan väkisi - ilman sauvoja - ne kun on nyt syypäitä tähän olotilaan.
Huomenta tl@
Kylmät väreet meni kehoni läpi kun luin kaatumisestasi. Olen saanut jonkin asteen trauman kaatuilemisesta.
Vuosi sitten saapuessani Hollantiin kaaduin Shipholin kentän parkkihallissa ja nyt ennen lähtöämme takaisin Suomeen Haarlemin kadulla.
Olen pitkä ja kaadun korkealta, yleensä suorilta jaloilta pää edellä asfalttiin joten vammanikin ovat aina päänseutuvilla. Tietty polvet ja kämmenet ruvella. Ei tässä enää meikäläisen kantsisi kaatuilla voi olla viimeinen könähdys.
Mutta kohta lähden töihin mökille. Onneksi kuopus tulee heilumaan telineille mökin maalinpinnan rapsutushommiin. Itse pysyttelen maanpinnalla.
Tulipa avattaua parvekkeen-ovi.
Jo pitkän aikaa olin kuunnellut ulkoa surinaa.
Ja niin tunkeutui sieraimiin vasta kaula-katkaistun ruohon tuoksu.
Kolme ihastuttavaa naisen-alkua hääri ulkona koneineen ja katkaisi viimeisetkin Voi-kukan-kukat.
Piti lähteä ihan kauppa-reissulle, jotta pääsisi lähemmäksi.
Mutta voi, voi surkeuttaa vaikka ei oo pulaa, niiden on nykyään pidettävä väljää firman mainos-haaralia ja kaikenlaista naama-suojaa.
Pikku kätösetkin oli verhottu nahka-sormikkaisiin.
Ennen vanhaanhan heillä ei ollut päällään paljon mitään.
Pahuksen työ-suhde-turva ja EU. :)
Luomu-Maitoa, täysjyvä-Vehnä-paahto-leipää ja muna-paketti.
Kaikki Suomen lipulla.
Ja Casino.
Päivä menee odotellessa uutta Lumiaani.
H.Olet siis tilannut uuden leikkikalun. Sillähän voitkin ottaa valokuvia haalaritytöistä työpuuhasteluissaan.
Kyllä hanskat ovat tarpeelliset ulkopuuhasteluissa. Kynnet säilyvät siisteinä ja ei tule hiertymiä käsiin. Haalarit suojaavat sääriä leikkurien heittelemiltä pieniltä kiviltä ja oksilta.
Kasvosuojaimet myyräkuumeelta.
Toivon, että lumiasi saapuisi, saisit puuhastlunaihetta sitä näperrellessäsi."korpeliini"
Nyky kännyssäni on paljon parenpi kamera kuin tulevassa.
Nyt on 12 ja uudessa vaan 8 niitä pikseli-kasautumia.
Pakko oli vaihtaa, akku loppui, vaikka tuhka-kuppi ei tullutkaan täyteen.
Tämä "vanha", kohta 4V. on Nokia N8.
Tuleva kantaa numeroa 925.
Ja minulla on ihan oikea kamera "oikeisiin" kuviin :)
Minä ymmärrän suoja-pukeutumisen korpien kätköissä, vaan en julkisissa tiloissa.
H.- Lässyä
hunksz kirjoitti:
"korpeliini"
Nyky kännyssäni on paljon parenpi kamera kuin tulevassa.
Nyt on 12 ja uudessa vaan 8 niitä pikseli-kasautumia.
Pakko oli vaihtaa, akku loppui, vaikka tuhka-kuppi ei tullutkaan täyteen.
Tämä "vanha", kohta 4V. on Nokia N8.
Tuleva kantaa numeroa 925.
Ja minulla on ihan oikea kamera "oikeisiin" kuviin :)
Minä ymmärrän suoja-pukeutumisen korpien kätköissä, vaan en julkisissa tiloissa.
H.Sinä kun aina valitat, että tästä ja tästä on jo keskusteltu. No, tuon kaiken edellä olevan olet jo aiemmin tänne kirjoittanut. Joten: ÄLÄ JANKUTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Lässyä"
Minä vastasin kysymykseen, epätietoiselle Kajaanin nurkilta.
Olen kohtelias luonne.
H.- pi-au-ler
Kaupunkimökillä huonosti nukuttu yö,selkää särki viikonlopun puuhastelu ja kun otin särkypillerin,taas kuin aina ennenkin,kauhuleffat seuraa untani.
Särkylääke ei sovi yön uniin,koskahan opin.
Pyörämatka 10 km raikkaassa aamutuulessa kotia,porakone lataukseen ja ystäväni avuksi aidan tekoon.Siellä me mimmit höylätään ja fiilataan ja porataan,mut ei aamuun asti....
Olen myös laittanut pimennysverhoja huusholliini,ilta-aurinko porottaa suoraan koko asunnon leveydeltään kunnes laskee metsän taa.
Ja käki kukkuu,jo toista kuukautta ja ihan täällä itäisen lähiön metsässä.Mahtavaa!Hollannissa tulee pimeää kymmenen korvilla ja olen tottunut nukkumaan pimeässä. Siispä laitoin paksut verhot nukkumahuoneeseeni. Niillä saan huoneen pimeäksi. Mökin ylisillä on myös pimentävät pienet bampuverhot.
Kiva, että muutkin mimmit rakastavat rempantekoa. Ei niitä miehiä aina joka paikassa tarvita. Vaikka totta puhuakseni, joskus kaipaisi remonttireiskaa joka tekisi työt ilman neuvomista.
Vaan siinäpähän poika oppii rakentamaan äidin opastuksella. Kehuin pojalle, että isäsi maalasi mökin vuonna 1996 ja maali on pysynyt hyvänä. Rannan aurinkoiselta puolelta maali oli rapistunut . Jospa isän hyvin tehdyn työn esimerkki antaisi potkua pojalle.
Päivä on painunut illan puolelle. Väsyttää, mutta väsymys on tervettä ruumiillisen työ aikaansaamaa.
Raaputimme mökin ulkopinnat maalataksemme ne myöhemmin. Kuopus raapi ylähirret ja minä pidättäydyin alalaudoilla. Petze kantoi vettä ja pesi raaputettuja maalipintoja.
Ruman näköinen tuli mökistä kun vielä sokkelin ritilät otettiin paikoiltaan, talo muistutti purkutuomion saanutta.
No, laitan kuvia galleriaan jahka saadaan uutta maalia pintaan. Silleen kuten muuntautumisleikeissä pruukataan tehdä. Kavot ennen muutosta ja muutoksen jälkeen ; )
Eilen olin hajota kun ajattelin maalausurakan työn paljoutta, mutta porukalla tekeminen oli kivaa. Jos huomenna sataa jota on ennustettu, huilailen.- Tase pappa
Kateellisena tunnen lihassani, kun käännät veistä haavoissani. Ei ole meikäläinen päässyt koko kesänä mielipuuhaansa, saati mitään muutakaan harrastamaan. Aina kun on tottunut menemään ja jotakin tekemään.
Iki-päivänä en olisi uskonut, kuinka huonoon kuntoon voi äijä mennä, ihan seisovilta jaloin. Tuo saakelin pumppu prakasi kesken mielipuuhan.
Kun se ei olisi piisannut, meni polvesta nivelside. No eipähän tuota tarvitsekaan, kun ei voi kulkea muutenkaan. Se kipu sentään vois jäädä pahimmalle vihamiehelle.
Jo 50 metriä kävellessä, pistää huohottamaan ja kaivamaan nitroputken taskusta.
Nyt on sitä rotanmyrkkyä syöty pari kuukautta. Tänään ilmoitettiin "hoitotason" vakautuneen ja hyytymät liuotettu pumpusta. Pannaan rytmit kohdalleen ja muovia suoniin. Kun senkin vielä kokisi.
Noita hommia kotona ja Kutuluodossa kun riittäisi, kalastamisen lisäksi.
Ne tekemättömät työt oikein ilkkuen pistävät silmään.
Merelle kun katselee, veneen vieressä seisten, näkee sielunsa silmillä, kuinka juuri nyt olisi ne isot Kuhat otillaan, Ahvenista puhumattakaan.
Juuri tuolla vastapäisellä karikolla olisi se ennätys-Hauki oottamassa viehettä, sitä isoa "Rapalan huoraa".
Valitusvirsi tästä nyt taisi tulla, mutta kun niin ketuttaa.
Sentään en vielä kokonaan ole toivoani hittoon paiskannut, vaikka välillä meinaa tuskastua kaikkien toimien hitauteen.
Olen jo pari kertaa ajatellut ottaa lyijyisen pikahoidon, mutta sitä sentään aina yrittää uskoa noihin Terveyskeskuksen Poppamiehiin ja naisiin.
Kateellisena toivotan Sinulle ja sakillesi aurinkoisia maalauspäiviä. Kun työ on valmiina tekijöitään kiittämässä, on tunne autuas.
Kai Sinulla on vielä sitä tekemääsi viimekesäistä viiniä jäljellä. On talon maalaus sentään yhden lasillisen väärti. Tase pappa kirjoitti:

Kai Sinulla on vielä sitä tekemääsi viimekesäistä viiniä jäljellä. On talon maalaus sentään yhden lasillisen väärti.Otin köllöset, en minäkään enää mikään ripsajalkainen ole.
Kun luin kirjoitustasi tuli mieleeni elämäni aikana koetut pysähdykset.
Vaikka olenkin ulkoisesti sutjakkasäärinen eivät polveni enää kyykkäilyä kestä.
Joskus kuvittelen katsellessani erästä matalaa kiviaitaa, että otanpa vauhtia ja hyppään yli, onneksi tajuan, että jos hyppäisin, kompastuisin pää edellä kivikkoon ja makaisin siellä rähmälläni enkä pääsisi ylös omin voimin.
Tänään olimme laiturilla poika ja minä. Poika otti kaksi ämpärillistä vettä järvestä minä yhden, jonka jälkeen poika otti kädestäni kiinni ja auttoi minut laiturin askelmalta laiturille. Tähän on täälläkin menty. Vaan kiva tunne siitä tuli kun kädestä pitäen poika auttoi, vaikka totta puhuen olisin toki itsekin sieltä ylös päässyt.
Eilen ennen kuin "hajosin" työn paljouteen soitin esikoiselle Helsinkiin ja kysyin jaksatko kuunnella kitinää. "Anna tulla vaan olen Suomen linnassa ja nousin juuri laivaan, aikaa on kymmenen minuuttia". Minä kitisin ja voi, että helpotti.. Hän kuunteli ja sanoi lopuksi, että olet eläkkeellä putsaa neliömetri päivässä, mutta kuten hän itsekin tietää asia ei ole niin yksinkertaista..
Tase, kyllä meidän pitää jo tällä ikää oppia hiljaa kävelemään, mutta opitaanko... jää nähtäväksi. Pakko pysähdykset eivät ole kivoja, mutta joskus on suloisen herttaista olla avuton. ; ).
Aamu seittemältä alotin ja puol kuurelta laitoin pillit pussiin.Kauhee määrä pajupillejä tulikin päivän mittaan väkerrettyä.
Onneks on loppuviikko aikaa maata ihan äksänä terassilla ja nauttii kesästä.
Huomenna mennään korkeasaareen.Avasin sen parvekkeen-oven.
Aikasti coolia, niin oli näkymäkin.
Muutama puu oli koristeltu oranssilla nauhalla.
Ja ei kun kauppa-reissulle.
Siellä olivat nuo puun-halaajat, miehiä molemmat!
Ajattelin että nuo on niitä uusia lähetys-saarnaajia sateenkaaren taka-puolelta.
Eivät olleet niitä homo- vaan Hortonomeja.
Merkkasivat puita, joista on mielestään tullut liian riskejä.
Tulee sit myöhemmin joku puu-tohtori ja antaa mahdollisesti puisto-osastolle kaato-luvan.
Susimaista touhua.
Kyllä siinä Susi-koirankin pasha lentää, kun puu kaatuu jalka-käytävän reunalla.
H.Näin se meni päivä ehtooseen enkä ole kerennyt olla en henkisesti enkä fyysisesti läsnä palstapuuhasteluissa. Nytkään en kauaa koska aijon mennä taloyhtiön saunaan kohtapuoliin.
Aamulla kiiruhdin KAKS:n labraan, jossa istui odotteluun tuskahtuneita ihmisiä. Yksi tuskastunut tuli ovella vastaan oli pois lähdössä, mutta juuri samalla hetkellä hänet kutsuttiin sisään. Istuin toisen naisen viereen. Hän alkoi valittamaan, että on istunut jo monta tuntia odottamassa vuoroaan vaikka lääkäri sanoi hänelle, että pitää mennä heti laboratoriokokeisiin.
Valmistauduin pahimpaan ja otin lehden aikomuksenani lukea sitä. Sairaanhoitajan ovi avautui ja minut kutsuttiin sisään. Olin iloisesti yllättynyt ja sanoin vieressä istuvalle, minun vuoroni näyttää olevan ajassaan.
Iloisena tyttönä lähdin maalikauppaan. Ostin10 litraa mökin ulkomaalia sekä litran ikkunan ja ovien puitemaalia sekä neljä maalauspensseliä. Vein maalit mökille enkä malttanut olla rapsuttelematta rakasta mökin vanhaa maalipintaa.
Päätimme kuopuksen kanssa aloittaa tosihommat torstaina. Voihan siinä käydä niin, että en malta vaan aloitan omat kapisteluni jo huomenna jos aurinko paistaa. Labrantuloksestkin sain veriarvot olivat normiarvoissa joten sekin hässäkkä on nyt ohi.
Naapuritkin olivat tulleet mökilleen. Sopivasti kylmeni nuo ilmatkin.
Lähdin kotiin söin ja otin kauneusunet.
Olen kokonaan unohtanut kertoa, että meillä oli Petzen kanssa pieni merkkipäivä. Olemme taivaltaneet yhteistä tietä seitsemän vuotta. Eikä loppua näy ; )- -väsyttää-
Aika usein labrassa käydessä joutuu istuskelemaan ja odottamaan vuoroaan jos ei ole varannut edeltäkäsin aikaa.
Itse varaan ajan, koska osa kokeistani pitää ottaa aamulla ennen klo 10:ntä. Useinkin joutuu kuulemaan valituksia etuiluista sun muista, mutta joilla on ennemmin mahdollisuus varata aika, niin varatkoon, sehän on luvallista.
Akuuttitilanteissa olen joutunut labrassa itsekin istumaan ja odottamaan vuoroani jollei ole tosi kiire näytteiden otolla tai sydänfilmillä.
Eipä tänään enää helteesta ollut tietoakaan. Kylmä tuuli puhalsi ja vettä sateli vähän väliä. Oli viileä sää käväistä pienellä kyläreissulla, eikä sadekaan kovin paljon haitannut kuin vähän silloin kunn tuli vettä maahan asti vetevästä kuurosta.
Ensi yöksi luvattiin hallaa joten kannoin kesäkukkalaatikot suojaan ja koska olin jo osan kukista penkkeihin istuttanut, en voinut koko penkkejä siirtää suojaan, peittelin ne harsoilla. Veräjääkään ei voinut kiinni laittaa ja sillä hallan tuloa estää, kun ei sitäkään satu olemaan. ;-)
- nakumiku
Lyhyesti: minä nain, uin, söin ja join, eilen, tänään ja huomenna.
- minäkin söin
Onko tämä yksinäisten dementikkojen palsta, kun jokaisen täytyy selostaa tekemisensä muille. Yksinkertaisesti typerää.
minäkin söin kirjoitti:
Onko tämä yksinäisten dementikkojen palsta, kun jokaisen täytyy selostaa tekemisensä muille. Yksinkertaisesti typerää.
Huomenta@
Päätin kirjata heräämiseni uuteen päivään. Oletko ikinä kirjoittanut päiväkirjaa?
Tämä on mm. eräs tapa pitää kirjaa tekemisistään. Voi joskus tarkistaa jälkeenpäin mitä tuli tehtyä kesäkuussa 2013. En ole kiireiltäni ehtinyt päivittää blogiani, mutta kunhan alan löydän täältä valmista tekstiä, ei tarvitse muistella mitä milloinkin tein.
Typerää varmaan monenkin mielestä. Kun tarkkailet aloituksia ei siellä kovin tähtialoituksia ole juurikaan. Esim. musiikkiketju linkkejä you tubessa vuodesta toiseen. Ei se minusta ole typerää, mutta en osallistu kun ei kiinnosta. Se on jokatapauksessa tärkeä ketju sen vetäjälle ja siellä viihtyville.
Itse en ota juurikaan osaa muihin ketjuihin koska kirjoittamiseni ei miellytä muutamaa palstalaista. Otin osaa Lapsenlapset-ketjuun, kirjoitin neljä kommenttia ja sain aikaiseksi 32 itseäni sivuavaa viestiä. Osa puolesta ja osa vastaan. Vaikka kyllähän minä tiedän kuka siellä vastaan änkää ; )
Kai luit, että en ole yksinäinen, en toistaiseksi tementioitunut vaan kuka tietää milloin sekin surkeus iskee päin näköä. En ole toimeton eikä moni muukaan ketjuun kirjoittavista. Luepas viestejä ketjusta huomaat kuinka aktiivisia nuorekkaita ja käsistään käteviä ihmisiä palstalaiset ovat.
Miten on sinun laitasi, onko sinulla puuhasteluja tiedossa tälle päivälle. Itse lähden nyt mökille, auto täynnä remonttireiskavälineitä.
Parvekkeen ovi on taas auki, koska kohta kohisee kunnolla.
Kauppa-reissulla kävelin pellon piennarta pitkin.
Täällä peltoa kutsutaan jalka-käytäväksi.
Tuhansia madon-päitä pilkisti toiveikkaina.
Luin niille madon-luvut, ne kertovat tulevan veden määrän milli-metreinä.
Meinasin ostaa jonkun ilta-lehden, kun siinä taas märehdittiin jotain murhaa ja kuolemaa.
Viimeinen hyytävä puhelu! jne.
Sain helposti pidäteltyä itseni, koska vereni ei helposti hyydy, ja mieleni on tuonlaisista uutisista tarpeeksi tyydytetty.
H.- rokkisnais
Tämä viikko huonoine ilmoineen on ollut kodin kunnostuksen aikaa,mistä lienen saanutkin siivouspuuskan,kai muistelon siitä että en "muista"milloin olen pessyt ikkunat,mottona-vielähän noista ulos näkee ; ))
Lopputulos on hyvä,tuoksu vieläkin ihanampi,mäntysuopa ja kloritti yhdessä tekee ihmeitä aikaan muullekkin materiaalille.
Parveke rehottaa vihreenä,loppukesästä se on kuin viidakko,siellä on mukava istua ja katsella metsäistä maisemaa jossa linnut laulaa lähes ympärivuorokauden.
Mutta tänään lähden konserttiin jossa esiintyy Status Quo,ym.
nuoruuden rokkiaikojen muisteloihin! Avasin parvekkeen-oven.
Sain eilen uuden Lumiani kuntoon ja soitettua jopa puhelun ja lähetettyä tekstarin, meno-paluuna kummatkin.
Nostin samalla sen nettinopeuden 4G-21 Mekanoon.
Stadissa ainakin toimii loistavasti.
Taas yksi loistava syy pysytellä sisällä.
Palsta saattaa kärsiä, mutta tiedätte ainakikin mitä minä teen.
Ah! Paljon on taas uutta näpelöitävää.
Olispas vielä intti-kiväärikin, saisi kasaan oikein Triangeli-draaman.
H.Blöö-töötillä siirtyivät kontaktit sulavasti vanhasta uuteen.
Oikein hämmästyin, onko niitä tosiaan kertynyt noin paljon?
Sitä se pitkä ura saa aikaan, se työ-ura.
H.Eikös se ole paremminkin niin päin jotta voi ulkoistaa itsensä kun sosiaalinen media pysyy mukana :)?
Sunnuntaiaamua ystävät@
Eilen satoi koko päivän vaan se ei haitannut puuhastelujani hämmensin kukkapenkkejä. Ostin 18-sievää sinistä kukkaa, jotka laitoin ovenpielen kukkapenkkiin. Lisäksi istutin kaksi perentaa kivikkopuutarhaan.
Laitoin eka kertaa lämmöt päälle pirtissä. Olin läpimärka kun palasin sisälle ja lämpimän takan päällä kastuneet vaatteeni kuivuivat ripsakkaan.
Illalla Petze lämmitti minulle saunan. Oli ihana istua lauteille lämmittelemään kylmettynyttä kehoani. Petze puhui ainakin tunnin vanhemman veljensä kanssa, joka soitti onnitellakseen Petzeä, jolla on tänään syntymäpäivä.
Kieltämättä hyvin nuorekas sisarusparvi, ikää jo kaikilla runsaasti.
Tänään juhlitaan Petzen syntymäpäiviä.Parvekkeen-ovi...ja sillee.
Kauppareissulla tuli vastaani ei-suomalainen pariskunta, jolla oli pieni poika.
Poika oli poiminut Voi-kukan kukinnon, joka oli se höyhen-versio.
Äiti sanoi pojalleen että kulta, ei tuo kestä kauan.
Tullessani lähelle sanoin äidille, että hän voisi ruiskuttaa sitä varovasti hius-lakalla.
Isä ja äiti katsoivat minua sanattomana.
Kummalliset ovat kulttuurien tie-erot.
Vaikka he ja minä puhuimme Englantia.
Ehkäpä ylä-luokkainen aksenttini sai heidät hämilleen ja ujoiksi.
Tässä ei ole kysymys moni-kulttuurisuuden vasta-hakoisuudestani.
Heillä oli käytetyt lasten-rattaatkin.
Useimmillahan heistä on aina uudet.
Ennen-kokematonta Grilli-makkaraa tulee nyt kokeiltua.
H.- yläluokkainen
ylä-luokkainen aksentti, hihihihihiiii
- Korppis*
Hunksi@ Minä puhun tankero-englantia, mutta kuopuksellani on hieno englannin aksentti. Esikoinen puhuu myös hyvää englantia, minä pärjään hyvin sillä kielellä vaikka en sitä kieliopillisesti oikein puhukkaan, mutta ymmärrettävästi, kaiketi koska kukaan ei ole valittanut. Ovatpahan jopa pahoitelleet omaa kielitaidottomuuttaan kanssani jutustellessa.
Kävin mökillä ja harmitti olisi niin soma aurinkoinen päivä jatkaa mökkiremppaa, mutta Petzen synttäripäivällisen valmistus toi kaupunkiin.
Suunnittelimme mennä syömään kiinalaiseen ravintolaan, mutta koska olen hyvä kokki, päätimme tehdä hyvää ja syödä kotona.
Voipi olla, että menen illaksi takaisin mökille, katsotaan sano...."lintumunijaiseni"
Sujuva kieli ei ole ulkomaalaisellekaan pahitteeksi.
Eniten minua kauhistuttaa Intialaiset, sitä deetä he lykkäävät joka paikkaan.
Ja rytmitys on heillä aina persiellään.
Teillä syödään, aina ja hyvin.
Ja peehana, joka kommentissasi.
Synttäreitäkin ja muita juhla-päiviä lentelee kuin säkissä Sääskiä.
Juhannus-juhla-aloituksessa oli kysymyksistäni yksi jaloimmista.
Noh, hyvää juhannusta pezzeellekin.
Kallistu sinäkin yöllä varovasti siihen.
Iloisesti
H.- Eivät ymmärrä sinun
tankerointiasi! DDDDDDDDDD :
"Ovatpahan jopa pahoitelleet omaa kielitaidottomuuttaan kanssani jutustellessa. "
Eivät vain uskalla sanoa, ettet lyö päähän. - Korppis*
Eivät ymmärrä sinun kirjoitti:
tankerointiasi! DDDDDDDDDD :
"Ovatpahan jopa pahoitelleet omaa kielitaidottomuuttaan kanssani jutustellessa. "
Eivät vain uskalla sanoa, ettet lyö päähän.Oletko kuullut kun puhun englantia.
Puhun muuten englantia, joka päivä ja pöljä toki olisin jos en olisi oppinut seitsemässä vuoodessa kommunikoimaan mieheni kanssa. Olenhan toki lukenut lukion oppimäärän joten pohjaakin oli. Olen jo oppinut hollanninkieltäkin. .
- Korppis*
Hunksi@ Minä puhun tankero-englantia, mutta kuopuksellani on hieno englannin aksentti. Esikoinen puhuu myös hyvää englantia, minä pärjään hyvin sillä kielellä vaikka en sitä kieliopillisesti oikein puhukkaan, mutta ymmärrettävästi, kaiketi koska kukaan ei ole valittanut. Ovatpahan jopa pahoitelleet omaa kielitaidottomuuttaan kanssani jutustellessa.
Kävin mökillä ja harmitti olisi niin soma aurinkoinen päivä jatkaa mökkiremppaa, mutta Petzen synttäripäivällisen valmistus toi kaupunkiin.
Suunnittelimme mennä syömään kiinalaiseen ravintolaan, mutta koska olen hyvä kokki, päätimme tehdä hyvää ja syödä kotona.
Voipi olla, että menen illaksi takaisin mökille, katsotaan sano....- Korppis*
Näyttää myllyssä olevan kikkaa kun kiertää ja kiertää ja laittaa viestit uusiksi, no haitanneeko tuo kettään jos toistoakin tapahtuu.
- JKKL
EN MITÄÄN
Huomenta ystävät@
Tämä kommenttini ei pysy 60-palstalla koska se loukkaa luotsia. Siirrän sen tänne, jospa päästäisiin eroon koko ketjsuta ; )
Aloitin uuden ketjun josta on poistettu alkuyön kirjoituksia. Totuus on vaikea hyväksyä jos on tullut tehtyä pikaistuksissaan ajattelemattomia tekoja.
Minulla on varaa antaa periksi, odotan vain mikä on osoite, jolle tämä aloitukseni siirretään..
Aloitukseni.... Mitä sinulle kuuluu 2. sai olla palstalla 6.6 - 16-.6 eli kymmenen päivää, kunnes se lensi kuin lokin ***** ajanvietteosastolle.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4712
Siihen asti se oli keskustelua 60 vuotiaitten ikäihmisten kesän puuhasteluista.
Ihmisen kiivastuessaan syyllistyy kostoon.
Siksi kai maailmassa soditaan ja tapellaan kun ihminen haluaa määrätä oman tahtonsa johdattelemana. Jos et kuuntele ja tottele tulee kosto.
Miksi kostaa syyttömälle jos heikkoitsetunto kokee tulleensa ylikävellyksi. Isotteluahan palsta on täynnä, oman erinomaisuuden ylistyslauluja
Ollaan nöyriä (hyviä ihmisiä) tai itseriittoisia (pahoja ihmisiä) keskitien kävelijöitä muutama.
Aletaan yhdessä vaatimaan aloitusten siirtoja niille kuuvuville osastoille.
Täällä on kaikille aloitusten aiheille omat palstansa.
Kuolemalle
Sairauksille
kodille ja rakentamiselle
Harrastuksille
Lemmikeille
Matkailulle
Perheelle
Seksille
Suhteille
Terveydelle Urheilulle ja kuntoilulle
Yhteiskunnalle
Musiikille
Lemmikit
Ja kaikilla noilla ryhmillä on alaosastot. Lemmikeille linnut.
Eli ei ole aloitusta, joka sopii tänne kaikille on oma osastonsa.
Maanantai, aika sateinen aamu. Luvassa juhannukseksi hellettä, toivotaan, mutta juhannuksesta kirjoittaminen kuuluu juhlapäivätosastolle. Millainen oli viikkosi on imperfektissä kysytty.
No, menen nyt aamupalalle kyökin puolelle..- laniproo
ura backkii, koko viikko töitä :(
- midiksiimies
ura back, koko viikko töitä ja töitä ei voi midi mut pakko
https://www.youtube.com/watch?v=-zJBzXhGe_g
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3157329Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151347- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91221Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009