Miksi mies muuttuu alkuhuuman jälkeen? Itsestäänselvyys?

muutitte liian aikaisin yhteen ja nyt se ahdistaa?

Hänen toiveestaan muutimme, eikä se nyt ollut mitenkään erityisen aikaisin. Onhan näitäkin jotka seurustelee viikon ja muuttaa yhteen. Ehitty seurustella jotain puolitoista vuotta ehkä kun muutettiin. Enkä tiedä miten se nyt ahdistaa kun on nainen joka pitää kodin kauniina, pyykkää, tiskaa, siivoaa ... Osallistuu laskuihin. Mutta ilmeisesti mies vain kaipaa sitä omaa aikaa enemmän että jaksaa mun naamaa katsella. (tai tietokoneen ruudun). Joskus ihmettelen, että miksi edes vaivaudun laittamaan itseäni kauniiksi päivästä toiseen. Välillä tekisi mieli hyppiä toisen edessä ja huutaa "KATSO!". Laitan itseäni nätiksi, ettei toinen kyllästyisi nimenomaan minun naamaani, pitäisi juuri minua viehättävänä. Kun näitäkin harakanpeppuja löytyy mitkä sitten itkee kun mies katselee muita naisia, kai ne katselee kun oma nainen kulkee pelkissä lökäpöksyissä eikä jaksa hiuksiakaan harjata. Joten tuossa kohtaa en ilmeisesti tee virhettä.

Mietin vaan, että miksi minä jaksaisin katsella miestä päivästä toiseen, voisin olla kainalossa vaikka koko päivän jos vaan voisi. Ei mulla olisi ikinä kiire minnekään. Pistäisin kaiken muun toissijaiseksi ( no töihin olisi tietysti pakko mennä;). Vai olenko vain tosiaan lapsellinen romantikko näiden ajatuksieni kanssa? Joskus mies sanoi rivienvälistä luettuna, että elän jossain pilvilinnoissa. Se vähän ehkä jopa satutti. Joku mistä haaveilen tai unelmoin, siitä ei saisikaan haaveilla? Ei saakaan huokailla romanttisille leffoille? Tjaah. Mun mielestä maailma on toisinaan niin harmaata, että minä vain nyt satun kaipaamaan mun omia pilvilinnoja eikä niitä onneksi tarvitse pois antaa.

Onko sinulla lopulta yhteistä aikaa yhtään vähempää kuin ennen yhteen muuttoa?

Tekstistäsi paistaa jotenkin hirveästi läpi se, ettet pysty olemaan parisuhteessa täysin oma itsesi. Varot koko ajan häiritsemästä miestä liikaa, elät hänen ehdoillaan.. et koe, että tarpeesi tyydytetään parisuhteessa. Itselle pitää aina olla uskollinen, tämän olen itsekin kantapään kautta oppinut. Voisitko puhua miehellesi asiasta ja sopia vaikka yhdessä josko voisi yhteistä aikaa järkätä enemmän ja haleja ja pusuja? Sun pitää rakastaa ihan ensimmäiseksi itseäsi ja tietää mitä haluat parisuhteelta. Jos et tätä tee, oot ovimatto ja yrität elää toisen ehtojen mukaisesti. Mutta mitä sillä saat itsellesi? Et mitään ja loppujen lopuksi se toinenkin siitä kärsii koska olet onneton. Jokaisella meillä on oikeus tulla rakastetuksi ja tuntea itsemme rakastetuksi. Me kaikki ollaan erilaisia ja tarvitaan vaan sellainen kumppani, joka on meille yhteensopiva, joka saa meidät tuntemaan itsemme hyväksytyksi ja halutuksi juuri sellaisena kun olemme.
Eli otapa vaikka paperia ja kynää esiin ja kirjoita ylös mitä haluat parisuhteelta ja mitä nykyisessä suhteessasi uupuu. Juttele miehesi kanssa, kommunikointi on kaiken a ja o, ei sillä arvuuttelulla pääse oikein mihinkään suuntaan. Onnea matkaan sinulle ja kaikkea hyvää!

Alkuhuuma mennyt ohitse ja mies on palannut arkeen. Ensialkuun kavereita tavattaessa pidetään naista kainalossa, jotta kaverit tietävät kenen kanssa nainen seurustelee.

Tuota tapahtuu monessa suhteen alkuaikana. Kun sitten tilanne on vakiintunut, voi palata arkeen. Siinä arkeen palatessa monesti unohdetaan se uusi lisä elämässä, eli parisuhde. Parisuhde taas on asia, mihin kumpikin satsaa 100 %.

Omaa aikaa tietysti on oltava, mutta siinäkin on rajansa.

Joku kysyi, että onko yhteistä aikaa sitten vähemmän, kuin erillään asuessa. Yhteistä aikaa on varmasti periaatteessa enemmän, koska kyllähän toista näkee enemmän. Jos siis yhteinen aika on sitä, että maataan sohvalla ja toinen on nenä kiinni koneessa ja juttelee muiden ihmisten kanssa sen välityksellä tai jotain muuta... kuten vaikka pelaa. Kyllä hän keskustelee mun kanssa samalla, mutta mulle itselleni tulee välillä erittäin häiriintynyt olo. Haluisin olla kahden miehen kanssa, mutta koneen toisessa päässä on kuitenkin aina kaveri joka pistää viestiä ja toinen naureskelee itsekseen ja olet aivan täysin pihalla. Ei se vaan ole sitä "laatuaikaa". Tottakai saa jutella kavereille ja saa pelata, mutta jos se kone on KOKOAJAN sylissä, niin mikä ihme on vialla? Jos kavereiden kanssa saa viettää aikaa ihan livenä, miksi pitää kotiin tulla vielä jatkamaan juttelua. :D Itsellä on kanssa välillä kone päällä, mutta en tosiaankaan juttele kokoajan jonkun kanssa enkä harrasta pelaamista. Alanko tekemään samaa kuin mies? Istun nenä kiinni tietokoneessa, hommaan juttukaverin ja naureskelen itsekseni kertomatta miehelle mitään. Oheen voisin hommata jonkun koukuttavan pelin. Joko mies olis erittäin tyytyväinen kun saisi rauhan, tai sitten hän huomaisi jotain olennaista. Tiedä sitten. Jokatapauksessa jos asian puheeksi ottaa, siitä saa riidan. Toinen lupaa yrittää. Itse en vain ymmärrä, että jos toista rakastaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa, miksi pitäisi yrittää? Eikö se läheisyys yms tule ihan itsestään? Jos pitää yrittämällä yrittää, niin ehkä kannattaa hommata jonkinlaista vieroitushoitoa koneesta ja pelaamisesta?

Jokatapauksessa kun mies sitten palaa arkeen, rakastaako mies naista kuitenkin yhtä lailla kuin ennenkin? Vai siitäkö se aito ja oikea rakkaus vasta saa alkunsa?

Joku sanoi, että elän vähän niin kuin toisen tahdolla. Olen ehkä hieman hämmennyksissäni. Suhteen alussa minulta vaatimalla vaadittiin rakkautta, läheisyyttä jne. En ollut valmis siihen heti, koska olin saanut siipeeni monen monta kertaa. Kun vihdoin lämpenin ajatukselle ja koin voivani huutaa rakkauttani koko maailmalle, ei se ollutkaan enää niin hyvä juttu. Eli miehen alkuhuuman loppu oli minun alkuhuuman alku? Huomaan olevani tietynlainen kyynikko. Eli siis pohjimmiltani olen erittäin romanttinen, rakastan romanttisia biisejä, leffoja yms. Nykyään kuitenkin kun niitä katson, päässäni joku sanoo "just niin joo varmaan, lässynlää, oottakaa vaan parin vuoden päästä". En ole ikinä halunnut olla tuollainen ihminen! Elikkä olen muuttunut niin varovaiseksi ja kylmäksi että miellyttäisin toista. Tai äh, vaikea selittää. Toivottavasti joku ymmärtää. En siis ole aina täysin oma itseni? Minulla on sellainen pelko, että kun itse näyttää suuria tunteita vaikkapa julkisesti, mitäpä jos toinen ei vastaa niihin mitenkään? Tästä seuraa taas se oravanpyörä, että eipä sitten näytetä kun ei toinenkaan näytä jne. Ei hyvä. Jotenkin mun pitäisi saada vapautettua itseni.

Masennuksesta kärsineenä ja siipeeni saaneena myös koen aina, että juuri minun tunteet ei ole oikeita/oikeanlaisia. Joskus mietin, olenko aina ollut masentunut. Näenkö asiat kurjempina aina kuin ne ovatkaan, osaanko arvostaa sitä mitä minulla on? Onko tunteeni oikeutettuja vai naurettavia, kuvittelenko kaiken? Jos pienestä pitäen joku uskottelee, että olet vääränlainen, on vaikeaa uskoa omia tuntojansa. Eivät ne ole oikeita. Olen väärässä, toinen oikeassa. Tha'ts it. Jos joskus ajattelen olevani oikeassa, tunnen olevani paha ihminen. Näin ihmiset saa minut tuntemaan. Riidoissa minä olen aina se pahan alku ja juuri, vaikka mitään pahaa en kenellekään haluisi. Joskus mietin, että olen liian kiltti. Että prkl nyt pistetään tuulemaan. Palautteeksi tulee, että olen todella ilkeä ja huudan jne, vaikka olisin vain puhunut vakavasti. Menettämisen pelosta kun kärsin, en aina uskalla olla edes eri mieltä.

Noniin, eli kuvitelmani yhdessä asumisesta ovat harhaa? Eli on ihan ok jos toinen on nenä kiinni koneessa, välillä joskus peuhataan ja koneelle takaisin? Joskus tietysti on yhteisiä matkoja, luojan kiitos niihin ei tarvitse konetta ottaa mukaan ja sen huomaa. Lähinnä nyt vain halusin miesten mielipiteitä siitä, että onko miehellä kaikki ok jos noin käyttäytyy vai onko aihetta johonkin huoleen? Mikä sitten yhdessä asuessa on sitä laatuaikaa, paljonko sitä pitää olla että suhde on "normaali"?

Jokatapauksessa miesten ja naisten käsitykset kaikesta on aina jotenkin eriäväisiä?

Okei. Mitä jos se kone ei lähde edes leffaa katsoessa, mitä jos on liian kuuma, mitä jos mitä jos, mitä jos asento on huono. Aina löytyy joku syy miksei voi olla vieressä tai kainalossa koko leffan ajan. Itse olisin varmaan miljoona kertaa onnellisempi jos saisin edes leffaa katsoa toisen kainalossa miettimättä haluaako hän edes olla vieressä, tuntuuko epämiellyttävältä, mitä jos koneella on keskustelut käynnissä. Kyllähän sitä leffaa voi katsoa eri puolilla sohvaakin hei. Ollaan silti vierekkäin! No, jalat koskettaa toisiaan. En edes haluisi miettiä moista, eikä mun edes kuuluisi miettiä! :D Kai rakkaan kainaloon voi sukeltaa omin luvin vaikka yhdessä asuiskin?

Suhteen alussa kyllä no problem, sylikkäin katottiin leffaa, nukuttiin aivan vieri vieressä jne. Ilmeisesti mies kidutti itseänsä saavansa "saaliin". :)

Opettele olemaan täysin onnellinen itsesi kanssa riippumatta miehen huomiosta. Niinkauan kun roikut siinä, että kerjäät mieheltä rakkautta, hän erkaantuu vain enemmän. Sille nyt ei voi mitään, että miehet on sellaisia. Suhteessa on aina etääntyjä ja lähentyjä. Jos nainen on etäisempi, mies pyrkii lähelle ja päinvastoin. Näitä teorioita puoltaa kiintymyssuhdeteoriakin.

Teet kuitenkin itsellesi palveluksen, että opettelet tekemään kaiken vain siksi, että SINUSTA tuntuu hyvältä. Kun meikkaat ja pidät itsestäsi huolta, tee se itsesi takia. Ole flirtti itsesi kanssa, löydä iloa ja intohimon kohteita elämään. Näe enemmän ystäviä, tai jos niitä ei ole, niin kehitä muuta tekemistä. Harrastus vaikka. Lähde lenkille, jos ei ole vaikka rahaa. Rakkauden ja kiintymyksen kerjääminen on negatiivinen tunne ja se heijastuu toiseen. Kun olet iloinen, se taas palaa sinulle itsellesi takaisin.

Enkä kannusta tekemään miestä tahallisesti mustasukkaiseksi. Että flirttailisit muiden kanssa. Jotkut tekee sitäkin, mutta se nyt ei välttämättä ole kypsää. Pointti on se, että kun olet onnellinen itsesi kanssa, se heijastuu ulospäin ja eniten siihen läheiseen. Plus, että löydät rauhan itsesi kanssa toisesta riippumatta. Oma onnellisuus ei koskaan saa olla riippuvainen toisesta ihmisestä. Toinen ei voi tehdä onnelliseksi. Rakastumisen huumassa kemialliset muutokset nostavat onnellisuutta hetkeksi, mutta jos ihminen ei ole löytänyt oman onnensa lähdettä itsestään, on tiedossa tämä kerjäämisen kierre. Toki siihen rakastumisenharhaan jää koukkuun. Nyt kun se on haihtunut, alkaa todellisen rakastamisen opettelu. Miehet ovat hieman hitaampia kuin naiset ja siinä sitä sitten itse voi kehittää kärsivällisyyttä.

Olen ollut itse ihan samanlainen. Ajatellut aina suhteissa, että kun teen niin tai näin, olen sitä tai tätä, mies rakastaa minua enemmän. Paskat. Vasta, kun olen ollut suhteessa miehen kanssa, joka on ollut voimakkaan oman tilan tarpeinen sen alun jälkeen, mutta silti halunnut aina palata mun syliin ja luokse, olen oppinut kantapään kautta olemaan oma jumalattareni. Pitkä kasvuntie eikä se lopu, mutta edistystä on tapahtunut. Toisen käytöstä kun ei voi muuttaa, voi muuttaa vain itseään ja omaa suhtautumistaan elämään.

Anteeksi, en jaksanut lukea kokonaan. Mutta kaikilla se alkuhuuma aikanaan muuttuu ja loppuu. Niin kuuluukin käydä. :)

Parisuhteessakin on ihan hyvä, jos kykenee olemaan yksinkin. Ilman että toinen on kaiken aikaa kylessä kii.

Kiitos viestistäsi! Oli erittäin valaiseva. Sitä vielä mietin, onko se negatiivista että haluaa viettää toisen kanssa paljon aikaa, tai että ikävöi kun toinen on poissa? Onko se heikkoutta/väärin? Onko se sitä kerjäämistä? Ikävän tunteelle nyt ei oikein voi mitään ja pakostikin se tulee jos toista rakastaa. Tosin ikävääkin voi olla erilaista. Voi olla ikävä, mutta silti iloinen toisen menoista. Tuleehan se sieltä takaisin taas. Tai sitten voi olla oikea ripustautuja ikävöijä, joka uhkailee ja itkee eikä pysty olemaan yksin. Itse olin joskus teininä tämmönen " jos menet jonnekin omiin menoihin, et rakasta mua! ranteet auki" tyylinen. En pystynyt elämään ilman toista, en ollut onnellinen jos toinen ei ollut vieressä. Ainoa tarkoitus elää oli tämä ensirakkaus. Eikä mikään ihme että jätkä ei jaksanut minua katsella. Onneksi siitä nyt on vuosia aikaa, mutta saihan siitä jonkinlaisen näpäytyksen. Toista ei voi omistaa. Silti tunnen kyllä ikävää, jos tiedän että toinen on kauan pois. Saatan joskus jopa itkeä, mutta en kerro sitä toiselle. Se nyt on vain sellasta itkemistä mikä helpottaa omaa oloa. En pommita toista viesteillä tai soitoilla, vaan annan tehdä rauhassa omia juttuja. Toisaalta tässäkin taas miellytän miestä. Ajattelen häiritseväni toista jos laitan jonkun mukavan viestin. Luultavasti en häiritsisi, mutta silti jätän laittamatta koska haluan miellyttää.

Joskus kanssa mietin sitä, että miksi miehet on alussa niin pirun mustasukkaisia naisistaan, mutta loppujenlopuksi taas ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku äijä yrittää omaa naista pokata. Okei jos tullaan ihan kosketus etäisyydelle, niin sitten ärähdetään (toivottavasti) mutta eipä se muuten niin häiritse. Onko nainen silloin itsestäänselvyys vai onko luottamus kasvanut niin suureksi ettei se häiritse? Itse meinaan huomaan olevani mustasukkainen. Luotan mieheen, mutta koska kärsin siitä huonosta itsetunnosta, niin oletan kaikkien naisten olevan minua viehättävämpiä. Jos ei ulkonäöllisesti, niin luonteeltaan. En siis arvosta itseäni paljoakaan. Joskus jopa mietin, että ei se oma mies ole mustasukkainen koska olen hänen mielestään ehkä ruma, tylsä ja vanha juttu. Sitten taas vähän heräilen todellisuuteen ja muistelen jonkun ihmisen kommenttia siitä, miten mun mies on edes ikinä saanut mut käsiinsä. Luultavasti olen vain niin kiltti ja luotettava, ettei ole syytä huoleen ikinä. Itse en kyllä ikinä lähtis siihen, että menis tahallaan flirttailemaan muille saadakseen toisen mustasukkaiseksi. Ei kiva.

Joskus toivoisin, että minä saisin olla tämä "etääntyjä". Voiko etääntyjän ja lähentyjän roolit vaihtua suhteen eri vaiheissa? Alussahan minä olin selkeästi etääntyjä ja toinen oli lähentyjä. Kun minä aloin lähentyä, alkoi toinen taas etääntyä. Eikö ikinä vois olla samalla viivalla vai onko se silkka mahdottomuus? :D

Etääntyjän ja lähentyjän roolit voi muuttua ja muuttuukin varmaan moneenkin kertaan pitkässä suhteessa. Meillä oli alussa niin, että mies ei antanut hetken rauhaa, asui meillä ja sanoin monta kertaa, että mene nyt omaan asuntoon, jotta saat happea. Ei mennyt. Ja ekan kerran erottiin n. vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Juurikin siksi, että mies halusi omaa tilaa :DD Mutta rakastunut mies on outo. Onkohan se sitten sen takia, että naisilla tunteet on enemmän koko ajan käsittelyssä ja osaavat siis myös järkevän käytöksen rakastuneenakin. Miehillä taas se rakastumisryöppy on niin vahva, että niillä menee kello ja maailma sekaisin. Kunnes sitten palaavat siihen miehiseen luolatilaansa, josta niitä saa odotella tai houkutella milloin milläkin ulos.

Mut voi hyvänen aika miten paljon sä mietitkään sitä toista ja mitä se mahtaa miettiä. Tunnistan tässä niin paljon itseäni jälleen :) Ja siksipä on helppo sanoa, että edelleen, käännä ajatukset itseesi. Siis positiivisesti. Ei itseään arvostellen tai ruotien. Mieti, tutki, opiskele, kokeile keinoja nostaa itsetuntoa. Maailma on kirjoja täynnä sekä nettikin vielä. Kukapa ei rakastaisi ihmistä, joka rakastaa itseään oikein ja jolla on hyvä itseluottamus. Ja se tulee vain itsensä tuntemalla. Tiedätkö kuka olet? Mitkä ovat omat arvosi, mistä ne tulevat. Mitä haluat elämältä, mistä pidät? Sitten kannattaa myös ihan alkaa pistämään ylös niitä omia hyviä puolia. Nimenomaan kiinnittää huomiota niihin hyviin. Huonommat piirteet kutistuvat sitämukaa aina. Keskity hyvään niin itsessä kuin toisessakin. Ja mitä noihin ulkonäköhommeleihin tulee, niin hymy on kauneinta kaikilla. Chin up baby!

Mies kun mies niin niillä on aina joku oma juttu ja tarvitsevat oman tilansa. Aina. Siitä et pääse missään suhteessa. Paras keino on järjestellä elämänsä niin että myös sinulla on omat juttusi, ystävät, harrastukset jne. Älä rakenna kaikkea elämääsi toisen varaan. Se on myös aikuisten välisen hyvän parisuhteen merkki. Lisäksi se on myös hyvä signaali miehelle ette sinäkään ole aina 'saatavilla', nythän hän on tottunut sihen.

Mutta jos se oma juttu syö myös kaiken yhteisen ajan eikä mies ole sitä valmis järjestämään, ei mitään parisuhdetta edes ole olemassa, vai mitä?

VOI HYVÄ LUOJA. Pelottavaa lukea alottajan viestejä toinen toisensa jälkeen ja huomata miten samanlaisessa tilanteessa, samanlaisten ajatusten kera ollaan! :D Kirjoitit ihan suoraan mietteitäni! Kaiken lisäksi nuo itsetunto ja masennusjutut.. huh huh. Kun oppisi olemaan miettimättä niin paljoa.