Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia.
Voisi siis todeta, että ateismi on jonkinlainen kapinareaktio lapsuudenkotia kohtaan?
Kiihkeästä jeesustelusta kiihkeään jumalankieltämiseen.
Aika ennalta-arvattavaa sakkia nuo ateistit.
Voisi siis todeta, että ateismi on jonkinlainen kapinareaktio lapsuudenkotia kohtaan?
Kiihkeästä jeesustelusta kiihkeään jumalankieltämiseen.
Aika ennalta-arvattavaa sakkia nuo ateistit.
Vastaukset 31
Vanhimmat
"Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia."
Monet ovat, mutta monet eivät ole.
Monet tulevat muuten vain ei-uskovaisista perheistä, kuten minä. Esim. minun vanhempani kuuluvat kirkkoon mutta eivät ole minkään asteisessa uskossa.
Monet tulevat varmaan myös ihan laimean uskovista ev-lut perheistä. Ja jotkut varmaan uskontokuntiin kuulumattomista ateistisista perheistä.
Ei kannata yrittää sulloa todellisuutta yhteen sielua tyydyttävään selitykseen, kun ihan suora arkinen havainnointi kertoo muuta.
>>Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia.
"Voisi siis todeta, että ateismi on jonkinlainen kapinareaktio lapsuudenkotia kohtaan?"
Ei. Et sinä keksimilläsi absoluuttisilla luvuilla voi tehdä vertailuja suhteellisissa asioissa.
Aikamoista olkiukkoilua jälleen kerran.
Ihan tavallisen huonolta trollilta tuo minusta näyttää.
Ei kai. Minun vanhempani olivat ihan rauhallisia evlutkirkon jäseniä. Tuskin tunsivat edes omaa uskontoaan, mutta tekivät kuten tapana on. Minäkin tiesin kristinuskosta enemmän kuin äitini, isäni ei koko jutusta sanonut juuta ei jaata.
Omat vanhempani olivat hyvin tavallisia ev. lut. kirkon jäseniä. Kotona uskonto ei ollut oikeasti mitenkään näkyvillä, kiihkouskovaisuus oli asia jonka kustannuksella nimemomaan vitsailtiin. Kirkossa ei käyty muuta kuin korkeintaan ristiäiset häät hautajaiset sekä konfirmaatio rippikoulun yhteydessä.
Varsinkin äitini on kyllä alkanut vanhemmiten näyttämään uskoon tulon merkkejä, varsinkin isänsä kuoleman jälkeen, mutta tämäkin kaukana kiihkouskovaisuudesta ja muutenkin tapahtunut paljon sen jälkeen kun minusta oli tullut ateisti.
Ja uskon että valtaosalla ateisteista on hyvin samanlainen tausta, vanhemmat hyvin tavallista kirkkoväkeä joiden elämässä uskonto ei ole kovinkaan näkyvässä asemassa, näkyen lähinnä vain monien perinteiden kautta.
"Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia."
Ainakin osa.
"Voisi siis todeta, että ateismi on jonkinlainen kapinareaktio lapsuudenkotia kohtaan?"
Ei voi todeta, että ateismi on vaan, että näiden ihmisten ateismi voi olla.
Vaikka jotkut ateistit ovat olleet harhaluuloisten lapsia ja heidän ateismi johtuu tästä niin se ei tarkoita, että kaikkien ateistien ateismi johtuu tästä.
Eli mitä tuosta opimme - kaikilta kiihkoilijoilta pitää ottaa lapset pois.
Aloitetaanko Päivi Räsäsestä? Miksi muuten hänen lapsensa eivät ole kaikki ateisteja? Olisiko avauksen logiikassa sittenkin jotain vikaa?
Luulisi myös että hellareiden ja lestadiolaisten lapsista tulisi ateisteja. Näin ei vaan useinkaan käy.
Hellareiden ym. lahkojen aivopesu on senverran tehokasta että harvoilla on voimaa ja kykyä vastustaa indoktrinaatiota. Perus evlut perheissä lapsia harvemmin aivopestään ja he voivat vapaammin valita oman tiensä.
Ne hellareiden tms. lapset joista tulee ateisteja on suurempi mahdollisuus tulla kovan linjan ateisteja sillä he ovat joutuneet kokemaan uskonnon voiman kaikessa karmeudessaan.
En tiedä mitä tarkoittaa "kovan linjan ateisti". Tarkoittaako se sitä, että on kovemmin uskomatta jumaliin?
Olen koko aikuisikäni välttänyt kirkkoa ja uskontoja, vaikka niistä puhunkin. Joidenkin sukulaisten kirkollisissa häissä ja hautajaisissa olen ollut, mutta muuten pidän etäisyyttä.
Välillä olen tosin suuttunut kun joku uskovainen alkaa saarnata minulle moraalin puutteesta koska en maksa kirkollisveroja, enkä tietenkään ole myöskään lapsiani kirkkoon liittänyt. Ovat itse saaneet tehdä valintansa.
Luulisin, että tuolla "kovan linjan ateismilla" tarkoitetaan sitä, ettei siedä uskovaisia tai uskontoja ollenkaan. Suurin osa (arvaus) ateisteista eivät kuitenkaan ota niin jyrkkää linjaa ja ovat ateisteja tuomatta sitä mitenkään ja missään esille. Vähän sama kuin kirkon kirjoilla olevat, jotka eivät tuo uskontoaan arjessa mitenkään esille. Kuvittelisin "kovan linjan ateistin" jopa aktiivisesti toimivan tavalla tai toisella uskontojen vallan ja vaikutuksen poistamiseksi yhteiskunnasta.
On jossain määrin totta, että entiset uskovaiset ovat myös 'aktiivisempia' ateisteja. Näistä Youtube -esimerkkeinä tulee mieleen The Atheist Experience juontaja Matt Dillahunty ja The Thinking Atheist podcastien tekijä Seth Andrews. Itse olen vanhemmalla iälläni aktivoitunut, vaikka en ole koskaan oikeastaan uskonut.
Se, että ateismilla "kapinoidaan" jotain jumalaa vastaan on idioottimaisin ilmaisu ikinä. Näitä idiotismeja ei voi kuulla kun uskovaisilta. Kapinoiko aloittaja kristinuskollaan Allahia, Thoria, Zeusta, Krishnaa ja kaikkia muita jumalia vastaaan?
Jos toimii esimerkiksi aktiivisesti sen puolesta, että kirkko ja valtio erotetaan toisistaan ja kirkon erivapaudet lakkautetaan, niin sehän on pelkästään järkevää toimintaa. Ei siinä mitään "kovan linjan ateismia" ole.
Dillahuntyn videot ovat hyviä ja hän on tiettävästi entinen uskovainen. Hyvä että joku tuollaista tekee, mutta ei sekään ole mitään kiihkoilua, vaan yksinkertaisesti uskonnosta puhumista. Eikä sinne ole kenenkään pakko soittaa, eikä noita videoita katsoa.
"Kovan linjan" ateisti on ilmeisesti se, jonka yrmeä kuva koristaa sanaristikoita, puhekuplassaan "EI OLE JUMALAA!"
Meidän perheessä oli tapauskovaisia. Jumala mainittiin yleensä vain Joulun ja pääsiäisen yhteydessä.
Oma uskoni lopahti riparilla kun Aatamin suhde perisyntiin selitettiin. Mielessäni kävi "Tää on tyhmintä törttöilyä jota olen koskaan kuullut. Tähänkö ne oikeasti uskoo?" unohtamatta kolminaisuusoppia jota en kyennyt käsittämään tai löytämään Raamatusta. Isän ja Pojan kyllä mutta mikä ihmeen Pyhä Henki?
Lahkolaisperheestä kyllä, mutta en missään nimessä kiihkouskovaisesta. Kapinareaktiosta ei ole kyse, vaan lähinnä siitä, että vähitellen opin ymmärtämään ensin sen lahko-opin ja sitten koko kristinuskon konseptin epäloogisuuden.
Ei ollut kiihkeää jeesustelua, eikä ole nyttemmin kiihkeää jumaluuksien kieltämistä. Aika ennalta arvattavia ovat kyllä myöskin uskovien yritykset selittää itselleen, miksi joku on ateisti.
Ei voi tehdä tilastollisia yleistettävyyksiä esim. yhden tai muutamankaan tuntemasi tapauksen johdosta. Itse olen kirkkoon kuuluvien vanhempien kakara. Uskonnollisuus oli huipussaan siinä, että kävimme rippikoulun ja kaulassa oli pieni risti. Mitään ei ole ikinä kotona uskonnosta puhuttu. Uskonto oli lähinnä kulttuuriperintöä, ei muuta.
Loin itse käsityksen uskonnoista koulun uskonto-opetuksesta lähtien. Uskontotunnit olivat minulle satutunteja, aikuisten satuja lapsille ymmärrettävään muotoon sorvattuna, kauniita paffitauluja näytti opettaja. Siksi oli hauska käydä pyhäkoulussakin. Ikinä en ottanut todesta mitään, koska saduissa puhuttiin niin loogisesti kestämättömiä asioita, kuten veden päällä kävely, kalansaaliit ja leivän ja kalan riittämisestä koko populaatiolle. Kakaroita ei voi huijata, jos näillä on tarpeeksi älyä. Koska kala ja leipä ei kloonautuneet kotona, päättelin että nämä ovat taikureista kertovia satuja. Ne tuntuivat samalta kuin jonkun Odysseuksen seikkailut kyklooppiluolassa ja Grimmin sadut, joissa tapahtui yhtä kamalia asioita ja taikoja. Matot lensi, joku oli koomassa 100 vuotta jne.
Uskonnollisen vallankäytön ja henkisen väkivallan kanssa jouduin tekemisiin samaisen uskonnonopettajan vuoksi: hän kertoi, että pitää lukea iltarukous, jos sattuu kuolemaan yön aikana. Kuolema oli niin tuntematon asia, enkä ollut ennen pelännyt sellaista, saati kokenut kuolemisella uhkailua ja pelottelua. Sain tästä hirveät pelot ja traumat pitkäksi aikaa. En meinannut pystyä nukkumaan, koska ajattelin että kuolen nyt varmasti, koska sellaista mahdollisuutta on väläytelty. Kerroin vanhemmille, jotka rauhoittelivat että opettaja taisi kertoa omiaan. Joskus saattoi joku naapuri akka huutaa, että jumala heittää kuuman kiven päähän, jos ette ole kunnolla. Niinpä jumala tuntui sen ajan lapsen mielessä vitttumaiselta, ilkeältä kiduttajalta ja tappajalta ja jeesus maanis-depressiiviseltä taikurilta. Eikä tämä tietoisuus ole poistunut vieläkään vaikka kuva on toki hieman täydentynyt.
Tajusin jotenkin, että uskonto liittyy pelkoon ja pelkojen hallintaan. Samaa sanoo psykologia ja uskontotiede suurelta osin. Siksi pelottelu ja henkinen väkivalta ja ohjailu uskonnon avulla on niin helppoa, kun ihminen on heikoilla. Myöhemmin luin uskontotiedettä ja tajusin, miksi ihminen uskoo, mihin uskoo ja miksi on uskomatta. Se selvitti minulle paljon.
"Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia."
Itse olen hyvin uskovaisesta kodista.
"Voisi siis todeta, että ateismi on jonkinlainen kapinareaktio lapsuudenkotia kohtaan?
Kiihkeästä jeesustelusta kiihkeään jumalankieltämiseen."
Ei tuo nyt täysin vääräkään väite ole. Voihan osalla oikeasti olla kipeiä muistoja, jotka saavat heidät vastustamaan uskontoa. Ja kääntymään sitä vastaan.
"Aika ennalta-arvattavaa sakkia nuo ateistit."
Ei tarkoita, että kaikilla ateisteilla olisi samanlainen tausta.
Minä olen vanhoillislestadiolaisesta perheestä.
Toisin kuin luulet, vanhoillislestadiolaisuus ei kuitenkaan ole ateismini syy.
Olen niitä keisarin uudet vaatteet -kakaroita, jotka eivät ole lapsenakaan pystyneet pitämään kristinuskoa totena. Sanoinkin lapsena vanhemmilleni uskontoläksyä tehdessäni, että eivät nämä kertomukset Jeesuksesta ole oikeasti tosia. Vanhempani eivät tietenkään ottaneet sitä kovin hyvin. :)
Minun ateismini on lähinnä välinpitämättömyyttä. En voi millään uskoa, että joku todella uskoo siihen iljettävään huuhaaseen, mitä kristinusko edustaa.
Olen tietenkin lapsuudestani lähtien tapahtuneesta aivopesu/pelottelu -yrityksistä johtuen joutunut ajattelemaan itseni ulos kristinuskosta. En ole koskaan halunnut olla kristinuskoinen, mutta olen joutunut painostuksen takia olemaan mukana.
Uskonnollisuus sosiologisena ilmiönä on sinänsä mielenkiintoinen. Mikä on uskomisen funktio? Mitä uskomisella tehdään? Mikä on ihmisten motiivi uskoa?
Hmmm....
Lue uskontososiologian kirjoja. Niistä minä sain oivan valaistuksen... että miksi, miten, missä, mitä.
Voisitko suositella hyviä kirjoja?
Mitä vastaan sinä kapinoit kun et usko allahiin?
"Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia."
Omat vanhemmat ovat tyypillisiä tapauskovaisia jotka lähinnä noudattavat perinteitä. Uskonto astuu heille hetkellisesti vahvemmin voimaan läheisen kuollessa / sairastuessa / taloudellisissa vastoinkäymisissä. Suvussa kyllä löytyy jopa kiihkoilijoita, mutta (onneksi) heidän kanssaan ei tarvinnut olla sukujuhlia enempää tekemisissä. Isä on kyllä hiljalleen lankeamassa lipevien tv-pastoreiden pauloihin, jotka leikkivät uhriensa tunteilla ja johdattelevat salakavalasti maailmankuvaan joka täyttää aivot hötöllä, siksi olen huolissaan hänen (järkensä) puolesta. Olen todennut että järki ja usko on toisensa poissulkevat asiat. Jos rukoileminen toimisi, rukoilisin etteivät nuo lipevät pukumiehet johdattaisi hyväuskoisia ja sinisilmäisiä harhaan dollarin kuvat ja valtafetissit mielessään.
"Voisi siis todeta, että ateismi on jonkinlainen kapinareaktio lapsuudenkotia kohtaan?"
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ateisti ja satuihin sekä tunnelmiin huonosti eläytyvä erityisesti jos ne ovat lähinnä fantasiaa. Pitkään aikaan en asiaa sen kummemmin miettinyt vaan olin melko välinpitämätön ja katselin huvittuneena kun jotkut juopuivat uskosta. Toki leikin itsekin mukana riparin, mutta sen sinnittelen itse rahan kuva silmissä (piinasta on oikeudenmukaista saada korvaus). Jossain vaiheessa tiedostin sitten kunnolla ateismin ja aloin pukea ajatuksia sanoiksi. Siinä vaiheessa viimeistään kun tulin kaapista ja isä alkoi tuomitsemaan vedoten pronssikautisiin taruihin. Tämä episodi nosti oman ateismini uusille tasoille. Nyt olen sillä tasolla että voisin halutessani sepittää ja luoda omia jumala-uskontoja ja markkinoida niitä sinisilmäisille.
"Kiihkeästä jeesustelusta kiihkeään jumalankieltämiseen."
Eipä ole tullut jeesusteltua. Olematontakaan ei voi mitenkään kieltää. Väite on virheellinen. Tyhjästä ei voi syntyä mitään jotkut sanovat; jumala kuitenkin nyhjäistään tyhjästä, eli sekin sanonta menee väärin.
"Aika ennalta-arvattavaa sakkia nuo ateistit."
Ateistit voi olla ennalta-arvattavia, mutta uskovat sokeita lampaita jotka hokevat samoja mantroja konemaisesti miettimättä tarkemmin mikä on väitteiden totuusarvo ja mitä he todella tekevät niin tehdessään ja uskoessaan. Tyhmän erottaa viisaasta se että tyhmä ei tiedosta tyhmyyttään, viisas sen tekee.
"Monet ateistit ovat kiihkouskovaisten perheiden lapsia."
- Tunnetko montakin ateistia? Minä tunnen, eikä heillä kellään ole tuollaista taustaa. Ei myöskään minulla.
Kääntäen pätee siis myös, että uskikset ovat kiihkoilevien ateistivanhempien lapsia?
Lukumäärällisesti tässä kyllä jotain mättää, jos ateisteja on se noin 1% ja kirkon jäseniä 80%?
Joillakin ateistivanhemmilla täytyy siis olla huomattava liuta uskovaisia lapsia!
Varmaan osa onkin. Itse olen kuitenkin ateisti-isovanhempien pojanpoika, ateisti-vanhempien poika, ateisti-tyttären isä. Revi siitä.
Suvussa suurin osa ateisteja. Olemme kaikki hyvin realistisia ihmisiä. Ymmärrämme että elämä on suurimmaksI osaksi sattuman satoa, suunnitella sitä voi, mutta suunnitelmat voivat muuttua, Terveys pettää, läheinen kuolee,työpaikka menee alta. Elämä silti kannattelee omalla voimallaan.
Uskovaisuus antaa kovin ahtaat ja kollektiiviset raamit elämälle, tunkkaisen ilmapiirin. johon kuuluu toisten ja itsen äärimmäistä tarkkailua, selän takana panetttelua ja juoruamista, tiukkojen itsetehtyjen sääntöjen noudattamista, turhauttavaa vallan halua ja sitä, ettei todellisuudessa opi lainkaan tuntemaan itseään ja sitä mikä on ominta ihmisessä.
Miksi esität tuollaisia väitteitä joista sinulla ei ole kuitenkaan esittää mitään faktaa?
Täytän huomenna 58 vuotta. Olen ollut ateisti koko ikäni, vaikka ne pakolliset uskontotunnit jouduinkin läpi kahlaamaan. Äitini oli jonkun sortin uskovainen, mutta en tiedä paljonko hän oli edes raamattua lukenut. Kaipa hän oli kehitellyt kristinuskosta omanlaisensa, kuten tietysti kaikki uskovaiset. Napsitaan sieltä mikä itselle sopii. Mutta eipä meillä uskonnosta juuri mitään kotona puhuttu, eikä varsinkaan sen jälkeen kun kirkosta erosin.
Se ettei usko jumaliin, ei ole minkäänlaista kapinaa, vaan se on vain sitä ettei usko jumaliin. Ymmärrätkö?
Ihan perusteltua kapinaa onkin.
Omista vanhemmistani ei löydy uskovaisia. Toinen mummoistani taisi olla uskovainen, toinenkin tietysti kirkkoon kuului, kuten oli tapana joskus 100 vuotta sitten.
Sama pätee pitkälti tuntemiini ateisteihin. Ei tule mieleen ketään, joka ainakaan tunnustaisi olevansa kiihkouskoivaisesta perheestä. Voi tietysti olla, että joku lähimmän ystäväpiirin ulkopuolelta on sellaisestakin saanut kärsiä...