EVA mainitsee mitanneensa Suomen kilpailukykyä laajassa mielipidekyselyssä, johon on vastannut tuhatkunta yritysjohtajaa. Kyselyn mukaan yritysjohtajien mielestä kilpailukyvyn vahvuuksia löytyy vain kolme kappaletta: omaisuuden suoja, koulutusjärjestelmä ja ICT-infrastruktuuri. Mittaaminen tosin tuntuu tässä tilanteessa hieman liian juhlalliselta ilmaisulta, koska mittausasteikko on vähintään seulan luokkaa.
Suurimpina ongelmina yritysjohtajat pitävät työmarkkinajärjestelmään liittyviä hankaluuksia. Palkkajäykkyys sekä rekrytointi- ja irtisanomiskäytännöt olivat myös alueita, joiden arveltiin varmimmin heikkenevän tulevaisuudessa. Myös poliittisen järjestelmän toimivuutta epäiltiin. Analyysin ovat raapineet kokoon johtaja Matti Apunen ja tutkija Mika Pajarinen.
Juttu on lykätty otsikon "Tulehduksen oireet" alle. Ikään kuin kysymyksessä olisi jokin tauti, vaikka kysymys ei taaskaan ole mistään muusta kuin lähinnä mielipideilmastoon vaikuttamisesta kapitalististen tavoitteiden saamiseksi paremmin etenemään. Onhan pian taas tiedossa mittavat palkkaneuvottelut, joista uhkaa tulla kaikkien palkkaneuvottelujen äiti ja isä samassa paketissa. Semminkin, kun tiedetään millaista juntturointia nimenomaan työnantajapuoli on viimeaikoina harrastanut.
Tuo huoli kapitalistin saamasta siivusta näkyykin olevan päällimmäisenä niin kokoon raavitussa kertomuksessa kuin kyseltyjen yritysten johtajienkin pääkopassa. Jo tarinan kanteen on kirjoitettu, että ylivoimaisesti suurimpana ongelmana nähdään nimenomaan työmarkkinoiden jäykkyys työntekijöiden palkkauksessa. Palkat eivät kuuleman mukaan jousta riittävästi tuottavuuden tai markkinatilanteen mukaan.
Kaikkein hupaisin havainto yhteen hursitussa tarinassa on havainto siitä kuinka kilpailukyvyn vahvuudeksi on yllättäen pullahtanut johdon toimintatavat. Tuskin enempää olisi voinut edes odottaa. Kun johtajalta kysytään omasta toiminnasta, niin ei kai johtaja näe ongelmia yhtään missään muualla kuin työläisessä, joka ei osaa mitään, mutta vaatii siitä huolimatta kilpailukyvytöntä palkkaa.
Tämä vinkuminen kilpailukyvyttömästä palkasta on sikäli kummallinen, etteivät palkkamme ole kilpailijoihimme nähden mitenkään suuria, vaan lähinnä samaa luokkaa. Toinen asia on sitten vertaaminen joihinkin banaanivaltioihin ja niissä harjoitettuun palkkaukseen. Toki siinä suhteessa palkkamme ovat varmaan tähtitieteelliset, mutta lienee otantaan valikoitunut vain vähäistä opillista sivistystä saanut porukka, kun tulokset ovat sitä mitä ovat.
Suurin talouttamme vaivaava ongelma on mielikuvituksen puute. Jo esitettyihin kysymyksiin annetut vastaukset ovat niin mielikuvituksettomia, että kauhistuttaa. Jos yritysjohdolla olisi hallussaan muutakin kuin vuosisataiset rutiinit, niin innovaatioita tehtäisiin päivittäin ja työläisten palkat nousisivat kohisten, kun innovaatioista kertyisi maailmankauppaa aivan siihen tahtiin kuin haluaisimme.
Erityisen valaiseva esimerkki mielikuvituksettomuudesta on sitaatti "Tulehduksen oireista":
"Joudumme itse kouluttamaan akateemisen tutkinnon suorittaneet ammattilaiset työntekoon. Se
kestää 2–3 vuotta, jonka ajan työntekijä tuottaa tappiota yritykselle", huomautti yksi vastaajista. Eipä ole maailma eikä yrityspomo muuttunut. Muistan omalta kohdaltanikin moisen lausuman, kun tein vastaavantyyppistä mittausta jo hyvin kauan sitten. Kyllä tuon tuommoisen katsantokannan täytyy olla oire suoranaisesta fiksaatiosta. Tosin voihan olla, että koulutusjärjestelmämme on noista omista ajoistani jo siinä määrin rapautunut, ettei se enää edes toimi.
Suhtaudun myös äärimmäisen skeptisesti väittämään, että ICT (tietotekniikka) olisi jokin erityinen vahvuus. Toki se jollakin tasolla toimii, kuten koulutusjärjestelmämmekin, mutta kyllä sekin osoittaa selviä rapistumisen merkkejä. Palkkajäykkyys ja irtisanomisen vaikeus ovat oikeastaan menestyksen tae, sillä onhan selvää, että jos aina vaikeuksien tullen joustetaan, niin kehitys joustaa samalla, mistä taas seuraa se, että yhteiskunta alkaa taantua. Verotuksesta olen osittain samaa mieltä sikäli, että kulutukseen pitäisi jäädä enemmän rahaa ja verot pitäisi perustua kassavirtaan. Yksityiskohtaista sääntelyä on myös aivan liikaa ja sitä pitäisi vähentää. Kaiken kaikkiaan yritysjohto pitäisi laittaa jollekin luovan terapian kurssille oppimaan innovatiivisuutta. Myös koulutusjärjestelmää pitäisi muuttaa luovuutta edistäväksi.
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/04/Tulehduksen-oireet.pdf
Suurimpina ongelmina yritysjohtajat pitävät työmarkkinajärjestelmään liittyviä hankaluuksia. Palkkajäykkyys sekä rekrytointi- ja irtisanomiskäytännöt olivat myös alueita, joiden arveltiin varmimmin heikkenevän tulevaisuudessa. Myös poliittisen järjestelmän toimivuutta epäiltiin. Analyysin ovat raapineet kokoon johtaja Matti Apunen ja tutkija Mika Pajarinen.
Juttu on lykätty otsikon "Tulehduksen oireet" alle. Ikään kuin kysymyksessä olisi jokin tauti, vaikka kysymys ei taaskaan ole mistään muusta kuin lähinnä mielipideilmastoon vaikuttamisesta kapitalististen tavoitteiden saamiseksi paremmin etenemään. Onhan pian taas tiedossa mittavat palkkaneuvottelut, joista uhkaa tulla kaikkien palkkaneuvottelujen äiti ja isä samassa paketissa. Semminkin, kun tiedetään millaista juntturointia nimenomaan työnantajapuoli on viimeaikoina harrastanut.
Tuo huoli kapitalistin saamasta siivusta näkyykin olevan päällimmäisenä niin kokoon raavitussa kertomuksessa kuin kyseltyjen yritysten johtajienkin pääkopassa. Jo tarinan kanteen on kirjoitettu, että ylivoimaisesti suurimpana ongelmana nähdään nimenomaan työmarkkinoiden jäykkyys työntekijöiden palkkauksessa. Palkat eivät kuuleman mukaan jousta riittävästi tuottavuuden tai markkinatilanteen mukaan.
Kaikkein hupaisin havainto yhteen hursitussa tarinassa on havainto siitä kuinka kilpailukyvyn vahvuudeksi on yllättäen pullahtanut johdon toimintatavat. Tuskin enempää olisi voinut edes odottaa. Kun johtajalta kysytään omasta toiminnasta, niin ei kai johtaja näe ongelmia yhtään missään muualla kuin työläisessä, joka ei osaa mitään, mutta vaatii siitä huolimatta kilpailukyvytöntä palkkaa.
Tämä vinkuminen kilpailukyvyttömästä palkasta on sikäli kummallinen, etteivät palkkamme ole kilpailijoihimme nähden mitenkään suuria, vaan lähinnä samaa luokkaa. Toinen asia on sitten vertaaminen joihinkin banaanivaltioihin ja niissä harjoitettuun palkkaukseen. Toki siinä suhteessa palkkamme ovat varmaan tähtitieteelliset, mutta lienee otantaan valikoitunut vain vähäistä opillista sivistystä saanut porukka, kun tulokset ovat sitä mitä ovat.
Suurin talouttamme vaivaava ongelma on mielikuvituksen puute. Jo esitettyihin kysymyksiin annetut vastaukset ovat niin mielikuvituksettomia, että kauhistuttaa. Jos yritysjohdolla olisi hallussaan muutakin kuin vuosisataiset rutiinit, niin innovaatioita tehtäisiin päivittäin ja työläisten palkat nousisivat kohisten, kun innovaatioista kertyisi maailmankauppaa aivan siihen tahtiin kuin haluaisimme.
Erityisen valaiseva esimerkki mielikuvituksettomuudesta on sitaatti "Tulehduksen oireista":
"Joudumme itse kouluttamaan akateemisen tutkinnon suorittaneet ammattilaiset työntekoon. Se
kestää 2–3 vuotta, jonka ajan työntekijä tuottaa tappiota yritykselle", huomautti yksi vastaajista. Eipä ole maailma eikä yrityspomo muuttunut. Muistan omalta kohdaltanikin moisen lausuman, kun tein vastaavantyyppistä mittausta jo hyvin kauan sitten. Kyllä tuon tuommoisen katsantokannan täytyy olla oire suoranaisesta fiksaatiosta. Tosin voihan olla, että koulutusjärjestelmämme on noista omista ajoistani jo siinä määrin rapautunut, ettei se enää edes toimi.
Suhtaudun myös äärimmäisen skeptisesti väittämään, että ICT (tietotekniikka) olisi jokin erityinen vahvuus. Toki se jollakin tasolla toimii, kuten koulutusjärjestelmämmekin, mutta kyllä sekin osoittaa selviä rapistumisen merkkejä. Palkkajäykkyys ja irtisanomisen vaikeus ovat oikeastaan menestyksen tae, sillä onhan selvää, että jos aina vaikeuksien tullen joustetaan, niin kehitys joustaa samalla, mistä taas seuraa se, että yhteiskunta alkaa taantua. Verotuksesta olen osittain samaa mieltä sikäli, että kulutukseen pitäisi jäädä enemmän rahaa ja verot pitäisi perustua kassavirtaan. Yksityiskohtaista sääntelyä on myös aivan liikaa ja sitä pitäisi vähentää. Kaiken kaikkiaan yritysjohto pitäisi laittaa jollekin luovan terapian kurssille oppimaan innovatiivisuutta. Myös koulutusjärjestelmää pitäisi muuttaa luovuutta edistäväksi.
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/04/Tulehduksen-oireet.pdf
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ay-liike hiertää kapitalistien rattaissa. Se on ehkä ainoita tahoja, jotka vielä ajavat työntekijöiden etuja. Poliittiset "vasemmistopuolueet" ovat niin porvaristuneita, että jopa Kokoomus kehtaa väittää olevansa työväenpuolue.
Suomalaisen työntekijä asemaa parantaisi nykyisin globaali työväenliike, joka ajaisi työntekijöiden etuja globaalisti. Muutoin kilpailuasetelma on sellainen,että kehiityneitten maitten työntekijät kilpailevat ns. kehittyvien maiden työntekijöitä vastaan. Tämä tapahtuu nykyisessä "vapaassa kilpailussa" kehittyneitten maitten työntekijöiden tappioksi. Kapitalismi on globaalia, joka käyttää hyväkseen periferioitten heikkoutta.
Niinpä. Suitsimaton kapitalismi ryöstää aina siellä mistä saadaan suurimmat tuotot.
Valtio ja lait siellä hiertää.
Toisaalta ay-liike noiden lakien takana enimmäkseen on.
Ay -liike on ihan työnantajan omaa syytä. Jos työnantaja olisi alunalkaen maksanut käypäistä palkkaa ja parantanut työoloja, niin mitään ay -liikettä ei olisi kuunaan edes syntynyt.
Siiis Valtio ja Lait hiertää työnantajien työllistämisessä.
Ei ay.-liikenitsessään vaan lait .
Yrityksien lainsäädäntö on tosinn aika piutkälle ay-liikkeen aikaan saamia. Tatrkoituyksena on ollut 1900-luvun laussa tehdä yrittämisestä mahdollisimman vaikeaa. Yrityksiä säädellään pilkun tarkkuudella. Ja lähtökohtaisesti siten että yrittäjä onj rpisto kunnes todistaa toisin, ja sittenkin on roisto vaikka oin saanut todistettua että ei ole.
Näin kaikki yritystä koskeva laki lähtee. verottajan suhtautuminen on myös l'ähtökohtaisesti että yrittäjä on rikollinen.
Jos Suomessa olis joustavampaa tuo työllistäminen Suomen työttömyys olisi josakin 5%:n paikkeilla. yrittäjänä minä tiedän mitä piätisi tehdä. Mutta lait on sellaiset että en uskalla. Suurin riski on tällä lainsäädännöllä työllistää ihmisiä tarpeeksi.
Jos lainbsäädäntö olisi sellainen että voisin tänään työllistää ihmisen töihin ja jos en viikon päästä enää tarvitse voissinb sanoa ihmisen irti. J a vielä niin että ihminen pääsisi joustavasti työttömyyskorvaukselle.
lain pitäisi ola sellainen että työntekijä'n voisi ottaa töihin ja irtisanoa helposti. J a sellainen että työntekijällä olisi joustavaa siirtyä työhön ja työttömyyskorvaukselle. Niitä viikon työkeikkoja löytyisi jokaiselle. Ja saattaiosi sitten njossakin vaiheessa löytyä jopa vakituinen työ. MUTTA se edellyttää Joustoja lainsäädäntöön.
Mutta kun asenne on se että työ pitää olla kokoaikainen ja vakituinen ja irtisanomista ei sallita missään tilanteessa, niin se on tehokkain tapa estää työllistäminen.
Periaatteessa ei pitäisi olla estettä sille, että ihminen tekisi pätkätyötä. Pitäisi vain säätää laki, joka sallisi esimerkiksi työttömän tehdä työtä korvaustaan menettämättä. Keskustan aloite 300- 400 euron rajasta oli oikeansuuntainen, joskin mitättömän tuntuinen.
Sen sijaan se, että valtakuntaan oikein luomalla luoden lähdettäisiin tekemään pätkätyöläisiä, kuten joku Vartiainen esittää, ei ole tästä, vaan Vartiaisen maailmasta. Tai ylipäätään porvarien maailmasta.
Toinen vaihtoehto olisi joustava työ, jossa työaikaa voisi vaihdella julkisen rahoituksen avulla niin ettei työntekijä kärsisi menetyksiä tuloissaan.
Turhaa sinä tupota kommunistipropakandaa lykkäät.
Yrittäjä Tietää Miksi Ei Pysty palkaamaan ihmisiä töihin.
Syy on Suomalainen BYROKratia.
AJATTELE:
Kun yrittäjä palkka työntekijän. Ensimmäisenä pitää tehdä Tyel-vakuutussopimus ja tietää etukäteen minkä verran työntekijä tienaa. Sitten pitää tehdä Työttölmyysvakuutussopimus jossa taas pitää tietää etukäteen mkinkä verran työntekijä tienaa. Sitten pitää tehdä lakisääteinen tapaturmavakuutus josaa pitää tietää tukäteen mink'ä verran työntekijä vuoden aikana tienaa. Sitten pitää tehdä verottajalle työntekijärekisteröinti.
Sitten pitää tehdä joka kuukausi palkkailmoitus verottajalle. Se ei vielä riitä pitää tehdä viel'ä vuosi-ilmoitus vuoden loputtua. Sitten pitää tehdä Tyel vuosi-ilmoitus jonka mukaan katsotaan onko maksettu ennakkoja tarpeeksi. Sitten pitää tehdä kuukausittain työttömysvakuutusilmoitus ja sitten vuoden päättyessä vuosi-ilmoitus. Pitää tehdä lakisaateisen tapaturmavakuutkisen vuosi-ilmoitus. Sitten pitää vielä seurata koko ajan että kaikkialle tilitettävät rahat pysyy oikeassa määrässä.
Joka kuukausi pitää tilittää rahaa Vakuutusyhtiöille, verottajalle, työttömyysvakuutuskassaan,
Plakanmaksusta on tehty niin vaikeaa ja burokraattista että moni yrittäjä päätää että resurssit ei palkkaamiseen riitä. Pitää olla niin iso liikevaihto että pystyy ulkoistamaan palkanmaksu, muuten siitä ei yrittäjä selviä.
Sitten kun tekee virheen tuossa Byrokratian viidakossa niin sitten siitä rangaistaan yrittäjää monikertaisilla maksuilla. Jokin asia menee väärin siitä tulee vähintään kominkertainen maksu.
Täytty omata jonkinlaita hulluutta palkata työntekijä yritykseen. Viisaampaa tehdä yksin ja antaa valtion työllistää ihmiset, jos sillä sattuu oleman rahaa siihen :D
Sitten kun sattuu jonkinlaisen juipin saamaan töihin siitä ei pääse eroon. Yritys saataa mennä konkurssiin vain sen vuoksi että sattuusaaMAAN JONKIN AMMATTIYHTIDISTYSINTOILIJAN TÖIHIN.
Kuten totesin, yksityiskohtaista byrokratiaa on liikaa eikä tämä byrokratia koske yksinomaan yrityksiä tai liiketoimintaa, vaan myös maanviljelijöitä ja tavallisia kansalaisia.
Yrittäjä voi vähentää ongelmia byrokratian suhteen etsimällä itselleen käypäisen avustajan, kirjanpitäjän, tilitoimiston yms. Sen jälkeen voikin sitten keskittyä rahan pinoamiseen.
Toisaalta, jos ei noita ilmoituksia edes vaadita, ollaan Kreikan tiellä. Kaiken voi kiertää. Kukaan ei välit,. kunnes......