Olympiauutinen

Berliinissä v. 1936 Saksa marssitti kentälle siihen saakka suurimman ja menestyksekkäimmän naisten joukkueen. Naisurheilu sai julkisuutta ja parhaita saksalaisia naisurheilijoita tuotiin esille. Motiivina ei kuitenkaan ollut naisurheilun edistäminen, vaan natsijärjestelmän ylivoimaisuuden osoittaminen. Järjestelmän mannekiineiksi naiset joutuivat myös toisen maailmansodan jälkeen, jolloin urheilusta tuli yhä tärkeämpi poliittinen tekijä idän ja lännen välillä. Itä-Saksa ja muut Itä-Euroopan maat alkoivat voimakkaasti tukea tyttöjen ja naisten urheilua, minkä seurauksena naisten merkitys kilpaurheilussa kasvoi ja myös läntiset maat joutuivat panostamaan enemmän naisurheiluun. Jälkikäteen voidaan sanoa, että tämän poliittisen kilpailun voittaja oli naisurheilu ja naisten asema urheilussa vahvistui edelleen.


Urheilun osalta lehtien sisällöstä 80-90 prosenttia käsittelee miehiä, liikuntatieteiden lisensiaatti Riitta Pirinen sanoo.

Hiihtäjä Siiri Rantasenki oma seura laitto kilpailukieltoon, kun oli liikaa omaa tahtoa. Pudotettiin mestarillinen hiihtäjä maajoukkueesta pois

"Kesken katkaistu ura

Rantasen muistelma huippu-uran päättymisestä on yksi aineistosta esiin nouseva tiivistymä ja elämän rajapyykki. Siinä saa huippunsa koko haastattelun läpi käyvä jännite miesten ja naisten mahdollisuuksien välillä. Miehet ovat ylivertaisia. Heidän valtansa yltää jopa naisten henkilökohtaisiin ratkaisuihin.

Tarinaan liittyy monenlaisia tunteita: uhmaa, häpeää ja lopulta selviytymiseen liittyvää voitonriemua. Aluksi Rantanen tunnustelee, kertoisiko tarinaa lainkaan. Haastattelijana tekemäni kysymykset (ohessa kursiivilla) saavat hänet lopulta puhumaan.
Miks sää lopetit? Enhän minä oo lopettanna tänä päivänäkään.

Niin mutta maajoukkueesta. Mitä sää sanoit, että puotettiin pois? Oma seurahan se pani kilpailukieltoon.



Minkätakia se sillai? No ku meillä oli viestihiihto tuolla Lappeenrannassa, SM-kisoissa. Se ol sillon Zakopanen vuonna. Ja sitte mulla pisti hirveesti kympillä ja sit meillä oli näitä tyttölöitä kolme. Ja ne oli sanotaan kymmenen sekunnin sisällä kaikki. Ja miu ois vielä pitännä siinä hiihtää. Kuitenniin olin ollu toinen siinä kympillä. Sitten oli tää ylämaalaiset toiseks paras joukkue olevinaan. Ne (seuran johto) sano, että sinä lähet. Minä sanoin, että ne kyllä pärjää ne tytöt, vaikka minä en hiihä. Minä aattelin, etten hiihä, että jätän yhen päivän väliin, kun kolmena päivänä ois pitännä hiihtää. Ensin 10, sitten 5 ja vielä 5. Minä sanoin, että en mie, mie säästän joka tappauksessa siihen henkilökohtaseen matkaan, siinä katottiin sinne Zakopaneen lähtijöitä. Niinhän minä sitte sanoin yhelle seuran miehelle, että jään kuitenkin sitte pois, että keskittäyvyn sille omalle matkalle. Ni johan siitä nyt metakka. Ja toisaalta, ku ne tytöt sano, että elä hiihä sie. Nehän painosti minnuu taas tältä puolelta. Että hyö sais sitte kolmestaan voittaa. Kun ei niistä tienny, että kenet jättäis pois. Kaikki olivat ihan kymmenen sekunnin sissää. Että minä jäisin siittä päästä pois. Viis minuuttia voittivat ja miun ois pitäny sinne mennä. Ja siitä minut laitettiin kilpailukieltoon, kun minä olin uppiniskanen. En päässyt ennää kevväällä hiihtelemmään minnekkään. Se loppu minun hiihto Salapausselän kisoihin. Minä en päässy tuonne Pohjoseen hiihtämään ollenkaan. Ne oli pitäneet tämän kokkouksen ja Zakopanessa ei kukkaan puhunnu mittään, mut jos siellä oisin voittanu, ni sitte ne ei ois pannu kilpailukielltoon, mutta neljännestä sijastakaan ei vielä armahettu.

Elämäkerralliselle ydinkertomukselle tyypillisesti muistelma sisältää paljon dialogia ja tarkkoja kuvauksia. Tarinassa Rantanen joutuu vaikeaan tilanteeseen. Hän halusi säästää itseään ja antaa toisille naisille mahdollisuuden voittaa viesti keskenään. Seuran johto halusi hänet ehdottomasti mukaan. “Äitee” piti kuitenkin päänsä. Miesten tahtoa vastaan nousemisella oli seurauksena kilpailukielto. Hänelle osoitettiin julmasti, missä on naisen paikka.

No mitäs hiihtoliitto? Eihän ne tienneet nekkään. Eihän mittään, kyllähän se tietoon tuli mutta se oli seuran asia. Veli Saariselle soittelin ja kysyin, että mikä se nyt tämmönen? Nii hän sano, että ei hän voi, että se on seuran asia. Sitten hän vaan tuumasi, että kun on köyhä, niin pittää olla nöyrä! Sillai sano Veli Saarinen minulle!"

Noo, tiedä sitte mikä nykypäivänä syynä naisten huonoon menestykseen...huanot keenit?

Tahdotko sanoa, että saksalaiset ja ranskalaiset naiset sopivat yritysjohtoon, mutta suomalaiset naiset eivät?

Miehet siis lyövät naiset luvuin 54-3.

niinpä..heh

No tosissaan, eihän urheilutuloksilla ole mitään tekemistä kenenkään arvomaailman kanssa. Itse olen sitä mieltä että koko täysipäiväinen urheilu on melko älyvapaata touhua ja lähes ajanhukkaa, kun ottaa huomioon miten minimaalinen mahdollisuus tätä kultaa ja kunniaa on saavuttaa. Panostan mielummin koulutukseen ja itseni sivistämiseen. Tämä siis vain minun mielipiteeni, tiedän että moni ajattelee toisin.
Ainoa laji, jota oikeastaan tulee seurattua on lätkä. (Aivan oikein, miesten lätkä )

Miesten menestys olympialaisissa on kertakaikkiaan musertavaa. Miehet kahmivat määrällisesti paljon enemmän mitalleja kuin naiset. Nyrkkeilyssä ja painissa etenkin on miehinen ylivertaisuus korostunut. Menneinä vuosikymmeninä yleisurheilussa oli myös paljon sellaisia lajia joissa vain miehet voittivat. Surkeana siis paljastan pääni ja silmät ihastuksesta ymmyrkäisinä ihastelen miesurheilijoiden tuomaa kultaa ja kunniaa. Hip hip hurraa...

Johtuisikohan tuo osittain siitä, että suomalaisilla naisilla on muutakin tekemistä ja älyllisempiä harrastuksia kuin vain urheilu.
Toisaalta voidaan myös miettiä ja verrata Suomen menestystä muihin maihin. Miksi suomalaiset miehet pärjäävät niin paljon huonommin kuin,.. niin no melkein minkä tahansa muun maan miehet?

A)Suomalaisia miehiä sorretaan maailmanlaajuisesti niin, että he eivät pysty huippusuorituksiin kokiessaan vähäpätöisyytensä muiden maisten uroksia kohtaan.

B). Suomalaisella miehellä ei ole tahtoa päästä huipulle. Mieluummin katsellaan vierestä, kun muiden maiden pätevämmät urokset korjaavat kullan ja kunnian.. ja yhä useammin myös ne naisetkin ;)

Huippu-urheiluun syydetään aivan liikaa rahaa. Sama on käyttää ne rahat kulttuurin tukemiseen(en tarkoita oopperaa, yöks, vaan panostettaisiin suomalaisten elokuvien laatuun, animaatioihin musaan yms.)jotta saataisiin niitä viestintäalan työpaikkoja enemmän ja Suomesta tulisi uusi kulttuuritehdas, kuten Karpela haaveilee. Moni urheilun ystävä haukkuu kulttuuria, mutta aikamoinen rääkyminen alkaisi jos ei ilmestyisi lehtiä, ohjelmia, elokuvia (nämähän ovat osa juuri sitä paljon parjattua kulttuuria)

Onhan se urheilukin kulttuuria, mutta aivan liian yliarvostettua sellaista. Isot miehet itkevät ja halailevat toisiaan. Ehkä tuolla urheilulla on Suomessa niin suuri sosiaalinen tilaus, kun miehet eivät muulloin uskalla näyttää tunteitaan, tippa tirahtaa lätkämatsin jälkeen:)

Ei tuo huippu-urheilu juuri työllistä. Huippu-urheilu on Suomessa aivan liian yliarvostettua, onhan se hienoa kattoa ku joltaki räkä valuu pitkin leukaa...ja dopingia vedetään hattuun. Voitas neki rahat käyttää järkevämmin. Huippu-urheilua voi verrata Oopperaan, yhtä tyhmää ja tuottamatonta, rahaa vievää ja tylsää, samanlaiset kärsivät ilmeet ja tuskassa piehtarointi:)