SOTE, kuin norsu posliinikaupassa,

Hallituspuolueiden edustajat pelaavat kovaa peliä väittäessään, että nyt Orpon työryhmän jälkeen kunnilla on riittävät tiedot sote-uudistuksesta. Mielestämme kunnat eivät voi valmistautua kuntarakennelain mukaisten yhdistymisselvitysten tekemiseen näin hatarin tiedoin, keskusta tiedottaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

http://www.anttipesonen.fi/2013/06/erotaan-eusta-miksi-ja-miten.html
ovat jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten yläpuolella. Lissabonin sopimus on käytännössä unionin perustuslaki. Se teki EU:sta oikeushenkilön, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Lissabonin sopimuksen mukaan EU:lla on oma ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Jäsenmaiden on sovitettava yhteen talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkansa.

On arvioitu, että EU:lla on kaikki valtiolle kuuluvat toimivallat lukuun ottamatta verotusoikeutta ja oikeutta sodan aloittamiseen. Verotusoikeutta EU:lle puuhataan koko ajan.

Nyt kun Suomessa ollaan monin tavoin poliittisesti eksyksissä, on tärkeää tehdä arvioita siitä, missä olemme. Monille on vaikeaa tunnustaa, että EU-jäsenyys on merkinnyt luopumista maamme valtiollisesta itsenäisyydestä ja ylimmän vallan siirtämistä EU:n elimille kaikissa asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen.

Maamme perustuslain mukaan Suomi on edelleen itsenäinen valtio, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Kun valtiollinen itsenäisyys määritellään siten, että itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka, ei EU-Suomi ole itsenäinen valtio.
Lue loputkin ja mieti olisiko itsenäinen maa parempi vaihtoehto?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rumaa jälkeä.. kirjoitti:

Hallituspuolueiden edustajat pelaavat kovaa peliä väittäessään, että nyt Orpon työryhmän jälkeen kunnilla on riittävät tiedot sote-uudistuksesta. Mielestämme kunnat eivät voi valmistautua kuntarakennelain mukaisten yhdistymisselvitysten tekemiseen näin hatarin tiedoin, keskusta tiedottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu