Voiko pakottaa

ketään omaishoitajaksi tai edunvalvojaksi?
25669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No mieti.

Puolisosi sairastuu ja kotiutetaan sairaalasta. vaatii ympärivuorokautista valvontaa ja paljon hoivaa. Kuka silloin pakotetaan omaishoitajaksi halusi tai ei.

Äänestä

Niinpä. Tilanteesta ei pääse karkuun muuten kuin eroamalla ja muuttamalla pois. Tai ehkä pelkkä pois muuttaminen riittäisi.

Äänestä

Pakko ei ole kuin kuolla. Kaikki muu on vapaaehtoista.

Äänestä

Sitähän minäkin monesti mietin, kun puolisoni omaishoitajaksi jouduin. Ja yksi ystävä vielä sanoi, että on varmasti mukava hoitaa sellaista puolisoa, joka on ollut niin hyvä. Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt koko tilanteesta yhtään mitään.

Ei siihen virkavalta pakottanut, mutta vaihtoehtona olisi ollut ero. Puoliso ei suostunut laitoshoitoon päiväksikään.

No nyt tuo menneisyyttä, enkä sitä mielelläni muistele. Mikään ei kestä ikuisesti. Leskeneläkkeeni on hyvä ja mahdollistaa taloudellisesti huolettoman elämän.

Äänestä

Olen päättänyt, että jos minulla ikinä todetaan esim. jokin dementoiva sairaus, otan avioeron ja muutan lapsistakin niin kauaksi, etteivät joudu hoitamaan. Teen työtä vanhusten parissa ja tuntuu niin pahalle joidenkin omaishoitajien puolesta, jotka tuovat omaisesna intervallijaksolle. Ne poloiset on usein ihan loppu.. Vanhoja ja sairaita itsekin.

Äänestä
  • Oletkos ajatellut että siinä vaiheessa kun sinulla ko sairaus todetaan, sinusta ei ole enää muuttajaksi tai avioeron ottajaksi.

    Äänestä

  • "Ne poloiset on usein ihan loppu.. Vanhoja ja sairaita itsekin."

    Ihan käsittämätöntä on, kuinka vanhat ja sairaat hoitavat toisiaan. Sellaisten ihmisten, jotka eivät kelpaisi mihinkään työmarkkinoille, odotetaan tekevän äärimmäisen raskasta hoitotyötä kotonaan tauotta. Hädin tuskin nukkua saa.

    Ja sitten hymistellään rakkaudesta.

    Äänestä

  • rakkaudestako kirjoitti:

    "Ne poloiset on usein ihan loppu.. Vanhoja ja sairaita itsekin."

    Ihan käsittämätöntä on, kuinka vanhat ja sairaat hoitavat toisiaan. Sellaisten ihmisten, jotka eivät kelpaisi mihinkään työmarkkinoille, odotetaan tekevän äärimmäisen raskasta hoitotyötä kotonaan tauotta. Hädin tuskin nukkua saa.

    Ja sitten hymistellään rakkaudesta.

    Näinpä. Usein lisäksi voikin olla niin että hoitaja on sairaampi kuin heoidettava.

    Äänestä

  • rakkaudestako kirjoitti:

    "Ne poloiset on usein ihan loppu.. Vanhoja ja sairaita itsekin."

    Ihan käsittämätöntä on, kuinka vanhat ja sairaat hoitavat toisiaan. Sellaisten ihmisten, jotka eivät kelpaisi mihinkään työmarkkinoille, odotetaan tekevän äärimmäisen raskasta hoitotyötä kotonaan tauotta. Hädin tuskin nukkua saa.

    Ja sitten hymistellään rakkaudesta.

    Sinä osuit napakymppiin, todelliseen yhteiskunnan mätäpaiseeseen.

    Äänestä

kyllä voi

Äänestä

Todella raskasta hoitaa vanhana toista sairasta ihmistä, kenen keksintö tämäkin.Ei kukaan jaksa loputtomiin ja huono omatunto vaivaa jos ei hoida.
Pelottavaa myös kun toinen muuttunut eri ihmiseksi ja jutut sen mukasia, kenen terveys kestää?

Äänestä
  • Tuo on nykyisin todellinen ongelma monissa perheissä. Mistä voimia hoitaa toista joka muuttunut ihan eri ihmiskesi kuin oli aiemnin ja vaatii paljon hoitoa ja hoivaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10300018 kirjoitti:

    Tuo on nykyisin todellinen ongelma monissa perheissä. Mistä voimia hoitaa toista joka muuttunut ihan eri ihmiskesi kuin oli aiemnin ja vaatii paljon hoitoa ja hoivaa.

    Niin juuri,ja hoivataan,mutta miksi ei keskustella?Ei arvosteta hoidettavan elämänkokemusta?

    Äänestä

  • veteraaniukkeli kirjoitti:

    Niin juuri,ja hoivataan,mutta miksi ei keskustella?Ei arvosteta hoidettavan elämänkokemusta?

    Et sinä vaikuta hoidettavalta :). Mutta jos haluat kesksutella niin mistä?

    Äänestä

  • veteraaniukkeli kirjoitti:

    Niin juuri,ja hoivataan,mutta miksi ei keskustella?Ei arvosteta hoidettavan elämänkokemusta?

    Aika harva dementoitunut omaa keskustelutaitoja, jos kukaan. Toisekseen, jos kommunikointitaidot ovat olleet koko elämän ajan hukassa, mistä ne löytyvät yht'äkkiä, kun sairaus ja kaikki pelot, paineet ja paniikki tulevasta iskevät. Sekä hoitajaan että hoidettavaan siihen asti, kun jotain ymmärtää ja tajuaa.

    Äänestä

Ei siinä paljon keskustella, kun hoidettava on kyvytön puhumaan, liikkumaan, syömään ja käymään veskissä. Tai sitten alz-potilas, joka voi olla ihan eri ihminen mitä terveenä. Kivasta ja lempeästä voi tulla ilkeä hirviö.Itse en käsitä, miten voi jättäytyä taakaksi ihmiselle jota rakasti/rakastaa.

Äänestä
  • Paperitkos tässä kaivamme esille,osoitetta vaan niin lähetän sota ajan papereita.Meinasin tosiaan masentua,ei tännekään hyödytä kirjoitella.Ennen pelasi luottamus,vapaus, veljeys, tasa-arvo.Meinasin innostua että pääsee muistoja verestämään turvallisesti terroristihoitajien ohjaamina.Mutta tämäkin oli puppua.Kuolemaa vain odotellen.Hohhoi

    Äänestä

  • veteraaniukkeli kirjoitti:

    Paperitkos tässä kaivamme esille,osoitetta vaan niin lähetän sota ajan papereita.Meinasin tosiaan masentua,ei tännekään hyödytä kirjoitella.Ennen pelasi luottamus,vapaus, veljeys, tasa-arvo.Meinasin innostua että pääsee muistoja verestämään turvallisesti terroristihoitajien ohjaamina.Mutta tämäkin oli puppua.Kuolemaa vain odotellen.Hohhoi

    Onko sulla omaishoitajana siellä kotona vaimo? Ei yhteiskunnassa kukaan ota sinua asumaan, jos ei vaimo pysty hoitamaan.

    Äänestä

Pakottaminen on paha sana. Mutta voisiko ajatella niin, että jos olisi vähemmän vastuuntuntoisia omaisia, puolisoita, jotka 'rakkaudesta', velvollisuudentunnosta, yhteiskunnan ja kulttuurin paineista, kirkon amenesta, jne. välittämättä ilmoittaisivat, että "EI KIITOS", niin täytyisikö yhteiskunnan ruveta hoitamaan tätä(kin) asiaa toisella tavalla.

Äänestä
  • Jos puoliso sanoo ei kiitos vanhus voidaan kuitenkin laittaa kotiin sillä verukkeella että hänellä on oikeus kotiinsa mennä. Onkos silloin puolisolla muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois, ottaa vaikka avioero. Sen jälkeen yhteiskunat hoitaan tämän hoivaa tarvitsevan miten milloinkin.

    Äänestä

Tuo onkin ihmeellistä kun sairaalasta kotiutetaan ja siellä pidetään itsestään selvänä, että omaiset hoitaa vaikka asuu satojen kilometrien päässä?

Äänestä
  • No ei ihan niin mene. Kyllä sairaaloissa selvitellään vanhuksen taustat kun hän tulee sairaalaan. Miten ja missä asuu, mikä on ollut toimintakyky ennen sairastumista, millaisia apuvälineitä on ollut käytössä jne. Sitten jos ja kun kotiutetaan otetaan yhteys omaisiin, jotta tietävät mitssä vanhus mennä vipottaa ja jos kotihoitoa ei ole siihen mennessä ollut, se järjestetään.Sun muut palvelut.

    Äänestä

  • Ihan turhaa lässyttää. Keskivaiheen muistisairas osaa satavarmasti sanoa mielipiteensä, jollei sitten osaa puhua mutta sitä ei kysytä kotihoidossa. Siitä on lääketieteellistä faktaa. Syitä vanhusten pallotteluun on tasan tarkkaan kaksi. Kotihoidolla ei ole resursseja eikä ammattitaitoa hoitaa sairaita. Resursseja ei siksi, että julkisesta hoidosta säästetään. Ammattitaitoa ei siksi, että ammattitaitoinen väki on siirtynyt yksityiselle puolelle. Niinpä työtaakkaa koitetaan lievittää em. syistä.

    Äänestä

Kiitos tiedosta, nyt minäkin alan toimia, enkä ota vastuuta satojen kilometrien päästä.

Olen itsekkin vanhus ja en vaan jaksa.

Äänestä
  • Eipä tullut varmaan mieleen, että aivan selkeästi suurin osa suomalaisista on niitä, jotka pystyvät omaisensa hoitamaan huomattavasti paremmin kuin vakavasta resurssipulasta ja ammattitaidosta poteva kotihoito. Lisäksi lääkäreistä pätevimmät ovat siirtyneet jo yksityiselle puolelle juuri tämän takia. Siihen kun vielä lisää 10 min kotikäynneillä tehdyt jämälääkärin lääkärinlausunnot niin kansallinen katastrofi on valmis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on? kirjoitti:

ketään omaishoitajaksi tai edunvalvojaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu