Kesätyöpaikassani on eräs todella nätti tyttö jonka kanssa haluaisin tutustua.
Mutta en oikein tiedä mitä hänelle sanoisin ja ainoa paikka jossa päivän aikana hänet nään on kahvi ja ruokatauolla ja siellä on myös muuta porukkaa joten puhuminen olisi hankalaa.
Kaiken lisäksi en tunne itseäni tarpeeksi hyvän näköiseksi että ylipäätään yksikään tyttö voisi minusta kiinnostua.
En oikein tiedä kannataako edes yrittää puhua hänelle.
Mutta en oikein tiedä mitä hänelle sanoisin ja ainoa paikka jossa päivän aikana hänet nään on kahvi ja ruokatauolla ja siellä on myös muuta porukkaa joten puhuminen olisi hankalaa.
Kaiken lisäksi en tunne itseäni tarpeeksi hyvän näköiseksi että ylipäätään yksikään tyttö voisi minusta kiinnostua.
En oikein tiedä kannataako edes yrittää puhua hänelle.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Voisiko joku viisaampi neuvoa mitä tehdä.
Voisit ihan ensin rohkeasti mennä hänen viereen vaikka istumaan siellä kahvi-ja ruokatauolla.Helppo keskusteluavaus on vaikka että miten hän on viihtynyt työpaikassa,jos hän olisi sattumoisin itsekin kesätyöntekijä/työharjoittelija/työkokeilija. Ja onko hän esim.koko kesän eli kesä-ja heinäkuun siellä. Itsekin oon sattumoisin ns.kesätöissä työkokeilijana ja kahvihuoneessa käy varsin komean ja mukavan olonen nuorimies :) Ja jos haluat nähdä häntä muuallakin talossa jossa oot töissä kun vaan kahvihuoneessa nii keksit vaikka syitä että saisit nähdä häntä ja sanoa moi taas jos oot hänet aikaisemmin nähnyt :)
Kuten itsekkin mainitsit ``komea nuorimies´´
En oikein tiedä olenko itse niin komea että hän minusta kiinnostuisi.
Puuttuvat vatsalihakset ja lievä ylipaino voi haitata asiaa.
No älä nyt,minkäväriset hiukset tytöllä mahtaa olla ja minkäväriset hiukset sulla on?
Näitkö häntä tänään tai juttelitko hänelle mitään?
Tytöllä on aika pitkät vaaleat hiuket ja mulla on mustan ja ruskean väliltä.
Lisäksi tytöllä on todella kauniit silmät (aika yleistä kehua silmiä mutta minkäs
teet) ja vähän pisamia jotka tekevät kivasti söpöyttä kasvoihin, kerta kaikkiaan nätimmäksi ei voi enää tulla.
Kyllä näin hänet tänään mutta en jutellut mitään koska ei sattunut mitään sopivaa tilaisuutta.
Näitkö häntä kahvihuoneessa vai jossai muuallaki? Uteliaisuuttani haluan kysyä että missä olet kesätöissä?
Olen töissä Noormarkussa A.Ahlströmillä ja muutaman kerran hän ajoi pyörällä ohitseni
Kysyisin sulta samaa että missä olet töissä
3 3 odottelen vastausta ja neuvoja
Olen itse töissä päiväkodissa. Ja sori vastauksen viipymisestä,ku se ei suostunu sitten millään näyttää tota yhteenlasku kohtaa. Mutta sitten neuvo sulle,jos et muuta keksi nii kysy vaikka se lempimusasta. Ja jos se pitää samasta musasta nii te voisitte vaikka mennä yhdessä kattoo yhtyettä jonneki keikalle :)
Missäpäin suomea? Oletko jutellut miehen kanssa? Tuntomerkkejä miehestä?
nimimerkki 2 10,mulleko suuntaat noi kysymykset? Ja jos ne on mulle tarkoitetut nii olen itä-suomesta ja oon jutellu miehen kanssa. Hänellä on tummat hiukset,välillä sellanen baskeri mallinen hattu ja sillä on molemmissa käsivarsissa tatuointeja. Tänään en häntä voinut nähä koska oon kotona flunssan kourissa.
Nimimerkki spdjf, kysyin muuten vaan tosta hiustenväristä.
Ok mutta voiko kysyä suoraan että onko hän varattu ja jos ei ole niin kysynkö heti treffeille?
Ei kannata kysyä ihan suoraan,kautta rantain on hyvä. esim.vaikka otetaan nyt toi musiikki. Jos teillä olisi sama yhtye mistä pidätte nii voisit ohimennen sanoa että ois kiva mennä sen ja sen yhtyeen keikalle ja sit sä sanoisit tälle tytölle että sä varmaan menet poikaystäväs kanssa sinne keikalle. Toi oli vaan noin ohimennen heitetty. Ja sit jos tää tyttö sanoo että ei hänellä oo poikaystävää nii sit on sun vuoro pistää ittes likoon :D :D
Voiko siltä kysuä suoraan että onko se varattu?
Ja miten muuten tuo hiusten väri liittyi asiaan?
Tytölle josta pitää pitää puhua kuin aku ankka.
Joko hän pitää siitä tai ei mutta ainakin siitä tulee hauskaa. Hänelle sinulle muille tai molemmille tai kaikille.
Tiedän just mitä tarkoitat:D
On ehkä parempi luovuttaa, tyttöjä kuitenkin kiinnostaa se ulkonäkö eniten.
Vai mitä ootte mieltä?
Ei kiinnosta ulkonäkö eniten!
Ei ainakaan pitäs olla näin, ja monissa tapauksissa ensin ei oo ihastuttu ulkonäköön vaan luonteeseen, ja myöhemmin alettu pitää toista hyvännäköisenä.
Oletko tyttö vai poika?
jossa hänet päivän aikana nään on kahvi
nesteessä...
No joo mut rohkeesti juttelemaan!
Myöhästä jo! Häneltä loppui työt tänään.