Miten tämä on mahdollista? Syttyykö vaatteeni palamaan vaatekaapissakin ilman sytyttämistä, tuskin. Mikä on tämä "kemiallinen reaktio"?
------------------------------------------
Kangastabletit syttyivät itsestään palamaan - "kemiallinen reaktio"
Palvelukeskuksen kellarissa sijaitsevassa pyykkituvassa savusi vaatemytty. Se paljastui muovikassiksi, jossa oli kankaisia pöytätabletteja. Palo syttyi itsestään, arvioi palomestari.
Jokilaaksojen pelastuslaitokselle sattui sunnuntai-iltapäivänä hieman erikoisempi pelastustehtävä. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta, joka oli syttynyt entisen Vihannin kunnan alueella sijaitsevassa palvelukeskuksessa.
Päivystävän palomestarin mukaan kyseessä oli itsestään syttynyt tulipalo.
Näin päivystävä palomestari Jari Arvio kuvaili tilanteen kulkua:
- Saimme hälytyksen, että palvelukeskuksen kellarissa sijaitsevassa pyykkituvassa on savua. Pyykkituvassa olevan pyykkikoneen päältä löytyikin palava vaatemytty.
- Kun mytty oli sammutettu, tutkimme tarkemmin sitä. Mytty paljastui muovipussiksi, jonka sillä oli kankaasta tehtyjä pöytätabletteja. Olisivatko odottaneet pesuun menoa.
- Syttymishetkellä pesukone ei ollut päällä, eikä ollut mitään, mikä olisi mytyn voinut sytyttää. Löimme viisaat päämme yhteen ja tulimme siihen tulokseen, että kyseessä oli itsestään syttynyt tulipalo. Oli siis tapahtunut tällainen kemiallinen reaktio.
Palosta ei aiheutunut henkilö- tai materiaalivahinkoja, ainoastaan savun hajua.
Yle Uutiset

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ikkunalaudalla seissyt lasipullo oli tiivistänyt auringonvalon kuin suurennuslasi ja kohdistanut säteet nivaskaan mustia tabletteja. Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!