Aihe

Eronnut bipo

19983

Täällä kirjoittelee kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava nainen, jonka parisuhde päättyi aika dramaattisellakin tavalla eroon.

Nyt kun olen ottanut asiaan etäisyyttä, ymmärrän olleeni seurustelukumppani helvetistä. Välillä ihanin naisystävä ikinä, toisella hetkellä syyllistävä ja ilkeä akka. Mielialat heitteli miten sattuu onnellisesta masentuneeseen, levottomasta lamaantuneeseen ja kaikkea siltä väliltä.

Mieheni ei tiennyt, että olen henkisesti sairas. Hän oli kiltti, ymmärtäväinen ja alistui tahtoni alle. Syyllistin ja lynkkasin hänen itsetuntonsa maan rakoon, niin että lopulta hän luuli itse olevansa maailman surkein ihminen. Toisella hetkellä ylistin ja rakastin koko sydämestäni.

Totuus paljastui, ja siinä samalla muutama ikävä valhe. Sillä hetkellä, kun mies vaati totuutta ja sain kerrottua, sydämestäni tippu valtava kivikuorma. Olin helpottunut. Pitkän aikaa jatkunut salailu ja ahdistus oli ajanut minut täydellisen hulluuden partaalle, enkä enää tuntenut itseäni. Olin yrittänyt kertoa totuuden, mutta en vaan pystynyt. Tilanne meni niin pahaksi, että halusin tappaa itseni, koska syllisyys painoi, en pystynyt nukkumaan ja sisälläni vallinnut ahdistus kasvoi kasvamistaan.

Olen todella surullinen erostamme, mutta valtavan helpottunut. Tiedän, että saan taas itseni kuntoon ajan kanssa. Nyt suurin huoleni on mies. Kuinka hän selviää? Hänen elämältään tippui hetkessä pohja, kun totuus paljastui. Hän otti sairauteni hyvin, ei syyllistänyt vaan ymmärsi. Tunnen itseni kamalaksi ja elän valtavassa syyllisyydentunteessa. Haluaisin auttaa, mutta tuskinpa minusta on apua kun itse tilanteen aiheutin. Mies haluaa pitää vielä yhteyttä, kuten minäkin. Mutta kuinka voisin häntä auttaa? Mten te, bipon kanssa seurustelleet, olette selvinneet eron jälkeen eteenpäin?

14

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei koskaan enää

      Mä en ainakaan halua eksää lähellekään mua. Erosta 6 vuotta aikaa ja vieläkin yritän vältellä näkemästä häntä. Alussa minäkin halusin pitää häneen yhteyttä, mutta kun paljastui kaikkea kamalaa, niin en enää halunnut olla missään tekemisissä. Hänellä oli ollut toinen nainen varmaan vuoden ennen meidän eroa. Tämä bipo tuhosi minut niin pahasti etten ole vieläkään täysin selvinnyt niistä asioista. Eli bipon jäljiltä ei monet selviä kovin nopeasti. Riippuu tietenkin suhteen pituudesta ja kaikesta. Meillä oli monen vuoden suhde. Tämän suhteen jälkeen en ole uuteen suhteeseen pystynyt enkä ehkä koskaan enää pysty/uskalla.

      • eiko7

        Koskaan en tule tapaamaan exää, se nainen oli niin kauhea ja teki kaikkia asioita eikä osaa ole vieläkään myöntänyt vaikka jäi kiinni niistä.


    • bipobi

      Minä olen pystynyt olemaan yhteydessä exään, jolla on bipo. Otti aikansa, että kaikki asiat saatiin selvitettyä. Ja otti aikansa, että aloin ymmärtämään millainen sairaus on kyseessä. Exä on nykyään paljon paremmassa kunnossa ja niin minäkin. Pitkän aikaa olin romuna ja pelkäsin ryhtyä uuteen suhteeseen. Vieläkään en ole exästä päässyt yli ja rakastan häntä. Olisin ollut myös valmis yrittämään uudelleen, mutta exä ei siihen enää suostunut. Hän ei halua enää satuttaa. Olemme hyviä ystäviä ja haluan hänelle kaikkea hyvää, kuten hänkin minulle. Kävin hetken aikaa terapiassa ja otin enemmän selvää sairaudesta, niin aloin ymmärtämään paremmin. Exäni ei kyllä koskaan pettänyt tai mitään sellaista, mutta mielialat heittelivät nollasta sataan. Jotain valheita paljastui, mutta ei mitään niin suuria etten olisi voinut anteeksi antaa.

    • Entinenentinen

      Erosta jokunen kuukausi ja olimme vuosiakausia yhdessä. Eron jälkeen olemme kuin meitä ei olisi olemassakaan. Ei tervehditä, ei puhuta, ei olla näkevinämmekään, vaikka viikottain hänet näen kuitenkin. Hän valitsi tämän tien ja hän halusi eron.
      Aluksi itse ehdotti "ystävyyttä", kun sitä yritin pitää yllä, ei vastannu viesteihin, eikä soittoihin, joten oikeasti ei edes halunnut ystävyyttä, muulloin kuin vain silloin kun hän sitä tarvitsi.

    • bipo2

      Rehellistä puhetta 19983. Oman käsitykseni mukaan sairauden kanssa pärjääminen lähtee sen rehellisestä tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Aika auttaa että sekoilut jäävät taka-alalle, aika parantaa haavat. Jatkossa oman toiminnan kontrollointi ja sairauden merkkien tunnustaminen sekä lääkärin määräämän lääkityksen käyttäminen autta arjessa selviytymiseen. Hyvää jatkoa!

    • 19983

      Syön taas lääkkeitä. Olin pitkän aikaa, lähes 1,5 vuotta hyvässä kunnossa. Ei minkäänlaisia oireita. Tunsin itseni tasapainoiseksi, enkä siksi syönyt lääkkeitäkään. Mutta sitten, muutamien sattumusten jälkeen, ahdistus alkoi taas kasvamaan. Ja vähän niinkuin yllättäen olin todella sekaisin. Todellisuudentaju alkoi heittelehtimään.

      Nyt aloitin taas lääkityksen, ja terapiat -tosin niissä olen käynyt suhteellisen säännöllisesti kyllä muutenkin.

      Pettänyt en ikinä, olin todellakin uskollinen eikä mielessäni koskaan käynytkään moinen. Olin suhteessa ihan tosissani. Alkoholia en käytä, koska tiedän sen vaikuttavan bipojen käytökseen kielteisellä tavalla.

      Tekisin mitä tahansa, että voisin pyyhkiä kaiken ikävän pois. Mutta en voi. Ainoa, mitä voin tehdä, on hoitaa itseni taas kuntoon ja tehdä kaikkeni sen eteen että kunnossa pysyn. Tiedän olevani sairas, enkä yritäkkään hakea syyllisiä enää mistään muualta. Nyt kun vaan jotenkin tuo mieskin saisi jostain apua ja tukea. Sitä toivon nyt kaikkein eniten :(

      • näin se menee

        Täältäkö se ukkos sitä tukea saa? Se vain on niin ettei mennyttä voi korjata eikä tekemättömäksi saa. Parasta mitä eksälles voi tapahtua on löytää uusi vertaisensa ihminen elämäänsä.


    • näin se menee2

      "näin se menee" : Mun käsittääkseni kirjottaja kyseliki kuinka biposta eronneet ovat selvinneet. Ei etsi tukea täältä vaan muiden kokemuksia. On selvästi aidosti kiinnostunut exänsä tulevaisuudesta.

    • bippo

      Mun oli helpompi hyväksyä ero ja päästä eteenpäin,koska mies oli mieleltään sairas. Ei ollut sillä itselläkään helppoa elää moisen sairauden kanssa. Ja hyvinä hetkinä se oli mahtava ihminen. Ei niitä huonoja hetkiä loppujen lopuksi nyt niin paljon ollutkaan. Pahemmalta tuntui erota toisesta ihmisestä, joka ihan veemäisyyttään oli ilkeä ja itsekeskeinen kuspää.On niitä hankalia ihmisiä ihan "terveissäkin".

    • juhannustulossaeimul

      Vuosikymmenien vuoristoradalla olleena siis pesaajana, tukijana ja hyväkiskäytettynä.

      Olen sitä mieltä että kaikkein vaikein ja tuhoavien sairaus on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

      Ihminen joka siihen sairastuu on uhri jonka elämä on todellisuudentajutonta ja hän ei kykene normaaliin ihmissuhteeseen esim. vanhemmuuteen.

      Sairas tuo tahtomattaan helvetin rakkailleen ja on edesvatuuttomassa tilassa läheisiinsä.

      Silti tämä henkilö pystyy olemaan se maailman mukavin kaveri josta jopa kaveritkin ajattelevat että kyllähän henkilö on oikea terveyden ja hyvinvoinnin perikuva.

      Pitää olla vahva kun selviää tälläisen sairastavan erosta koska moni ei päästä irti muusaana Äitiään..sairasta surullisen sairasta.

    • sataasataa

      Vaimollani on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Meillä on 2 lasta ja vaimo on hyvä äiti. Vielä 10 vuotta sitten vaimosta ei olisi ikinä ollut äidiksi, koska ei pystynyt millään tavalla kontrolloimaan itseään. Että sinänsä olen eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa vanhemmuudesta.
      Vasta nyt kun lääkitys ja hoidot on kunnossa, voisin sanoa vaimoni olevan erittäin tasapainossa. Hän on sinut sairauden kanssa ja hyväksynyt asian, joka tietysti on oleellista sairauden kanssa elämisen kannalta. On ollut vuosia oireeton, välillä jokusia lieviä masennusjaksoja.
      Sairaudella on eri tasoja, eikä missään nimessä voi yleistää että kaikki bipot olisivat samanlaisia. Ikävä kyllä näin tehdään.
      Vaimon sairaus oli aikoinaan todella uuvuttava, koska ei saanut oikeanlaista hoitoa. Kaikkea tuli nähtyä ja koettua. Minut jätetiin useamman kerran ja varmasti olisin tarvinut jotain apua eteen pääsyssä. Olen kyllä sen verran vahva ja huumorilla höystetty ihminen, että opin jo tuntemaan sairauden kulkua ja osasin suhtautua siihen. Mutta vuosien jälkeen löytyi oikeanlaiset hoitomuodot.

      • rseeeega

        Tuossa voi olla nuoruuden vimmaa mukana. Mä olin 10 vuotta sitten villi ja jätin miehiä minkä kerkesin. Muutenkin olin aika tasapainoton ja meno oli ihan älyvapaata. Jostkut tempaukset lähenteli jo rikollista touhua ja jotkut taas niin vaarallisia että on ihme, ettei käyny huonommin. Apua hain 25-vuotiaana, kun ensimmäinen vaikea sekamuotoinen jakso alkoi.

        Nyt yli 30-vuotiaana on nuo nuoruuden temmellykset takana ja sairauden oikeat oireet näkyvät. Olin ilman lääkitystä ja vaikka osa oireista oli vaikeampia kuin nuorena niin nuo avian sekoboltsi jutut ovat jääneet.


    • sellainen tapaus

      Erosta reilut kaksi vuotta ja sen yli en ole päässyt vieläkään kokonaan. Tuntuu täysin mahdottomalta luottaa keneenkään enää. Ero oli traumaattinen kerrasta poikki täysin yllättäen. Yhteyttä tämä bipo ei ole halunnut pitää, itse olisin halunnut, en heti, mutta n. vuoden päästä erosta.

    • pipopäässä

      Saattoi olla että kyseessä oli muutakin kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Keskustelemalla ne asiat olisivat selvinneet. Nyt edettiin sokeasti umpikujaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      238
      18393
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      360
      6759
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1961