Entä tällainen yksinäisyys?

olen narsisti ja kirjoitan itseltäni itselleni, ja vain itselleni. Tietysti tiedän että kaikki muutkin kirjoittavat itselleni.

Tietenkin tunnet itsesi yksinäiseksi, sinulta puuttuu se ääni pääsi sisällä, joka kuiskii mieleesi. Sinulla on hulluuden puute.

Älä huoli, kyllä me eristetyt, hyljätyt, yksinäiset, kadotetut ja unohdetut nyt laumana juoksemme lohduttamaan sinua, onhan sinulla paljon vaikeampaa, sinullahan on vain avomies ja läheisiä ystäviä. Meillä, joilla ei ole mitään, on vain aikaa sinulle, sinua olemme täällä koko tämän ajan odottanneet.

Tuollaista soopaa voi kirjoittaa vain nainen.

Tutunoloinen tilanne. Kun kaikkien kanssa on yhdessä vain roolinsa vuoksi (pappa betalar, toimenkuva, yms.), ei tiedä kenelle voisi oikeasti olla tärkeä. Viimeksi eilen sain huomata että nimeni onkin Visa Kortti.

Isänpäiväkortti on kiva saada, mutta jos sitä ei saa on lapsi huonosti kasvatettu. Omaa isääni en ole nähnyt kahdeksaan vuoteen (ei viitsi tulla käymään jne.), eli edes veriside ei tarkoita välttämättä mitään.

Ihastuin jokunen vuosi sitten toistamiseen yhteen naiseen jolta sain positiivista huomiota puhelimessa, ja se antoi energiatasoon potkun johon ei kannullinen kahvia pysty.

Mitä tarkoitat tuolla sisäisellä yksinäisyydelläsi? "ei muut ihmiset voi auttaa", hmm...en nyt oikein pääse perille yksinäisyydestäsi, ellei sitten kyse ole siitä(mitä veikkaisin), että ne sinun "läheisesi" eivät oikeasti ole niin läheisiä, kuten kerroitkin ettei kukaan tiedä noista tuntemuksistasi.

Ymmärrän kyllä, että ihmisten seurassakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi, myös parisuhteessa. Mieluummin yksin, kun huonossa parisuhteessa minusta. En nyt tarkoita, että sinun parisuhteesi olisi huono ja sinun pitäisi erota, mutta näkisin, että sinun pitäisi tehdä asialle jotain. Kertoa varsinkin miehellesi noista tuntemuksistasi ja muutenkin koittaa syventää teidän suhdettanne, jos se ei sitä ole.

En yhtään yllättynyt parista yllä olevasta viestistä. Tämä palsta on kurjuudella kilpailua; mitä pitempi aika siitä, kun on viimeksi edes puhunut toiselle ihmiselle, sitä suurempi kingi tällä palstalla.

Puhutaan sosiaalisesta yksinäisyydestä ja emotionaalisesta yksinäisyydestä ja molemmat ovat ihan yhtä todellisia. Emotionaalisen yksinäisyyden käsitettä on käytetty aika kirjavasti, itse käytän sitä samassa merkityksessä kuin esimerkiksi tässä artikkelissa http://www.utuonline.fi/sisalto/asiantuntija/niina-junttila.html

(Kannattaa huomata samassa artikkelissa kohta: "Netti saattaa vähentää sosiaalista yksinäisyyttä lisäämällä kokemusta yhteisöön kuulumisesta. Samalla se lisää kuitenkin emotionaalista yksinäisyyttä. Tämä johtuu siitä, että lapsella on tunne siitä, ettei kukaan oikeasti tunne häntä ja hän ei vastaavasti tunne ketään." Tuo ilmaisee hyvin sen mitä itse ajattelen netin käyttämisestä ystävien löytämiseen - mutta se nyt ei oikeastaan kuulunut tähän.)

Jos koet itsesi yksinäiseksi niin tämä on sinun palstasi, älä anna pelästyttää itseäsi pois vaikka lunta tulisi tupaan.

Kiva huomata etten ole ainoa joka tuntee samoin. Itselläni täysin sama tilanne. On myös avomies, kaksi siskoa ja yksi ystävä sekä jotain tuttuja esim. miehen kavereitten tyttöystäviä ym.
Mutta kukaan heistä ei ole täysin samalla aaltopituudella kanssani. Olen oppinut esittämään eri ihmisten kanssa erilaisia rooleja. Oikeasti ei kukaan tunne mua kunnolla. Edes avomieheni.

"Oikeasti ei kukaan tunne mua kunnolla. Edes avomieheni."

OP-Pohjolan taloustaitotutkimuksen mukaan vajaa 70 prosenttia suomalaisista tietää puolisonsa tulot.

Et pysty puhumaan kaikista asioista kellekään ja , tai et voi luottaa 100% keneenkään?

Ite olen oppinut, että loppuviimetteeks täällä on ihan yksin. Keneenkään ei voi luottaa ihan täysin. Olen saanut selkäänpuukotusta läheiseltä taholta ja monet kaverisuhteet on menneet poikki. MUTTA yksin olen löytänyt sielunrauhan. En välitä maallisesta elämästä juurikaan, lihan himot ei ole elämässä tärkeintä siten, että tarttis jonkun toisen vartalon hinkkaamiseen.

Sitä löytää iloa niin erilaisista asioista nykyään mitä ennen. Toisille ihmisille näkyy olevan ongelma, jos alkaa valottamaan omaa sielunelämää joka on kaukana kulutusihanteesta ja teeskentelystä......... parempi olla hiljaa.

Tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu.. itseasiassa kuvasit olotilani paremmin kun mitä itse osasin omassa topicissani: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11507844

Kavereita löytyy, ystäviä löytyy, onnellisessa parisuhteessa, harrastuksia ja elämä rullaa näin pinnallisesti katsottuna... on menoa ja rientoa, mutta silti jossain sisimmässä on se musta aukko joka imee kaiken positiivisen energian... Nautin seurassa olosta, mutta kaipaan myös toisaalta yksinäisyyttäkin, mutta sitten taas en osaa olla yksin ja haluankin seuraa :) kuulostaa varmaan aika typerältä mutta näin se on..

Et ole yksinäinen koska sulla on mies. Monilla ei ole miestä/naista eikä yhtään kaveria. Et voi sanoa itseäsi yksinäiseksi. Ja sulla on kaveri jonka kanssa menet syömään joten älä tule tänne selittää mitään yksinäisyydestä koska et tiedä mitä todellinen yksinäisyys on.

Jos kokee itsensä yksinäiseksi, eikö silloin ole aika yksin? Omat ajatukset, oma maailma, johon kukaan muu ei pääse, vaikka kuinka haluaisi, ja vaikka kuinka niihin jonkun itse haluaisi sisälle päästää?
Olen minäkin tälläinen wannabe-yksinäinen. Läheisiä on, mutta he tuntevat minusta vain sen yhden roolin, heidän itsensä määrittämän. Olen ollut vieras ihminen jo niin kauan, etten enää tunne edes itse itseäni. En kuulu mihinkään, sillä en oikeastaan ole mitään, pelkkä kulissi.
Ymmärrän toki, ettei minua kohtaan voi kukaan tällä palstalla tuntea myötätuntoa, minullahan on kaikki asiat hyvin.