yksinäinen(kö?)

Hei! Kiva kun kerroit fiiliksistäs. Mä olen liki nelikymppinen nainen, on mies ja lapsia, työ ja ystäviä ja silti tuntuu yksinäiseltä. Onkohan tää joku juttu vaan meidän luonteessa, jonka kanssa on opittava elämään. Mun fiiliksiin varmaan vaikuttaa sekin että näen ystäviäni nykyisin niin harvoin, ehkä kerran kuussa, mutta tekstailen kyllä muutaman kerran viikossa heidän kanssa. Mutta silti. On se mies ja lapset. Miehen kaa ei voi puhua tyttöjen juttuja eikä oikein irrottautua tästä perhe-työ-rahahuolet-vanhemmuus-rumbasta, ollaan jotenkin liian tiiviisti samassa veneessä ja se vene vuotaa turhan monesta kohtaa. Lasten kanssa taas touhutaan lasten juttuja, toki joskus puhutaan syvällisiäkin ja saan siitä paljon, lapset on niin suoria ja näkökulmat on tuoreita.

Kouluvuosina olin kiusattu ja ekat kouluvuodet meni kyllä ystävää kaivatessa. Sitten sainkin muutaman ystävän:) Ja sitä kouluikää ennen lapsuus oli vietetty pöpeöikössä, jossa ei muita lapsia ollut, mutta viihdyin hyvin veljeni kanssa ja yksinkin leikeissäni, en muista kaivanneeni kaveria. Ennen perhettä näin ystäviäni usein ja taisin seurustellakin vain koska en osannut muutakaan. Yhden kuukauden olen elämäni aikana asunut yksin, muuten on aina ollut ennen perhettä joku solukämppä tms. systeemi. En tykänny siitä yksin asumisesta: tuntuu että ennen perhettä pakenin yksinäisyyttä baareihin, jos ei ollut ystävää lähettyvillä. Baareista löytyi "ystäviä" eli oikeasti ryyppykavereita, joiden kanssa juttu luisti hyvin ja oli hauskaa hiprakassa.

Joskus aattelen että mitä kävis jos vaikka eroaisin joskus ja lapset jäis isälleen. Muuttaisinko silloinkin nyt noin nelikymppisenä johonkin solukämppään, alivuokralle tai peräti kommuuniin, jotta olisi muita ihmisiä, jos ei nyt juttukaverina niin edes asumassa saman katon alla.

Tai ehkä yksinäisyydessäni on kyse kaipuusta jakaa syvimpiä ajatuksiani jonkun kanssa. Minulla on ystäviä ja perhe, mutta kaipaisinko noista ihmissuhteista syvällisempiä ja läheisempiä. Voiko sellaista toivoa normaalilta ihmissuhteelta, vai olenko terapeutin tarpeessa.

Kai tuo on vain selvä merkki siitä, että olet introvertti. Muistan itsekin jo pienestä pitäen kun yksi tietty kaveri soitti joka päivä, että voitko olla niin useasti vastasin, että voin olla tänään, mutta huomenna en enää halunnut olla.
Jotenkin vaikka sinä edellisenä päivänä oli ihan kivaa niin silti sitä jotenkin väsyy ja haluaa olla yksin koko seuraavan päivän.
Kun viihtyy hyvin yksinään niin välillä kavereiden pyynnöt menoihin tuntuu vain rasittavalta.
Monesti vielä kun viettää iltaa kavereiden kanssa niin alkuillasta puhetta riittää, mutta jotenkin sitä väsyy loppuiltaa kohden ja muuttuu aika tuppisuuksi.

Onko ongelma siinä, että et osaa sanoa ei ja kärsit liiallisesta menosta ja ulospäinsuuntautuneisuudeta. Auttaisko jos saisit olla enmmän yksin ja vain kahden kumppanisi kanssa?