Salazopyrin → hemoglobiinin romahdus

Moi!

Aloitin Salazopyrinin pari kk:tta sitten ja olen käynyt turvakokeissa kahden vkon välein. Päiväannokseni on 2x2.

Muita sivuoireita en ole huomannut paitsi suunnattoman väsymyksen. Aluksi pistin sen kevätväsymyksen piikkiin, kunnes tänään soitin viimeisimpien turvakokeiden tuloksia ja sain kuulla, että hemoglobiinini oli laskenut 110:een! Ennen se on aina ollut yli 130. En saanut ohjeeksi muuta kuin odottaa seuraaviin turvakokeisiin ja yrittää syödä paljon rautapitoisia ruokia. Rautatabletteja tai muita rautavalmisteita (edes luontaistuotteita) EI kuulemma ehdottomasti saa ottaa.

Onko muilla kokemuksia Salazopyrinin tiputtamasta hemoglobiinista? Miten olette pärjänneet sen kanssa? Työpäivät tuntuvat uskomattoman uuvuttavilta, kun on jatkuva väsymys päällä. Ajatus siitä, että pitäisi illalla vielä harrastaa liikuntaa (kuten yleensä teen) tuntuu mahdottomalta.

Olen ollut kasvissyöjä (ei kalaa, kanaa eikä lihaa, kyllä maito- ja munatuotteita) 17 vuotta. Alkuaikoina oli anemiaa, mutta ajan saatossa olen oppinut syömään niin monipuolisesti, että hemoglobiini on tosiaan pysytellyt yli 130. Pitänee aloittaa tehostettu pinaatti- ja persiljakuuri? :)

Vinkkejä otetaan todella kiitollisena vastaan!
0829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ällänen kirjoitti:

Moi!

Aloitin Salazopyrinin pari kk:tta sitten ja olen käynyt turvakokeissa kahden vkon välein. Päiväannokseni on 2x2.

Muita sivuoireita en ole huomannut paitsi suunnattoman väsymyksen. Aluksi pistin sen kevätväsymyksen piikkiin, kunnes tänään soitin viimeisimpien turvakokeiden tuloksia ja sain kuulla, että hemoglobiinini oli laskenut 110:een! Ennen se on aina ollut yli 130. En saanut ohjeeksi muuta kuin odottaa seuraaviin turvakokeisiin ja yrittää syödä paljon rautapitoisia ruokia. Rautatabletteja tai muita rautavalmisteita (edes luontaistuotteita) EI kuulemma ehdottomasti saa ottaa.

Onko muilla kokemuksia Salazopyrinin tiputtamasta hemoglobiinista? Miten olette pärjänneet sen kanssa? Työpäivät tuntuvat uskomattoman uuvuttavilta, kun on jatkuva väsymys päällä. Ajatus siitä, että pitäisi illalla vielä harrastaa liikuntaa (kuten yleensä teen) tuntuu mahdottomalta.

Olen ollut kasvissyöjä (ei kalaa, kanaa eikä lihaa, kyllä maito- ja munatuotteita) 17 vuotta. Alkuaikoina oli anemiaa, mutta ajan saatossa olen oppinut syömään niin monipuolisesti, että hemoglobiini on tosiaan pysytellyt yli 130. Pitänee aloittaa tehostettu pinaatti- ja persiljakuuri? :)

Vinkkejä otetaan todella kiitollisena vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu