ihmiset tuomitsee sosiaalisen fobian

tuntuu, ettei kukaan oikeen ymmärrä tätä. nyt on ollut huono kausi meneillään, enkä ole jaksanut mitään, en edes poistua kotoa, kaikki ahdistaa. laitoin opettajalle mailia ja kerroin, mikä on, etten vaan pysty ja hän vastasi tosi vittumaisesti, että on hämmentynyt, koska olen pystynyt tekemään esitelmiä ja olemaan koulussa. joo kerran vedin esitelmän läpi täristen enkä sanonut mitään, en kertaakaan avannut suutani. kysyin tänään, voinko pitää esitelmän kahden kesken ja sain tollasta vittuilua, joten en aio mennä kouluun. en tiedä et mistä sais apua, ja mistä ois apua. propral ei auta. mikään ei auta. kaiken lisäksi asun pienellä paikkakunnalla ja kaikki varmaan tietää
25724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Monet ihmiset pitää sosiaalista fobiaa ja ahdistusta laiskuutena eikä sairautena. Sairaus tämä on ja vielä sieltä pahimmasta päästä. Ikävää että ihmiset suhtautuu tähän niin ilkeämielisesti.

Äänestä
  • Ilkeillä, sairaita potkivilla sadisteilla on syytä olla suhteessa yhtä ikävät olot. Tästä se lähtee. Nössöilyn ja itsesäälin aika on ohi.

    Äänestä

hei annu.itsellänikin on sosiaallisia fobioita.rajoittavat paljon tavallista elämää ja arkea.toivon ettet lopeta koulua kesken.katuisit myöhemmin ja pelko saisi yliotteen elämästäsi
koeta olla sisukas ja taistella.soita opettajallesi ja kerro mistä on kyse miten kovasti pelkäät.itkeäkkin saa.
mielenterveys yksikkö on paikka josta itse olen saanut apua.terapian muodossa ja muutenkin ihmiset siellä ymmärtävät ja tarvittaessa pystyvät puhumaan puolestasi.muista välittää itsestäsi.hienoa että opiskelet ei helppoa noiden oireiden kanssa.

Äänestä
  • rajoittavat todella. en jätä koulua kesken, haluan opiskella. jos on parempi kausi, niin silloin on helpompaa, jaksan opiskella, ei ahdista niin paljon. toi opettaja on todella kauhee, laittoi vaan, että menetät arvosanoja, tule koululle eikä ollut mitenkään tukeva, kun sanoin, että tämä aiheuttaa ahdistusta ja paniikki kohtauksia. kuka nyt tälläistä keksisi? :( miten joku voi luulla, en tajua.

    Äänestä

  • annu21 kirjoitti:

    rajoittavat todella. en jätä koulua kesken, haluan opiskella. jos on parempi kausi, niin silloin on helpompaa, jaksan opiskella, ei ahdista niin paljon. toi opettaja on todella kauhee, laittoi vaan, että menetät arvosanoja, tule koululle eikä ollut mitenkään tukeva, kun sanoin, että tämä aiheuttaa ahdistusta ja paniikki kohtauksia. kuka nyt tälläistä keksisi? :( miten joku voi luulla, en tajua.

    Hei Annu!
    Olen 43 v ja kärsinyt noista samoista oireista 13v saakka.Mitä olen oppinut 30v aikana...Kannattaa hakea apua lääkäriltä,ettei jää vain pois kaikesta elämästä.Kannattaa hakea vertaistukea,koska meitä on todella paljon.Ja kannattaa opetella olemaan kova,opettele sanomaan ei,jos tuntuu liian pahalta.Kaikkea ei ole pakko tehdä,kaikkeen ei ole pakko osallistua!Sinä olet aivan yhtä upea,kuin kaikki muutkin ja sinulla on oikeus olla oma itsesi,AINA!Ja noita idiootti-opettajia tulee vastedeskin,älä välitä.Jotkut vain eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan,VAIKKA ovat olevinaan OPETTAJIA!Totu siihen,että elämä tuo eteesi ikuisia pässejä,mutta myös upeita persoonia.Sinä olet yksi upeista,koska olet HERKKÄ.Hyödynnä sitä tulevaisuudessa ja tulet olemaan vahvempi sisäisesti,kuin 99% ihmisistä!

    Äänestä

No eipä siinä, huomannu että yleisesti ihmiset tuppaa näkemään sosiaalisesti ahdistuneet ylimielisinä kuspäinä. Joo ei se tule mihinkään yhteisiin tilaisuuksiin, ei katso silmiin ja välttelee jne. jne. koska on tietenkin ylpeä kuspää eikä me olla tarpeeks hyvää seuraa sille. Minkään sortin sosiaalinen ahdistus ei käväise näillä mielessäkään vaan automaattisesti ajatellaan pahinta toisesta ihmisestä.

Äänestä

itselle tuli mieleen yläaste ajat,kun harjoiteltiin työpaikka hakemusten tekoa.paperissa piti lukea automaattisesti sosiaallinen ja ulospäinsuuntautunut.äskettäin luin jostain että työpaikoille haetaan "hyviä tyyppejä" töihin,että se on ykkös kriteeri.eli ulospäinsuuntautuvia.tuntuuko muista että yhteiskunta on jo rasismin ja syrjinnän tiellä.välistä tuntuu että aivopesukaan ei oikeasti ole kaukana.

Äänestä
  • Äläs huoli, työnantajien keskuudessa alkaa levitä tieto että ne parhaat työntekijät on ne hiljaiset, älä palkkaa sitä mukavinta hölöttäjää.

    Äänestä

  • odotellaan kirjoitti:

    Äläs huoli, työnantajien keskuudessa alkaa levitä tieto että ne parhaat työntekijät on ne hiljaiset, älä palkkaa sitä mukavinta hölöttäjää.

    Kokemuksesta viisastuneet ainakin ovat tämän oivaltaneet. Hiljaisempi jaksaa paremmin keskittyä työhön ja lähes poikkeuksetta käytöstavatkin ovat hallussa. Eikä muuten mikään estä kirjoittamasta työpaikkahakemukseen, että "olen ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen". Se on enää pelkkä tyhjäksi muuttunut fraasi. Ihminen voi olla narsistisesti käyttäytyvä, itsekäs, kovaääninen ja huomionkipeä. Siitä huolimatta hän uskoo olevansa sosiaalinen, eikä kukaan korjaa hänen käsitystään. Miksi siis hyväkäytöksinen ja toiset huomioiva ihminen ei saisi sanoa olevansa sosiaalinen?

    Äänestä

  • .???? kirjoitti:

    Kokemuksesta viisastuneet ainakin ovat tämän oivaltaneet. Hiljaisempi jaksaa paremmin keskittyä työhön ja lähes poikkeuksetta käytöstavatkin ovat hallussa. Eikä muuten mikään estä kirjoittamasta työpaikkahakemukseen, että "olen ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen". Se on enää pelkkä tyhjäksi muuttunut fraasi. Ihminen voi olla narsistisesti käyttäytyvä, itsekäs, kovaääninen ja huomionkipeä. Siitä huolimatta hän uskoo olevansa sosiaalinen, eikä kukaan korjaa hänen käsitystään. Miksi siis hyväkäytöksinen ja toiset huomioiva ihminen ei saisi sanoa olevansa sosiaalinen?

    enpä tullut ajatelleeksi noin.niinpä se taitaa ollla että sosiaallisuuttakin on monen moista.jos se sosiaallisuus mitä itse edustaa ei kelpaa työn antajalle kannattaako sellaiseen työpaikkaan edes mennä.miksei työn hakija voisi tiedustella työn antajalta että minkäslainen työilmapiiri se täällä on ja minkälainen hänen mielestään on "oikeanlainen"sosiaallisuus työpaikalla?

    Äänestä

oon kans huomannu saman asian, monet kyselee että mikset opiskele tai etsi töitä mutta ei ne vain tajua.. muutama koulu on jo jäänyt kesken tän paskan vaivan takia ja lisää tulee vaan paineita tollasesta kun muut painostaa ja pitää laiskana.. :( vasta nyt uskalsin aloittaa juttelut psykologin kanssa, mutta en ole vielä tarpeeksi kaikkea uskaltanut kertoa hänelle.. voi kunpa joskus voisi olla rohkeampi ja uskaltaa elää..

Äänestä

Tää on niin tätä. Tavispetterit eivät kertakaikkiaan TAJUA.

Pitäisikö meidän muka leikkiä jeesusta ristillä: "Isä anna anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät"...

Vítut.

Asiat pitää viime kädessä takoa näiden päähän. Tiedätte millä tavalla.

Äänestä

moi..kiitti viesteistä. onneks tilanne on nyt ohi.. jatkuu sit syksyllä koulu. joo, todellakin on paskoja ihmisiä. en tajuu, miksei ihmiset ymmärrä, etten haluu olla tälläne, mut vaan oon. oon just tollane hiljanen, joka vetäytyy syrjään, mut tiiän paljon asioista ja luen.
tää opettaja kävi syyttelee, että mun ois pitäny kertoo aikasemmin, en menny koululle, enkä vastannu yhtekää viestii...päätin, et kokeilen ensvuonna uudestaan. en haluu aatella nyt koko juttua ja koulua kesällä.
oon jopa menny ulos koulukavereiden kanssa, sekin oli outoo, ku valittivat etten tanssi..mut menin. onhan sekin jo jotain. menin vaikka en ois halunnu ja oli ihan kivaakin. Ehkä tästä selvii? :)
mistä sitä vertaistukea voi saada? nytvahva-lle oli siis tämä :)

Äänestä

"en tajuu, miksei ihmiset ymmärrä, etten haluu olla tälläne, mut vaan oon."

Jos todella haluat muuttua, niin älä sano itsellesi, että "oot vaan tommonen eikä sille mitään voi". Sano itsellesi, että voit kehittyä ja pian olet rohkeampi ja vähemmän pelokas.

Monet pelokkaat haukkuvat muita, kun he eivät ota tarpeeksi huomioon pelokasta. Mutta miksi pelokkaille pitäisi kaikkien antaa erikoiskohtelu? Eivät pelokkaatkaan keskity palvelemaan ja antamaan erikoiskohtelua jollekin toiselle ihmiselle. Ei ihmisillä ole aikaa jotain tyyppiä väkisin hakea mukaan, kestää epäkohteliasta lattiaan tuijottelua, tuoda tarjottimella kouluunhakupaperit ym. Ei tarvitse/kannata olla huomionkipeä ja kovaääninen, mutta oma-aloitteinen vaan pitää olla, jos haluaa asioita.

Itselläni on ollut paljon sosiaalisia pelkoja, mutta olen saanut niitä lievennettyä. Oma aktiivisuus ja halu on tärkeää. Muita ei voi syyttää mistään, se ei tehoa!

Harjoituksia ym. vinkkejä löytyy esim. itsensä kehittämiseen, ihmissuhdetaitoihin ja ystävyyteen liittyvistä blogeista.

Ota oma elämäsi haltuun ja pikkuhiljaa hommat paranee! Sinun ei tarvitse olla loppuikääsi sellainen kuin olet nyt. Moni on muuttunut ja saa muuttua. Ei tarvitse 100% muuttua, mutta haluamiaan pikkujuttuja.

Äänestä

"Eivät pelokkaatkaan keskity palvelemaan ja antamaan erikoiskohtelua jollekin toiselle ihmiselle."

Varmaan sen takia eivät tee niin koska pelkäävät niin paljon. Tosin miksi antaa mitään erikoiskohtelua tylylle ja ilkeälle ihmiselle. Näistä peloista kärsiviä saatetaan virheellisesti luulla ylimielisiksi pelokkaan ja epävarman käytöksen takia.

Tulee mieleen tapaus kun itse joskus myöhästyin joltain tunnilta niin että luokan ovi oli jo kiinni, enkä sitten enää uskaltanut mennä sinne luokkaan, niin jälkeenpäin opettaja suuttui siitä minulle ja vaati poissaolo selvitystä.

Äänestä

Joo kehnoa kohtelua olen myös saanut osakseni. Jos olen sanonut että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ihmiset vaan sanoo et oot vaan ujo. Eihän se mikään sairaus ole, kyllähän sä töihin pystyt ja mihin vaan. Miksi et jo seurustele? Mihin tähtäät jatko-opintoihin? Kauanko aioit asua kotona..blah blah blah Olen nuori ja kukaan ei usko että minullakin voi olla todella pahoja, melkeinpä invalidisoivia ongelmia!
Lisäksi rasitteena masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja jonkinlainen identiteetti häiriö. Siitä on vaikea vetää itsensä kasaan ja alkaa miettimään jotain tavoitteellista elämää ihmisten parissa.

Monet tuntemani ihmiset ovat laskelmoivia, omaa etuaan tavoittelevia ja pinnallisia. Ollaan olevinaan niin hauskoja ja sosiaalisia ja ainut mikä kumminkin kiinnostaa on se mitä toinen tienaa ja omistaa. Nykyään ollaan niin materian perään että tuntuu että en jaa mitään yhteistä nykyihmisten kanssa. Lisäksi on PAKKO olla sosiaalinen. Facebookissa pitää olla monta sataa kaveria ja hyvä status koko ajan päällä. Mulle riittäisi muutama hyvä ystävä jotka jakaa jotain yhteistä mun kanssa. Mitään puolituttuja en kaipaa sillä en jaksa pitää niin monia suhteita yllä.

Haluaisin asua vähän sivussa, luonnon helmassa, omassa pienessä mökissäni. Seuraksi voisin ottaa ehkä elämänkumppanin ja lemmikkieläimiä. Rakastan kaunista koskematonta luontoa ja liikkumista sekä hiljaisuutta, joka täältä kaupungista puuttuu tyystin. Voisi vain katsella järven rannassa aaltoja kuunnella luonnon ääniä vailla turhia ihmiskontakteja. Tämähän ei ole käytännössä mahdollista mutta se olisi minulle taivas.

Toivoo yks katkera nainen vaan!

Äänestä

Hyvin kirjoitettu "yks katkera nainen vaan". Et olisi voinut yhtään paremmin pukea minun tuntojani sanoiksi.

Äänestä

Kunnon xanorihumalassa kestää lähteä vaikka autoilemaan, silmiin katsominenkin on jo huomattavasti helpompaa, vaikka se rento/lötkö olo saattaa herättää vähän huomiota kans, mut mitäs teet jos ei muuten pysty...

Äänestä

Vittuun Facebook yms.

Mutta mökillä sielu lepää. Mitä enemmän tapaan ihmisiä sitä enemmän rakastan luonnon rauhaa ja yksityisyyttä.

Äänestä

Eniten mua tympii tässä se että ei osaa olla oikein spontaanisti iloinen kenenkään puolesta, vaikka haluaisikin olla ja siitä ne itsesyytökset alkaakin. Varsinkin jos on suurempi juhla kyseessä ja paljon sukulaisia koolla. Eilenkin meillä vanhempien luona juhlittiin siskoni vauvan syntymää. Kaikki olivat iloisia ja sitä puheen sorinaa riitti. Itsellä meni koko juhla siihen että yritin vaan piettää jännitykseni koko ajan kasassa. Yritin kuunnella mitä muut keskustelivat, mutta mitä enempi yritin sitä kestämättömäksi oloni kävi ja lopuksi kaikki se puhuminen muuttui pelkäksi mössöksi ja surinaksi. Hymyilin vaan typeränä koko juhlan ajan enkä saanut sanaakaan suustani.
Toisaalta kun kuuntelee näiden ihmisten juttuja, huomaan että minulla ei myöskään ole mitään yhteistä heidän kanssaan. Itse olen melko herkkä tyyppi, olen kiinnostunut ihan eri asioista. Pitäsi jotenki hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, olen hiljainen ja harkitsevainen that's it. Mutta tuntuu että yhteiskunnassa ei ole tilaa tälläiselle, vaan ihmiset halutaan pukea samoihin vaatteisiin. Tunnen olevani koko ajan joku avaruusolio vieraalla planeetalla.

Äänestä

Itse mietin usein eri tekosyitä joiden varjolla pystyisi kieltäytymään tapaamasta ihmisiä. Yleensä kun tapaa kavereita tai sukulaisia niin sen jälkeen menee helposti parikin päivää pelkästään lepäillessä.

Taidan tosiaankin olla niitä ihmisiä jotka saa enemmän voimaa yksinolosta kuin ihmisten tapaamisesta. Jotkut suree sitä kun ei ole kavereita joiden kanssa mennä mutta itse kyllä nautin paljon yksinolosta. Se vain tuntuu raskaalta kun pitää yrittää väkisin nähdä ihmisiä ja käydä kaikenmaailman kissanristiäisissä vaikka ei ole voimia sellaiseen.

Toisaalta ainahan sitä voi laittaa vaikka puhelimensa kokonaan kiinni ja jäädä kotiin makaamaan. Jotenkin en kuitenkaan kykene sellaiseen kun ajattelen loukkaavani muita ihmisiä jos en ole tavoitettavissa. Pitäis oppia ajattelemaan ensin itseään ja vasta sitten muita. Onhan se välillä ihan piristävää tavata muita ihmisiä mutta useimmiten se tuntuu ennemminkin vievän voimavaroja kuin antavan niitä.

Äänestä

Jännitän ensin ainakin viikon jotakin tapaamista. Tapaamisen jälkeen pohdin kaikkia "virheitä" joita tein tapaamisen aikana ja olen rättiväsynyt. Jotkut saavat voimaa ihmissuhteista, minulta ne vievät voimat. Taidan muuttaa erakoksi Lappiin...

Äänestä

Jokainen voi etsiä sellaisia ihmisiä kuin haluaa ja hommata esim. sellaisen ammatin että yksin mökissä asuminen onnistuu.

Äänestä

Ei ole tosiaan muiden vika, että ujot ja pelokkaat antavat ilkeän ja töykeän vaikutelman. Jos haluaa erikoiskohtelua pelkonsa takia, niin on tuotava jotenkin esille muille että on sellainen pelko. Ei muita voi syyttää siitä etteivät he ole selvänäkijöitä.

Äänestä

on kyl tosi paljon saman tyylisii ajatuksii ku muillaki kirjottajilla tuntuu tosiaa ku olisin jostai eri planeetalta eihä muut voi millää tätä vaivaa ymmärtää oon onneks viimeinki uskaltanu tehä asian kaikille selväks ja se on jo vähäse helpottanu vaikka aluks oli tosi kiusallista tuoda asia esii nyt uskallan vähä paremmin olla muitten seuras selvinpäi ku muut tietää mistä on kyse mut edellee käytän päihteitä lähes aina ku meen sosiaalisii tilanteisii niissäki on huonot puolensa mut parempi se ku et jää himaa masentuu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


annu21 kirjoitti:

tuntuu, ettei kukaan oikeen ymmärrä tätä. nyt on ollut huono kausi meneillään, enkä ole jaksanut mitään, en edes poistua kotoa, kaikki ahdistaa. laitoin opettajalle mailia ja kerroin, mikä on, etten vaan pysty ja hän vastasi tosi vittumaisesti, että on hämmentynyt, koska olen pystynyt tekemään esitelmiä ja olemaan koulussa. joo kerran vedin esitelmän läpi täristen enkä sanonut mitään, en kertaakaan avannut suutani. kysyin tänään, voinko pitää esitelmän kahden kesken ja sain tollasta vittuilua, joten en aio mennä kouluun. en tiedä et mistä sais apua, ja mistä ois apua. propral ei auta. mikään ei auta. kaiken lisäksi asun pienellä paikkakunnalla ja kaikki varmaan tietää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu