Luin tuossa tukiaseman artikkeleita ja huomasin kauhukseni, että minulle on selkeästi kehittynyt stressistä pakko-oireinen häiriö. Kelaan töihin liittyviä ikäviä aspekteja vapaa-ajallakin 24/7.
Kärsin siis töistä myös silloin kun en ole töissä. Jos minulla on pieninkin aavistus siitä, että töissä tulee tapahtumaan jotain stressaavaa alan jo stressaamaan etukäteen. Tämä on siis ilmeisesti syntynyt pitkä-aikaisen burnout tilanteen tuloksena.
Kärsin siis töistä myös silloin kun en ole töissä. Jos minulla on pieninkin aavistus siitä, että töissä tulee tapahtumaan jotain stressaavaa alan jo stressaamaan etukäteen. Tämä on siis ilmeisesti syntynyt pitkä-aikaisen burnout tilanteen tuloksena.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuttua tekstiä on kirjoituksesi. Itselläni oli vuosia kuvaamasi oireet. Reagoin ahdistukseen, pakko-ajatuksiin ja stressiin lisäämällä työtehoa. Sitten kello sesahtui seinällä. Nyt olen ollut puolitoista vuotta sairaslomalla uupumuksen, vakavan masennuksen (F32.2) ja persoonallisuushäiriöiden (F60.X) vuoksi. Toipumista ei ole tapahtunut. Toivoa paremmasta en enää koe - hoitohenkilökunnalla sitä on vielä "hoitoperiaatteiden vuoksi". Näin sitä murenee tomukasaksi työelämän sankari, lähes ylivoimaiset tehtävät pikkutarkasti hoitanut ammattilainen, kaikkien työtoverien arvostama ja reiluna pidetty työntekijä. En ole silti katkera kenellekään.
OTA YHTEYS työterveyshuoltoon ja kerro oireistasi. Heillä on nykyään jo taitoa ohjata psyykkisista oireista kärsivät työntekijät oikeisiin käsiin.
Hyvää ja aurinkoista jatkoa sinulle ja muille palstan lukijoille. Oma aurinkoni ei enää nouse horisontin yläpuolelle.
Täällä kans samat oli oireet pitkään sinnittelin niiden kans,sitten tuli täydellinen uupumus ja masennus.En osaa tarkentaa tätä paremmin, koska sinä nim."muillekin" kirjoitit just myös minun tarinan.Tosiaan työ elämän sakari,kaikkensa antanut,relu työ kaveri yn.nyt sairaslomalla pitkään.Sanot että et ole katkera kenellekään...minä kyllä olen hieman sille ei voi mitään,siitä kun yli pääsis en vaan tiedä miten?
Katkeruutta löytyy firmaa kohtaan ja paljon. Ongelma on se, että olen osakkaana firmassa. Ehkä se oli myös yksi syy, miksi halusin olla niin työnsankari. Muutenhan sitä voisi vaan todeta että mä olen töissä täällä ja haistakaa pitkä p.
Lisäksi sain nyt ylennyksen johtotasolle ja toisenlaisiin tehtäviin. Periaatteessa pääsin siis rasittavista tehtävistä eroon. Mutta kun tilanne on kerran mennyt vuosia huonoon suuntaan voi palautuminen olla kovin hidasta.
Olen ollut tänä vuonna useamman viikon sairauslomalla uupumuksen takia. Virta vain loppui, vaikka kuvittelin ettei minulle niin voi käydä.
Uupumus näyttää nyt jatkuvan lomien jälkeenkin. Kauhukseni olen huomannut mukaan tulleen myös pakko-oireisia piirteitä (tarkastuspakkoa tms.).
Pahimpina uupumuksen oireina ovat muuten olleet ärsyyntyminen, pinnan palaminen tosi nopeasti ja ajoittaiset ahdistuksen tuntemukset nimenomaan työpaikalla. Kotona rauhoitun ja etenkin lomien aikana olo oli ihan hyvä.
Koko elmäni olen kärsinyt ahdistuksesta ja peloista..jo ennen kuin paniikkihäiriölle ja pakko-oireille oli nimeä..olen tehnyt sekavia kuviokelluntoja suuntaan jos toiseen..toivottomuudessakin silti oli kai jotain uskoa,että kerran vielä..elän..oli myös hyviä vuosia,mutta kovien kokemuksien seurauksena,monien kuolemantapausten ja synnytysmasennuksen jälkeen sairastin näitä oireita ja masennusta,lähes 15 vuotta..mutta nyt terapian ja lääkkeen avulla,ainoastaan nyk.seroxat..minä koen eläväni elämäni parhainta aikaa,olen löytämässä itseni..toivo on valvovan uni..kuitenkin,sanoi joku viisas..olen kiitollinen..voimaa ja uskoa..kaikesta huolimatta ja sen takia kaikille teille...t.lentävä lintu..