(EVM) toimitusjohtajan Klaus Reglingin

Klaus Reglingin mukaan eurokriisistä kärsiville maille talousapua myöntävä troikka, joka koostuu Kansainvälisestä valuuttarahastosta (IMF), Euroopan keskuspankista (EKP) ja EU-komissiosta, pitää lakkauttaa.

http://www.verkkouutiset.fi/talous/EVM_Troikka-4743

Ennen pitkää kriisimaiden pitää kuitenkin kyetä luomaan omat apuohjelmansa, Regling sanoo.

Regling arvostelee kuitenkin voimakkaasti IMF:ää sen arvioista aiemmasta Kreikka-avusta. IMF:n raportissa sanotaan, että Kreikan velkojen uudelleenjärjestely keväällä 2012 tuli liian myöhään.

– IMF tekee vakautuspaketista naurettavan ja julistaa olevansa itse vastuussa kasvun aikaansaamisesta. Tällä tavalla IMF tekee selväksi, kuinka se ei ymmärrä valuuttaunionimme sääntöjä.

Regling painottaa, että 17 jäsenvaltion euroalue, jolla on oma rahapolitiikka, voi toimia ainoastaan säännöistä kiinni pitämällä.

– Jos IMF ei ymmärrä tätä, niin se on suuri ongelma.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

saivat riskiluottonsa takaisin ja nyt Suomen kaltaiset pikkumaat ja niiden rahat voidaan unohtaa. Voiskohan Katainen kertoa paljonko on tullut voittoa kassaan niistä lainoista joita sinne antoi ja kehui kyseessä olevan fantastinen sijoitus kun ollaan siinä asemassa että voidaan ottaa markkinoilta lainaa pienemmällä korolla ja lainata ne eteenpäin Kreikkaan isommalla korolla? Vitun_Kokoomus se on aina sama juttu noitten taivaanmaalarien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kriisimaat Eu:ssa kirjoitti:

Klaus Reglingin mukaan eurokriisistä kärsiville maille talousapua myöntävä troikka, joka koostuu Kansainvälisestä valuuttarahastosta (IMF), Euroopan keskuspankista (EKP) ja EU-komissiosta, pitää lakkauttaa.

http://www.verkkouutiset.fi/talous/EVM_Troikka-4743

Ennen pitkää kriisimaiden pitää kuitenkin kyetä luomaan omat apuohjelmansa, Regling sanoo.

Regling arvostelee kuitenkin voimakkaasti IMF:ää sen arvioista aiemmasta Kreikka-avusta. IMF:n raportissa sanotaan, että Kreikan velkojen uudelleenjärjestely keväällä 2012 tuli liian myöhään.

– IMF tekee vakautuspaketista naurettavan ja julistaa olevansa itse vastuussa kasvun aikaansaamisesta. Tällä tavalla IMF tekee selväksi, kuinka se ei ymmärrä valuuttaunionimme sääntöjä.

Regling painottaa, että 17 jäsenvaltion euroalue, jolla on oma rahapolitiikka, voi toimia ainoastaan säännöistä kiinni pitämällä.

– Jos IMF ei ymmärrä tätä, niin se on suuri ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu