Hietasaarestahan on tullut kulttuuriaarre oikein

Nyt on niin, että Hietasaari nähdään luontoarvoltaan jopa kulttuuriaarteena jopa. Mahtaa olla ihan ainutlaatuinen monipuolisuudessaan ? (Mäntyjä ja pajukoita )Näin tänään kirjoitettiin Kalevassa.

Kas kun Oululaisena en ole havainnut siellä lenkkeillessäni kuin enimmäkseen risukoita ja mäntyjä, johon kyllä sopisi hyvin huvipuistokin tilalle.

No muutamia vanhoja rakenuksiahan kyllä on, mutta eihän niitä tarvitse purkaa, koska tyhjää risukkotilaa riittää.

Mutta sitä hyvää tilaa ei oikein muualla ole kun puhutaan keskustan lähialueista. Ehdotuksina ovat tulleet oritkari ja limingan tulli eli aika säälittäviä ehdotuksia.

Oritkarissa on valtavasti rekkaliikennettä, limingan tullissa kauppoja vierivieressä, joten aika luonnoton tila sielläkin olisi.

Huvipuisto vaatii sentään jotain sijoituspaikaltaan. Ei sitä voi moottoritien viereen rakentaa Oulussa. Se on oltava siellä, minne turisti helposti pääsevät eli Hietasaari olisi paras paikka.

Huvipuisto toisi turisteja ja lisäisi työpaikkoja. Uusia hotteleja jouduttaisiin rakentamaan ja sehän työllistäisi vain lisää ihmisiä.
6111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo, samaa mieltä. Pelkkää raivaamatonta risukkoa, jossa en ole myöskään nähnyt ikinä ketään nauttimassa kesäpäivistä tai piknikillä. No, eihän sinne sekaan sovi.
Huvipuistolle riittää tilaa siellä, ja jää vielä kaupunkipuistollekin, jos joku viitsisi sen ryteikön raivata.
Oulussa on kumma tapa heti huutaa vastaan kaikkea uusimista ja uudistamista, ja joka pöheikössä nähdään korvaamatonta luonto-arvoa.

Äänestä

Eikös sinne ole hiukkasen vaikea päästä autolla?

Ja sitä risukkoa ja ryteikköä sanotaan luonnoksi... Eikö lapsiperheet (heitä vartenhan se huvipuisto rakennettaisiin, ei aikuiset siellä yksin käy) voi pitää hauskaa millään muulla tavalla kuin vain jossain laitteissa pyöritettävänä? Eikö lapsiperheet voi mennä Hietasaareen piknikille, pitääkö siihen aina olla joku maksullinen huvipuisto, että tenavilla on hauskaa? Eikö vanhemmilla itsellään riitä mielikuvitusta järjestää pennuilleen hauskaa? Tarviiko kersat ylipäänsä jotain ohjattua hauskanpitoa, ne kun osaa leikkiä ihan itsekin ja keksiä omat huvitukset?

Ja eiköhän se huvipuisto sopisi paljon paremmin juuri Limingantulliin sinne kauppojen viereen, voisi sitten käydä kätevästi ruokaostoksetkin yms. tekemässä, ja sinne lienee jo valmiit liikenneyhteydetkin.

Ja sen nyt tietää, että tulipa se huvipuisto minne tahansa, niin jos siitä suunnitelmien mukainen halvan näköinen joku nolo Kalevala -aiheinen viritelmä rakennetaan, se ei kiinnosta ketään. Kaikkein vähiten niitä turisteja. Suomessa ei vain osata tehdä mitään hienoa ja kiinnostavaa, joten rahareikä tuostakin paskasta kuitenkin tulee pikemmin kuin mikään rahantuoja.

Äänestä
  • Hietasaari ei mene edes piknik-paikasta. Ainolan puiston alue on sitä varten.

    Repesin nauruun, ilmeisesti ihan vakavissaan tuossa joku ehdottaa huvipuistoa limingan tulliin ?

    Moniko turisti menee Hietasaareen sen luonnon takia ? Ainoastaan Eden ja Nallikari kiinnostavat siellä.

    Sanon vaan, ettei yksikään turisti matkusta "Hietasaareen", kuin johonkin Yosemiten luonnonpuistoon.

    Hietasaari on luontoarvoltaan mitätön, mutta huvipuistopaikana paras, mitä Oulun keskustan lähettyvillä on, koska muualla kaupungin lähellä ei ole tilaa ja se on ilmiselvä fakta.

    Palstanviljelijät täällä vain vastutsaa sitä, että Oulu saisi talouteensa nostetta. Kalevala-Park piristäisi Ouluin taloutta.

    Äänestä

  • Asiahan on näin kirjoitti:

    Hietasaari ei mene edes piknik-paikasta. Ainolan puiston alue on sitä varten.

    Laittakaa sinne ainolan puistoon se huvipuisto.

    Kuka on puhunut siitä, että turistit kävisivät Hietasaaressa luonnon takia? En ainakaan minä... Ihmettelin vain, että miksi ei sinne voi mennä lapsiperheet ulkoilemaan, miksi joka paikasta pitää tehdä joku mökästys-elämys-mikälie-rahareikä-kulutusjuhla -puisto lapsiperheitä varten - ja näin ollen riistää nuo paikat lapsettomilta? Totuushan nimittäin on, että huvipuistoissa ei lapsettomat käy, ja jos käy - niin pitkään katsotaan tyyliin "mitä vittua tuo täällä tekee?"

    Miksi lasten kanssa ei voi harrastaa liikuntaa luonnon helmassa, vaan pitää laittaa ne istumaan johonkin vempeleisiin? Onko pelkona, että lapset vähän laihtuisivat ja oppisivat aktiivisemman elämäntavan eivätkä tulisi kasvaessaan vanhempiensa kaltaisiksi läskeiksi sohvaperunoiksi... Vai onko pelkona, että äipän ja iskänkin pitäisi vähän liikkua siinä lasten mukana ja ne isoilla rahasummilla hankitut läskirenkaat sulaisivat vyötäröltä? Helpompaa tuupata pennut sokerihumalassa johonkin härveliin istumaan ja katsoa itse alhaalta, kun ne päälleen oksentaa, ja sitten voikin lähteä kotiin vaihtamaan puhtaat vaatteet pennuille ja itse sohvalle makaamaan...

    Luuletko todella, että siellä huvipuistossa kiinnostaa ketään Oulun seudun asukkaita käydä kuin se yksi kerta, ja jos sinne joku nolo ja halvan näköinen tylsä Kalevala -puisto rakennetaan, ei sinne varmasti turistejakaan tule. Ketään ei kiinnosta... Ja mitä vikaa Limingantullissa on? Se on lähellä keskustaa ja siellä on jo valmiiksi liikenneyhteydet olemassa, ja varmaan helpompi parkkitilat ja kaikki rakentaa.

    Äänestä

  • Ei Hietasaareen kirjoitti:

    hyvin kirjoitettu,nimim.Ei Hietasaareen.asia on just noin .ja miksi se mäkkäri tai hespurkeri piti rakentaa siihen tuiraan ,kahden koulun viereen?lissää tulee vaan läskejä penikoita ,ku oikea kouluruoka ei maistu sitten ollenkaan.voi kerpele sentään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äkkiä se Huvipuisto kirjoitti:

Nyt on niin, että Hietasaari nähdään luontoarvoltaan jopa kulttuuriaarteena jopa. Mahtaa olla ihan ainutlaatuinen monipuolisuudessaan ? (Mäntyjä ja pajukoita )Näin tänään kirjoitettiin Kalevassa.

Kas kun Oululaisena en ole havainnut siellä lenkkeillessäni kuin enimmäkseen risukoita ja mäntyjä, johon kyllä sopisi hyvin huvipuistokin tilalle.

No muutamia vanhoja rakenuksiahan kyllä on, mutta eihän niitä tarvitse purkaa, koska tyhjää risukkotilaa riittää.

Mutta sitä hyvää tilaa ei oikein muualla ole kun puhutaan keskustan lähialueista. Ehdotuksina ovat tulleet oritkari ja limingan tulli eli aika säälittäviä ehdotuksia.

Oritkarissa on valtavasti rekkaliikennettä, limingan tullissa kauppoja vierivieressä, joten aika luonnoton tila sielläkin olisi.

Huvipuisto vaatii sentään jotain sijoituspaikaltaan. Ei sitä voi moottoritien viereen rakentaa Oulussa. Se on oltava siellä, minne turisti helposti pääsevät eli Hietasaari olisi paras paikka.

Huvipuisto toisi turisteja ja lisäisi työpaikkoja. Uusia hotteleja jouduttaisiin rakentamaan ja sehän työllistäisi vain lisää ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu