tutkielma, miten lapsi oppii äidinkielensä

on käyttänyt pyynnöissään lisäystä piis,eli pliis,esim. Äiti,muimaan,piis,eli uimaan haluaisi...oppinut isommilta sisaruksiltaan...10kk:na ekat sanat,äiti,mummo,poppa,kukka...juoksukilpailut selitti isälleen "mie hophophop,kiijeellä,kiijeellä"eli juoksi kovasti...tässä nyt aluksi jotain...

Kun vanhempi poikani oli parivuotias, tuottivat jotkut yhdyssanat hänelle vaikeuksia. Esim. työpaikasta tuli työ-pä-paikka ja puukengästä puu-ke-kenkä.

Kun nuorempi poikani oli parivuotias, hänen mielestään hampurilainen ja ambulanssi kuulostivat samalta sanalta. Hampurilainen oli "hapatussi" ja ambulanssi oli "hapatussi".

Itse olen maalta kotoisin ja minulle tuotti hankaluuksia sanoa navetta, josta tuli aina vanetta, samoin harava oli vaikea ja se olikin aina havara eli kaikki kirjaimet osasin kyllä sanoa, mutta järjestys oli väärä...

Pikkuveljeni ei osannut pienenä sanoa omaa nimeään, vaikka muuten jo puhuikin ja niimpä hän keksi jostain, että hän on "unga" ja perheellämme ei ole mitään kytköksiä ruotsinkieleen eli mistä lie keksinyt...

Tyttäreni ensimmäinen sana 7 kk iässä oli "lamppu". Hän osoitti anopin välkehtivää kristallikruunua ja totesi: "Lamppu".

Heti perään hän alkoi kokeilla esineiden ja asioiden luokittelujärjestelmäänsä osoittamalla ikkunasta näkyvää, laskevaa aurinkoa: "Lamppu." (= se josta tulee valoa). Ei-ei, sanottiin ja pyöriteltiin päätä.

Seuraavaksi lapsi kokeili osoittamalla kukka-amppelia: "Lamppu." (=se joka riippuu katosta). Vieläkään ei oltu samaa mieltä.

Vihdoin saavutettiin yhteisymmärrys, kun lapsi osoitti jalkalamppua: "Lamppu." (= se joka on sisällä ja josta tulee valoa).

Kun luokitus oli siis näin selvillä, lamppujen tunnistaminen olikin jatkossa aivan helppoa. Seuraavaksi siirryttiin sitten "hauvaan", joka hahmottui kissan ja kanin kautta.

Itse suomen kielen opettajana olen seurannut mielenkiinnolla lapsen käsitteenmuodostusta ja ennen kaikkea tätä luokitteluasiaa. Joskus aivan hämmästyttävää, kun ajattelee sitä huikeaa tietomäärää jonka lapsi prosessoi vaikka yhden kuukauden aikana. Ei aikuisen aivot enää pysty moisiin suorituksiin.

Meillä ensimmäisiä sanoja ovat olleet kenkä, lamppu, tissi ja leipä. Tärkeimmät asiat nimetään ensin. Esikoinen puhui pitkään pelkillä tavuilla: hän sanoi sanasta vain ensimmäisen tai viimeisen tavun (tai oikeastaan vain kaksi ensimmäistä tai viimeistä kirjainta), esim. pallo, banaani ja heppa olivat "pa". Jopa kolmen sanan lauseita tuli tällä tavukielellä. Isi-sana on tullut kaikille lapsille ennen äitiä.

Nuorimmaisen kielenoppimista olen seurannut oikein innokkaana. Hän oppi ensimmäisen sanansa (tissi) n. vuoden iässä ja sen jälkeen ei sanoja oikein tullutkaan. Pari kuukautta ennen kahden vuoden ikää ei ollut kuin muutama sana, mutta vähän päälle kaksivuotiaana on jo pitkiä, jopa seitsemän sanan lauseita.

Hauskimpia ovat hänen taivutusmuotonsa: hän sanoo ihan oikein 'ulos', mutta 'ulkona' onkin "ulossa", 'täällä' on "tännessä" < 'tänne'. Myöskään sanojen vartaloista tai astevaihtelusta ei ole hajuakaan, esim. 'kivet' on "kivit", 'kengät' on "kinkat", 'kukassa' on "kukkassa". Oikein odotan, missä vaiheessa nämäkin asiat loksahtavat kohdalleen.