Miten syntyy ohutnahkainen narsisti

Niin mihin lienet tuon tietosi/teoriasi perustat...ohut/paksunahkaisen synnystä...ilmeisesti teoriasi on omasi...

Noh tässä jo usein laittamassani linkissä jonkinlaista virallisempaa tietoa otsikkoosi liittyen...noiden kahden "narsistin" syntyteorioista ja niiden eroista.....

Koko artikkeli ei ehkä ensilukemalta maallikolle aukeakkaan...itsekin olen siihen usein...läheisriippuvaiseksi tunnustautuneena ymmärtääkseni itseäni...

"Hoitaja, joka ei pysty eläytymään lapsen tilanteeseen, eikä ilmaisemaan hänelle lämpöä, herättää lapsessa vaille jäämisen tunteen.
Lapsi kuvittelee hoitajalla olevan paljon kaikenlaista hyvää, jota tämä ei syystä tai toisesta halua antaa lapselle.
Lapsen tarpeet torjuva hoitaja saa tämän kadehtimaan itseään. Lapsi voi yrittää päästä kateuden tunteesta eroon eri tavoin. J
oku lapsi raivostuu ja yrittää pakottaa äidin antamaan itselleen lämpöä ja huolenpitoa.
Tällainen lapsi uskoo myöhemminkin, että hän voi saada hyvää muilta vain vaatimalla ja painostamalla, koska muut ihmiset ovat pahoja ja itsekkäitä. Tämä näkemys oikeuttaa hänet omasta mielestään kohtelemaan heitä julmalla tavalla. Fairbairnin (1940) käsitteitä käyttäen, tällaisen lapsen sisäisessä maailmassa sabotoija hyökkää kiihottavan objektin kimppuun ryöstääkseen tältä hyvän itselleen.
Yleensä lapsi alkaa tuntea vastenmielisyyttä sellaista äitiä kohtaan, joka houkuttelee esiin lapsen tarpeita, eikä niitä sitten kuitenkaan tyydytä. Lapsesta on nöyryyttävää olla tarvitsevana kitsaan hoitajan käsissä ja hän yrittää löytää itseään kunnioittavan ratkaisun tilanteeseen.
Siksi hän alkaa vahvistaa itsessään olevaa itseriittoista (sisäinen subjekti) puolta riippuvaisen puolen kustannuksella. Hän alkaa uskoa, ettei hän tarvitsekaan muita, vaan selviää omillaan. Edellä kuvattu ratkaisu johtaa paksunahkaisen narsistin sisäiseen rakenteeseen

Toisenlaisen persoonallisuuden rakenteen omaava, torjutuksi tullut lapsi, on taipuvainen pahan sisäistämiseen. Hän pelästyy omia tarpeitaan ja alkaa hävetä niitä. Hän ajattelee olevansa liian ahne ja pelkää, että on juuri omalla vaativuudellaan imenyt hoitajansa tyhjiin ja vahingoittanut häntä. Tällaiseen päätelmään itsestään ajautuu ohutnahkaiseksi kehittyvä narsisti. Kun äiti ei kuule hänen tarpeitaan, hän ajattelee olevansa vääränlainen. Sen tähden hän ei kelpaa, eikä äiti rakasta eikä arvosta häntä, eikä ota vastaan hänen rakkauttaan

Varhaisessa vuorovaikutussuhteessa pettyneet lapset voivat siis päätyä erilaisiin ratkaisuyrityksiin. Fairbairn (1941) on sitä mieltä, että perintötekijöillä on ilmeinen vaikutus siihen, onko lapsi taipuvaisempi imemään vai puremaan.

Ohutnahkaiseksi kehittyvä lapsi puolestaan kääntää vihansa itseensä ja rupeaa häpeämään oman rakkautensa ilmauksia. Hän kuvittelee tuhonneensa äidin kiintymyksen ilmaisemalla vääränlaisia tunteita.
Vähän pitemmälle kehityksessään päässyt ohutnahkainen pystyy tuntemaan äitiä kohtaan sekä vihaa että rakkautta. Tällainen henkilö uskoo, että nimenomaan hänen vihansa on etäännyttänyt hänet äidistä.
Siksi hänen vihastaan tulee hänen mielessään hyvin pelottava tunne. Rakkaus säilyy silloin hänen silmissään hyvänä. Hänestä on kuitenkin tuntunut, ettei edes hänen rakkautensa kelpaa äidille, siksi hän vaalii sitä sisimmässään kätkössä kuin aarretta. (Fairbairn 1940.)

Paksunahkaiseksi kehittyvä lapsi tulee vihaiseksi ja suuntaa aggressionsa ulospäin. Hän rupeaa pitämään äitiä pahana objektina, koska kokee, ettei tämä rakasta häntä. Hän suojautuu kipua aiheuttavalta pettymykseltä menemällä vielä pidemmälle.
Koska hän ei saa rakkautta, hän kieltää sen merkityksen ja päättää sen sijaan ottaa vihasta irti kaiken sen antaman tyydytyksen. Hän alkaa pitää vihaa elämän keskeisenä voimana.
Koska hänen yrityksensä rakastaa torjuvaa tai kiihottavaa objektia on ollut tuhoon tuomittua, hän päättelee, että on parempi tuhota vihalla kuin rakkaudella. Siksi hän kätkee rakkaudentunteet syvälle sisimpäänsä monen kuoren alle"

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm