Taivas ja

14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Angelica Zambranon toinen kokemus Taivaassa ja
Helvetissä:

http://spiritlessons.com/Documents/Prepare_to_meet_your_God/2nd_Video/Finnish_Angelica_Zambranon_toinen_kokemus_Taivaasta_ja_helvetista.pdf

Toisessa seikkailussaan Herran kanssa hänelle näytettiin pastoreiden tuomioita jotka ryöstivät
Jumalalta kymmenyksissä ja antimissa, epäjumalanpalvontaa harrastavien nunnien tuomio,
vanhemmilleen tottelemattomien lapsien tuomio ja Karitsan elämän kirja.

"Kerro minun kansalleni, että tulemukseni on lähellä. Minä tulen vain pyhilleni, kerro
seurakunnalleni, että vain pyhimykset, vain pyhää elämää elävät tulevat näkemään minut."

4.1.2010, 23:50, Empalme, Ecuador. Herra otti Angelican mukaan toisen kerran. Tämä teksti on otettu Espanjankielisestä videosta.

Angelica: Keskiyöllä kirkon väkeä alkoi saapumaan talooni,
sitten lehdistö ja kaikki nauhoitettiin.
Kun olin sängyssä nukkumassa,
näin yhtäkkiä kaksi enkeliä.
Kuten aikaisemmin he ottivat
käsistäni kiinni ja sanoivat,
“Nouse ylös, koska Kuningaitten kuningas ja Herrojen herra
odottaa sinua.” Kun nousin ylös näin ruumiini huoneessa ja muut
huoneessa olevat ihmiset. Aloin kävellä. Ojensin käteni enkeleille
ja aloimme mennä ylös taivaisiin kovaa vauhtia. Menimme niin
kovaa vauhtia, että saavuimme sinne muutamassa sekunnissa

http://spiritlessons.com/Documents/Prepare_to_meet_your_God/2nd_Video/Finnish_Angelica_Zambranon_toinen_kokemus_Taivaasta_ja_helvetista.pdf

Äänestä

  • minä luen kirjoitti:

    Tämä on rankkaa tietoa helvetistä, lue jos uskallat:

    http://spiritlessons.com/Documents/a_divine_revelation_of_hell/Finnish_A_Divine_Revelation_Of_Hell.htm

    Jeesus sanoi; On kirjoitettu. Vanhurskas on elävä uskosta. Ilveilijät ja epäuskoiset saavat osansa palavassa meressä. Sinä et uskonut totuuteen. Monta kertaa sinun luoksesi tuli ihmisiä joiden tehtävä oli osoittaa sinulle tie, mutta sinä et kuunnellut heitä. Sinä nauroit ja torjuit evankeliumi. Sinä teit Herraa naurettavaksi etkä tehnyt parannusta synneistäsi. Minun isäni antoi sinulle mahdollisuuden toisensa jälkeen palvella Minua, mutta sinä kieltäydyit. Minun henkeni annettiin sinun puolestasi ristillä, vaan et kääntynyt puoleeni, etkä antanut elämäsi Minulle. Minun vereni vuosi sinun tähtesi että olisit pelastunut tästä kauheasta paikasta. Jos olisit vain kuunnellut sanoi Jeesus. Ja Jeesus itki!

    Äänestä

  • Jeesus itki kirjoitti:

    Jeesus sanoi; Helvetissä on monta eri kerrosta ja kidutuskammiota. Muista kertoa kansalle että helvetti on todellinen. Miljoonat ovat helvetissä ja monet ovat tänne tulossa. Tuli ja kuolema ympäröi kaiken. Tuomion päivänä heitetään kuolema ja Tuonela palavaan mereen, se on toinen kuolema.

    Äänestä

  • tiedoksi vaan kirjoitti:

    Oi Jeesus, anna minulle voimaa jatkaa, huudin.

    Jeesus sanoi; Minun Sanani on totta. Jos ihmiset eivät tee parannusta synneistään ja pyydä minua tulemaan heidän sydämeensä ja pelastamaan sielunsa ja totisesti kääntymään minun puoleeni, niin he joutuvat hukkaan ja tulevat tänne kauhuun. Heidän täytyy tunnustaa syntinsä ja tulla luokseni. Minä olen uskollinen ja vanhurskas enkä heitä heitä ulos.

    Äänestä

  • ei heitetä ulos kirjoitti:

    Herra sanoi, että Saatana ei halua maailman tietävän helvetin olemassaolosta, mutta siitä tullaan kertomaan, sanoo Herra. Se on julistettava koko maailmalle.

    En ole koskaan elämäni aikana voinut kuvitella helvettiä sellaiseksi kuin nyt olen sen nähnyt ja kokenut. Kysyin Jeesukselta; Milloin tulee maailman loppu?

    Hän vastasi, ainoastaan Taivaan Isä tietää milloin maailman loppu tulee.

    Äänestä

  • se kerrotaan kirjoitti:

    Jeesus sanoi; Viimeisinä päivinä monet luopuvat uskosta ja antautuvat vieraiden henkien kuljettaviksi ja palvelevat syntiä. Hän sanoi; Lähde heidän keskeltään ja erottaudu Herralle. Valitse tänään ketä haluat palvella.

    Äänestä

  • lähde sieltä kirjoitti:

    Jeesus sanoi; Viimeisinä päivinä monet luopuvat uskosta ja antautuvat vieraiden henkien kuljettaviksi ja palvelevat syntiä. Hän sanoi; Lähde heidän keskeltään ja erottaudu Herralle. Valitse tänään ketä haluat palvella.

    Tee parannus sinä maa kaikista elämän synneistä. Te lapset, älkää käyttäkö huumeita, kutsukaa Herraa Jeesus Kristus avuksenne sekä vapauttajaksenne. Herralla o paljon enkeleitä jotka Hän voi lähettää avuksenne. Älä käytä sellaista joka voi vahingoittaa ruumistasi. Kutsu Herraa, hän kuuntelee ja vastaa. Sinun tulee tuntea totuus ja totuus tekee sinut vapaaksi. Jeesuksessa Kristuksessa on toivo, Hän rakastaa sinua.

    Äänestä

  • tee parannus! kirjoitti:

    Ottakaa varoituksesta vaari te sanan julistajat, nämä ovat todellisia ja uskottavia merkkejä. Herätkää te evankelistat ja Sanaani julistajat. Kaikki te jotka olette saaneet Herralta kutsun julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

    Äänestä

  • julistakaa...! kirjoitti:

    Ottakaa varoituksesta vaari te sanan julistajat, nämä ovat todellisia ja uskottavia merkkejä. Herätkää te evankelistat ja Sanaani julistajat. Kaikki te jotka olette saaneet Herralta kutsun julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

    Saatana nauroi. Te tulette pettämää monia ja saatte heidät lankeamaan pois Jeesuksen Kristuksen totuudesta. Teidän tulee pettää monia. Teidän on mentävä kaikkialle maailmaan ja tehtävä minun pahoja tekojani ja sitten palattava takaisin antamaan raporttinne.

    Saatana nauroi ja sanoi ettei ole loppua siihen mitä hän haluaa tehdä. Monet eri kansat näkyivät elokuvassa. Haluan lähettää teidät pahat pettävät henget eri puolille maailmaa ja tuoda ihmisiä minun luokseni. Teidän tulee saada ihmiset harjoittamaan noituutta, Saatanan palvontaa, erilaisia syntejä, eri valheellisia opetuksia, eri uskontoja ja eksyttää miehiä ja naisia pois Jeesuksen todellisesta evankeliumista ja tuhota Jeesuksen Kristuksen työtä maan päällä.

    Näin Saatana antoi käskynsä pahoille hengille heidän työtään varten maan päällä. Saatana sanoi pahoille hengille että heillä olisi paljon voimaa tehdäkseen paljon pahaa. Ihmiset eivät teitä näe.

    Jeesus sanoi. Katso ja opi Saatanan pettävä tekniikkaa.

    Näin Saatana neuvoi heitä; Soluttautukaa ihmisten sekaan ja ottakaa määrätty määrä ihmisiä joka viikko käsiteltäväksi, ja tehkää työtä heissä. Annan teille määrätyn määrän päiviä tähän työhön. Menkää kaikkiin näihin paikkoihin joita näette elokuvassa. Sen jälkeen tulette jättämään raporttinne. Lupaan teille että miehet kaipaavat teitä ja saatte muita henkiä avuksenne. Minä tulen voittamaan Jumalaa vastaan, hän huusi.

    Jeesus sanoi, te olette taistelussa Saatanaa vastaan.

    Saatana nosti kätensä ja naiset nousivat savupilvessä ylös maan päälle. Katselin elokuvasta miten nämä menivät kaikkialle maailmaan.

    Saatana sanoi; Minä vihaan Herraa. Tulen tekemään paljon pahaa Jumalaa vastaan, ja tulen voittamaan.

    Ajattelin, miten kauheata tämä onkaan mitä Saatana tekee Jumalan kansaa vastaan. Näin miten elokuva katosi ja uusi kivi asetettiin Saatanan eteen. Hän otti taas ylös jonkun paperin ja alkoi lukea siitä. Hän kääntyi ja poistui.

    Rukoilen että rukous taistelijat kuulevat sen mitä Jumalan Henki sanoo seurakunnalle. Että he alkaisivat huutamaan syntiä ja pimeyden tekoja vastaan. Ja sitomaan näitä pahuuden voimia joita Saatana on lähettänyt tuonelasta. Meillä on voitto Saatanan voimia vastaan Jeesuksen Nimessä.

    Äänestä

  • tämä piti kertoa kirjoitti:

    Kuuntele ja kuule mitä Henki sanoo seurakunnalle;

    Monet teistä ovat päätöksen edessä. Älä odota sitä hetkeä kun Jeesus sanoo; Liian myöhään. Jeesus varjelee ja suojaa teidät kaikista pahoista ja pettävistä hengistä, ja antaa teille viisauden niitä vastaan. Minä suojelen teidät pahasta ja varjelen kaikilla teillänne, pelastan teidän perheenne ja tahdon pelastaa teidän rakkaanne. Kutsukaa minua tänään ja eläkää sanoo Herra. Jumalaa ei voi pettää, sen mitä ihminen kylvää, sen hän myöskin saa niittää. Joka kylvää henkeen se hengestä iankaikkisen elämän niittää, joka lihansa kylvää saa lihasta turmeluksen niittää.

    Äänestä

  • mitä ihminen kylvää kirjoitti:

    Muista että minä olen pelastanut sinut tästä paikasta. Sen tähden Minä tulin maan päälle, antaakseni elämäni sinun tähtesi. Annoin elämäni estääkseni sinua joutumasta tänne. Minä olen Jumalan Poika. Minun Isäni armo on todellinen. Hän haluaa antaa sinulle anteeksi. Kutsu häntä Minun Nimessäni tänään ja Minä tulen puhdistamaan sinut kaikista synneistäsi, ja varjelemaan sinut kaikesta pahasta.

    Ihmisten täytyy saada tietää että Jeesuksen rakkaus on todellinen. Että hän rakasti heitä niin paljon että Hän antoi elämänsä Golgatan ristillä. Hänen verensä vuodatus pelastaa meidät tästä kauheasta paikasta. Jos me vilpittömästi teemme parannusta Jeesuksen edessä ja tunnustamme syntimme, silloin hän on uskollinen ja vanhurskas ja puhdistaa meidät kaikista synneistä ja tekee meistä uusia luomuksia Hänessä.

    Äänestä

  • mitä ihminen kylvää kirjoitti:

    Kuuntele ja kuule mitä Henki sanoo seurakunnalle;

    Monet teistä ovat päätöksen edessä. Älä odota sitä hetkeä kun Jeesus sanoo; Liian myöhään. Jeesus varjelee ja suojaa teidät kaikista pahoista ja pettävistä hengistä, ja antaa teille viisauden niitä vastaan. Minä suojelen teidät pahasta ja varjelen kaikilla teillänne, pelastan teidän perheenne ja tahdon pelastaa teidän rakkaanne. Kutsukaa minua tänään ja eläkää sanoo Herra. Jumalaa ei voi pettää, sen mitä ihminen kylvää, sen hän myöskin saa niittää. Joka kylvää henkeen se hengestä iankaikkisen elämän niittää, joka lihansa kylvää saa lihasta turmeluksen niittää.

    Jeesus sanoi; Hän joka haluaa, antakaa hänen tulla. Hän joka kadottaa elämänsä Minun tähteni, tulee saamaan yltäkylläisen elämän. Tämä on tuomio syntiä vastaan, he jotka eivät tehneet parannusta elämänsä aikana. Palkkio odottaa niitä jotka ovat pelastuneet ja pysyvät Minun Sanassani ja elävät Minun Sanani ja käskyjeni mukaan. Monet yrittävät palvella Jumalaa ja Saatanaa yhtä aikaa, mutta se on mahdotonta. Valitse tänään ketä haluat palvella.

    Äänestä

  • tämä piti kertoa kirjoitti:

    Saatana nauroi. Te tulette pettämää monia ja saatte heidät lankeamaan pois Jeesuksen Kristuksen totuudesta. Teidän tulee pettää monia. Teidän on mentävä kaikkialle maailmaan ja tehtävä minun pahoja tekojani ja sitten palattava takaisin antamaan raporttinne.

    Saatana nauroi ja sanoi ettei ole loppua siihen mitä hän haluaa tehdä. Monet eri kansat näkyivät elokuvassa. Haluan lähettää teidät pahat pettävät henget eri puolille maailmaa ja tuoda ihmisiä minun luokseni. Teidän tulee saada ihmiset harjoittamaan noituutta, Saatanan palvontaa, erilaisia syntejä, eri valheellisia opetuksia, eri uskontoja ja eksyttää miehiä ja naisia pois Jeesuksen todellisesta evankeliumista ja tuhota Jeesuksen Kristuksen työtä maan päällä.

    Näin Saatana antoi käskynsä pahoille hengille heidän työtään varten maan päällä. Saatana sanoi pahoille hengille että heillä olisi paljon voimaa tehdäkseen paljon pahaa. Ihmiset eivät teitä näe.

    Jeesus sanoi. Katso ja opi Saatanan pettävä tekniikkaa.

    Näin Saatana neuvoi heitä; Soluttautukaa ihmisten sekaan ja ottakaa määrätty määrä ihmisiä joka viikko käsiteltäväksi, ja tehkää työtä heissä. Annan teille määrätyn määrän päiviä tähän työhön. Menkää kaikkiin näihin paikkoihin joita näette elokuvassa. Sen jälkeen tulette jättämään raporttinne. Lupaan teille että miehet kaipaavat teitä ja saatte muita henkiä avuksenne. Minä tulen voittamaan Jumalaa vastaan, hän huusi.

    Jeesus sanoi, te olette taistelussa Saatanaa vastaan.

    Saatana nosti kätensä ja naiset nousivat savupilvessä ylös maan päälle. Katselin elokuvasta miten nämä menivät kaikkialle maailmaan.

    Saatana sanoi; Minä vihaan Herraa. Tulen tekemään paljon pahaa Jumalaa vastaan, ja tulen voittamaan.

    Ajattelin, miten kauheata tämä onkaan mitä Saatana tekee Jumalan kansaa vastaan. Näin miten elokuva katosi ja uusi kivi asetettiin Saatanan eteen. Hän otti taas ylös jonkun paperin ja alkoi lukea siitä. Hän kääntyi ja poistui.

    Rukoilen että rukous taistelijat kuulevat sen mitä Jumalan Henki sanoo seurakunnalle. Että he alkaisivat huutamaan syntiä ja pimeyden tekoja vastaan. Ja sitomaan näitä pahuuden voimia joita Saatana on lähettänyt tuonelasta. Meillä on voitto Saatanan voimia vastaan Jeesuksen Nimessä.

    Lapseni, tämä on epäusko, haluan antaa heille anteeksi. Haluan antaa anteeksi murhaajille. Haluan antaa anteeksi vihalle. Haluan antaa anteeksi heille jotka ovat tehneet abortin. Haluan antaa anteeksi sanoo Herra, vielä viimeiseen asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Helvetti,suosittelen kirjoitti:

http://www.testimoniesofheavenandhell.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu