Turkimusten mukaan vain 10% uskoo poliitikkoihin. Siitä huolimatta ne kohkaavat ja koheltavat ja kansa kuuntelee ja syntyy turhia odotuksia. Raaseporissakin on ihan kansanedustajia, jotka vetävät poliittisia pisteitä asioista, joiden kanssa heillä ei ole mitään tekemistä eivätkä niistä päätä. Kaksi paikallista tuorehkoa esimerkkiä pisteiden keruusta on mielessä.
Yksi on armeijan raskasajoneuvohankinta. Varmasti poliitikot tietävät, että se pitää lain mukaa kilpailuttaa, mutta annetaan ymmärtää, että he nyt päättävät toisin. Jos Sisu sattumalta saa tilauksen, niin arvatkaahan kenen ansiota se on?
FNSteelin konkurssin jälkeen Raaseporissa laukkasi jos jonkinlaista kohkaajaa näyttävästi, taisi olla myös ihan ministeritason porukkaa. Jotka sitten sai asiat "järjestykseen". Kyllä ne asianmukaiset päätökset olisi tullut tehtyä ELY-keskuksessa ihan ilman kohkaamistakin. Pisteiden keruuta ja populismia!
Politikointi ja asioiden hoitaminen ovat kaksi eri asiaa.
Kuinka moni uskoo poliitikkoihin?
Älkää menkö halpaan!
2
158
Vastaukset 2
- Bulshittiä
Politiikka on populismia. Arhinmäki pahoittelee, että Lotto siirtyy Ylen janavalta MTV3-kanavalle. Ehkä kolmen vuoden jälkeen siirtyy takas. Ja paskat se mihinkään siirry. Ihan turhaa poliitikkojen leukojen louskuttamista ihan kuten tämän ketjun aloitustekstissäkin on esitetty.
- 20 + 9
No kyllä poliitikot sentään puhuu paljon enemmän asiaa kuin papit, jotka voivat luvata ihan mitä tahansa eivätkä vastaa mistään.
Haluavat jopa tunkea aatteensa pienten lasten mieliin jotta nämä myöhemmin osallistuisivat pappien palkkojen ja eläkkeiden maksuun.
Ei kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52950
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍106903Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust16818Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,4761- 71663
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2622Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185584- 56566
- 70546
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24520