Miksi ?

Miksi Ähtärissä yritetään nyt rahastaa kaikin mahdollisin keinoin Topi Sorsakosken "muistoksi" ? Tuntuu kummalliselta monet muistokonsertit toisensa perään kalliine lippuineen ja kuulemma ensi vuonna rahastus jatkuu.

Miksi ei Ähtärissä silloin huomioitu suurta taiteilijaa mitenkään,
kun Topi oli vielä keskuudessamme?
10247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuo eilinen muistomerkin paljastamistilaisuus oli kaupungin järjestämä tilaisuus. Ähtäriläiset muusikot järjestävät omin voimin Mustikkavuorella oman kiitoskonserttinsa kuun lopussa. Nämä muistamiset ovat ihan paikallaan ja ymmärrettäviä, sattuivat vaan samaan ajankohtaan.

Tulevaisuuden ja ensi vuoden jutut ovat asia erikseen.

Äänestä

Sanos muuta, ihan hävettää Ähtäriläisenä tuo hömppä. Muutama "satraappi" saa taas kuvansa ja naamansa lehteen. Tunsin henkilön ja siksipä hävettääkin. Hänen muistoaan tuo klisee hömppä tahraa. Todella järkyttävää bisnestä ja oman edun tavoitteluako.
Kokoomus taas kärjessä lehtien mukaan nimet voi yhdistää kaikki kokoomukseen Periviita, Tupamäki, Akonniemi jne
Olis oikeesti kunnioitettu eläissä, nyt menossa muistelot "kaljalasin äärellä itkuviinaa" kuten eräs omainen sanoikin sattuvasti, näkyvää muisteloahan sellainen on.
Mutta ei henkilön persoonan mukaista.

Äänestä

Yksinkertainen vihje kateellisille... Älkää menkö ko tapahtumiin, jos se tekee kipeetä.

Äänestä

Ookko kätyrix maikeli 1? Haiskahtaa pahasti siltä !
Eikö hävetä?

Äänestä

Olin kuulemassa "juhlapuhujaa" missä oli sujuvammin puhuvat kultuurin vastaavat.
Poika oli hyvä ja sydämellinen puhe. Oikein osuva kohteesta, muu olikin oman egon esille tuontia eikä muistomerkin kohdetta ihannoivaa.
Miksi ei eläissään muistettu kun Ähtärin kirjastoon kannetiin ne kultalevyt....

Äänestä

Mitkä seikat viittaavat siihen, etteivät konserttien ja muistotapahtumien järjestäjät ja niihin osallisvat muistaneet ja kunnioittaneet Topia hänen eläessään?

Äänestä

Kyllä samaa miletä olen minäkin. Olis pitänyt noiden juhlapuheen pitäjien olla treenikämpillä kun muuta tilaa ei kunta tarjonnut kuin Topin avosydämellä avattu treenitila.
Oksettaa kun tiedän mitä se todellisuus nuorten harrastustiloistakin oli.. ON.

Äänestä

Tänään taas kuulemma bussilasti menee teatteri esitykseen "muistolle"
Kultuuritoimijärjestää, ykjsityinenkö yrittäjä laskuttaa.. onko niin, vai miten sää kysyit?

Äänestä

Eiköhän tuo oo kulttuuritoimen järjestämä juttu.

Äänestä
  • ... Ja eiköhän se teatteri siellä laskuta ihan itte ja sitte bussikuski :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hurmio kirjoitti:

Miksi Ähtärissä yritetään nyt rahastaa kaikin mahdollisin keinoin Topi Sorsakosken "muistoksi" ? Tuntuu kummalliselta monet muistokonsertit toisensa perään kalliine lippuineen ja kuulemma ensi vuonna rahastus jatkuu.

Miksi ei Ähtärissä silloin huomioitu suurta taiteilijaa mitenkään,
kun Topi oli vielä keskuudessamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu