Elokuvan nimi hukassa !

waggner

Joskus vuosia sitten tuli kahtottua leffa, joka kertoi perheestä, mikä muutti uuteen kotiin toiseen paikkakuntaan. Naapurissa asui mies, joka oli näille tosi mukava. Kunnes talossa alkaa tapahtumaan kummia, esim. käärmeitä sisällä. Muuta ei jäänyt mieleen. Talon isäntä alkaa selvittää tapahtumia, ja sitten hän tajuaa että kyseessä on tämä naapuri joka meitä vainoaa. Naapurille avauduttuaan tästä, että miksi sinä vainoat meitä, tämä suuttuu entistä enemmän ja kiistää kaiken. Muu perhe paitsi isä muuttaa pois, koska isä haluaa saada naapurinsa vainoamisesta kiinni. Aikansa kun isä naapurinsa taustoja tutkii, hän uskoo että naapuri asui tässä talossa ennen ja murhasi perheensä. Isäntä löysi pihalta mm. hammasraudat, jotka kuuluivat tämän naapurin siskolleen. Elokuvan lopussa naapuri yrittää tappaa isännän, siinä kuitenkaan onnistumatta. Elokuva taisi olla tyyliltään kauhu, jännitys tai trilleri. Oli kyllä todella hyvä leffa, ja olisi mukava katsoa uudelleen jos vain muistaisi nimen ! Jos kuulostaa tutulta niin kerro :)

8

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keväällä 2013 mikä?

      Keväällä 2013 tuli tv.sta joltakin kanavalta klo 21 jälkeen leffa. Se ei ollut -liisa ihmemaassa- vaan samantapainen mielikuvitusmaailmassa seikkailu maan alla.
      Siinä päähenkilö, nuori nainen oli mielikuvitusmaailmassa samantapaisten hahmojen kera, kuin -liisa ihmemaassa- leffassa.
      Loppupuolella oli herkkupöytä, josta hän ei saanut ottaa syötävää. Otti kuitenkin ja pöydän päässä istuva olio heräsi henkiin, laittoi kourissaan olevat silmät päähänsä ja alkoi ajamaan takaa pääosan esittäjää, joka pääsi pakoon seinän rakosesta.
      Mikähän tämä leffa oli??? Kiitos tiedoista!!!

    • th.
    • Heqqu

      Cold Creek Manor

      "Elokuva kertoo Tilsonin perheestä, joka muuttaa kauniille ja suurelle maatilalle New Yorkista. Alku näyttää lupaavalta ja kaikki näyttävät viihtyvän uudessa asuinpaikassa. Pian paikalle tupsahtaa Dale, talon entinen asukas. Perheen isä Cooper palkkaa hänet kunnostusapuun ja Dale viettää aikaa talossa. Perheen äiti Leah tuntuu tuntevan Dalen jollain tavalla. Asia vaivaa Cooperia, joka alkaa jo epäillä Dalen menneisyyttä."

      Dennis Quaid ja Sharon Stone.

      2003 leffa.

      • waggner

        Juurikin tämä leffa oli kyseessä ! Kauan joutu etsii, kiitos !!


    • Kiitokset

      Oi KIITOS. Juuri tämä Pan's Labyrith!

    • Elokuvan Metsästäjä

      Olen etsinyt yhtä elokuvaa kauan! Tuntuu että olisin keksinyt koko elokuvan kun kukaan ei tiedä tästä mitään! Elokuva on animoitu. Muistan tästä hyvin vähän. Siinä oli päähenkilö joka oli tyttö(saattoi olla poika...) ja pahikset olivat joitain sinisiä tyyppejä jotka polttivat koko ajan sikareita ja jos he eivät polttaisi he kuolisivat. He halusivat jotain tuosta tytöstä. Niillä sinisillä tyypeillä oli muistaakseni salkut täynnä sikareita....

      Jos joku sattuisi tietämään mistä puhun niin kertokaa! Olisin hyvin kiitollinen :)

    • Kyselijäää

      Etsin sellasta sarjaa jossa on poika ja tyttö, pojalla on muistaakseni silmälasit ja tytöstä ei ole mitään muistikuvaa valitettavasti. Sarjassa kaksikko oli metsässä ja ne kirjoitivat kiville koodeja ja maahan ilmestyi madonreikä (teleportti jonnekkin), jonka aikana kuului sellanen kaunis biisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe