Sinetit

Karitsa astuu esiin 5:5-14

Johannes itkee ääneen nähdessään neuvottomuuden Valtaistuimen edessä. Häntä lohduttaa yksi vanhimmista: Juudan leijona, Daavidin juuriverso sai itselleen voiton, ja siksi hän on arvollinen avaamaan sinetit, kaikki seitsemän. Esiin odotetaan olentoa, jolla on huikea mahti - ja esiin astuu Karitsa. Pieni ja heikko eläin, lisäksi "ikään kuin teurastettu", mutta hän astuu Jumalan eteen, ottaa kirjan hänen kädestään - ja sillä hetkellä neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta heittäytyvät hänen eteensä ja osoittavat hänelle jumalallista kunnoitusta, joka kuuluu yksin Jumalalle. Näin Jumala ja Karitsa ovat yhtä - juuri niin kuin Jeesus Johanneksen evankeliumissa sanoo. Taivaan joukot antavat ylistyksen Jumalalle ja Karitsalle.

Tästä upeasta liturgisesta jaksosta opimme monta asiaa.

Ensiksikin - ja tämä on koko Ilmestyskirjan kannalta todella tärkeä asia - näemme, miten Vanha testamentti elää Ilmestyskirjassa. "Juudan leijona" on peräisin ensimmäisestä ennustuksesta, jossa sanotaan kuninkuuden kuuluvan juuri tähän sukuun: "Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijan-sauva hänen polveinsa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat" (1. Moos. 49:8-12). Se, joka on yksin arvollinen avaamaan sinetit, on "Daavidin juurivesa" - Jes 11:1 ennustetaan, että Daavidin isän Iisain kannosta puhkeaa juurivesa, oikea ja vanhurskas kuningas. "Karitsa" taas vie ajatukset useampaankin VT:n kohtaan. Ristillä kuollut Jeesus on pääsiäislammas, joka on uhrattu meidän syntiemme takia ja jonka veri suojelee meidät iankaikkiselta kuolemalta (2. Moos. 12:12). Toisaalta tulevat hakematta mieleen Jesajan sanat: "Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, eikä suutansa avannut; niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut" (Jes. 53:7). Näin ristin Jeesus on Karitsa, "ikään kuin teurastettu" - ristin muisto on nähtävissä Taivaassa¬kin. Joka nyt kuvittelee voivansa ymmärtää Ilmestyskirjaa ilman Vanhaa testamenttia, ei tiedä, mistä hän puhuu. Ja joka haluaa Kirkossa sysätä syrjään Vanhan testamentin, pyrkii tuhomaan koko kristinuskon.

Toinen opetus on syvällinen ja salattu: Etsitään arvollista, jolla on voima ja valta avata sinetit. Ketään ei löydy - ja paikalle tulee Karitsa ja avaa sinetit! Tässä maailmasssa Jumala salaa voimansa ja kätkee sen heikkouteen. Sama tapahtuu tälläkin hetkellä hänen Kirkossaan. Hän toimii syntisten ihmisten välityksellä ja heidän keskellään, kulhollisessa vettä, palassa leipää, tilkassa viiniä, vanhan kirjan sanoissa - mutta juuri siihen kätkeytyy sanomaton Jumalan voima.
789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ilm 6: Seitsemän sinettiä

Ilmestyskirja kuvaa maailmanhistorian useaan kertaan ns. syklien muodossa. Näitä syklejä ovat mm. seitsemän sinettiä, seitsemän pasuunaa ja seitsemän vihan maljaa. Jokainen näistä sykleistä kuvaa maailmanhistorian loppuun saakka, mutta aivan viimeiset tapahtumat kuvataan tarkemmin vasta kirjan lopussa. Tätä on verrattu sattuvasti rantahiekkaan piirrettyyn viivaan, nousevaan veteen ja sen aaltoihin. Jokainen nouseva aalto ulottuu viivaan saakka, mutta vasta viimeinen huuhtoo sen kokonaan mukanaan. Sinettinäyn tarkoitus ei ole antaa kattavaa kuvausta maailmanhistoriasta, vaan ennemminkin avata lukijan silmät näkemään totuus tästä maailmasta.

Ensimmäinen sinetti 6:1-2

Kun Karitsa avaa ensimmäisen sinetin, liikkeelle lähtee ratsastaja. Sama toistuu neljästi. Nämä ratsastajat tuovat mielen Sakarjan kirjan näyt. Sak 6 kuvaa neljät vaunut, jotka lähtevät etsimään Jumalan omia kaikkialta. Ilmestyskirjan ratsastajat eivät tuo mukanaan onnea, vaan onnettomuuden. Silti Jumalan kaikkivaltius on jatkuvasti nähtävissä: kaiken onnettomuuden keskellä ratsastajien valta on tarkoin rajattu. Ensimmäinen heistä saa voitonseppeleen, jolla seppelöitynä hän lähtee kohti uusia tasiteluja. Sota siis seuraa sotaa. Lienee turha etsiä maailmanhistoriasta juuri sitä sotaa, jota tässä tarkoitetaan - tällaista on elämä tässä pahassa maailmassa ja tälläkin hetkellä sen tuntevat nahoissaan sodan jalkoihin jäävät heikot ihmiset.

Toinen sinetti 6:2-4

Seuraava sinetti murtuu ja esiin astuu toinen ratsastaja. Hänelle "annetaan" - hänenkin valtansa on siis rajattu! - valta aiheuttaa vielä pahempia sotia ja riistää kokonaan rauha maan päältä. Näin miekka juo verta yhä hanakammin.

Äänestä

Kolmas sinetti 6: 5-6

Kolmas sinetti tuo esiin mustan hevosen ja uuden ratsastajan. Nyt ei ole kyse sodasta, vaan sotien ja levottomuuksien seurauksesta. Denari oli yleensä työmiehen päiväpalkka. Nyt raha ei ollut minkään arvoista ja miehen päiväpalkka riitti yhteen ainoaan päiväannokseen vehnää. Öljy ja viini jäävät koskematta. Nämä arvoitukselliset sanat saattavat olla viittaus keisari Domitianuksen ediktiin, jolla hän vähensi viininviljelyä Vähässä Aasiassa. Ne saattavat kuitenkin myös tarkoittaa vain sitä, että puutteen aikanakin tavaraa kyllä oli saatavana, mutta kenelläkään ei ollut varaa sitä ostaa.

Neljäs sinetti 6:7-8

Neljännen sinetin murtuessa esiin nousee kaikista ratsastajista kauhein, Kuolema ja sen perässä Tuonela. Mitä tämä merkitsee, ei käy tarkoin selväksi. Joka tapauksessa kuolema korjaa jollakin tavoin runsasta satoa. Tämänkin ratsastajan valta on sittenkin tarkoin rajattu.

Viides sinetti 6:9-11

Viides sinetti vie aivan lopunajan kynnykselle. Se tuo esiin uuden joukon, sen, joka oli menettänyt henkensä Karitsan takia. Marttyyrit ovat Jumalan valtaistuimen alla, aivan lähellä Kaikkivaltiasta. He rukoilevat Jumalaa kärsivien veljiensä ja sisartensa puolesta ja pyytävät Herraa jo lopettamaan maailmanhistorian, pitämään viimeisen tuomion ja kostamaan kristittyjen vainon. Jumalan omia lohdutetaan ja rauhoitetaan: Kaikki tämä tulee tapahtumaan, mutta ei vielä. Vielä on joidenkin tultava pyhiksi veritodistajiksi. Käy selväksi, että todistajien henki on Jumalalle kallis ja että heidän kuolemansa on tarkkaan luettu. Kun luku on täysi, loppu on tulossa.

Äänestä

Kuudes sinetti 6:12-17

Kuudes sinetti vie tapahtumat radikaalisti eteenpäin. Nyt maailmat järkkyvät ja kaikille käy selväksi, että loppu on tullut. Tästä järkyttyneenä maailman mahtimiehet pakenevat kauhuissaan Jumalan katsetta ja Karitsan vihaa. On tultu viimeisen tuomion hetkeen. Tästä jatkaa eteenpäin seitsemäs sinetti ja sen esiin kutsumat seitsemän pasuunaa. Sitä ennen kuitenkin kuvataan Jumalan omien joukko, joka on vihdoinkin päässyt rauhaan kaiken verenvuodatuksen ja vainon alta.

Seitsemän sinetin antama kuvaus maailmanhistoriasta ei siis ole sellainen, jonka äärellä me voisimme sijoittaa paikalleen valtakunnat ja diktaattorit. Sen sijaan se antaa selvän kuvan tästä maailmasta ja sen kohtalosta. Maailma on pimeyden ja eksytyksen vallassa. Täällä riehuvat sodat ja taistelut. Kaikkien niiden keskellä pitää kuitenkin Kaikkivaltias lujasti kiinni maailman ohjaksista. Kerran tulee viimeisen tuomion aika. Sitä odottavat ne, joiden ainoa turva on uhriksi teurastetun Karitsan lunastusveri. Sitä kauhistuvat ne, jotka ovat eläneet elämänsä ilman Jumalaa, sillä viimeisen hetken tullessa ei missään ole pakopaikkaa Jumalan ja Karitsan katseelta.

Äänestä

Minäkin voin kirjoittaa ennustuksia (ilman päätä tai häntää) ja jälkeenpäin niitä voidaan tulkita toteuneiksi. Ilmestyskirjassa on kaksi läheltäliippaavaa ennustusta -
muu on ollut minulle, tutkiskelevalle, aikamoista sekasotkua. Onko siellä ennustettu tulvia ja vedenpaisumusta, joka on todennäköisin uhka. Ei, koska kaikkivaltias on luvannut käsittääkseni, ettei Nooakin jälkeen sellaista tulisi.
Helppo se on ruveta tulkitsemaan Ilmestyskirjaa tai Nostredamuksen ennukstuksia jälkeenpäin. Pedon luvun saa kenen tahansa nimestä tai maitopurkin viivakoodista kun oikein etsimällä etsii.
Älkää olko pellejä, vaan uskokaa ja pitäkää epäuskoiset omissa oloissaan. Ei näitä juttuja nielaise kukaan, ennenkuin on näyttöä. Tarkoitan KIRJOITETUN JA TAPAHTUVAN VÄLILLÄ TODISTETTAVIA YHTEENSOPIVUUKSIA!!!!!

Äänestä

Hyvä setä ja oikein aikuinen mies. Läheltä liippaa kadotus, jos ei riitä uskoa. Tarttis varmaan rukoilla sitä uskoa lisää Herralta Jeesukselt.

Markuksen evankeliumi:
9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.


Johanneksen evankeliumi:
3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. >> Jakeen lisätiedot
3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
5:24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
6:35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
6:40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
7:38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
12:44 Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
12:46 Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö

Äänestä

Totisesti totisesti olen syntynyt maahan, jossa rukoillaan kolmiyhteyttä. Yllätys, yllätys - niin minäkin teen aika usein. Kuitenkin Johanneksen ilmestys on erittäin vaikeasti tulkittavissa ja vain harvoille omistettu - niille, jotka OSAAVAT tulkita sitä oikein. En kuulu joukkoon (lukuunottamatta kahden ennustuksen toteutumista) ja veikkaan ettette tekään.
Sellaiset väitteet kuten "Jeesus on Herra" ja "Jumala on armo" eivät tietenkään ylitä minkään tieteen vaatimuksia. Minä vähäisessä uskossani uskon, mutta samalla tiedän, että nykyisen ihmiskunnan humanisuus -jopa ateistien hyvyys- on auttanut epätoivoisesti kärsiviä ihmisiä paljon. Miettikää, kuinka hyvin me voimme loppujen lopuksi verrattuna 90% maapallon väestöstä. Järkevyys, pätevä esivalta, tietty suvaitsevaisuus ja usko ovat pitäneet Suomen pystyssä.
Samalla nimimerkillä olen kirjoittanut, ettei ev-lut noudata enää lakikirjaansa (Raamattua). Sen pitäisi jakautua kahdeksi: fundamenttalisteiksi eli lakikirjaa noudattaviksi ja homo/heterokirkoksi. Olenko suvaitsematon?

Äänestä

Njet. Et ole suvaitsematon. Kirkko onkin jakautunut, tosin jo aiemmin. Ennen näitä viimeisiä hullutuksia. Lakikirjaa, Raamattua mielestäni noudattaa esim. Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto, Sley ja Sanansaattajat.
Vanhanliiton opettajia oli Kalevi Lehtinen, joka kelpasi hellareillekin. Olavi Peltola ja Matti- pappi Porista. Pari viimeistä jo yli 80 v. iässä ja vieläkin teräkunnossa, mitä Raamattuun tulee. Oletko samaa mieltä, vai etkö ole samaa mieltä. Nykyisin on myös Hengen uudistus kirkossamme - liike ev. luttien parissa. Marko Huhtala armolahjoineen johdossa. Tiesitkin varmaan, mutta jos joku muu ei tiennut. Että silleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EK:niemi kirjoitti:

Karitsa astuu esiin 5:5-14

Johannes itkee ääneen nähdessään neuvottomuuden Valtaistuimen edessä. Häntä lohduttaa yksi vanhimmista: Juudan leijona, Daavidin juuriverso sai itselleen voiton, ja siksi hän on arvollinen avaamaan sinetit, kaikki seitsemän. Esiin odotetaan olentoa, jolla on huikea mahti - ja esiin astuu Karitsa. Pieni ja heikko eläin, lisäksi "ikään kuin teurastettu", mutta hän astuu Jumalan eteen, ottaa kirjan hänen kädestään - ja sillä hetkellä neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta heittäytyvät hänen eteensä ja osoittavat hänelle jumalallista kunnoitusta, joka kuuluu yksin Jumalalle. Näin Jumala ja Karitsa ovat yhtä - juuri niin kuin Jeesus Johanneksen evankeliumissa sanoo. Taivaan joukot antavat ylistyksen Jumalalle ja Karitsalle.

Tästä upeasta liturgisesta jaksosta opimme monta asiaa.

Ensiksikin - ja tämä on koko Ilmestyskirjan kannalta todella tärkeä asia - näemme, miten Vanha testamentti elää Ilmestyskirjassa. "Juudan leijona" on peräisin ensimmäisestä ennustuksesta, jossa sanotaan kuninkuuden kuuluvan juuri tähän sukuun: "Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijan-sauva hänen polveinsa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat" (1. Moos. 49:8-12). Se, joka on yksin arvollinen avaamaan sinetit, on "Daavidin juurivesa" - Jes 11:1 ennustetaan, että Daavidin isän Iisain kannosta puhkeaa juurivesa, oikea ja vanhurskas kuningas. "Karitsa" taas vie ajatukset useampaankin VT:n kohtaan. Ristillä kuollut Jeesus on pääsiäislammas, joka on uhrattu meidän syntiemme takia ja jonka veri suojelee meidät iankaikkiselta kuolemalta (2. Moos. 12:12). Toisaalta tulevat hakematta mieleen Jesajan sanat: "Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, eikä suutansa avannut; niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut" (Jes. 53:7). Näin ristin Jeesus on Karitsa, "ikään kuin teurastettu" - ristin muisto on nähtävissä Taivaassa¬kin. Joka nyt kuvittelee voivansa ymmärtää Ilmestyskirjaa ilman Vanhaa testamenttia, ei tiedä, mistä hän puhuu. Ja joka haluaa Kirkossa sysätä syrjään Vanhan testamentin, pyrkii tuhomaan koko kristinuskon.

Toinen opetus on syvällinen ja salattu: Etsitään arvollista, jolla on voima ja valta avata sinetit. Ketään ei löydy - ja paikalle tulee Karitsa ja avaa sinetit! Tässä maailmasssa Jumala salaa voimansa ja kätkee sen heikkouteen. Sama tapahtuu tälläkin hetkellä hänen Kirkossaan. Hän toimii syntisten ihmisten välityksellä ja heidän keskellään, kulhollisessa vettä, palassa leipää, tilkassa viiniä, vanhan kirjan sanoissa - mutta juuri siihen kätkeytyy sanomaton Jumalan voima.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu