Iisalmen Sanomien uskottavuusongelma?

Iisalmen Sanomat ovat oikein pääkirjoituksessaan alkaneet väittämään, että Perussuomalaisilla on uskottavuusongelma tässä maassa. Taitaa olla niinpäin se asia, että, heillä itsellään on uskottavuusongelma, jonka joutuvat nyt toteamaan, että USKOMATONTA, miten he ovat nousseet ja noin lyhyessä ajassa Suomen kärkipuolueeksi. Tähän ei tarvitse paljon muita todisteita, että kun viime kunnallisvaaleissa kannatuksen nousu oli 752%. Tämä nousu ei perustu populismiin, eikä protestiääniin. Tämä nousu johtuu vain siitä, että kansa luottaa Perussuomalaisiin. Muut puolueet, keskusta mukaan lukien ovat näyttäneet kykynsä. Maa on pa, kunnat on pa, kotitaloudet on pa, valtio velkaantuu valtavalla vauhdilla. Toisinsanoen, on jonkun uuden toimintatavan aika ja nyt on Perusuomalaisten aika. Kansa on tyytymätön ja hakee vaihtoehtoa. Kansa kokee ja luottaa Perussuomalaisiin ja onhan se selvä, että tästä ei ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin. Paikallislehdellä näyttää tämä asia olevan jo selkeästi tiedossa ja siksi se huolestuttaa, jopa siinä määrin, että pitää alkaa julkituomaan mollaavia ja jopa tuulesta temmattuja väitteitä, uskottavuudesta, jonka kansa on luottamuksellaan oikeaksi havainnut. Nyt kyllä pääkirjoitus on harhaanjohtava ja populistinen, joka kyllä viestii kansalle sen, että aito huoli on olemassa jopa yläsavossa, tästä valtavasta Perussuomalaisten noususta.
20382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ketä oikeasti kiinnostaa? Ja KANSA ei ole 20 % kannatus!

Äänestä
  • Kyllä kansaa näyttää kiinnostavan jo siinä määrin, että ovat huolestuneita tosissaan suomen ja kuntien talouden hoidosta. Rahan käyttö on karannut käsistä, nyt kun on ahneesti eletty yli varojen ja totuus valkenee, alkaa suurimman oppositiopuolueen neuvotkin kelvata. Kyllä minä uskon, että Soinin porukka on kova sana jatkossa. Ehkä ei kannata heitä ylenkatsoa.

    Äänestä

  • Sinuakin näyttää kiinnostavan, liity vaan rohkeesti jäseneksi. Poikani olet oikealla tiellä.

    Äänestä

Joo, niinkuin lehti kirjoittaa, että nyt jos koskaan tarvittaisiin valtuustoissa poliittista osaamista, se kyllä pitää paikkansa. Edelliset valtuustot ja tämä 6 puolueen hallitus on taitonsa näyttänyt, tulokset ovat nyt näkyvissä. kyllä on oikein, että kansa antaa valtakirjansa jo perussuomalaisille, nyt on heidän vuoronsa. Tätä hävitystä ei kestä kukaan!

Äänestä

Tämä perustuu juuri protestiääniin ja populismiin, ei oikeastaan muuhun. Perinteiset puolueet eivät ole hoitaneet hommia hyvin, ja siksi äänet ovat menneet Perussuomalaisille.
Siis ojasta allikkoon.
Vähän niin kuin hykäisi kommunismin ja alkaisi kannattaa natseja.

Äänestä

Sitä osaamista ja asiantuntemusta pitäisi nyt lyödä kehiin, mutta kun ei taida olla...
Laskelmia, menetelmiä ym. virvokkeita. Persut jaksaa haukkua muita mutta omat konstit aika vähissä.

Äänestä
  • Persujen osaaminen on satavarmaa, mutta ne tiedot ovat liikesalaisuuksia, nekö pitäis julkaista muille, että pelastaisivat nahkansa.Kaikki aikanaan.

    Äänestä

Yli 80% suomalaisista ei äänestänyt perussuomalaisia.

Äänestä
  • Niin ne hajos kun hujasenpaska tuuleen, yhdessä hävittivät omaisuuden ja velka jäi korkoa juoksemaan. Kokoomus yrittää velkoineen näytellä porvaria ja kepulaiset elättää valtio, tilojen liikevaihdosta on yli puolet tukijaisia, siis kolhoosihommaa. Missä viljelijöiden VEROT? Palkansaajat ja eläkeläiset maksaa suurimmat verot ja ylläpitää suomen talouden!

    Äänestä

  • Ajatuksissaan heitä äänesti ainakin 110%, koska he tietävät tämän tien suunnan ja lopputuloksen, mitä nyt eletään. Kohta niättä, jännitys tiivistyy....

    Äänestä

Ei voi olla 100 %, koska ainakaan minä en äänestä koskaan persujen kaltaisia tietämättömiä rasisteja.

Äänestä
  • Taidat olla itse rasisti, tai rasistien agentti? Elä pelkää totuutta!

    Äänestä

  • Parraat olisivat iänestänneet kahteen kertaan Perussuomalaisia, vuan jootuvat toppuuttelemmaan, kun laki kieltää....

    Äänestä

Ei ole Iisalmen Sanomilla uskottavuusongelmaa, kun puuttuu se mikä aiheuttaisi sitä ongelmaa elikkäs uskottavuus.

Äänestä

Joensuun puoluekokouksessa pamahtaa. Soini paukasee sellaisen laidallisen, että kuulijoilla on uskottavuusongelma ja se on USKOMATONTA!

Äänestä

Nätti ja älykäs nainen on se heidän uusi sihteeri.

Äänestä

Tutkiva journalismi puuttuu.

Äänestä

Älyvappaata kirjottamista niin nykyiseltä kuin edelliseltä päätoimittajalta.Liekö perintönä tullu?

Äänestä

Vieläkö Iisalmen Sanomat kertoo uskomatonta uutista Ylä-Savoa koittelevasta metalliteollisuuden työvoimapulasta kuten muutamana vuotena on tehnyt ????

Äänestä

Niin hehän saivat 1195 valtuutettua 299 eri kuntaan. Tämä lienee merkki siitä, että jos tämä lehti ei usko, niin suomen kansa uskoo. Seuraavissa vaaleissa, minä ja moni muukin uskoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


153 kirjoitti:

Iisalmen Sanomat ovat oikein pääkirjoituksessaan alkaneet väittämään, että Perussuomalaisilla on uskottavuusongelma tässä maassa. Taitaa olla niinpäin se asia, että, heillä itsellään on uskottavuusongelma, jonka joutuvat nyt toteamaan, että USKOMATONTA, miten he ovat nousseet ja noin lyhyessä ajassa Suomen kärkipuolueeksi. Tähän ei tarvitse paljon muita todisteita, että kun viime kunnallisvaaleissa kannatuksen nousu oli 752%. Tämä nousu ei perustu populismiin, eikä protestiääniin. Tämä nousu johtuu vain siitä, että kansa luottaa Perussuomalaisiin. Muut puolueet, keskusta mukaan lukien ovat näyttäneet kykynsä. Maa on pa, kunnat on pa, kotitaloudet on pa, valtio velkaantuu valtavalla vauhdilla. Toisinsanoen, on jonkun uuden toimintatavan aika ja nyt on Perusuomalaisten aika. Kansa on tyytymätön ja hakee vaihtoehtoa. Kansa kokee ja luottaa Perussuomalaisiin ja onhan se selvä, että tästä ei ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin. Paikallislehdellä näyttää tämä asia olevan jo selkeästi tiedossa ja siksi se huolestuttaa, jopa siinä määrin, että pitää alkaa julkituomaan mollaavia ja jopa tuulesta temmattuja väitteitä, uskottavuudesta, jonka kansa on luottamuksellaan oikeaksi havainnut. Nyt kyllä pääkirjoitus on harhaanjohtava ja populistinen, joka kyllä viestii kansalle sen, että aito huoli on olemassa jopa yläsavossa, tästä valtavasta Perussuomalaisten noususta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu