Vääränlainen koti pystikselle kenties ?

ean.

Moi. Tässä parin koiran, eli n. 20v jälkeen ollut vuosi koirattomuutta ja polte olis kova.
Lintukoiran haluaisin, mutta taajama-alueella asuvana mietin, onko esim pohjanpystis elementissään lähes vuoden talonvahtina ja vain muutaman päivän, ehkäpä viikon oikeissa kanalintuhommissa.
Mökki toki on, jolla paljon aikaa vietetään, mutta uskon, ettei tollasta vainujen ja vaistojen varaista koiraa voi pitää irti metsikössä ja rannoilla, missä muitakin mökkiläisiä on. Karkailee se kai aika helposti.
Kysynkin nyt sellaisilta, joilla kokemusta on, lähinnä siis pohjanpystäristä, että miten pysyy pihassa ja suhtautuuko nuivasti tavalliseen elämään ja kenties turhautuuko toimettomuuteen ? Normi lenkit toki tehdään, mutta riittääkö se ?

2

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin

      Juniorina mikä tahansa koira turhautuu toimettomuuteen. Rauhoittuminen alkaa vasta joskus kolmevuotispäivän jälkeen. Vapaanapito mökillä onnistuu lähinnä jos mökki on jollakin pikku saarella tai luodolla. Silloinkin mökkikausi on syytä aloittaa aikaisin keväällä, ettei lokit, sorsat, uikut sun muut ala tekemään pesiään väärään paikkaan.
      Mannermökille on syytä laittaa koiralle juoksunaru tai oma aitaus. Erityisesti nuorena aikuisena käytännössä jokaikinen uros on kiimaviettien vietävänä. Ja nämä pystäriherrat ja vähän -rouvatkin sitten vielä kaikkinaisen riistan perään. Pohjis ja suokki ei silti monen päivän metsäretkiä juuri harrasta.

    • Voihan sen koiran kanssa muutakin harrastaa, ihan sama onko se seurakoira vai metsästyskoira, ja pakkokin, eihän sitä metsästystä voi muutenkaan tehdä ympärivuotisesti; nykyisistä metsästysvalioista osa on kaupunkilaisten omistamia. Ennemmin kannattaa kysyä itseltään viitsiikö touhuta koiran kanssa ympäri vuoden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19427
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6412
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6056
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      96
      5870
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5719
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5604
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5043
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4727
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      4066
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3695
    Aihe