Katkelma professori Timo Vihavaisen kirjasta Länsimaiden tuho: Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön.
Vihavainen sanoo kirjassaan maahanmuuttoa "länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi". Vihavaisen mukaan maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin.
Vihavainen sanoo maahanmuuton olevan niin suuri tabu, että vaihtoehdoista ei keskustella. Vihavaisen mukaan totuus on se, että vaikeudet ovat alkaneet jokaisessa Euroopan maassa, jossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut tietyn rajan yli.
Linkistä. http://www.kotipetripaavola.com/maahanmuutto.html
Srk.lle maahanmuuttopolitiikka ohjeita
7
94
Vastaukset
- Niin.
Pitää erottaa kaksi asiaa: Maltillinen ja holtiton maahanmuutto. Maltillinen maahanmuutto on järkevää. Sitäon aina tapahtunut ja se on hyödyttänyt maata.
Sen sijaan holtiton maahanmuutto luo paljon enemmän ongelmia kuin tuo mitään hyötyä. Myös mamut kärsivät huonosti hoidetusta maahanmuuttopolitiikasta.
RKP kannatta Ruotsin holtitonta mallia. Jokainen voi arvailla syytä...- perilläoleva
Ikävä kyllä tältä näyttää.
- Kommunisti kritisoi:
Äärioikeistolaisena - no, vähintäänkin äärikonservatiivisena - tunnetun Vihavaisen ohella kannattaa lukea myös, miltä massasiirtolaisuuden ilmiö näyttää poliittisen kentän toiselta äärilaidalta katsottuna:
"Vihreät ja kokoomus ovat HS-gallupin mukaan maahanmuuttomyönteisimmät puolueet. Vihreiden kohdalla tutkimustulos kuulostaa melko uskottavalta. Sen sijaan kokoomuksen maahanmuuttomyönteisyys herättää ainakin minussa epäilyksiä. Sekä kokoomus että Hesari pyrkivät luomaan itsestään kuvaa suvaitsevina ja moderneina toimijoina. Suopeus maahanmuuttajia kohtaan näyttää kummallakin rajoittuvan kuitenkin halpatyövoiman maahantuontiin.
Todellisuudessa eurooppalaisen oikeiston tavoitteena on tehdä Euroopasta etuoikeutettujen suljettu linnake. Asenteet "laitonta maahantuloa" kohtaan ovat erittäin jyrkkiä. Maahanmuuttoa siedetään ainoastaan siinä tapauksessa, että tulijat suostuvat tekemään paskaduuneja parin euron tuntipalkalla.
Tässä yhteydessä kannattaa myös pitää mielessä Itä-Euroopan sosialistisen leirin romahduttamisen eräs keskeinen syy: Tavoitteena oli luoda Eurooppaan pysyvä halpatyövoimareservi, jonka avulla voidaan hillitä myös läntisen Euroopan työläisten "kohtuuttomia" palkka- ja muita vaatimuksia."
http://lievemaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/30488-oikeiston-maahanmuuttomyonteisyys-koskee-vain-halpatyovoimaa
Ei tatvitse arvailla, sillä RKP:n Kasnär manifestissa sanotaan näin:
Kasnäs manifest alkuperäinen RKP nettisivuilla 13102009
SFP- tar dig in i framtiden: kan, agerar, respekterar
8. SFP är partiet för nyfinländare och vill attrahera samt integrera invandrare i partiarbetet, även i de styrande organen, och verka för att var fjärde invandrare väljer svenska som första, främmande språk.
8. RKP on uussuomalaisten puolue ja houkuttelee ja nivoo maahanmuuttajat puoluetoimintaan, jopa johtotehtäviin, ja toimii sen puolesta, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi.
Tätä varten RKP kutsui kaksi riikinruotsalaista neuvonantajaa.- Niin!
Surujen lukumäärän lasku on saatu nippa nappa pysähtymään VAIN suomalaisten ja mamujen käännyttämisellä.
Mutta kuinka "suomenruotsalaisia" nuo käännynnäiset on? Ja kuinka pysyviä sellaisia?
Tuo käännytystaktiikka on kaksiteräinen miekka. Suomenruotsalaisuus ei vähene, mutta ohenee jatkuvasti.
Eli mennään ojasta allikkoon.... - p.ersu
Niin! kirjoitti:
Surujen lukumäärän lasku on saatu nippa nappa pysähtymään VAIN suomalaisten ja mamujen käännyttämisellä.
Mutta kuinka "suomenruotsalaisia" nuo käännynnäiset on? Ja kuinka pysyviä sellaisia?
Tuo käännytystaktiikka on kaksiteräinen miekka. Suomenruotsalaisuus ei vähene, mutta ohenee jatkuvasti.
Eli mennään ojasta allikkoon....Vielähän tuo laski 2012 ruotsinkielisten määrä 242 hengellä.
Kuten on vähentynyt viimeiset 70 v.
Mielenkiintoinen on myös tieto että täysin ruotsinkielisten
( molemmat vanhemmat ruotsinkielisiä) perheiden määrä
on 3,8% ( ruotsinkielisten määrä 5,36% ) ja kaksikielisten
perheiden määrä ( suomi / ruotsi ) 3%.
Suomea puhuvien määrä kasvoi 3500 hengellä. - Lisäksi.
p.ersu kirjoitti:
Vielähän tuo laski 2012 ruotsinkielisten määrä 242 hengellä.
Kuten on vähentynyt viimeiset 70 v.
Mielenkiintoinen on myös tieto että täysin ruotsinkielisten
( molemmat vanhemmat ruotsinkielisiä) perheiden määrä
on 3,8% ( ruotsinkielisten määrä 5,36% ) ja kaksikielisten
perheiden määrä ( suomi / ruotsi ) 3%.
Suomea puhuvien määrä kasvoi 3500 hengellä.Ja suurin osa noista "täysin ruotsinkielisistä" surista on täysin kaksikielistä.
Oudointa on, että Suomessa ei noteerata kaksikielisyyttä yksilötasolla, vaikka sitä valtio- ja kuntatasolla ylistetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759