Flooria ylistetään Hesarin artikkelissa

Floor Jansen tuntuu nyt vakuuttaneen kriitikotkin, tässä Romppaisen raportti Saunasta

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1370750963868

"Jansen yhdistää voiman ja herkkyyden tavalla, joka tekee hänestä kenties Nightwishin parhaan laulajan toistaiseksi. Puhumattakaan hänen lavapresenssistään.

Siinä missä Tarja Turusen ja Anette Olzonin keikkaolemuksesta teki viehättävän jonkinlainen epäsuhtaisuus koko hevikontekstiin, nahkaan sonnustautunut Jansen on tilanteessa kuin kotonaan."
8183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nyt on bändissä sellainen laulaja ,kuin pitääkin.edelleenkin jaksan ihmetellä tuota Ozonin pestiä,miksi hänet aikanaan otettiin bändiin,ei vaan jaksa ymmärtää!

Äänestä
  • Tuomas taisi olla Tarjan erottamisen jälkeen niin "vereslihalla", että halusi uudeksi solistiksi jonkun mahdollisimman erityylisen laulajan. Ja sellainenhan totta tosiaan löytyi... Pitää kyllä sanoa, että Anettella on kaunis ja vivahteikas ääni, mutta NWn live-esiintymisissä se meinasi hukkua bändin mahtipontisen soitannan alle.

    Äänestä

  • Holopainen on sanonut myös, ettei halunnut uutta sopraanoa Tarjan tilalle, jottei tätä jatkuvasti verrattaisi edeltäjäänsä. Turha toive, vertailu oli mitä rankinta.

    Äänestä

Olisi väärin sanoa että Anette ei osannut laulaa, kyllä tyttö lauloi. Ongelma oli vain nämä voimaa ja klassista tekniikkaa tarvitsevat biisit, niihin ei Anetten rahkeet riittäneet. Anetten tulkinta ja äänensävy oli kaunis monissa biiseissä, mm. Imaginaerum-levyllä...ei niitä Jansen laula sen kummemmin.

Äänestä

Eipä Anetten valinta välttämättä nyt ihan mikään iso ja paha moka ole ollut. Nyt kun jälkikäteen voi jo vähän spekuloida, niin DPP materiaalia oli jo jonkin matkaa jo valmiina ennen Anetten valintaa ja ehkä enemmänkin. Jos nyt vaikka sitten kuvittelisin Floorin siirtyneen bändi jo siinä vaiheessa, niin mitkä asiat biiseissä olisivat muuttuneet ja millä tavoin. Studio työskentelyssähän Aneten ääni on vallan upea. Varmasti Floori olisi ollut varmempi kiertueella, mutta olisiko se muuttanut mitään muuta, mikä liittyy itse DPP materiaaliin.
Entäs sitten Imagu materiaalin kanssa. Käsittääkseni visio ko.albumin aineistosta on ollut niin vahva, että sen luomistyö olisi joka tapauksessa tapahtuva, on sitten solisti aivan kuka tahansa. Jossain haastattelussa lupasi viedä aiheen vielä pidemmälle tulevaisuudessa. Onko siis vastaavan laista musaa lisääkin tulossa. Miten joku muu solisti olisi antanut enemmän, tai paremmin, tai jotain joka olisi tehnyt levystä sensaatiomaisen luomuksen, jos se olisi solistista kiinni.

Mitään ei siis ole menetetty tosiaankaan, jos ollaan niin mitä????

Tuo Holopainen on kyllä melkoinen velmu venyttelemään tiettyjä asioita. Solistin valinta siirtynee virallisesti sitten tiettyyn ajankohtaan. No, hyvä niin.
Miksi käyttää sanaa valinta. Valinnassahan on kyse yleensä usemmista vaihtoehdoista. Kulisseissa on siis käynnissä jotain, mitä me tahvot taas emme ymmärrä, tai emme osaa edes toivoakkaan. :)
No yksi asia on kuitenkin siis varma. Bändi ei ainakaan huiskaise hanskoja naulaan ainakaan muutamaan vuoteen.

Äänestä
  • sori menii väärään osioon, mutta menköön.

    Äänestä

lopettelisivat.oceanborn ainut hyvä levy..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kuin kotonaan kirjoitti:

Floor Jansen tuntuu nyt vakuuttaneen kriitikotkin, tässä Romppaisen raportti Saunasta

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1370750963868

"Jansen yhdistää voiman ja herkkyyden tavalla, joka tekee hänestä kenties Nightwishin parhaan laulajan toistaiseksi. Puhumattakaan hänen lavapresenssistään.

Siinä missä Tarja Turusen ja Anette Olzonin keikkaolemuksesta teki viehättävän jonkinlainen epäsuhtaisuus koko hevikontekstiin, nahkaan sonnustautunut Jansen on tilanteessa kuin kotonaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu