Olen ollut sinkkuna viisi vuotta ja ilman töitä suurimman osan tästä ajasta. Aamut, päivät, illat ja yöt menee yksin ja kavereita ei hirveästi ole, enkä niitä muutamia edes jaksa nähdä jostain syystä. Ehkä olen masentunut. Ihmehän se olisi jos en tällä menolla olisi.
Minulle kävi pienimuotoinen ihme vähän aikaa sitten ja tapasin mukavan naisen, joka hyväksyi minut tällaisena, vaikka itse pidän itseäni täysin epäkelpona yksilönä. Tapailimme parin viikon ajan, mutta meistä ei tullut paria ja nainen antoi minulle kenkää. Olin itse samoilla linjoilla, ettemme sopineet yhteen, joten en ole katkera vaan tyydyn kohtalooni. Eron syillä ei nyt ole merkitystä. Joka tapauksessa ne pari viikkoa olivat aivan uskomattomia ja koin tänä aikana niin vahvoja tunteita, etten uskonut olevani edes kykeneväinen niihin. Vuosia olen ollut yksin ja yhtäkkiä elämääni ilmestyi ihminen, joka piti minusta ja halusi viedä minua joka paikkaan. Kävimme elokuvissa, hänen kotonaan, minun luonani, vedimme kännit, istuskelimme puistossa halaillen ja söimme yhdessä. Tutustuminen tapahtui huimaa vauhtia ja kliseisesti sanottuna tuntui siltä että enkeli olisi laskeutunut maan päälle ja nostanut minut valoon hetkeksi. En ollut pitkään aikaan nauttinut elämästä, edes hetkittäinkään. Ja yhtäkkiä olen täynnä energiaa ja toivoa.
Nyt tämä lyhyt tarina päättyi ja joudun takaisin siihen samaan pimeään yksinäisyyteen mistä tulinkin. En tiedä pitäisikö olla kiitollinen siitä, että koin jotain upeaa vai katkera siitä että yksinäisyys tuntuu nyt kahta kauheammalta, kun on kokenut valon ja lämmön. Tällä hetkellä tuntuu aivan hirveältä. En usko että tulen kokemaan mitään vastaavaa enää ikinä. Olisi melkein ollut parempi ollavain yksin, niin ei olisi ollut tietoa mistään paremmasta.
Minulle kävi pienimuotoinen ihme vähän aikaa sitten ja tapasin mukavan naisen, joka hyväksyi minut tällaisena, vaikka itse pidän itseäni täysin epäkelpona yksilönä. Tapailimme parin viikon ajan, mutta meistä ei tullut paria ja nainen antoi minulle kenkää. Olin itse samoilla linjoilla, ettemme sopineet yhteen, joten en ole katkera vaan tyydyn kohtalooni. Eron syillä ei nyt ole merkitystä. Joka tapauksessa ne pari viikkoa olivat aivan uskomattomia ja koin tänä aikana niin vahvoja tunteita, etten uskonut olevani edes kykeneväinen niihin. Vuosia olen ollut yksin ja yhtäkkiä elämääni ilmestyi ihminen, joka piti minusta ja halusi viedä minua joka paikkaan. Kävimme elokuvissa, hänen kotonaan, minun luonani, vedimme kännit, istuskelimme puistossa halaillen ja söimme yhdessä. Tutustuminen tapahtui huimaa vauhtia ja kliseisesti sanottuna tuntui siltä että enkeli olisi laskeutunut maan päälle ja nostanut minut valoon hetkeksi. En ollut pitkään aikaan nauttinut elämästä, edes hetkittäinkään. Ja yhtäkkiä olen täynnä energiaa ja toivoa.
Nyt tämä lyhyt tarina päättyi ja joudun takaisin siihen samaan pimeään yksinäisyyteen mistä tulinkin. En tiedä pitäisikö olla kiitollinen siitä, että koin jotain upeaa vai katkera siitä että yksinäisyys tuntuu nyt kahta kauheammalta, kun on kokenut valon ja lämmön. Tällä hetkellä tuntuu aivan hirveältä. En usko että tulen kokemaan mitään vastaavaa enää ikinä. Olisi melkein ollut parempi ollavain yksin, niin ei olisi ollut tietoa mistään paremmasta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ole onnellinen siitä, että sait tuollaisen kokemuksen.
Hehheh eipä se onni kauaa kestänyt, nyt voit katkeroitua lopullisesti.
Ei muuta kuin uutta naista etsimään. Jos löytyisi joku, jonka kanssa pidempikin suhde onnistuisi.
Kannattaa taas yrittää etsiä uutta, rohkeasti vaan lavatansseihin sieltä se löytyy ja jos ei osaa tanssia voi mennä tanssikurssille. Siellä opetetaan tangot sun muut.
tai voi pyytää tanssiparia opettamaan. Hyvää kesää.
Hienoa, että tutustuit naiseen. Missä tapasitte? Etkö voisi tavata samalla tavalla lisää uusia tuttavuuksia?